Monoteismi muotoutui Lähi-idässäJahvea palvoneidenisraeliittien parissa, vaikka sitä olikin esiintynyt jo faaraoAkhenateninEgyptissä. EgyptologiJan Assmannin mukaan siirtyminenpolyteismistä eli monijumalaisuudesta monoteismiin on yksi ihmiskunnan historian suurimmista vallankumouksista.[3] Israeliittien eli myöhempienjuutalaisten uskonto oli aluksihenoteistinen taimonolatrinen, sillä he palvoivat Jahvea mutta tunnustivat muidenkin kansojen omat jumalat. Jotkut israeliitit olivat polyteisteja, jotka palvoivat Jahven lisäksi esimerkiksiBaalia. Israeliitit tekivät Raamatun mukaan kuitenkin liiton Jahven kanssa, ja sen jälkeen monet juutalaiset profeetat haastoivat monijumalaisuuden. Lopulta Jahve alettiin nähdä ei vain israeliittien vaan koko maailman ainoana Jumalana.[4]
Wilhelm Schmidtin teorian mukaan monoteismi on ihmisen jumalkäsityksen alkuperäinen muoto, josta monijumalaisuus on vain rappeutuma. Vaikka tätä teoriaa ei pysytäkään todentamaan oikeaksi, luonnonkansoilla tiedetään usein olleen käsitys ylijumalasta, joka loi maailman ja joka määräilee muita jumalia ja valvoo ihmisen moraalia.[4]
Monoteismi eroaa polyteismistä siinä, että monoteismin mukaan koko maailmankaikkeudella on yksi alkuperä, yksi laki, ja yksi merkityksen keskus. Jumala on maailmankaikkeudenluoja. Maailma loppuu, kun Jumalan suunnitelma on toteutettu, javiimeisen tuomion jälkeen alkaaparatiisi. Maailman luomisen ja loppumisen välissä Jumala muokkaa historiaa ottamalla osaa maailman tapahtumiin – hän ilmestyy ihmisille, tekeeihmeitä, lähettääprofeettoja, ohjaapyhimyksiä ja saneleepyhiä tekstejä. Samalla Jumala kuitenkin sallii ihmisille omantahdon. Ihmisen odotetaan vastaavan Jumalalle omanuskonsa kautta.[2]
Monoteismin mukaan kaikesta maailmassa määrää ylimmän älyn persoonallinen tahto, minkä monet ihmiset kokevat lohdullisena. Monoteismissa ihmisellä voi olla läheinen henkilökohtainen suhde Jumalaan, jota hän voirukoilla ja palvella. Useimmissa monoteistisissa uskonnoissa Jumala onmiespuolinen, ja häneen viitataan kielessä samoilla sanoilla kuin mieheen.[2]
Teismi — viittaa yleensä uskomukseen henkilöityneestä jumalasta, jolla on oma havaittava persoonallisuutensa.
Deismi — yksijumalaisuuden muoto, joka uskoo yhden Jumalan olemassaoloon ja päätyy tähän tulokseen järjen kautta mutta hylkää kaikki uskonnolliset ilmestykset, kutenRaamatun taiKoraanin.
Panteismi — pitääkaikkeutta Jumalana. Ymmärrystavasta riippuen tämä voi tarkoittaaateismia, deismiä tai teismiä.
Panenteismi — teismin muoto, joka uskoo kaikkeuden olevan osa Jumalaa mutta ei koko Jumala.
Suurin osa monoteisteista on sitä mieltä, että jo määritelmältään monoteismi on yhteensopimaton polyteismin kanssa. Kaikissa monoteistisissa uskonnoissa on kuitenkin moneuteen viittaavia piirteitä. Tunnetuin esimerkki on kristinuskonkolminaisuusoppi. Kristinuskon jaislamin jumalat jakavat olinpaikkansa elitaivaanenkelien kanssa. Varsinkin islamin kansanomaisissa muodoissa profeettaMuhammedille annetaan usein hyvin korkea asema. ToisaaltaSimo Parpolan mukaan muinaisessa assyrialaisessa uskonnossa monet jumalat voidaan nähdä vain yhden jumalan eliAssurin eri ilmentyminä.[5]
↑monoteismi.Kielitoimiston sanakirja. Helsinki: Kotimaisten kielten keskus, 2024.
↑abcdEllwood, Robert S. & Alles, Gregory D.: ”Monotheism”, The Encyclopedia of World Religions, s. 299. New York: Facts on File, 2007. ISBN 978-0-8160-6141-9(englanniksi)
↑Nissinen, Martti: Miten uskonto sai rajat? Monoteismin ja juutalaisuuden synty. Tieteessä tapahtuu, 2007, nro 3. Artikkelin verkkoversio. (PDF)
↑abLudwig, Theodore M.: Monotheism. TeoksessaJones, Lindsay (toim.): Encyclopedia of Religion, s. 6155–6163. Farmington Hills, Michigan: Thomson Gale, 2005. ISBN 0-02-865733-0(englanniksi)
