Movatterモバイル変換


[0]ホーム

URL:


Siirry sisältöön
Wikipedia
Haku

Virtsakivitauti

Wikipediasta
(Ohjattu sivultaMunuaiskivi)
Suuri munuaiskivi selkärangan vieressä kuvan oikeassa reunassa, potilaan vasemmassa virtsanjohtimessa. Röntgenkuva.
6–8 mm:n kokoinen munuaiskivi, joka on poistunut virtsan mukana.

Virtsakivitauti on tila, jossa virtsateihin elimunuaisaltaaseen,virtsajohtimiin,virtsarakkoon tai joskusvirtsaputkeen muodostuu kiinteitä kappaleita.[1] Virtsatiekivet eli munuaiskivet ovat niukkaliukoisten aineiden muodostamia kasaumia. Virtsakivi voi syntyä jos jokin virtsan niukkaliukoisista aineista, kutenvirtsahappo, saostuu. Virtsakivitaudin pääasiallinen oire on kohtauksittain esiintyvä kipu. Muita oireita ovatoksentelu ja joskuskuumeilu. Munuaiskivet ovat yleisimpiä keski-iässä.Suomessa noin yksi kymmenestä ihmisestä saa elämänsä aikana munuaiskiviä.

Oireet

[muokkaa |muokkaa wikitekstiä]

Virtsakivet voivat aiheuttaa akuutin virtsakivikohtauksen, jonka aiheuttaja on tyypillisesti virtsajohtimeen kiilautunut kivi. Kohtauksen ensioire on äkillinen, voimakas kipu, joka tuntuu selässä, kyljessä ja alavatsalla. Kipu voi olla vaikea paikallistaa, koska se voi säteillä navan vierestä melkein nivusiin, sieltä lonkan seudulle, ristiselän kautta alimman kylkiluun korkeudelle. Oireena on suurimmalla osalla potilaista myösverivirtsaisuus, jota ei välttämättä havaitse paljain silmin.[2]

Hoito

[muokkaa |muokkaa wikitekstiä]

Jos munuaiskivet ovat pieniä, ne tulevat itsestään ulos useimmiten muutaman päivän kuluessa. Nykyään munuaiskiviä ei poisteta kirurgisesti, vaan ne murskataan ESWL-laitteella (extracorporeal shock wave lithotripsy) eli kehon ulkopuolisella painesysäysaaltohoidolla.[3] Tässä menetelmässä laitteen tuottamat iskuaallot murskaavat munuaiskiven pienemmiksi paloiksi jotka pääsevät tulemaan itsestään ulos. Kiireellisissä tapauksissa kivi poistetaan tähystyksellä. Suurikokoisempia munuaiskiviä voidaan joutua poistamaan kirurgisella toimenpiteellä. Kivi saattaa aiheuttaa munuaisen allassysteemien laajentumaa. Laajentuma näkyyultraäänikuvassa ja kiviröntgenin varjoainekuvauksissa.

Riskitekijät

[muokkaa |muokkaa wikitekstiä]

Prosessoidun lihan runsaan käytön on havaittu lisäävän munuaiskivien riskiä 30 prosentilla[4].

Myös runsaastioksalaattia sisältävät ruoat kuten pinaatti, maapähkinät, raparperi ja vihersmoothiet lisäävät munuaiskivien riskiä[5].

Lähteet

[muokkaa |muokkaa wikitekstiä]
Tämän artikkelin tai sen osan viitteitä on pyydetty muotoiltavaksi.
Voit auttaa Wikipediaamuotoilemalla viitteetohjeen mukaisiksi, esimerkiksi siirtämällä linkitviitemallineille.
Tarkennus:Lähteet merkattu osittain väärin.
  • YKT 16.3.2007, Pekka Hellström: "Virtsakivitauti"
  • Duodecim 2002;118(21):2183–2190 Kari Lehtoranta, Eija Tukiainen, Ossi Lindell "Virtsakivipotilaan tutkiminen sekä ruokavalion ja lääkehoidon mahdollisuudet"

Viitteet

[muokkaa |muokkaa wikitekstiä]
  1. Saarelma, O.: Virtsakivitauti Lääkärikirja Duodecim. 21.3.2007. Terveyskirjasto. Viitattu 12.1.2008.
  2. Lindell, O.: Virtsakivien hoito. Duodecim, Määritä ajankohta!
  3. Hus.fi (Arkistoitu – Internet Archive)
  4. Associations of Total Protein or Animal Protein Intake and Animal Protein Sources with Risk of Kidney Stones: A Systematic Review and Dose–Response Meta-Analysis.https://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S2161831322000254
  5. Dietary oxalate and kidney stone formation.https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC6459305/

Aiheesta muualla

[muokkaa |muokkaa wikitekstiä]

 

Tämäbiologiaan liittyvä artikkeli ontynkä. Voit auttaa Wikipediaalaajentamalla artikkelia.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Virtsakivitauti&oldid=22411005
Luokka:
Piilotetut luokat:

[8]ページ先頭

©2009-2025 Movatter.jp