| Navaronen tykit | |
|---|---|
| The Guns of Navarone | |
 | |
| Ohjaaja | J. Lee Thompson |
| Käsikirjoittaja | Carl Foreman |
| Perustuu | Alistair MacLeanin romaaniinNavaronen tykit |
| Tuottaja | Carl Foreman Cecil F. Ford |
| Säveltäjä | Dimitri Tiomkin |
| Kuvaaja | Oswald Morris |
| Leikkaaja | Alan Osbiston |
| Pääosat | Gregory Peck David Niven Anthony Quinn Stanley Baker James Darren Anthony Quayle Irene Papas Gia Scala |
| Valmistustiedot | |
| Valmistusmaa |  Yhdistynyt kuningaskunta |
| Tuotantoyhtiö | Columbia Pictures Corporation |
| Levittäjä | Columbia Pictures Netflix |
| Ensi-ilta | 1961 |
| Kesto | 158 minuuttia |
| Alkuperäiskieli | englanti,kreikka,saksa |
| Budjetti | 6 000 000dollaria |
| Seuraaja | Navaronen haukat |
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
| Elonet | |
| AllMovie | |
| Infobox OKNimi-testi OK | |
Navaronen tykit (The Guns of Navarone) onAlistair MacLeaninsamannimiseen romaaniin perustuva, vuonna1961 ensi-iltansa saanutsotaelokuva, jonka tapahtumat sijoittuvatVälimerelletoisen maailmansodan aikana. Elokuvan on ohjannutJ. Lee Thompson, ja siinä näyttelee aikansa kärkinimistä koostunut näyttelijäjoukko.
Alun perin ohjaajaksi palkattiinAlexander Mackendrick, mutta tuottaja Foreman erotti hänet luovien erimielisyyksien vuoksi. Myös korpraali Millerin näyttelijäDavid Niven tuliKenneth Moren tilalle. Gregory Peckin rooliin oli alun perin harkittuRock Hudsonia ja sitä oli tarjottuWilliam Holdenille, jonka palkkavaatimus, 750 000dollaria ja 10 prosenttia tuotosta, oli tuottajille liian korkea.
Anthony Quayle näytteli elokuvassa englantilaistamajuria. Toisessa maailmansodassa Quayle oli englantilainen armeijan tiedustelun majuri, joka organisoi partisaanitoimiaAlbaniassa. David Niven pitää elokuvassa kevyen jalkaväen yksikön tunnusta baretissaan. Hän palveli kyseisessä yksikössä sodan aikana.
Kaksi Navaronen saarella sijaitsevaa erittäin tehokastasaksalaistatykkiä valvooKreikan edustalla kulkevaa meriliikennettä. Koska tykeille on rakennettubunkkerikompleksi vuorenrinteeseen, niitä ei voi tuhota ilmahyökkäyksen avulla. Kuudesta liittoutuneiden sotilaasta muodostuva joukko lasketaan saarelle. Heidän tulee ottaa yhteys paikallisiinpartisaaneihin ja yrittää räjäyttää tykit ennen kuin britit ehtivät toteuttaa alueella kaavaillun laivasto-operaation.
Alistair MacLean oliskotlantilainen kirjailija jatoisen maailmansodan kuninkaallisen laivaston veteraani. Hän oli julkaissut sodan jälkeen teoksenSaattue Muurmanskiin, josta tuli valtava menestys. Hän jatkoi uraansa kirjailijana sarjalla muita sota-aiheisia teoksia, joista toisena ilmestyiNavaronen tykit vuonna 1957. Kirjan innoittajana oliLerosin taistelu vuonna 1943 (Navarone on kuvitteellinen saari), ja kirja oli edeltäjänsä tapaanbestseller. Tuolloinmustalistattu elokuvaohjaaja ja käsikirjoittajaCarl Foreman osti kirjan elokuvaoikeudet tuotantoyhtiölleen Open Road Films ja kirjoitti sen elokuvakäsikirjoituksen vuonna 1958, saaden myöhemmin sopimuksenColumbia Picturesin kanssa.[1]
Foreman oli alkujaan kaavaillut elokuvan päärooliinWilliam Holdenia, jonka palkkavaatimusta pidettiin kuitenkin liian suurena. Joukko tunnettuja näyttelijöitä kieltäytyi roolista, kunnes lopulta roolin otti vastaanGregory Peck. Peck palkattiin lopulta täsmälleen samoin ehdoin, jotka olivat aiemmin aiheuttaneet Holdenin jäämisen elokuvan ulkopuolelle. Maaliskuuhun 1960 mennessä muihin rooleihin oli valittu vaikuttava näyttelijäkaarti, johon lukeutuivatAnthony Quinn,David Niven,Anthony Quayle jaStanley Baker.James Darren sai roolin Gidgetinä, koska hänen uskottiin teini-idolina tuovan elokuvalle nuorta yleisöä. Kirjan kaksi miespuolistakreikkalaista vastarintataistelijaa muutettiin elokuvassa naisiksi, jotta elokuvaan saataisiin puolestaan seksuaalista vetovoimaa. Alkujaan näihin rooleihin kaavailtiin kreikkalaista oopperatähtiMaria Callasia jatanskalaista näyttelijääAnnette Stroybergia, mutta molemmat päätyivät luopumaan rooleistaan. Heidän tilalleen palkattiinGia Scala jaIrene Papas. Kaikista näyttelijöistä vain Darren (24), Scala (26) ja Papas (34) olivat tarpeeksi nuoria ollakseen oikeasti toisen maailmansodan alempien tehtävien sotilaita. Suurin osa näyttelijöistä oli reippaasti yli 40-vuotiaita ja liian vanhoja ollakseen oikeasti maailmansodan erikoisjoukkojen sotilaita. Vanhaa roolitusta pilkattiin aikanaan lehdistössä. Elokuvan ohjaajaksi palkattiin alkujaanAlexander Mackendrick, mutta riidat Foremanin kanssa johtivat hänen korvaamiseensaJ. Lee Thompsonilla.[1]
Foreman halusi alkujaan tehdä elokuvan kuvauksetKyproksella, mutta tästä luovuttiin, kun alueen huhuttiin olevan ajautumassa sisällissotaan. Sen sijaan kuvauspaikaksi valikoituiRódos Kreikassa. Elokuvan budjetti oli alkujaan 2 miljoonaa dollaria, mutta sen hinta kolminkertaistui elokuvan teon aikana. Tämä johtui etenkin logistisista ongelmista syrjäisine kuvauspaikkoineen sekä monimutkaisista taistelukohtauksista ja lavasteista. Kuvauksia varten rakennettiin esimerkiksi saksalaisen linnoituksen malli, josta tuli lopulta eekkerin kokoinen. Pyrotekniikkaa varten saatiin oikeita räjähteitä, ja lavasteena valmistui haaksirikkoutunut laiva. Kuvauksiin osallistui kaksi Yhdysvalloissa valmistettua hävittäjää ja 1 000 saksalaisia sotilaita esittänyttä kreikkalaista sotilasta.[1]
Elokuvan tuotanto kesti maaliskuusta lokakuuhun 1960. KuvaajaOswald Morris kuvasi 67 tuntia materiaalia, josta lopulta käytettiin 2,6 tuntia. Kuvatun materiaalin suhde käytettyyn oli 38:1, eli noin neljä kertaa tuon ajan tavallista elokuvaa suurempi. Kuvauksia Ródoksella tehtiin neljä kuukautta. Loput kuvaukset tehtiin Shepperton Studiosin tiloissaLontoon ulkopuolella. Elokuvan myrskyssä haaksirikkoutuvaa laivaa esittävä kohtaus kuvattiin valtavassa vesialtaassa studiolla. 26. kesäkuuta kohtauksessa käytetyt keinotekoiset aallot pudottivat Peckin ja Quinnin, molempien saadessa vammoja. 8. syyskuuta saksalaisen linnoituksen lavasteet romahtivat, ja niiden jälleenrakennukseen käytettiin 280 000 dollaria. David Niven sai linnoituksen kuvausten aikana haavan ylähuuleensa, joka puolestaan aiheutti lähes kuolemaan johtaneenverenmyrkytyksen. Hän vietti kuusi viikkoa sairaalassa toipuen vielä viimeisiin ottoihinsa.[1]
Navaronen tykit sai ensi-iltansa 26. huhtikuuta 1961. Seuraamassa olivat esimerkiksi kuningatarElisabet II japrinssi Philip. Yhdysvalloissa ensi-ilta järjestettiin kesäkuussa.[1]
Navaronen tykeistä tuli ensi-iltavuotensa suurmenestys, joka poiki 1970-luvulle ulottuvan sarjan samantapaisia toiseen maailmansotaan sijoittuvia suurtuotantoja. Näitä olivatAtlantin valli murtuu,Kotka on laskeutunut,Kotkat kuuntelevat,Kellyn sankarit,Likainen tusina,Suuri pakoretki,Taistelu Ardenneilla,Tora! Tora! Tora!,Viimeinen silta yli Reinin jaYksi silta liikaa. Vuonna 1978 elokuva sai jatko-osanNavaronen haukat.[2]
Elokuva sai seitsemän Oscar-ehdokkuutta, muun muassa parhaan elokuvan ja parhaan ohjauksen sarjoissa. Niistä se voittierikoistehosteiden kategorian[3]. Golden Globes -gaalassa se palkittiinparhaana draamaelokuvana jaDimitri Tiomkinparhaasta elokuvamusiikista, minkä lisäksi Thompson oli ehdolla parhaan ohjaajan palkintoon[4].
Video-oppaassa vuodelta 1994Asko Alanen kutsuuNavaronen tykkejä sujuvaksi ja vauhdikkaaksi ja antaa sille neljä tähteä viidestä, mikä vastaa sanallista arviota ”erinomainen”.[5]Yle Teeman televisioesityksen alla heinäkuussa 2023Helsingin Sanomien Timo Kuismin piti elokuvaa monin paikoin aikansa eläneenä pakollisine romanssikuvioineen ja kankeine roolitöineen: ”Toimintaa ja jännitystä on niukasti, mutta välillä innostutaan sentään pohdiskelemaan sodan ja tappamisen moraalia asetelmallisissa kohtauksissa, jotka ovat kuin suoraan teatterin lavalta.”[6]
