Miinanraivaaja on alus, jolla raivataanmerimiinoja laivaväyliltä ja satamista. Alukset jaetaan karkeasti kosketus- ja heräteraivaajiin.
Ennenensimmäistä maailmansotaamerimiina oli yksinkertainen räjähdepanos, joka oli ankkuroitu merenpohjaan. Panos oli hiemanvedenpinnan alapuolella. Se räjähti yliajavan aluksen osuessa sytyttimenä toimiviin sarviin. Miinojen aiheuttaman uhan torjumiseksi Britannian kuninkaallinen laivasto rakensi miinanraivaajia eli aluksia, joiden perässä oli joko yksi tai kaksi kohoilla ja syvyysleijoilla varustettua vaijeria. Vaijereissa oli määrävälein mekaanisia tai räjähdysnalleilla toimivia leikkureita, jotka miinan kiinnitysvaijeriin osuessaan katkaisevat sen. Vaijerin katkettua miina kohoaa pintaan, missä se joko puretaan tai räjäytetään. Menetelmää kutsutaan myös Oropesa-raivaukseksi menetelmän kehittämisessä käytetynHMS Oropesan mukaan.[1]
Raivaamisen estämiseksi tai hidastamiseksi oli erilaisia menetelmiä. Raivauskalustojen tuhoamiseen käytettiin joko räjähtäviä tai leikkurilla toimivia raivausesteitä.
Heräteraivaaja rakennetaan antimagneettisista materiaaleista ja käytetäänherätemiinojen etsintään ja tuhoamiseen. Aluksi herätemiinat raivattiin hinaamalla raivaaja-aluksen perässä ääniherätteisten miinojen tuhoamiseen tarkoitettua, potkuriääniä jäljittelevää ns. melukohoa ja magneettiherätteisten miinojen raivaamiseen käytettiin joko kohoilla varustettua kaapelilenkkiä, isoon tukinmuotoiseen kellukkeeseen tai useampaan rinnakkain hinattuun veneeseen sijoitettuasähkömagneettia. Virta näihin kaikkiin saatiin raivaajaan sijoitetusta erillisestägeneraattorista.
