Movatterモバイル変換


[0]ホーム

URL:


Siirry sisältöön
Wikipedia
Haku

Mikael Kosola

Tämä on lupaava artikkeli.
Wikipediasta

Mikael Kosola
Henkilötiedot
Muut nimetniilo22
Syntynyt17. heinäkuuta1982 (ikä 42)
Lempäälä
KansalaisuusSuomi
Ammattitubettaja
TitteliTubecon Awards 2015 yleisön suosikki
Muut tiedot
Aktiivisena2008–
KoulutusLevyseppähitsaaja
Infobox OK

Mikael Kosola eliniilo22 (”niilokakskaks”; s.17. heinäkuuta1982Lempäälä) on suomalainentubettaja. Kosola aloitti videoiden julkaisemisen vuonna 2008. Lokakuuhun 2024 mennessä hän oli julkaissut pääkanavallaan YouTubessa yli 17 000 videota. Kanavalla on yli 100 000 tilaajaa ja yli 84 miljoonaa katselukertaa. Hänet on palkittu Pohjoismaiden suurimmassa YouTube-tapahtumassa TubeConissaYleisön suosikki -vloggaajaksi. Kosola on ollut myös muuten julkisuudessa, ja hän on esiintynyt muun muassa joillakin musiikkivideoilla. Kosola tekee omien sanojensa mukaan ”videoita omasta elämästä”, ja häntä on kutsuttuoutsider-tubettajaksi.

Elämä

[muokkaa |muokkaa wikitekstiä]

Kosola on asunut koko elämänsä Lempäälässä, josta ei omien sanojensa mukaan aio muuttaa pois.[1] Kosola oli 10-vuotias, kun hänen vanhempansa erosivat.[2]

Koulu ei Kosolan omien sanojen mukaan juuri häntä kiinnostanut.[1][3] Kiinnostunut hän oli lähinnä puutöistä ja liikunnasta[2], ja hän joutui käymään ensimmäisen luokan toiseen kertaan.[1] Kosolalla on diagnosoitu monimuotoinen oppimiskyvyn häiriö sekädysleksia,[4][1] ja hän puhuukin sen puolesta, ettei lukihäiriötä tarvitse hävetä.[3] Pölyallergian takia Kosola ei voinut hakea opiskelemaanammattikouluun puutyöalalle, joten päätyi metallialaan, jota myös hänen tuttavansa suositteli.[2] Ammattikoulusta Kosola valmistuilevyseppähitsaajaksi.[1]

Kosola suoritti asepalveluksen, missä hän palveli kranaatinheitinmiehenä.[1] Varusmiespalveluksen jälkeen hän oli töissä vuoden metallialan yrityksessäTampereella.[1] Sen jälkeen hän on ollut työttömänä, ja hän onpitkäaikaistyötön. Hän on käynyt muun muassakuntouttavassa työtoiminnassa kierrätyskeskuksessa.[1] Tubettamisen Kosola aloitti vuonna 2008. Hänellä on ollut käytössä fanipuhelin, johon videoita seuraavat ihmiset voivat soittaa.[3] Lempäälässä Kosola on hyvin tunnettu.[1]

Kosola kuvailee itseään hiljaiseksi.[3] Kosola lopetti alkoholin käytön vuonna 2016.[5]

Tubettajana

[muokkaa |muokkaa wikitekstiä]

Tunnustukset ja seuraajat

[muokkaa |muokkaa wikitekstiä]

Lokakuuhun 2024 mennessä Kosola on julkaissut pääkanavallaan YouTubessa yli 17 000 videota, ja hänellä on yli 102 000 tilaajaa sekä yli 84 miljoonaa katselukertaa.[6] Vuonna 2015 Kosola palkittiin tunnustuksellaYleisön suosikki silloin Pohjoismaiden suurimmassa YouTube-tapahtumassaTubeConissa.[7][8] Kosola jäi kuitenkin tuolloin ilman rahallista palkintoa, jolloinYlilauta-verkkosivuston käyttäjät keräsivät hänelle lähes 1 900 euroa, joilla ostettiin muun muassa televisio, polkupyörä jaPlayStation 4.[9][10][11]

Nimimerkki

[muokkaa |muokkaa wikitekstiä]

Kosola kertoo, ettäniilo22-nimimerkin keksi hänen kaverinsa.[1] Vuoden 2019väitöskirjassaanNimet verkossaLasse Hämäläinen arvelee, että Mikael Kosolan kaltainen tubettaja tunnetaan paremmin käyttäjänimellään, jolloin käyttäjänimi on merkittävä osa henkilöbrändiä jaimagoa.[12] Hämäläinen toteaa käyttäjänimellä olevan myös huomattava taloudellinen merkitys.[12]

Videoiden tunnuspiirteitä

[muokkaa |muokkaa wikitekstiä]

Omien sanojensa mukaan Kosola tekee ”videoita omasta elämästä”.[6] Videoissa käsitellään normaalia arkea usein koruttomalla ja kaunistelemattomalla tavalla.[1] Yhdessä tunnetuimmista videoistaan Kosola kiroaa kahvinkeittimen pannun haljennutta pohjaa.[1][3] Hän päättää tyypillisesti videonsa sanoihin ”näihin kuviin ja tunnelmiin täältä tähän”.[1]

Kulttuuritoimitus luonnehtii Kosolaaoutsider-tubettajaksi ja tuotantoasaippuasarjaksi, johon voi hypätä mukaan milloin vain.[13]Kansan Uutiset kirjoittaa Kosolan saavan ”kymmeniä tuhansia katsojia arjen merkityksettömyyttä kuvaavilla videoillaan”.[14]

Seuraajat lähettävät Kosolalle jatkuvastiNatural Killers – Pedot lähikuvassa: Bengalintiikeri -elokuvaaDVD-muodossa, mistä on muodostunut videoiden toistuva teema.[1] Siksi Kosolan käteen on tatuoitu suurikokoinen teksti ”Bengalintiikeri” sekä teksti ”Näihin kuviin & tunnelmiin”, jossa&-merkki on korvattu Kosolan lapsuudessa piirtämällä linnulla.[15] Kosolalla on myös muita tubettamisuraan liittyviätatuointeja, muun muassa YouTubesta tuttu play-nappi.[16]

Julkisuudessa

[muokkaa |muokkaa wikitekstiä]

Kosola on ollut runsaasti esillä julkisuudessa.Helsingin Sanomat kirjoitti keväällä 2017 Kosolan lukihäiriöstä, YouTube-urasta ja hänen kohtaamastaankiusaamisesta.[1] Hänen kohtaamastaan kiusaamisesta on kirjoittanut myösLempäälän-Vesilahden Sanomat,Tamperelainen jaIltalehti.[16][17][18] Kosolaan on viitattu myösKauppalehti Option pääkirjoituksessa.[19]

Mikael Kosola oli yksi päähenkilöistäSanna-Sisko Tohkan vuonna 2013 ohjaamassaTubettajat-dokumenttielokuvassa.[20][21] Dokumentissa seurattiin ihmisiä, jotka julkaisevat verkossa videoita ja pitävät sen välityksellä yhteyttä muihin ihmisiin. Dokumentti herättää kysymyksen ”putoaako yhä useampi yhteiskunnan kyydistä ja jää yksin tietokoneensa kanssa”.[21] Alkuperäisen idean dokumentista saiOulun seudun ammattikorkeakoulussa opiskellut Jens Hattuniemi. Opinnäytetyössään Hattuniemi kertoo, että dokumenttiin osallistuneet ”eivät häpeile itseään, eivät vaivautuneet siistimään itseään tai kotiaan ennen haastattelua, vaan näyttäytyivät kameralle juuri sellaisena kuin ovat. Ulkopuolinen maailma suhtautuu heihin oudoksuvasti tai jopa vihamielisesti--”.[22]

Kosola esiintyi myösYlenPerjantai-ohjelmassa vuonna 2018.[3]MoonTV julkaisi vuonna 2014Ruoka & Juoma -ohjelmaa, jossa testattiin Kosolan videoillaan esittelemiä ruokareseptejä.[23]

Kosolan lausahduksia on hyödynnetty musiikkikappaleissa, joita on julkaistu muun muassa YouTubessa. Heinäkuussa 2020 niilo22:n jaLuikauksen kappale ”Hei Hei Kesä” nousiSpotifyn Suomen top 50 -listalle.[24][25] Kappaleen musiikkivideo on kooste Kosolan julkaisemista videoista.[26] Kosola esiintyy aiemmin julkaisemallaan videomateriaalilla myösTurmion Kätilöiden vuonna 2020 julkaistulla musiikkivideolla ”Naitu”,[27] sekäHintit-yhtyeen ”Mennään sukeltamaan” -musiikkivideossa.[28] Moni suomalainen artisti seuraa Kosolaa, mikä näkyy siinä, että häntä on lähestytty yhteistyöpyynnöin ja lahjoituksin.[29]

Oman videotuotantonsa lisäksi Kosola on esiintynyt muiden tunnettujen suomalaisten tubettajien videoilla, muun muassaEeddspeaksin,Velogin jaPaulin Pelivideot -kanavan vieraina.[30][31][32] Hänen videoidensa pohjalta muut henkilöt ovat tehneet useita koostevideoita, muun muassaNiilo22 viisauksia jaNiilo22 lukemisia.Satu VasantolaHelsingin Sanomissa kirjoittaa, että ”osasta on vaikea tietää, onko ne tehty hyvän- vai pahantahtoisesti”.[1]

Lähteet

[muokkaa |muokkaa wikitekstiä]
  1. abcdefghijklmnopLukihäiriöinen nuori jäi ilman apua ja sitten ilman töitä – nyt Niilo22 on aikamies ja Youtube-tähti, joka lukee ylpeänä videoillaan, vaikka väärin menisi Hs.fi. 15.4.2017. Viitattu 20.12.2020.
  2. abcniilo22: YouTube: Kysymys & vastaus video osa2 YouTube. 27.9.2015. Viitattu 26.7.2020.
  3. abcdefPerjantai - Tubettajat spesiaali: Niilo22 Yle Areena. 16.8.2018. Yle. Viitattu 25.7.2020.
  4. Iltaa nyt sitä ollaan kotona - YouTube www.youtube.com. Viitattu 20.12.2020.
  5. niilo22 vastaa kysymyksiin: YouTube: vastataan kysymyksiin + kiitos (niilo22 vastaa kysymyksiin) YouTube. 24.4.2020. Viitattu 26.7.2020.
  6. abniilo22 kanavakuvaus YouTube. Viitattu 13.12.2023.
  7. Harala, Samuli: Suomen kirkkaimmat YouTube-tähdet palkittiin – gaalaan osallistui 10 000 fania Yle.fi. 15.8.2015. YLE. Viitattu 25.7.2020.
  8. TubeCon tuplasi kä­vi­jä­mää­rän­sä, ta­pah­tu­ma viedään myös Ruot­siin Kaleva.fi. 15.08.2015. Viitattu 26.7.2020.
  9. Nieminen, Emmi: Ylilauta: Törkytehdas kohtelee kaikkia yhtä huonosti Aviisi.fi. 3.3.2016. Tampereen yliopiston ylioppilaskunta Tamy. Viitattu 25.7.2020.
  10. Vaahensalo Elina: Keskustelufoorumit mediainhokkeina – Suositut suomenkieliset keskustelufoorumit mediassa WiderScreen 3/2018: Inhokki – The Dislikey. 11.10.2018. Filmiverkko ry. Viitattu 25.7.2020.
  11. Räty, Panu: Peppukipua luvassa Mikrobitti.fi. 19.4.2018. Alma Talent Oy. Viitattu 25.7.2020.
  12. abHämäläinen, Lasse: Nimet verkossa – Tutkimus verkkoyhteisöjen käyttäjänimistä ja virtuaalisen minigolfpelin radannimistä (väitöskirja) 1.6.2019. Helsingin yliopisto. Viitattu 25.7.2020.
  13. Mattila, Mikael: Parasta juuri nyt (2.6.) Kulttuuritoimitus.fi. 2.6.2019. Kulttuuritoimitus Suomi Oy. Viitattu 25.7.2020.
  14. Purokuru, Pontus: Tekijät kertovat miten syntyy somehitti Kansanuutiset.fi. 23.7.2017. Kansan Uutiset Oy. Viitattu 26.7.2020.
  15. MrTopaz: Niilo22 esittelee uuden hienon tatuointinsa YouTube. 11.8.2017. Viitattu 25.7.2020.
  16. abIda Nieminen: Oman tiensä kulkija Niilo22 tekee mitä tykkää vihaajista välittämättä lvs.fi/. 24.8.2017. Lempäälän-Vesilahden Sanomat. Viitattu 25.7.2020.
  17. Kristiina Tiippana: Lempääläinen Mikael joutui rajun kiusaamisen kohteeksi: videobloggaajan nimissä tehty tilauksia tuhansien eurojen edestä Iltalehti.fi. 9.10.2017. Alma Media Suomi Oy. Viitattu 25.7.2020.
  18. Pekka Ruissalo: Lempääläinen videobloggaaja joutui tympeiden pilojen kohteeksi - IL: Kotiin tilattu takseja, elektroniikkaa, pitsaa... Tamperelainen.fi. 26.10.2017. Mediatalo Keskisuomalainen. Viitattu 25.7.2020.
  19. Jenny Jännäri: Onko sivistys kuollut? Kauppalehti.fi. 10.6.2016. Alma Media Oyj. Viitattu 25.7.2020.
  20. Tubettajat Internet Movie Database. imdb.com. Viitattu 25.7.2020.
  21. abHeidi Sommar: Tubettajat luovat elämästään ohjelman Yle.fi. 28.5.2014. YLE. Viitattu 25.7.2020.
  22. Hattuniemi, Jens: Osta dokkari! Kuinka aloitteleva AV-alan freelancer-journalisti menestyy dokumenttielokuvanpitchauksessa tuotantoyhtiölle? (PDF) Theseus.fi, opinnäyte. Kevät 2012. Oulun seudun ammattikorkeakoulu. Viitattu 25.7.2020.
  23. Puuro pitää miehen tiellä Moontv.fi. 18.9.2014. Viitattu 25.7.2020.
  24. Niilo22 - Hei Hei Kesä - Spotify Chart History kworb.net. Viitattu 20.12.2020.
  25. Niilo22, Luikaus: Spotify: Hei Hei Kesä Spotify. 2020. Viitattu 20.12.2020.
  26. Niilo22 - Hei Hei Kesä (Virallinen musiikkivideo) - YouTube www.youtube.com. Viitattu 20.12.2020.
  27. Turmion Kätilöt julkaisi uuden pitkäsoittonsa Global Warning - Naitu-videolla tissejä ja Niilo22 Findance.com. Viitattu 20.12.2020. finnish
  28. Hintit - Mennään sukeltamaan - YouTube www.youtube.com. Viitattu 20.12.2020.
  29. Hätinen, Jukka: Vuoden sissimarkkinointitempaus? Tubettaja-jumala Niilo22 sai postia suomiräppäreiltä Rumba.fi. 3.3.2017. Pop media. Viitattu 25.7.2020.
  30. eeddspeaks: Joulufiilistelyjä Niilo22 kanssa! YouTube. 24.12.2018. Viitattu 25.7.2020.
  31. Velogi - Pyöräilevä videoblogi: Pyörälenkillä Niilo22:n kanssa YouTube. 6.9.2016. Viitattu 25.7.2020.
  32. Paulin Pelivideot: Vein Niilo22:lle UUDEN edittikoneen! Uskomaton TEHOMYLLY! YouTube. 25.10.2019. Viitattu 25.7.2020.

Aiheesta muualla

[muokkaa |muokkaa wikitekstiä]
Auktoriteettitunnisteet: TaiteenalaMuokkaa Wikidatassa
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Mikael_Kosola&oldid=23015846
Luokat:
Piilotetut luokat:

[8]ページ先頭

©2009-2025 Movatter.jp