Minnesotan kansannousu taiDakotan vuoden 1862 sota oliYhdysvaltain jadakota-intiaanien välille syttynyt lyhyt sotatila vuonna1862. Erimielisyydet saivat alkunsa niistä monista muutoksista, jotka vuonna1860 virkaan astunutpresidenttiAbraham Lincolnin ja hänen edustamansarepublikaaninen puolue toivat tullessaan. Vanhandemokraattisen puolueen kannattajat saivat väistyä monista tehtävistään. Myös dakota-reservaatissa vaihtuivat intiaaniagentit. Uusilta asiamiehiltä puuttuva kokemus osoittautui kohtalokkaaksi dakotoille, jotka jäivät vuosina 1861–1862 ilman vuosittaista määrärahaansa. Myös heille osoitetut muona-annokset joko jäivät tulematta perille tai sitten niitä ei ollut koskaan lähetettykään.[1]
Dakota-lähetystöjen neuvottelut eivät johtaneet toivottuun tulokseen heidän reservaattinsa asiamiehen ja Minnesotan rikkaiden kauppiaiden kanssa. Intiaanien käskettiin syödäpreerioiden heinää, kun he pyysivät ruokaa osavaltion yksityisten omistajien ruokavarastoista. Dakotain johtoon noussutLittle Crow yritti loukkauksista huolimatta puhua rauhan puolesta, mutta nuoret soturit eivät halunneet kuunnella häntä.[1]
Elokuussa 1862 dakotat hyökkäsivät valkoisen väen asutuksille ja kauppa-asemille. Ensimmäisen päivän hyökkäyksissä kuoli 400 valkoista, joista 23 oliFort Ridgelyn vapaaehtoisia jalkaväen miehiä.[2] Toisen ja kolmannen päivän hyökkäyksissä Little Crown joukot yrittivät vallata Fort Ridgelyn linnakkeen mutta kokivat runsaita tappioita. Dakotain toinen sotajoukko hyökkäsisaksalaisten siirtolaisten asuttamaanNew Ulmiin. Vaikka intiaanien onnistui sytyttää osa kylästä tuleen, osoittautui uudisasukkaiden vastarinta kovaksi. Päivän kestäneiden taistelujen päätteeksi kapinalliset poistuivat sotatantereeksi muuttuneesta kylästä.
Seuraavan päivän aikana Fort Ulmevakuoitiin dakotain uusien hyökkäysten varalta. Apuun tulleetkenraaliHenry Hastings Sibleyn johtamat Yhdysvaltain joukot päättivät sodan kuukautta myöhemmin. 300 dakota-soturia sai kuolemantuomion kapinaan osallistumisesta, mutta suurin osa heistä armahdettiin.[2]