Nebbiolo onviinin valmistukseen käytettävä tummarypälelajike[1]. Se onitalialainen alkuperäislajike, jota on sanottu merkittävimmäksi italialaisrypäleeksi[2].
Italiassa on Nebbiolo-rypälettä viljelty 1300-luvulta lähtien, vaikka ensimmäiset kirjalliset tiedot siitä ovatkin vasta seuraavalta vuosisadalta.
Nebbioloa viljellään ympäri maailmaa kymmenillä eri nimillä[3]. ItalianPiemontessa rypäleestä käytetään myösSpanna-nimeä.Lombardiassa rypäleen nimi onChiavennasca jaAostanlaaksossaPicotener[2]. Nebbiolo-nimen arvellaan periytyvän italian sumua tarkoittavastanebbia-sanasta, koska kypsyessään rypäleen kuori saa ohuen sumumaisen kalvon.
Italiassa rypäleen viljelyalue on Luoteis-Italia, erityisesti Piemonte. Kaikkiaan Nebbioloa viljellään Italiassa 55 neliökilometrin alueella.[2]
Rypälettä käytetään kymmenissä italialaisissa laatuviineissä, useimmiten sekoitettuna muihin rypäleisiin[2]. Pelkästään Nebbioloa sisältäviä laatuluokiteltuja DOC- tai DOCG-punaviinejä ovatBarbaresco[4],Barolo[5] jaNebbiolo d’Alba[6].
Nebbiolo-viinit ovat syvänpunaisia viinejä, joissa on paljon väriaineita, tanniineja ja happoja, jotka vaativat yleensä vähintään 5-8 vuoden kypsytyksen saavuttaakseen parhaat ominaisuutensa. Laadukkaat Barolot ovat kelvollisia vasta yli 10 vuoden ikäisinä ja säilyvät erinomaisina toisetkin kymmenen vuotta.[1]
Nuorissa tanniinisissa nebbiolo-viineissä on kukkien, etenkin ruusun, tuoksua sekä tervamaisia aromeja. Ikääntymisen myötä tuoksu ja maku monipuolistuvat mausteisilla, yrttisillä, hillomaisilla sekä maanläheisillä vivahteilla. Myös hiukan karvasmantelimaisuutta on mukana. Hedelmäiset maut eivät perinteisesti kuuluneet Nebbioloon, mutta rypäleen modernisoinnin ansiosta niitä on tullut mukaan.[1]
Viljeltävyydeltään rypäle on vaativimpia lajikkeita. Se viihtyy valoisissa mutta viileissä ympäristöissä, joissa kuitenkin on riittävän korkeat päivälämpötilat. Se on erittäin altis maaperän ja paikallisen ilmaston vaikutuksille. Yleensä myöhään, vasta lokakuun lopulla, korjattavana rypäleenä se altistuu kosteuden tuomille sairauksille. Myös viinin käymisprosessi on vaativa ja oikullinen sekä lopputulokseltaan epävarma. Näiden vaatimusten takia Nebbiolon viljely ei ole juuri levinnyt kotiseutunsa ulkopuolelle.[1]
Piemonten alueen viinitilat ovat yleensä pieniä, yksityisen omistamia tiloja, joilla viljely- ja korjuumenetelmien automatisointi ei kannata, vaan työ tehdään perinteisin työvoimavaltaisin menetelmin. Kalliiden kasvatusmenetelmien, sadon epävarmuuden ja pitkän kypsytysajan vuoksi Barolo- ja Barbaresco-viinit ovat suhteellisen kalliita – iäkkäät ja laadukkaat Barolot ovat hyvinkin arvokkaita.
Kuvia tai muita tiedostoja aiheestaNebbioloWikimedia Commonsissa