Alueenserbiheimoja yhdistettiin jo900-luvulla yhtenäiseksi ruhtinaskunnaksi, minkä jälkeen Montenegro on ollut välillä itsenäisenä ja välillä ulkovaltojen hallussa.Osmanit eivät pystyneet pitkän valtakautensa aikana alistamaan vaikeakulkuista aluetta kokonaan haltuunsa. Montenegro itsenäistyi vuonna 1878 osmanivaltakunnasta ja liittyi vuonna 1918Serbien, kroaattien ja sloveenien kuningaskuntaan.Jugoslavian hajottua Montenegro jaSerbia muodostivat Jugoslavian liittovaltion, josta tuli vuonna 2003Serbia ja Montenegron valtioliitto. Montenegro itsenäistyi vuonna 2006, ja sen jälkeen maa on liittynyt muun muassaYK:hon jaNatoon.
Suurin osa Montenegron asukkaista identifioituu jokomontenegrolaiseksi tai serbiksi. Kansallisuuksien väliset erot ovat häilyvät, ja monet montenegrolaisista pitävät itseään serbitaustaisina. Maassa on myös huomattaviabosniakki- jaalbaanivähemmistöjä. Maan tärkein kaupunki ja sen pääkaupunki onPodgorica, ja virallinen kieli onmontenegro, joka on yksiserbokroaatin muodoista. Montenegro onylemmän keskitulotason maa, mutta kuitenkin yksi Euroopan köyhimmistä valtioista. Sen talous on varsin riippuvainenmatkailusta.
Montenegro ulottuu Adrianmeren rannikolta Serbian ja Albanian rajoilla kohoaviin vuoristoihin.Dinaariset Alpit kulkevat Serbian ja Montenegron välillä ja ulottuvat Lounais-Montenegroon, jossakalkkikiviset huiput ovat paikoin paljaita.[8] Suurin osa Montenegrosta on vuoristoista, ja ylänköalueilla on tyypilliset suuret korkeuserot. Vuoristoja halkovat monet kanjonit, joista syvin on 1 300 metriä syväTarajoen kanjoni. Korkeimmat vuoret ovat maan pohjoisosissa, ja korkein kohta onBobotov Kuk (2 582 m). Montenegron keski- ja länsiosissa on puolestaankarstialueita, jolle tunnusomaista ovatdoliinit ja maanalaiset luolat.[9][10]
Montenegron pinta-alasta alle 10 prosenttia onalankoa. Kapean rannikkokaistaleen lisäksi sisämaassa on tasaista vainZetajoen laaksossa.[9] Rannikkotasanko on vain 2–6 kilometriä leveä, ja paikoin vuoret, kutenLovćen, nousevat hetiKotorinlahden rannalta.[10]
Montenegron pohjoisosa kuuluuTonavajoen vesistöön, kun taas eteläosan joet laskevat Adrianmereen.[10] Adrianmereen laskevia jokia ovatBojana ja monet lyhyet ja ryöppyävät virrat.[9] Tonavan vesistöön kuuluvia jokia ovat muun muassaLim jaTara. Karstialueella monet joet virtaavat maan alla. Montenegron suurin järvi on Albanian rajalla olevaSkadar, mutta vuoristoalueella on paljon pieniä järviä.[10]
Montenegron ilmasto onvälimerellinen, kesät ovat lämpimiä ja talvet leutoja. Vuoristossa on huomattavasti viileämpää.[11] PääkaupungissaPodgoricassa heinäkuun keskilämpötila on 27 astetta, kun se karstialueella 670 metrin korkeudessaCetinjessä on viitisen astetta alempi. Tammikuussa Adrianmeren rannikollaBarissa keskilämpötila on 8 astetta ja pohjoisen vuoristossa –3 astetta.[10] Sadetta saadaan eniten marras- ja joulukuussa,[11] mutta erityisesti vuoristoissa kesäisin tulee myös runsaasti sateita. Kotorinlahteen viettävillä rinteillä tulee Euroopan suurimpia sateita:Crkvicessa vuodensadanta on 5 100 millimetriä. Lumipeite on harvinainen rannikolla, mutta korkeimmilla vuorilla lunta on maassa noin neljä kuukautta vuodesta.[10]
Suuri osa Montenegrosta on metsän peitossa.[12] Maan pinta-alasta 45 prosentilla kasvaa luonnonmetsiä, joten maa on yksi Euroopan metsäisimpiä. Korkeilla alueillasaksanpihta javuorimänty ovat valtalajeja. Pohjoisosan metsissä kasvaa myös muun muassametsäkuusia ja paikoin esimerkiksimakedonianmäntyjä jabosnianmäntyjä.Pyökit ovat valtalajeja keskikorkeuksilla, kun taas rannikkoalueella tavataan esimerkiksijalokastanjoita.[13] Karstimailla kasvaa puolestaan monin paikoin pensaikkoistamacchiaa.[10]
Montenegrosta on löytynyt todisteita ihmisasutuksestapaleoliittiselta kivikaudelta, mutta ensimmäiset tunnetut heimot olivatillyrialaisia, jotka asettuivat alueelle 400-luvulla eaa.Rooman valtakunta hallitsi aluetta illyrialaisten jälkeen.[15] Rooman jaBysantin välinen raja kulki nykyisen Montenegron halki, minkä seurauksena alue on ollut pitkään rajamaata.[16]
Roomalaisten vallan hiivuttua Montenegron alueelle hyökkäsivät vuorollaan 400-luvun lopullagootit ja 500-luvullaavaarit.[16]Slaavien levittäytyminen alkoi 500-luvun puolivälissä, mutta aiempien roomalaistuneiden heimojen slaavilaistumisessa meni useita vuosisatoja.[15]
Slaavien ruhtinaskuntia ja taistelu osmaneita vastaan
Eteläslaavit jakautuivat alueella heimoihin, joita johtižupan. Zetan heimokunnan johtajaČaslav yhdisti vuosien 931–960 välillä Kotorinlahden sisämaalta lähtien useita serbiheimoja ja hallitsi maita pohjoisessaSavajoelle ja idässäIbarjoelle asti. Zeta ja nykyisenKosovon alueella sijainnut Raška muodostivat myöhemmin 1200-luvullaSerbian kuningaskunnan. Serbien valtakunta hajosi 1300-luvulla, jolloin syntyi myös Zetan puoli-itsenäinen ruhtinaskunta.Đurađ Crnojević rakennutti 1400-luvun lopulla luostarinCetinjeen ja toiVenetsiasta kirjapainon. Montenegrossa tuotettiin varhaisimpiakyrillisillä kirjaimilla painettuja kirjoja.[16]
Vuodesta 1516 lähtien Montenegroa hallitsi Cetinjenruhtinaspiispa (vladika) viimeisen Crnojević-sukuisen ruhtinaan luovuttua vallasta ja lähdettyä Venetsiaan. Hallintomuoto oli tehokas tapa pitää ortodoksiset montenegrolaisylimykset yhtenä miehenä islamilaisia turkkilaisia vastassa. Montenegro oli tuolloin kuitenkin lähes jatkuvasti sodassaOsmanien valtakunnan kanssa, mutta tiukan vastarinnan, vaikean maaston jaVenetsian tasavallan diplomaattisen tuen ansiosta osmanit eivät pystyneet täysin alistamaan montenegrolaisia. Montenegron viimeinen ruhtinaspiispa oliDanilo, joka vuonna 1852 luopui pappisvirasta ja otti ruhtinaan (hospodar) tittelin.[16]
Montenegrokävi sotaan osmaneita vastaan vuonna 1876, kun Serbia oli ensinjulistanut sodan Osmaneille.[16] Turkkilaisten kärsittyä sodassa tappion Montenegro saavutti 1. heinäkuuta 1878 itsenäisyyden, joka myöhemmin tunnustettiinBerliinin kongressissa.[17] Samalla Montenegron alue kaksinkertaistui, ja se sai yhteyden merelle, mikä auttoi maata modernisoitumaan ja kehittymään taloudellisesti. Maahan perustettiin muun muassa valtionpankki, postipalvelut ja ensimmäinen rautatie. Parlamentti perustettiin vuonna 1905.[16]
Montenegron ruhtinasNikola I hallitsi itsevaltaisesti, mikä aiheutti kitkaa hallitsijan ja parlamentin välillä. Nikola julistautui vuonna 1910kuninkaaksi, mutta kaksi vuotta myöhemmin käynnistyneetBalkanin sodat pysäyttivät maan kehityksen.[16] Nikola pakeni ensimmäisen maailmansodan aikana Ranskaan, mutta sodan jälkeenItävalta-Unkarin pois ajanutSerbia ei halunnut Nikolaa enää takaisin. Montenegrolainen kansallistunne ei ollut kehittynyt, ja monet paikalliset johtohenkilöt pitivät itseään serbeinä. He olivat myös kyllästyneitä Nikolan omavaltaisuuteen. Parlamentti päätti 26. marraskuuta 1918 liittyäSerbien, kroaattien ja sloveenien kuningaskuntaan. Itsenäisyyden kannattajat aloittivat tammikuussa 1919joulukapinan, joka kuitenkin kukistettiin.[18]
Montenegron valtapuolueDemokraattinen sosialistipuolue (DPS) jakautui vuonna 1997 kahteen ryhmittymään: serbien presidentinSlobodan Miloševićin kannattajiin ja vastustajiin. Lokakuussa 1997 vastustajiin lukeutunutMilo Đukanović kukisti vaaleissa Miloševićin läheisen liittolaisenMomir Bulatovićin ja alkoi tämän jälkeen ohjata Montenegroa kohti itsenäisyyttä.[16] Montenegrossa perustettiin muun muassa oma tullihallinto, ulkoministeriö ja keskuspankki, ja maa otti käyttöönSaksan markan.Kosovon sodan aikana Montenegro julisti olevansa puolueeton ja samaan aikaan myös majoitti noin 40 000Kosovon albaani pakolaista.[18]
Jugoslavian liittotasavalta oli vuoteen 1998 mennessä oikeastaan menettänyt merkityksensä. Serbian ja Montenegron välille luotiin kuitenkin vielä uusi liittoSerbia ja Montenegro, joka oli käytännössä kahden itsenäisen valtion unioni. Liittosopimus tehtiin 14. maaliskuuta 2002.[18] Kumpi tahansa osapuoli saattoi erota liitosta kansanäänestyksen perusteella kolmen vuoden siirtymäkauden jälkeen.[16]
Milo Đukanović, Montenegron presidentti vuosina 1998–2002 ja vuodesta 2018 sekä Montenegron pääministeri vuosina 1991–1998, 2003–2006, 2008–2010 ja 2012–2016.
Montenegrossa järjestettiin 21. toukokuuta 2006kansanäänestys, jossa 55,5 % (tarvittava määrä 55 %) kannatti itsenäistymistä. Montenegro julistautui itsenäiseksi 3. kesäkuuta 2006 ja erosi sen jaSerbian valtioliitosta.[16] Montenegro joutui liitosta eronneena osapuolena hakemaan itselleen kansainvälisen tunnustuksen sekä kansainvälisten järjestöjen jäsenyyttä.Euroopan unioni tunnusti Montenegron 12. kesäkuuta ja Serbia 15. kesäkuuta 2006. Maasta tuliYhdistyneiden kansakuntien 192. jäsen 28. kesäkuuta 2006.[19]
Montenegron itsenäisyyden ensimmäiset vuodet olivat voimakkaan taloudellisen kasvun aikaa, ja vuosina 2006–2008talouskasvu oli yli 6 prosenttia. Kasvu kuitenkin hidastui ja kääntyi myös laskuksi seuraavien vuosien kansainvälisten talousvaikeuksien seurauksena. Montenegro aloitti kesäkuussa 2012 virallisetEU:n jäsenneuvottelut, ja joulukuussa 2015 maa kutsuttiinNatoon. Tätä seurasi hallituksen vastaisia protesteja, joita epäilläänVenäjän järjestämiksi. Kesäkuussa 2017 Montenegrosta tuli virallisesti Naton jäsen.[16] Toukokuussa 2019 montenegrolainen oikeus tuomitsi 13 ihmistä pitkiin vankeusrangaistuksiin, koska heidän todettiin syyllistyneen vuonna 2016 Venäjän tukemaan vallankumousyritykseen. Venäjä-mielinen oppositiopuolue Demokraattinen rintama sanoi, että oikeudenkäynti oli ”poliittinen näytelmä” ja ”noitavainoa”.[20][21]
Montenegron presidentiksi valittiin huhtikuussa 2018Milo Đukanović, joka on käytännössä toiminut joko pääministerinä tai presidenttinä 1990-luvun alusta lähtien, minkä seurauksena hänellä on paljon personoitua valtaa. Montenegron järjestelmä onparlamentaarinen, mutta Đukanović onnistui silti 2018 laajentamaan presidentin valtaa ja hankkimaan oikeuksia järjestää presidentin alaisuuteen erilaisia valtuustoja ja komiteoita.[23] Đukanovićin puolue onMontenegron sosialistien demokraattinen puolue DPS.[24]
DPS sai vuoden2020 vaaleissa 30 paikkaa parlamentista, mutta se ei onnistunut saamaan perinteisten liittolaistensa kanssa enää enemmistöä. Hallitus muodostettiin kolmen koalition ympärille, ja pääministeriksi nousiZdravko Krivokapić.[23]Dritan Abazović korvasi hänet kaksi vuotta myöhemmin Krivokapićin menetettyä paikkansaepäluottamuslauseen seurauksena.[25]
Montenegron vaaleja pidetään pääsääntöisesti vapaina, vaikka julkisten varojen väärinkäyttöä ja vaali-instituutioiden rehellisyyttä epäillään aika ajoin.[26] Poliittinen kenttä on myös 2010-luvun lopulla polarisoitunut, ja politiikassa ovat alkaneet vaikuttaaetnonatiolistiset voimat sekä kirkko.[27]Serbian ortodoksinen kirkko mielipidevaikutti vahvasti vuoden 2020 vaaleihin estääkseen uuden uskonnonvapauslain.[28]
Korruptio jakronyismi ovat vakavia ongelmia, ja monilla DPS:n jäsenillä on epäilty olevan kytköksiä järjestäytyneeseen rikollisuuteen.[23] Vuoden 2020 kyselytutkimuksen perusteella 66 prosenttia montenegrolaisista pitää puolueita todella tai suurelta osin korruptoituneiksi. Valtion instituutioista vain terveydenhuoltojärjestelmää pidettiin korruptoituneempana.[29]
Osana länteen suuntautunutta turvallisuuspolitiikkaansa Montenegro ilmoitti 31. elokuuta 2006 luopuvansa yleisestä asevelvollisuudesta ja siirtyvänsä 2 500 sotilaan vahvuiseen ammattiarmeijaan.[30]
Montenegrossa on 25 kuntaa, joistaZeta muodostettiin elokuussa 2022.[31] Vuoden 2003 väestönlaskennassa kuudessa kunnassa oli selvä montenegrolaisenemmistö ja lisäksi he olivat suurin väestöryhmä kolmessa muussa kunnassa. Serbienemmistöisiä kuntia oli viisi, suurin ryhmä serbit oli kolmessa muussa Pohjois-Montenegron kunnassa. Bosniakkienemmistö oli kahdessa rajaseudun kunnassa ja albaanienemmistö yhdessä kunnassa maan kaakkoisosassa.
Palvelualalla työskentelee melkein kolme neljäsosaa työvoimasta, ja se tuottaa yli puolet bruttokansantuotteesta.[3]Matkailualan osuus bruttokansantuotteesta vuonna 2019 oli yli 30 prosenttia, ja maa onkin Euroopan maista eniten riippuvainen matkailusta.[33]Koronapandemian takia matkailijoiden määrä romahti, ja samalla maan talouskasvu painui vuonna 2020 negatiiviseksi.[34] Matkailijoita houkuttelevat Montenegroon maisemat, vanhat kaupungit ja rannat.Ulcinjin kaupunki on tärkeä turistikohde.[35]
Maataloudessa työskentelee noin 7 prosenttia työvoimasta, jamaatalousmaa käsittää 19 prosenttia maa-alasta. Rannikkoseudulla viljelläänsitruksia jaoliiveja, maan keskiosassa kausivihanneksia ja tupakkaa, ja pohjoisosassa harjoitetaan lampaan kasvatusta. Maatalousala kärsii vanhentuneista viljelytavoista.[3] Teollisuuden osuus taloudesta on ollut 2010-luvulla laskussa. Tärkein kaivannainen onbauksiitti, jaNikšićinterästehdas on huomattava. Vesivoimaa tuotetaan etenkinPiva- jaZetajokien voimaloissa.[35]
Montenegron tärkein kauppakumppani on Serbia. Vuoden 2022 tietojen mukaan Serbian osuus viennistä oli 28,3 prosenttia. Slovenian osuus oli 10,0 prosenttia, Unkarin 6,3 prosenttia sekä Bosnian ja Kiinan 6,2 prosenttia. Tuonnista 19,8 prosenttia tuli Serbiasta, 10,4 prosenttia Kiinasta, 9,7 prosenttia Saksasta, 6,4 prosenttia Italiasta ja 5,7 prosenttia Bosniasta. Tärkeimmät vientituotteet ovat muokkaamaton alumiini, sähkö, lääkkeet ja sahatavara.[36]
Montenegrossa on kaksi kansainvälistä lentoasemaa,Podgorican lentoasema jaTivatin lentoasema.[37] Rautatiet yhdistävät Podgorican Nikšićiin sekäBarin Serbian pääkaupunkiBelgradiin.[38] Lisäksi Skadarjärven pohjoispuolella kulkee vain tavaraliikenteen käytössä oleva raideyhteys Albaniaan.[39] Bar on Montenegron ainoa merkittävä satamakaupunki.[35]
Montenegron etniset ryhmät vanhalla kuntakartalla: Violetilla merkityissä kunnissa on enemmistö etnisiä montenegrolaisia, keltaisella serbejä, vihreällä bosniakkeja, harmaalla albaaneita. Punaruskeissa kunnissa ei ole selkeää enemmistöä; pohjoisimmissa serbit ovat suurin ryhmä, eteläisimmissä montenegrolaiset
Montenegron tilastokeskuksen arvion mukaan maan asukasluku vuoden 2022 alussa oli 617 683.[40] Vuoden 2011 väestönlaskussa asukasluku oli ollut 620 029.[41] Suurimmat asutuskeskittymät ovat karstialueenpoljelaaksoissa. Ylivoimaisesti suurin kaupunki onPodgorica.[42] Siellä asui vuoden 2011 väestönlaskennan mukaan 150 977 asukasta. Seuraavaksi suurimmat paikkakunnat olivatNikšić (56 970 as.) jaPljevlja (19 136 as.).[43]
Montenegron asukkaista noin 74 prosenttia oli vuonna 2011 jokomontenegrolaisia taiserbejä. Kansallisuuksien väliset erot ovat olleet pitkään kiistakysymyksenä, ja montenegrolaiset ovat säilyttänet serbien monia yhteisiä kulttuuripiirteitä, vaikka he olivatkin pitkään erillään osmanivaltakauden aikana. Monet montenegrolaisista pitävät edelleen itseään serbitaustaisina ja serbit montenegrolaisia ”vuoristoserbeinä”.Bosniakkien osuus vuonna 2011 oli 12,0 prosenttia jaalbaanien 4,9 prosenttia. Bosniakkien asuinaluetta ovat pohjoisen vuoristot ja albaanien etelän rannikkoseutu.Ulcinjin kaupungin asukkaista noin kolme neljäsosaa on albaaneja.[42]
Vuoden 2011 väestönlaskennan mukaan montenegrolaisistaserbiaa puhui äidinkielenään 43 prosenttia asukkaista.Montenegroa puolestaan puhui 37 prosenttia asukkaista.[44] Montenegroa pidetään pääsääntöisestiserbokroaatin muotona. Montenegroon on kuitenkin lisätty muutama harvoin käytetty konsonantti, ja sitä kirjoitetaan serbiasta poiketen usein latinalaisilla kirjaimilla. Montenegro on myös valtion virallinen kieli, vaikka myös serbialla,kroatialla,bosnialla jaalbanialla on virallinen asema.[45]
Suurin osa montenegrolaisista onortodokseja, ja vuoden 2011 tietojen mukaan heidän osuutensa on 72 prosenttia.Muslimeita väestöstä on 19 prosenttia jakatolisia 3,4 prosenttia.[42]
Montenegron kirjallisuudella on pitkät perinteet, ja sen juuret ovat kansantarinoissa, joita laulettiingusle-kielisoittimen säestämänä. Kirjanpainotaito levisi Montenegroon jo 1500-luvulla, ja siellä painettiineteläslaavien ensimmäiset kirjat.[46] Montenegron kansalliskirjailijana pidetään 1800-luvulla elänyttä ruhtinastaPetar II Petrović-Njegošta.[47]
↑abcdKristof Bender: MontenegroThe Princeton Encyclopedia of Self-Determination. The Trustees of Princeton University. Viitattu 17.8.2022. (englanniksi)
