Movatterモバイル変換


[0]ホーム

URL:


Siirry sisältöön
Wikipedia
Haku

Luettelo ministereistä Suomen oikeusministeriössä

Wikipediasta
(Ohjattu sivultaOikeusministeri)

Tämä on luetteloSuomen oikeusministeriössä toimineista ministereistä.

Ensimmäinen ministeri

[muokkaa |muokkaa wikitekstiä]
Suomen oikeusministeri
Finlands justitieminister
NimittäjäSuomen tasavallan presidentti
Perustettu27. marraskuuta1917
EnsimmäinenOnni Talas
KotisivutKotisivut

Ministeriötä johtaa ministeri, jonka nimikkeenä on yhtä poikkeusta lukuun ottamatta ollut oikeusministeri.

Ennenvuoden 2000 perustuslakia oikeusministeriltä vaadittiinoikeustieteellistä korkeakoulututkintoa, mutta tämä vaatimus poistui uuden perustuslain myötä vuonna 2000. Uuden perustuslain aikana ministerinä on kuitenkin toiminut vain kaksi henkilöä, joilla ei ole oikeustieteellistä yliopistotutkintoa:Leena Luhtanen (2005–2007), joka on koulutukseltaan valtiotieteiden maisteri, jaJari Lindström (2015–2017), joka on koulutukseltaanlaborantti.

Ministeri[1]

(syntynyt–kuollut)

Puolue[1]Tehtävissä[1]Hallitus[1]
Oikeustoimikunnan päällikkö
Onni Talas

(1877–1958)

 Nuors.27.11.1917 – 27.5.1918Svinhufvud I
27.5.1918 – 27.11.1918Paasikivi I
Oikeusministeri
Karl Söderholm

(1859–1948)

 RKP27.11.1918 – 17.4.1919Ingman I
17.4.1919 – 15.8.1919Castrén K.
Hjalmar Kahelin

(1868–1958)

 Ed.15.8.1919 – 30.1.1920Vennola I
Karl Söderholm

(1859–1948)

 RKP15.3.1920 – 28.6.1920Erich
Hjalmar Granfelt

(1874–1957)

 RKP28.6.1920 – 9.4.1921Erich
Heimo Helminen

(1878–1947)

 Ed.9.4.1921 – 24.2.1922Vennola II
Albert von Hellens

(1879–1950)

 Ed.24.2.1922 – 2.6.1922
Oskar Lilius

(1871–1928)

(amm.)2.6.1922 – 14.11.1922Cajander I
Otto Åkesson

(1872–1939)

 ML14.11.1922 – 21.12.1923Kallio I
Elias Sopanen

(1863–1926)

 Ed.21.12.1923 – 18.1.1924
Oskar Lilius

(1871–1928)

(amm.)18.1.1924 – 31.5.1924Cajander II
Albert von Hellens

(1879–1950)

 Ed.31.5.1924 – 31.3.1925Ingman II
Oskar Lilius

(1871–1928)

(amm.)31.3.1925 – 31.12.1925Tulenheimo
Urho Castrén

(1886–1965)

 Kok.31.12.1925 – 13.12.1926Kallio II
Väinö Hakkila

(1882–1958)

 SDP13.12.1926 – 17.12.1927Tanner
Torsten Malinen

(1877–1951)

(amm.)17.12.1927 – 22.12.1928Sunila I
Anton Kotonen

(1876–1936)

(amm.)22.12.1928 – 18.2.1929Mantere
Oiva Huttunen

(1887–1945)

(amm.)18.2.1929 – 16.8.1929
Elieser Kaila

(1885–1938)

 ML16.8.1929 – 4.7.1930Kallio III
Karl Söderholm

(1859–1948)

 RKP4.7.1930 – 21.3.1931Svinhufvud II
Toivo Kivimäki

(1886–1968)

 Ed.21.3.1931 – 14.12.1932Sunila II
Hugo Malmberg

(1864–1956)

 RKP14.12.1932 – 27.2.1933Kivimäki
Eric J. Serlachius

(1884–1936)

 RKP27.2.1933 – 28.2.1936
Emil Jatkola

(1879–1948)

 Ed.6.3.1936 – 7.10.1936
Urho Kekkonen

(1900–1986)

 ML7.10.1936 – 12.3.1937Kallio IV
Arvi Ahmavaara

(1886–1957)

(amm.)18.3.1937 – 11.1.1938Cajander III
Albin Ewald Rautavaara

(1873–1941)

(amm.)11.1.1938 – 13.10.1939
Johan Otto Söderhjelm

(1898–1985)

 RKP13.10.1939 – 1.12.1939
1.12.1939 – 27.3.1940Ryti I
Oskari Lehtonen

(1889–1964)

 Kok.27.3.1940 – 4.1.1941Ryti II
4.1.1941 – 5.3.1943Rangell
5.3.1943 – 8.8.1944Linkomies
Ernst von Born

(1885–1956)

 RKP8.8.1944 – 21.9.1944Hackzell
21.9.1944 – 17.11.1944Castrén U.
Urho Kekkonen

(1900–1986)

 ML17.11.1944 – 17.4.1945Paasikivi II
17.4.1945 – 26.3.1946Paasikivi III
Eino Pekkala

(1887–1956)

 SKDL26.3.1946 – 29.7.1948Pekkala
Tauno Suontausta

(1907–1974)

 SDP29.7.1948 – 17.3.1950Fagerholm I
Heikki Kannisto

(1898–1957)

 Ed.17.3.1950 – 17.1.1951Kekkonen I
Teuvo Aura

(1912–1999)

 Ed.17.1.1951 – 20.9.1951Kekkonen II
Urho Kekkonen

(1900–1986)

 ML20.9.1951 – 22.9.1951Kekkonen III
Sven Högström

(1908–1995)

 RKP22.9.1951 – 9.7.1953
9.7.1953 – 17.11.1953Kekkonen IV
Reino Kuuskoski

(1907–1965)

(amm.)17.11.1953 – 5.5.1954Tuomioja
Yrjö Puhakka

(1888–1971)

(amm.)5.5.1954 – 20.10.1954Törngren
Aarre Simonen

(1913–1977)

 SDP20.10.1954 – 6.11.1954Kekkonen V
Weio Henriksson

(1903–1973)

(amm.)6.11.1954 – 3.3.1956
Vilho Väyrynen

(1912–2000)

 SDP3.3.1956 – 2.5.1956Fagerholm II
Arvo Helminen

(1903–1988)

(amm.)2.5.1956 – 27.5.1957
27.5.1957 – 2.9.1957Sukselainen I
Johan Otto Söderhjelm

(1898–1985)

(amm.)2.9.1957 – 29.11.1957
Kurt Kaira

(1894–1975)

(amm.)29.11.1957 – 26.4.1958von Fieandt
Johan Otto Söderhjelm

(1898–1985)

(amm.)26.4.1958 – 29.8.1958Kuuskoski
Sven Högström

(1908–1995)

 RKP29.8.1958 – 13.1.1959Fagerholm III
Antti Hannikainen

(1910–1976)

 ML13.1.1959 – 14.4.1961Sukselainen II
Pauli Lehtosalo

(1910–1989)

 ML14.4.1961 – 14.7.1961
14.7.1961 – 13.4.1962Miettunen I
Johan Otto Söderhjelm

(1898–1985)

 RKP13.4.1962 – 18.12.1963Karjalainen I
Olavi Merimaa

(1908–1970)

(amm.)18.12.1963 – 12.9.1964Lehto
Johan Otto Söderhjelm

(1898–1985)

 RKP12.9.1964 – 27.5.1966Virolainen
Aarre Simonen

(1913–1977)

 TPSL27.5.1966 – 22.3.1968Paasio I
22.3.1968 – 14.5.1970Koivisto I
Keijo Liinamaa

(1929–1980)

(amm.)14.5.1970 – 15.7.1970Aura I
Erkki Tuominen

(1914–1975)

 SKDL15.7.1970 – 26.3.1971Karjalainen II
Mikko Laaksonen

(1927–2006)

 SDP26.3.1971 – 30.9.1971
Jacob Söderman

(s. 1938)

 SDP1.10.1971 – 29.10.1971
K. J. Lång

(1934–1998)

(amm.)29.10.1971 – 23.2.1972Aura II
Pekka Paavola

(1933–2023)

 SDP23.2.1972 – 4.9.1972Paasio II
Matti Louekoski

(s. 1941)

 SDP4.9.1972 – 13.6.1975Sorsa I
Inkeri Anttila

(1916–2013)

(amm.)13.6.1975 – 30.11.1975Liinamaa
Kristian Gestrin

(1929–1990)

 RKP30.11.1975 – 29.9.1976Miettunen II
29.9.1976 – 15.5.1977Miettunen III
Tuure Salo

(1921–2006)

 LKP15.5.1977 – 2.3.1978Sorsa II
Paavo Nikula

(1942-2024)

 LKP2.3.1978 – 26.5.1979Sorsa II
Christoffer Taxell

(s. 1948)

 RKP26.5.1979 – 19.2.1982Koivisto II
19.2.1982 – 6.5.1983Sorsa III
6.5.1983 – 30.4.1987Sorsa IV
Matti Louekoski

(s. 1941)

 SDP30.4.1987 – 28.2.1990Holkeri
Tarja Halonen

(s. 1943)

 SDP1.3.1990 – 26.4.1991
Hannele Pokka

(s. 1952)

 Kesk.26.4.1991 – 30.4.1994Aho
Anneli Jäätteenmäki

(s. 1955)

 Kesk.1.5.1994 – 13.4.1995
Sauli Niinistö

(s. 1948)

 Kok.13.4.1995 – 2.2.1996Lipponen I
Kari Häkämies

(s. 1956)

 Kok.2.2.1996 – 13.3.1998
Jussi Järventaus

(s. 1951)

 Kok.13.3.1998 – 15.4.1999
Johannes Koskinen

(s. 1954)

 SDP15.4.1999 – 17.4.2003Lipponen II
17.4.2003 – 24.6.2003Jäätteenmäki
24.6.2003 – 22.9.2005Vanhanen I
Leena Luhtanen

(s. 1941)

 SDP23.9.2005 – 19.4.2007
Tuija Brax

(s. 1965)

 Vihr.19.4.2007 – 22.6.2010Vanhanen II
22.6.2010 – 22.6.2011Kiviniemi
Anna-Maja Henriksson

(s. 1964)

 RKP22.6.2011 – 24.6.2014Katainen
24.6.2014 – 29.5.2015Stubb
Työ- ja oikeusministeri
Jari Lindström

(s. 1965)

 PS29.5.2015 – 5.5.2017Sipilä
Oikeusministeri
Antti Häkkänen

(s. 1985)

 Kok.5.5.2017 – 6.6.2019Sipilä
Anna-Maja Henriksson

(s. 1964)

 RKP6.6.2019 – 10.12.2019Rinne
10.12.2019 – 20.6.2023Marin
Leena Meri

(s. 1968)

 PS20.6.2023 –Orpo

Toinen ministeri

[muokkaa |muokkaa wikitekstiä]

Oikeusministeriöön on nimetty varsinaisen oikeusministerin lisäksi toinen ministeri vain kahteen peräkkäiseen hallitukseen, vuonna 2019 aloittaneisiin Rinteen ja Marinin hallituksiin. Muiden ministeriöiden ministerit, joiden vastuualueeseen on sisältynyt joitain oikeusministeriön asioita, on luetteloitu kohdassaMuut ministerit.

Ministeri[1]

(syntynyt–kuollut)

Puolue[1]Tehtävissä[1]Hallitus[1]
Pohjoismaisen yhteistyön ja tasa-arvon ministeri
Thomas Blomqvist

(s. 1965)

 RKP6.6.2019 – 10.12.2019Rinne
10.12.2019 – 20.6.2023Marin

Muut ministerit

[muokkaa |muokkaa wikitekstiä]

Seuraavien ministereiden vastuualueeseen on kuulunut joitain oikeusministeriön asioita:

Ministeri[1]

(syntynyt–kuollut)

Puolue[1]Tehtävissä[1]Hallitus[1]Ministerin varsinainen salkku[1]Vastuualue OM:ssä
Astrid Thors

(s. 1957)

RKP19.4.2007 – 22.6.2010Vanhanen IIMaahanmuutto- ja eurooppaministeriAhvenanmaata koskevat asiat[2]
22.6.2010 – 22.6.2011Kiviniemi
Anne Berner

(s. 1964)

Kesk.29.5.2015 – 29.5.2019SipiläLiikenne- ja viestintäministeriAhvenanmaata koskevat asiat[3]
Anna-Kaisa Ikonen

(s. 1977)

Kok.20.6.2023 –OrpoKunta- ja alueministeriAhvenanmaata koskevat asiat[4]

Lähteet

[muokkaa |muokkaa wikitekstiä]
  1. abcdefghijklmMinisterit ministeriössä: Oikeusministeriö valtioneuvosto.fi. Arkistoitu 14.6.2020. Viitattu 14.6.2020.
  2. "Ahvenanmaa-ministeri" vieraili Maarianhaminassa Helsingin Sanomat. 27.6.2007. Viitattu 16.6.2020.
  3. Pääministeri Sipilä ja ministeri Berner Ahvenanmaalle Valtioneuvosto. Arkistoitu 16.6.2020. Viitattu 16.6.2020.
  4. Kunta- ja alueministeri Oikeusministeriö. Viitattu 10.7.2023.
Pääministeri
Ministeriöiden johtajat
Muut salkut
Ministerit
Virkamiehet
Osastot
Hallinto
Virastot
Tuomioistuinlaitos
Syyttäjälaitos
Rikosseuraamuslaitos
Ulosotto
Edunvalvonta
Muut
Toimielimet
Toimitilat
Muuta
Historia
Suomi Luettelot Suomen ministereistä ministeriöittäin
Pääministeri
Nykyiset ministeriöt
Entiset ministeriöt
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Luettelo_ministereistä_Suomen_oikeusministeriössä&oldid=23082764#Ensimmäinen_ministeri
Luokat:

[8]ページ先頭

©2009-2025 Movatter.jp