Nikolai II:n keisarillinenmonogrammi.Nikolai 2-vuotiaana ja äiti suuriruhtinatar, tsaritsa Maria Fjodorovna 1870, alle viisivuotiaat pojat käyttivät hamettaNikolai ja äitiMaria Fjodorovna vuonna 1870.Nuori tsarevitš Nikolai Aleksandrovitš 1880-luvulla
Suomessa hänet tunnetaanhelmikuun manifestin allekirjoittajana javenäläistämistoimenpiteiden aloittajana. Hänen johdollaan Venäjä kärsi nöyryyttäviä tappioita muun muassaVenäjän–Japanin sodassa jaensimmäisessä maailmansodassa. Rauhanomaisten mielenosoitusten raa’an tukahduttamisen sekä Venäjän-Japanin sodan ja ensimmäisen maailmansodan runsaiden venäläistappioiden vuoksi Nikolai tunnettiin vastustajiensa keskuudessa myös nimelläNikolai Verinen.
Helmikuussa vuonna 1880 joukkonihilistiaktivisteja räjäytti pomminTalvipalatsin ruokasalissa. Pommi tuhosi lähes koko huoneen. Kukaan ei loukkaantunut. Nikolain isä muutti perheineenJelaginin palatsiinMistulansaarelle. Nikolai oli 13-vuotias, kun isoisä Aleksanteri II sai 13. maaliskuuta 1881 surmansa pommi-iskussa, jonka takana olivatnarodnikkiterroristit. Nikolain isästä tuli uusi keisari, ja perhe muutti turvallisuutensa takiaHatsinan palatsiin, joka sijaitsee 48 kilometrin päässä Pietarista. Hatsina oli rakennettuAleksanteri I:n isälle, keisariPaavali I:lle. Virallisten tilaisuuksien yhteydessä Pietarissa asuttiinAnitškovin palatsissa.
Hänet kasvatettiin spartalaisesti sisarustensa kanssa englantilaiseen tapaan. He nukkuivat telttavuoteissa, nousivat kuudelta ja ottivat yleensä kylmiä kylpyjä, toisinaan heille annettiin lämmin kylpy äitinsä kylpyhuoneessa. Aamiainen oli yleensä puuroa ja mustaa leipää, lounas lampaankyljyksiä tai paahtopaistia herneitten ja uuniperunoitten kanssa ja teeaikaan leipää, voita ja hilloa. Nikolailla ja hänen nuoremmalla veljelläänGeorgilla oli oma salonki, ruokailuhuone, leikkihuone ja makuuhuone, kaikki yksinkertaisesti sisustettuja. Ainoa näyttävä esine oli ikoni, jota ympäröivät helmet ja jalokivet. Vanhempiensa onnellisen avioliiton ansiosta hänet kasvatettiin rakkauden ja turvallisuuden ilmapiirissä, joka tuohon aikaan puuttui monista kuningasperheistä.
Nikolai ja Georgi jakoivat samat opettajat, mutta opiskelivat vierekkäisissä huoneissa. He seurasivat Venäjän yleisesikunnan akatemian kurssia, ja heidän ohjaajansa olivat arvostettuja professoreita. Heidän englanninopettajansa, Nikolain suosikkiopettaja,[3] Charles Heath oli toiminut heidän setänsä, suuriruhtinasSergein jaPavelin opettajana. Molemmat veljekset puhuivat ja kirjoittivat täydellistä englantia. Mr. Heathilta he saivat innostuksen urheiluun, erityisesti ammuntaan ja perhokalastukseen. He puhuivat myös sujuvaa ranskaa ja kelvollista saksaa ja tanskaa. Hänen lainopin ja historian opettajansaKonstantin Popedonostsev valitti että Nikolai vain kaiveli nenäänsä oppitunneilla. Hänen kotiopettajansa kenraali Danilovitš ei ollut vaatinut kruununperijältä paljon, koska "kruunaamisen sakramentti antaa hallitsijalle kaiken hänen tarvitsemansa tiedon."[3]
Nikolai ei ollut kasvatukseltaan eikä luonteeltaan soveltuva monimutkaisiin tehtäviin, jotka odottivat häntä suuren valtakunnan itsevaltaisena hallitsijana. Hän oli saanut sotilaskoulutuksen opettajiltaan, ja hänen makunsa ja kiinnostuksen kohteensa olivat kuten muilla tuon ajan nuorilla keskiverto venäläisupseereilla. Hänellä oli vähän älyllistä kunnianhimoa, mutta hän nautti fyysisistä harjoituksista ja armeijaelämän varusteista: univormuista, arvomerkeistä ja paraateista. Mutta virallisissa tilaisuuksissa hän tunsi olonsa vaivautuneeksi. Vaikka hänellä oli suuri henkilökohtainen viehätysvoima, hän oli luonteeltaan arka ja vältti läheistä kontaktia alamaisiinsa pitäen parempana perhepiirinsä yksityisyyttä.[2] Omien päiväkirjamerkintöjensä mukaan hän harrasti lapsellisia ja poikamaisia leikkejä vielä reilusti yli 20-vuotiaana.[3]
Jättimäinen isä, joka ei sietänyt heikkoutta, tuntui Nikolaista lannistavalta. Kun Nikolai teki kerran virheen ja antoi leikkitoverinsa ottaa syyt niskoilleen, Aleksanteri karjui: "Sinä olet tyttö!" Isä oli tietoinen siitä, että poika oli liian lapsellinen ottaakseen vastuullisia tehtäviä, minkä hän ilmaisi suoraan finanssiministeriSergei Wittelle.[3] Nikolai oppi tottelemaan asiassa kuin asiassa isäänsä, joka hänen vartuttuaan määräsi hänet osallistumaan erilaisten valiokuntien toimintaan. Nikolai piti kuitenkin politiikkaan liittyviä asioita kuivina ja mielenkiinnottomina ja juhli mieluumminPreobraženskin ja Husaarikaartin toisten Romanov-sukuisten upseeritovereidensa kanssa ravintoloissa ja nuorten naisten kanssaPietarin edustalla olevilla saarilla. Erityisen vahvasti häneen vaikutti setä, suuriruhtinasSergei Aleksandrovitš Romanov.[3]
Ensimmäistä kertaa kruununperijä uhmasi isänsä tahtoa alkaessaan vuonna 1890 seurustella Keisarillisen baletin 18-vuotiaan tanssijatarMathilde Krzesinskan kanssa. Toisten tietojen mukaan keisari olisi Nikolain kokemattomuudesta naismaailmassa huolestuneena järjestänyt heidän suhteensa. He tapasivat ensimmäistä kertaa 23. maaliskuuta 1890 Keisarillisen balettikoulun valmistujaisnäytöksessä Mariinski teatterissa, jossa keisari oli jo valinnut teini-ikäisen Mathilden Nikolaille ja niitä seuranneilla epävirallisilla illallisilla keisari käski Mathilden tulla itsensä ja Nikolain väliin istumaan.[3]
Nuoret erotettiin kuitenkin pian toisistaan, kun kruununperijä Nikolai ja hänen nuorempi veljensä suuriruhtinasGeorgi lähetettiin lokakuussa 1890 pitkällemaailmanympärysmatkalle fregattiPamjat Azovalla. Matka ei päättynyt hyvin, meriupseerina aluksella palvellut Georgi sairastui tuberkuloosiin Bombayssa, ja vanhemmat päättivät keskeyttää Georgin matkan ja lähettää pojanKaukasuksellle toipumaan. Myös Nikolain matka sai ikävän päätöksenJapanissa, kun eräs japanilainen poliisimies hyökkäsi kruununperijän kimppuun miekalla heidän vieraillessaan keväällä 1891Otsun kaupungissa. Serkku, Kreikan prinssi Georgios pelastiuhkaavan tilanteen onnistuessaan pudottamaan miekan hyökkääjän kädestä kävelykepillään.
Japanissa Nikolai hankki myös lohikäärmeaiheisentatuoinnin oikeaan käsivarteensa. Tatuointiprosessin väitetään kestäneen seitsemän tuntia.[4][5]
Pietariin palattuaan Nikolai jatkoi jälleen suhdettaan Mathilde Krzesinskaan isänsä vastustuksesta huolimatta. Nikolain elämän suuri rakkaus ei kuitenkaan ollut Mathilde vaan nuori saksalainenHessen-Darmstadtin prinsessa Alix, Nikolain sedänSergei Aleksandrovitšin puolison, suuriruhtinatarElisabet Fjodorovnan nuorempi sisar, jonka kanssa hän oli päättänyt jo vuonna 1889 avioitua. Avioliittoa edistivät setä Sergei ja sedän vaimo Elisabet. Vuonna 1894 Nikolai kertoi avoimesti Mathildelle rakkaudestaan pikkuserkkuunsa Alixiin ja kertoi toivovansa Alixia morsiamekseen. Tsarevitšin ja prima ballerina assolutan suhde päättyi samana vuonna, ja Mathilde meni vuonna 1921 Pariisissa naimisiin Nikolain serkun, suuriruhtinasAndrei Vladimirovitšin kanssa.
Keisariparin pitkään jatkuneen vastustuksen jälkeen, koska he pitivät Alixia liian ujona ja tasapainottomana tulevaksi keisarinnaksi, kruununperijä Nikolai sai viimein luvan kosia rakastettuaan, kun keisari Aleksanteri III:n terveydentila äkkiä heikkeni. Huhtikuussa 1894 pari kihlautui Alixin veljen ja prinsessaVictoria Melitan häissäCoburgissa ja 22. lokakuuta prinsessa Alix saapui sisarensa Elisabetin saattamana keisariperheen luokseLivadian palatsiin,Krimille. Viimeisillä voimillaan keisari siunasi nuoren parin, minkä jälkeen hän pian kuoli omassa vuoteessaan 1. marraskuuta. Näin 25-vuotiaasta tsarevitšista tuli koko Venäjänmaankeisari.
Ennen häitä prinsessa Alix kääntyiluterilaisuudestaortodoksisen kirkon uskoon, ja hänestä tuli ”oikeauskoinen suuriruhtinatar Aleksandra Fjodorovna”. Häät pidettiin Talvipalatsin suuressa kirkossa 26. marraskuuta 1894 alle kuukausi Aleksanteri III:n hautajaisten jälkeen, ennensuuren pääsiäispaaston alkua, ja puolen vuoden suruajasta johtuen ne olivat huomiota herättämättömät ja hiljaiset. Tosin hautajaisia seuranneiden iäkkäiden naisten sanotaan pudistelleen päätään ja sanoneen keisarinnasta:
Laurits Tuxen,Keisari Nikolai II:n ja keisarinna Aleksandra Fjodorovnan kruunajaiset, 1898.
Ensimmäiset avioliittokuukaudet he asuivat kuuden pienen huoneen huoneistossaAnitškovin palatsissa. LeskikeisarinnaMaria Fjodorovna ei suvainnut heidän asuvanTalvipalatsissa ennen kuin kuuden kuukauden suruaika oli kulunut Aleksanteri III:n kuolemasta.
Heille sisustettiin oma arkkitehti Aleksandr Krasovskin suunnittelema huoneisto vuosina 1894–1896Talvipalatsin luoteiskulmaan neljänteen kerrokseen, joka tehtiin kodikkaammaksi madaltamalla holvikatot tasakatoiksi sekä käyttämällä paljon kukikkaita sisustuskankaita, huonekasveja ja puupanelointeja. Uutta suunnittelua olivat keisarin ja keisarinnan kylpyhuoneitten lattiaan upotetut suuret kylpyaltaat. He asuivat huhtikuuhun 1904 saakka Talvipalatsissa jaksottaisesti talvikaudella, mutta vuoden 1905verisunnuntain tapahtumien jälkeen vakituiseksi asuinpaikaksi tuli turvallisempi ja yksityisempiAleksanterin palatsi Tsarskoje Selossa. Siipirakennus sisustettiin vuosina 1896-1898 ja 1906-1908 uudelleen porvarillisenjugendtyyliseksi ja hovin kauhuksi sinne tilattiin valmiita huonekaluja englantilaisesta Maples-myymälästä. Talvipalatsissa käytiin enää vain valtiollisissa edustustilaisuuksissa. Kesät vietettiinPietarhovin palatsialueen Aleksandrian puiston, merenrannalla sijaitsevassa vuonna 1897 valmistuneessa Ala-datšassa,[7] jossa myös kruununperillinen Aleksei syntyi elokuussa 1904.
Heidän kotielämänsä oli rauhallista. Nikolai oli intohimoisen omistautunut puolisolleen Aleksandralle. Tällä oli luonteenlujuutta, jota Nikolailta puuttui, ja hän joutui täysin puolisonsa valtaan.[2]
Aleksei syntyi perinnöllisesti sairaana. Hän sairastihemofilia B:tä, samaa perinnöllistä tautia kuin Alixin isoäidinkuningatar Viktorian poika prinssiLeopold, Viktorian tyttären prinsessaBeatricen kaksi poikaa Leopold ja Maurice sekä Beatricen tyttärenVictoria Eugénien pojat,Espanjan kuningashuoneen prinssitAlfonso ja Gonzalo. Myös Alixin nuorin veli Friedrich sekä hänen sisarensa Irenen pojat, Preussin prinssit Valdemar ja Henrik olivat sairaita. Uusimman tutkimuksen mukaan myös nuorin tytär Anastasia oli taudin oireetonkantaja.[8]
Aleksein syntymästä lähtien epätoivoiset vanhemmat tekivät kaikkensa löytääkseen parannuskeinon ja tauti salattiin vuoteen 1912 asti. Tästä syystä keisariperheen lähipiiriin pääsi vuodesta 1911 lähtien myössiperialainen talonpoika, ”pyhä mies”Grigori Rasputin. Keisarinna Aleksandra uskoi lujasti Rasputinin kykenevän parantamaan hänen poikansa, ja läheinen suhde kansan riettaana ja sivistymättömänä moukkana pitämään mieheen entisestään kasvatti kansan ja keisariperheen välillä vallitsevaa vihaa ja epäluuloisuutta. Rasputin pystyi kiistattomasti rauhoittamaan tuskissaan kärsivän kruununperillisen, osittain hypnoottisilla kyvyillään, osittain siksi, että hän ymmärsi lääkäreiden suositteleman, verta ohentavanaspiriinin vahingollisuuden kärsivälle lapselle.[9]
Puolisonsa Aleksandran vaikutuksen alaisena Nikolai etsi neuvoja henkiparantajilta ja uskolla parantajilta, erityisesti Grigori Rasputinilta, joka lopulta sai suuren vallan keisaripariin.[2]
Nikolai II perheineen (vas.): Olga, Marija, Nikolai II, Aleksandra Fjodorovna, Anastasia, Aleksei ja Tatjana. Livadija, Krim, 1913. Valokuva Levitski Studio, Livadia
Nikolai II ja keisarinna Aleksandra kruunattiin virallisesti 26. toukokuuta 1896MoskovassaUspenskin katedraalissa. Juhlallisuudet olivat valtavat, ja kautta Venäjän saapui ihmisiä seuraamaan uuden keisarin kruunaamista. Kruunajaisissa luutnanttiMannerheim oli yksi neljästä keisaria saattaneesta upseerista. Kruunajaispäivällisillä tarjoiltiin suomalaistataimenta.[10][11][12] Nikolai II ilmoitti jo hallituskautensa aluksi, että hän tulisi käyttämään venäläisempänä pitämäänsä tšaarin eikä lännestä tuotua keisarin arvonimeä.[6]
Nikolai II:n hallitusvuodet muodostuivat vaikeiksi alusta alkaen. Moskovassa 26. toukokuuta 1896 pidettyjen kruunajaisten kunniaksi järjestetyssä ja etukäteen mainostetussa kansanjuhlassaHodinkan kentällä tapahtui vakava onnettomuus, kun jopa 700 000 ihmisen yleisö joutui paniikkiin ja talloi kuoliaaksi 3 000 juhlavierasta. Nikolai osallistui silti Aleksandran kanssa Ranskan lähettiläs Montebellon järjestämiin tanssiaisiin, ikään kuin mitään ei olisi tapahtunut, sillä Ranskan valtio oli nähnyt paljon vaivaa tanssiaisten järjestämiseen, ja keisariparin poisjääminen olisi ollut kiusallista. Keisarin mielestä vierailu olisi ollut syytä perua, mutta setäSergei Aleksandrovitš oli sitä mieltä, että mikä tahansa vetäytyminen kertoisi liiallisesta hellämielisyydestä.[3]
Noustessaan keisariksi Nikolailla ei ollut juurikaan kokemusta hallitsemisesta ja hän luotti äitinsä leskikeisarinna Maria Fjodorovnan kokemukseen sekä diplomaattisiin kykyihin ensimmäiset 10 vuotta. Hänen puolisonsa oli myös vahvatahtoinen, minkä on arveltu johtaneen siihen, että Nikolai pyrki kompensoimaan oman vahvan tahtonsa puutetta hallitsemalla itsevaltaisesti. Nikolai suhtautui myös varauksella omiin ministereihinsä, muttei kuitenkaan itse kyennyt hallitsemaan.[13]Simon Sebag Montefioren mukaan Nikolai kuunteli kunnioittavasti ensimmäiset 10 hallitusvuottaan setiään, erityisesti suuriruhtinas, kenraaliamiraaliAleksei Aleksandrovitš Romanovia, jonka serkku suuriruhtinas, meriupseeriAleksandr Mihailovitš olisi halunnut erottaa.[3] Nikolai ja keisariperhe vietti useita kesiä Suomen saaristossa ja rannikolla. Keisarillinen perhe purjehti Suomeen keisarillisellaStandard-huvijahdilla.[14]
Tšaari Nikolai II ja hänen serkkunsa Englannin kuningasYrjö V olivat samannäköisiä, kuva otettu viimeisestä tapaamisesta Berliinissä 1913Nikolai II viidenruplan kultarahassa (1899).Keisariperhe veneretkellä Suomen saaristossa 1909
Nikolai oli keisarina heikko. Perheenisänä ja puolisona hän oli parempi kuin jättimäisen, levottoman valtakunnan hallitsijana. Hän oli kyvyiltään keskinkertainen ja luonteeltaan päättämätön, mutta samalla vaatimaton ja säästeliäs. Hän oli isänsä Aleksanteri III:n tavoin hyvin vanhoillinen ja pyrki venäläistämään kaikkea siihen asti länsimaistettua pitäen parempana käyttää arvonimeä tsaari, koska se oli hänen mielestään virallista keisari-nimitystä (imperator) venäläisempi. Nikolai salli puolisonsa ohjailla itseään hallitusasioissa, kuten henkilövalinnoissa. Sen vuoksi uudistukset kaatuivat usein yhteen ja samaan asiaan: mikä tahansa uudistus olisi ollut heidän lastensa etujen vastainen. Eritoten kruununperijä Aleksei oli tässä suhteessa tärkeä, eikä hänen tulevia etujaan saanut vaarantaa.
Nikolai II:n hallinnon ensimmäiseen kymmeneen vuoteen osui Venäjän yhteiskunnallinen ja taloudellinen murros, siirtyminen agraariyhteiskunnasta teollistuneeseen, jonka siemenet oli jo kylvetty hänen isänsä hallituskaudella. Talouskasvu oli tarkastelujaksolla vuosina 1880–1910 keskimäärin yli yhdeksän prosenttia vuodessa. Lainsäädännön jälkeenjääneisyys, maanomistussuhteiden ratkaisemattomuusmaaorjuuden lakkauttamisen jälkeen vuonna 1861 ja talouskasvun keskittyminen vauraille suurkaupunkialueille aiheuttivat ristiriitoja kasvavan työväenluokan keskuudessa, jotasosialistivallankumoukselliset jakommunistit käyttivät kasvualustanaan.
Nikolai II:n hallinto joutui kriisiinVenäjän–Japanin sodan 1904–1905 tappion aiheuttamien levottomuuksien myötä. Suurena käännekohtana voidaan pitääverisunnuntain nimellä tunnettua välikohtausta 22. tammikuuta 1905, jossa satoja rauhallisia mielenosoittajia sai surmansaTalvipalatsin vartiosotilaiden luodeista. Liikehdintä johti lopultavuoden 1905 vallankumoukseen. Kun näistä oli hädin tuskin toivuttu, Venäjää ja Nikolaita kohtasi uusi koettelemus,ensimmäinen maailmansota, jonka myllerryksissä vanha Eurooppa ja senmonarkiat tulivat tiensä päähän. Ulkopolitiikassa hänen naiivi ja kevytmielinen asenteensa kansainvälisiä velvoitteita kohtaan joskus aiheutti noloja tilanteita hänen ammattidiplomaateilleen. Esimerkiksi hän solmi liiton Saksan keisariVilhelm II:n kanssa heidän tapaamisessaan Björkössä heinäkuussa 1905, vaikka Venäjä oli jo liittoutunut Ranskan, Saksan perinteisen vihollisen, kanssa.
Vuonna 1913 Nikolai vierailiBerliinissä, jossa keisariVilhelm II:n ainoa tytärViktoria Luise meni naimisiin. Häissä Nikolai tapasi viimeistä kertaa myös Yhdistyneen kuningaskunnan kuninkaanYrjö V:n. Kaikki kolme hallitsijaa olivat serkkuja keskenään.[15]
Nikolailla oli Rasputinin lisäksi myös muita vastuuttomia suosikkeja, usein kyseenalaisen aitouden miehiä, jotka antoivat hänelle vääristyneen kuvan venäläisestä elämästä, mutta joka oli hänelle lohduttavampi kuin virallisissa raporteissa kerrottu. Hän ei luottanut ministereihinsä pääasiassa siksi, että hän piti heitä älyllisesti itseään parempina ja pelkäsi näiden yrittävän anastaa hänen suvereenit oikeutensa. Hänen näkemyksensä roolistaan autokraattina oli lapsellisen yksinkertainen: hän sai auktoriteettinsa Jumalalta, jolle hän yksin oli vastuussa, ja hänen pyhä velvollisuutensa oli säilyttää absoluuttinen valtansa koskemattomana. Häneltä puuttui kuitenkin tarvittava tahdonvoima sellaiselta, jolla oli niin korkea käsitys tehtävästään. Tehdessään velvollisuuttaan Nikolai joutui käymään jatkuvaa taistelua itseään vastaan, tukahduttaen luonnollisen päättämättömyytensä ja omaksuen itsevarman päättäväisyyden naamion. Hänen omistautumisensa itsevaltiuden dogmille oli riittämätön korvike rakentavalle politiikalle, joka yksinään olisi voinut pidentää keisarillista hallintoa.[2]
Keisarinna Aleksandraa ohjaili eräässä vaiheessaGrigori Rasputin, jonka ansiosta keisarin lähipiiri täyttyi itsevaltiutta tukevilla mielistelijöillä. Nikolain elinpiiri erosi Aleksanterin palatsin ulkopuolisesta maailmasta, eikä hänellä ollut käsitystä Venäjän todellisesta ahdingosta. Keisari Nikolai pyrki politiikassaan jatkamaan isänsä Aleksanteri III:n linjoilla, mutta huomattavasti heikommalla menestyksellä.
Venäjä oli ensimmäisen maailmansodan lähestyessä yhä lähempänä suistumistavallankumoukseen työläisten vaatiessa lisää oikeuksia ylimystöltä. Keisari Nikolai oli kasvatettu uskomaan omaan asemaansaJumalan valitsemana hallitsijana, ja siksi kansan vaatimakansanedustuslaitos tuntui hänestä Jumalan luottamuksen pettämiseltä.
Nikolai Romanov kruunusta luopumisen jälkeen vartioituna Aleksanterin palatsin puistossa 1917
Sisäpolitiikassa hän tukeutui pitkälti isänsä Aleksanteri III:n konservatismiin.Suomessa hänet opittiin tuntemaan venäläistämistoimenpiteistään (helmikuun manifesti), joka johtiensimmäiseen sortokauteen. Vuoden 1905 vallankumouksen seurauksena keisari Nikolain oli myönnyttävä uudistuksiin.Lokakuun manifestissa, jonka kirjoitti Nikolain kyvykäs pääministeriSergei Witte, Venäjälle perustettiin kansanedustuslaitos eliduuma, ja kansalaisoikeuksia laajennettiin (sananvapaus, uskonnonvapaus, kokoontumisvapaus). Nikolaille jäi kuitenkinveto-oikeus duuman säätämiin lakeihin ja oikeus hajottaa parlamentti, jota oikeutta hän käyttikin kahdesti, 1906 ja 1907. Asteittain muutkin uudistukset peruttiin, ja Nikolai II:n hallinto luisui jälleen taantumuksen tielle. Witteä seuranneet pääministerit, joiden valintaan olivat vaikuttamassa keisarinna Aleksandra ja perheystävä munkkiGrigori Rasputin, olivat joko kyvyttömiä (Goremykin) tai joustamattomia (Stolypin).
Nikolai II vieraili Helsingissä 10. maaliskuuta 1915.[16]
»Näinä ratkaisevina päivinä Venäjän kohtalon tiellä velvollisuutemme on tehdä kaikkemme kansan parhaaksi kootaksemme voimamme ja yhdistääksemme rivimme nopean voiton saavuttamiseksi. Tästä syystä me, Nikolai II, yhteisymmärryksessä valtakunnan duuman kanssa, katsomme parhaaksi luopua Venäjän valtaistuimesta ja luovuttaa ylin valta. Haluttomana eroamaan pojastamme luovutamme perintöoikeuden suuriruhtinas Mihail Aleksandrovitšille, ja annamme hänelle siunauksemme hänen noustessaan Venäjän valtakunnan valtaistuimelle.[17]»
Ensimmäisen maailmansodan miestappiot ja talouden alamäki, työläisten lakkoilu ja poliittinen agitointi ja mellakointi johtivat lopulta siihen, että Pietarissa puhkesi vallankumous maaliskuussa 1917 (helmikuun vallankumous). Kaupungin varuskunnan joukko-osastojen ja kasakoiden siirryttyä vallankumouksen puolelle keisari Nikolaille ei jäänyt vaihtoehtoja. Ollessaan 15. maaliskuuta 1917 palaamassa junallaMogiljovinpäämajasta Pietariin hän saiduuman puhemieheltäMihail Rodzjankolta ja yleisesikunnan päälliköltä, kenraaliMihail AleksejeviltaPihkovaan sähkeen, jossa häntä vaadittiin luopumaan vallasta poikansaAleksein hyväksi. Tajuttuaan tilanteen vakavuuden keisari Nikolai ymmärsi vallasta luopumisen olevan paras ratkaisu hänen rakastamansa Venäjän ja keisari-instituution säilymisen kannalta. Haluttomana eroamaan pojastaan Alekseista, joka sairastiverenvuototautia, Nikolai hetken mietittyään päättikin siirtää vallan veljelleen suuriruhtinasMikael Aleksandrovitšille. Mikael kuitenkin kieltäytyi seuraavana päivänä ottamasta kruunua vastaan, koska duuman edustajat eivät taanneet hänen turvallisuuttaan, jos hän nousisi valtaistuimelle. Valta siirtyiväliaikaiselle hallitukselle.
Vallasta luopumisen jälkeenVenäjän väliaikainen hallitus suojeli keisariperhettä. Ensin heitä pidettiin kotiarestissaAleksanterin palatsissa Tsarskoje Selossa, jossa he saivat elää täysin normaalisti ja tehdä vartioiden läsnäollessa mm. puutarhatöitä, mutta eivät saaneet poistua alueelta.[18] Vartiojoukkojen karattua pääministeriAleksandr Kerenski siirsi elokuussa 1917 perheen turvaan entiseen kuvernöörin taloonTobolskiin Länsi-Siperiaan. Tobolskissa perhe eli vielä suhteellisen normaalia elämää, ja he saivat jopa kävellä sunnuntaisin kirkkoon, muttabolševikkien kaapattua vallanlokakuun vallankumouksessa otteet heitä kohtaan kovenivat maaliskuussa 1918: kahvi ja voi kiellettiin ja 12 palvelijaa lähetettiin pois. Myös ulkoilua rajoitettiin. Ensin keisari, keisarinna ja tytär suuriruhtinatar Marija siirrettiin huhtikuun 1918 lopullaIpatjevin taloonJekaterinburgiinUralille.[18] Tobolskissa he ompelivat jalokiviä korsetteihinsa, aluspaitoihin, vöihin ja hattuihin. Kesäpukujen napit vaihdettiin timantteihin ja Aleksein alusvaatteisiin ja hänen asepukunsa lakkiin ommeltiin jalokiviä. Kolmen tytön timanteilla vuoratut alusvaatteet painoivat lopulta yhteensä kaksi kiloa.[3]
Tsarevitš Aleksei oli edelleen verenvuotokohtauksen jälkeen huonossa kunnossa, ja hänen kolme sisartaan Olga, Tatjana ja Anastasia sekä osa palveluskunnasta jäivät hoitamaan häntä Tobolskiin. Aleksein toivuttua myös heidät siirrettiin toukokuun 1918 lopulla höyrylaivalla ja junalla Jekaterinburgiin. Matkan aikana juopuneet vartijat ahdistelivat tyttöjä. Hovinaiset, Aleksein sveitsiläinen kotiopettaja Pierre Gilliard ja opettaja Charles Sidney Gibbes sekä muu seurue jätettiin asemalaiturille ja heille sanottiin että he voivat mennä. Jekaterinburgissa perhe alistettiin vankien asemaan: ainoastaan venäjän puhuminen sallittiin, kamerat takavarikoitiin, heidän tavaransa käytiin lävitse ja vietiin lukkojen taakse, lisää palvelijoita lähetettiin pois. Ikkunat maalattiin umpeen, ulkona liikkumista rajoitettiin tiukasti ja talo ympäröitiin korkealla aidalla. He eivät päässeet kirkkoon tai saaneet vastaanottaa vieraita, sanomalehdet ja kirjeiden kirjoittaminen kiellettiin. Ruoka-annoksia rajoitettiin.
Ajan kuluessa vartijat muuttuivat myötämielisemmiksi vankejaan kohtaan, jolloin bolševikkihallinto vaihtoi vartijat. Uudet vartijat kuuluivat pahamaineiseen salaiseen poliisiinTšekaan. Kuusi heistä oli bulgarialaisia ja unkarilaisia sotavankeja, joita käytettiin likaisimpiin töihin. Robert K. Massien mukaan keisariperhe tiesi kohtalonsa näiden miesten saavuttua. Vartijoiden kylmän asiallinen käytös kertoi varsin selvästi heidän olevanpyöveleitä.
Nikolai II:n ja hänen perheensä teloittamisen syynä on pidetty Venäjän sisällissodan poikkeuksellisia olosuhteita. Entisen keisarin ei tahdottu pääsevän vapaaksi ja päätyvän bolševikkeja vastaan taistelevan valkoisen armeijan eläväksi symboliksi. Teloituksen ajankohdan määräsi sotatilanne. Siperiassa toimiva 45 000 miehentšekkiläislegioona, jonka vahvistuksena oli valkoisen armeijan venäläisiä sotilaita ja upseereita, oli edennyt etelässä Jekaterinburgin kaupungin rajoille asti. Punaisen sotavoiman komentajan mukaan kaupunkia pystyttäisiin puolustamaan kolmen päivän ajan. On yleisesti uskottu, että Nikolai II:n murhakäsky annettiin Moskovasta. Myös Romanov-asiantuntijana tunnettu Robert K. Massie tulkitsee asian näin.[19] Venäjänkielentaitoisen historioitsija Helen Rappaportin mukaan kirjallista todistusaineistoaV. I. Leninin osuudesta ei olisi olemassa. Sitä ei alun alkaen laadittukaan tai se on kätketty taitavasti.[20] Perinteisen käsityksen mukaan Moskovasta tulleen käskyn antoi bolševikkipuolueen keskuskomitea.[21][22][23]
Vangeille ilmoitettiin, että Moskovasta haluttiin valokuva todisteeksi heidän hyvinvoinnistaan. Heidät kerättiin yhteen, mutta kuvaajan sijasta paikalle saapui aseistautuneita vartijoita.[24] Yöllä 16.–17. heinäkuuta 1918 pian puolenyön jälkeen miehetteloittivat koko keisariperheen ja heitä vankeuteen vapaaehtoisesti seuranneet kamarineitiAnna Demidovan, perhelääkäri Jevgeni Botkinin, pääkokki Ivan Haritonovin ja miespalvelija Aleksei Truppin. Teloitus tapahtui Ipatjevin talon kellarissa. Teloittajat olivat etukäteen sopineet siitä kuka kenetkin ampuisi – Nikolai II kuului Pjotr Jermakoville ja keisarinna Aleksandra Jakov Jurovskille.[25] Teloitusryhmää johtiJakov Jurovski.[26]
Komissaari[27]Pjotr Jermakov väitti olleensa Ipatjevin talon vartioston päällikkö.[28][29] Jermakovin kertomus teloituksesta ja ruumiiden hävittämisestä poikkeaa täysin kapteeni Jurovskin kertomuksesta. Jermakov väitti itse polttaneensa ruumiitNeljän veljeksen kaivosalueella kolmen halkokasan päällä niin perusteellisesti, ettei kynnen palastakaan jäänyt jäljelle. Lisäksi Jermakov kertoo levittäneensä tuhkat kuorma-auton lavalta myrskytuuleen, jolloin ne levisivät pelloille ja metsiin.[30][31] Moskova ilmoitti ainoastaan, että Nikolai oli teloitettu ja että perhe oli evakuoitu luotettavaan paikkaan.[32] Sen jälkeen Moskova kiisti vielä kahdeksan vuotta tietävänsä mitään perheen olinpaikasta.[33]
Teloituspaikka Ipatjevin talon puratti puskutraktoreilla vuonna 1977 Sverlovskin kommunistisen puoleen ensimmäisen sihteeriBoris Jeltsinin politbyroon käskystä, koska neuvostojohtajat pelkäsivät, että paikasta tulee keisarivaltaa kannattavien muistopaikka. KGB:n puheenjohtajaJuri Andropov oli ehdottanut että talo purettaisiin, koska siitä muutoin voisi tulla "vakavan huomion kohde --- lännen neuvostovastaisissa piireissä."[3] Paikalle alettiin vuonna 2000 rakentaa kirkkoa, joka sai nimenKirkko veren päällä. Se on Venäjän suurimpia kirkkoja, ja kirkossa oleva ikoni on maan kalleimpia.lähde? Kirkkorakennuksessa on kaksi erillistä kirkkosalia, joista alempi on pyhitetty keisariperheelle.[34]
Moskovalainen elokuvaohjaaja Geli Rjabov julkaisiRodina-lehdessä (Isänmaa) Romanovien salaisen hautapaikan vuonna 1989. Haudan toisen löytäjän, jekaterinburgilaisen Aleksandr Avdoninin ehdotuksesta Rjabov kuitenkin ilmoitti paikan, joka oli vajaan kilometrin päässä oikeasta paikasta. Päivää sen jälkeen kunRodinan numerot ilmestyivät Sverdlovskissa, metsään ilmaantui raskaita työkoneita, jotka alkoivat kaivaa maata Rjabovin ilmoittamasta väärästä paikasta ja kuljettivat pois kaiken irtaimen maan. "KGB", Avdoninin mukaan.[35]
Vuonna 1989 Rjabov yritti ottaa yhteyttä presidentti Gorbatšoviin pyytääkseen tämän apua hallitustasolla, jotta kysymys voitaisiin käsitellä asianmukaisesti. Gorbatšov ei katsonut aiheelliseksi vastata mitään.[36] Koska presidentti Gorbatšov ei pannut tikkua ristiin hautalöydön eteenpäinviemiseksi päätti Rjabov julkistaa asian vapaamieliselle viikkolehtiMoskovskije Novostille antamassaan haastattelussa joka julkaistiin huhtikuun kymmenentenä päivänä vuonna 1989. Seuraavana päivänä jokainen huomattava länsimainen sanomalehti kertoi, että kymmenen vuotta aiemmin vuonna 1979, neuvostoliittolainen elokuvantekijä Geli Rjabov oli löytänyt keisarillisen perheen luut suosta Sverdlovskin läheltä.[36]
Elokuvaohjaaja Geli Rjabov kirjoitti myös Englannin kuningatarElisabet II:lle, joka on itse sekä aviomiehensäEdinburgin herttuan, prinssi Philipin kautta sukua Romanoveille, ja pyysi tätä käyttämään vaikutusvaltaansa, jotta keisariperhe voitaisiin haudata kristilliseen tapaan. Kuningatar ei vastannut mitään.[37]
Max Jakobsonin mukaan Neuvostoliiton sotahistorian laitoksen johtaja kenraaliDmitri Volkogonov (1928–1995) on kirjoittamassaan Leninin elämäkerrassa todistanut sitovasti sen, että keisari Nikolai II ja hänen perheensä murhattiin Leninin ja hänen lähimpien miestensä Moskovassa tekemän päätöksen johdosta.[38][39] Venäjän federaation korkein tuomioistuin totesi vuonna 2008 Nikolai II:n ja hänen perheensä joutuneen poliittisen vainon uhriksi.[40] Venäjällä järjestettiin 2000-luvulla virallinen tutkinta, jossa pyrittiin selvittämään, olivatkoV. I. Lenin jaJakov Sverdlov syyllisiä teloituskäskyn antamiseen.[41] Tutkinnassa ei löydetty luotettavia todisteita siitä, että Lenin tai Sverdlov olisivat olleet määräyksen takana. Tutkinta lopetettiin vuoden 2011 alussa.[41][42][43]
Ruumiit vietiin pois kuorma-autolla[44] ja heitettiin tyhjään kaivoskuiluun.[18] Kaivosta ei saatu räjäyttämällä sortumaan, ja siksi alastomat ruumiit nostettiin seuraavana yönä ylös ja haudattiin vielä saman yön aikana metsätiellä kohtaan, johon auto upposi ”Sikojen niityllä” (Possunotkossa). Ruumiit löydettiin vasta vuonna 1978.[18][45]
ElokuvaohjaajaGeli Rjabov sai Jurovskin pojalta, vara-amiraali Aleksandr Jurovskilta tämän isän kirjoittaman raportin ruumiiden hautaamisesta. Raportissa oli tarkka selostus hautapaikasta KoptjakissaSikojen niityllä. Tämän tiessä olleen haudan Geli Rjabov ja jekaterinburgilainen Aleksandr Avdonin löysivät vuonna 1978.[46] Haudassa olleet yhdeksän ruumista kaivettiin ylös heinäkuussa 1991 presidenttiBoris Jeltsinin luvalla[47] ja tunnistettiin DNA-testeillä kahta vuotta myöhemmin. Haudan kolmantena avauspäivänä tuli ilmi dramaattinen seikka, Aleksein ja yhden naisen luuranko puuttuikin haudasta.[48][49] Täsmälleen 80 vuotta kuolemansa jälkeen, 17. heinäkuuta 1998, keisariperheen jäännökset, kruununperijä Alekseita ja tytär Mariaa lukuun ottamatta, haudattiin valtiollisin kunnianosoituksinPietari-Paavalin katedraaliinPietarissa.[50][51] Presidentti Boris Jeltsin piti hautajaisissa hyvin sovinnollisen, joskin selkeästi venäläiskansallisen puheen.[52]
Jurovski mainitsi raportissaan polttaneensa lähistöllä hovineiti Anna Demidovan ja tsarevitš Aleksein ruumiit. Asiantuntijoiden mukaan ruumista ei voida metsäolosuhteissa polttaa vajaassa viidessä tunnissa mikä aika Jurovskilla oli käytettävissä polttamiseen. Tästä syystä etsintöjä jatkettiin kahden ruumiin löytämiseksi.[53][54] Amerikkalaiset yrittivät myös etsiä kahta puuttuvaa ruumista 1990-luvulla ääniaaltoja käyttävän laitteen avulla, mutta eivät niitä kuitenkaan löytäneet, koska maa oli myllerretty piloille.[55]
Historian harrastaja Sergei Plotnikov oletti löytäneensä elokuussa 2007 Aleksein ja Marian (tai Anastasian) jäännöksiä 70 metrin päästä siitä paikasta mihin muut perheenjäsenet oli haudattu. Jäännökset sisälsivät 7 hammasta ja 44 luunpalaa, jotka olivat kooltaan muutamasta millimetristä muutamaan senttimetriin.[56][57] Kolme hammasta, joissa oli hopea-amalgaami paikat, ja 29 luunpalaa oletettiin kuuluneen Alekseille.[58] Jäännösten kuuluminen keisariperheen jäsenille varmennettiin kolmellaDNA-testillä, joiden näytteet otettiin Nikolain, Aleksandran, Alixin sisarenElisabet Fjodorovnan, Aleksanteri II:n ja Aleksanteri III:n jäännöksistä.[59][60][61][3] DNA-todisteiden lisäksi käytettiinaihetodisteina Aleksein lähes täydellisesti palaneen ruumiin, jäljelle jääneiden hampaiden korkealaatuisiahopea-amalgaamipaikkoja, jotka olivat samanlaisia kuin muiden perheenjäsenten hammaspaikat.[58]
Venäjän pakolaiskirkko on julistanut aikoja sitten keisariperheen pyhiksi. Venäjän ortodoksisen kirkonsynodin päätöksellä keisari Nikolai II ja hänen perheensäkanonisoitiin elokuussa 2000pyhiksi.[62] Ortodoksinen kirkko ei kuitenkaan tunnusta vuonna 1991 löydettyjen ja DNA:lla lännessä tunnistettujen ruumiiden kuuluvan keisariperheelle eikä heidän palvelijoilleen.[56][63] Ortodoksinen kirkko pitäytyy Pjotr Jermakovin 1930-luvulla esittämään tarinaan, että ruumiit poltettiin ja rikoksen jäljet haihtuivat savuna ilmaan.[64] Japanilainen Tatsuo Naganiselvennä oli 2004 sitä mieltä, etteivät vuonna 1991 löydetyt luut kuulu Romanoveille eikä heidän palvelusväelleen.[65] Professori, oikeushammaslääkäriHelena Ranta on tutkinut Nikolain kalloksi oletetun kallon hampaat. Ranta oletti vuonna 1995, että kysymyksessä ei ole Nikolain kallo. Ranta vaati kallosta tehtäväksi DNA-testin, mutta venäläiset eivät siihen suostuneet.[66] Ortodoksikirkko vaatii jo haudattujen ylöskaivamista, jotta varmistettaisiin ovatko he todella Nikolai II, Aleksandra, Olga, Tatjana ja Anastasia.[67]
Keisariperheestä on olemassa kahden tyyppisiä ikoneita. Toisessa heidät on puettu keskiaikaisiin asuihin, toisessa heidän 1900-luvun alussa käyttämiinsä pukuihin. Keskiaikaistyylisessä ikonissa Nikolailla on turkisreunustettuMonomahin kruunu ja ensimmäisten Romanovien aikaiset kruunajaisvaatteet. Tosiasiassa hän ei koskaan käyttänyt tätä tsaarien kruunua, jonka käyttö oli lopetettu joPietari Suuren aikana. Robert K. Massien mukaan Nikolai olisi halunnut ottaa sen uudelleen käyttöön, mutta hoviprotokolla ei sallinut sitä.
Karlovcin synodi, jonka hallussa ovat Nikolai Sokolovin tutkimuskomission materiaali ja löydökset, kuten korut, napit, vaatteiden kappaleet ja kunniamerkit,keisarinnan irronnut sormi jaAnastasian lemmikkispanielin Jimmyn kaulapanta,[6] kanonisoi keisariperheen jäsenet jo vuonna 1960.lähde?
Jakobson, Max: Väkivallan vuodet. 20. vuosisadan tilinpäätös I. Helsinki: Otava, 1999. ISBN 951-1-13369-1
Karlsson, Klas-Göran: Vaino ja vaikeneminen. Helsinki: Otava, 2005. ISBN 952-471-427-2
Lähteenmäki, Maria & Troberg, Martti: ”Eurooppa etsii suuntaa: Viimeisen keisarin kohtalo”, Kronikka 8, s. 13. Helsinki: Edita Prima OY, 2004. ISBN 951-37-4060-9
Massie, Robert K.: Nicholas and Alexandra. Laurel Books Dell Publishing Co., Inc., New York, 1985. ISBN 0-440-36358-6
Massie, Robert K.: Nikolai ja Aleksandra. Suomentanut Mirja Rutanen. Helsinki: Tammi, 1987. ISBN 951-30-6733-5
Massie, Robert K.: Romanovit: Keisariperheen viimeinen luku. Helsinki: Otava, 1996. ISBN 951-1-14275-5
Radzinski, Edvard: Viimeinen tsaari - Nikolai II:n elämä ja kuolema. Helsinki: WSOY, 1992. ISBN 951-0-18121-8
Service, Robert: Lenin: Elämäkerta. (Lenin: A biography, 2001.) Suomentanut Arto Häilä. Helsinki: WSOY, 2001. ISBN 951-0-26280-3
↑Ernest Sandau (1880-1918): Nicholas II, Emperor of Russia (1868-1918), and King George V (1865-1936)Royal Collection Trust. 2024. Viitattu 15.2.2024. (englanniksi)
↑Kimmo Pietiläinen:Kansalaiskalenteri 1991, WSOY 1990, s. 84
↑abcdSeppo Varjus: Poiminnat: Tsaariperhe teloitettiin julmasti. (erikoisnumero: Neuvostoliitto, 20 vuotta imperiumin kaatumisesta) Ilta-Sanomat, 29.9.2011, s. 15. Sanoma Oy.
↑abCornell University Library: The knights of England; a complete record from the earliest time to the present day of the knights of all the orders of chivalry in England, Scotland, and Ireland, and of knights bachelors. London : Printed and published for the Central chancery of the orders of knighthood, Sherratt and Hughes, 1906. Teoksen verkkoversio Viitattu 26.2.2023.
-2.jpg)
.jpg)
.jpg)
_ribbon.svg)
.svg)
.png)
_ribbon.svg)
