Michel Colombier (23. toukokuuta1939Lyon –14. marraskuuta2004Santa Monica,Yhdysvallat) oliranskalainen elokuvasäveltäjä, joka työskenteli 1980-luvulta alkaen pääasiassayhdysvaltalaisen elokuvan parissa. Hän voitti kaksiCésar-palkintoa.
Colombierin isä soittiMulhousen oopperan orkesterissa. Colombier opiskeliPariisin konservatoriossaMichel Magnen johdolla, mutta kiinnostui jo varhain myösjazzista ja modernistisesta musiikista. Colombier palkattiin vuonna 1961Barclay Recordsin musiikilliseksi johtajaksi. Hänen uransa elokuvan parissa alkoi vuonna 1962, jolloin hän sovitti musiikkiaClaude Lelouchin elokuvaanTuntomerkit. Pian Colombier alkoi myös säveltää elokuviin ja työskenteli Euroopan tunnetuimpien ohjaajien kutenMarcel Carnén,Vittorio de Sican,Claude Chabrolin,Jean-Pierre Melvillen jaJacques Demyn kanssa. Hän teki useassa elokuvassa yhteistyötä laulaja-säveltäjäSerge Gainsbourgin kanssa. He saavuttivat suurmenestyksen varsinkin Gainsbourgin levyttämällä laululla ”Élisa”, jostaJean Becker ohjasi myöhemmin elokuvanElisa.
Vuonna 1968 Colombier matkustiNew YorkiinPetula Clarkin Amerikan-kiertueen järjestäjänä ja teki siellä sopimuksen yhdysvaltalaisen levymerkkiA&M Recordsin kanssa. Hän levytti vuonna 1971 kulttimaineen saavuttaneen albuminWings, jossa yhdistettiinrock-musiikki ja sinfoniaorkesteri. Sitä on kutsuttu ”ensimmäiseksi pop-sinfoniaksi” ja se sai kolmeGrammy-ehdokkuutta. Colombier siirtyi vähitellen säveltämään pääasiassa amerikkalaisiin elokuviin ja asettui asumaanKaliforniaan. Hän sävelsi musiikin muun muassa muusikkoPrincen ympärille luotuun rockmusikaaliinPurple Rain. Colombier sävelsi myös muun muassabaletteja, kamarimusiikkiaKronos Quartet -jousiyhtyeelle sekä jazz-musiikkiaStéphane Grappellille jaBranford Marsalikselle, ja esiintyi vierailevana kapellimestarina monien maailmankuulujen sinfoniaorkesterien kanssa. Colombier kuoli syöpään 65-vuotiaana vuonna 2004. Hänen viimeiseksi työkseen jäiMadonna-elokuvaHaaksirikkoutuneet.
Colombierin tunnetuimmaksi kappaleeksi arvioidaan yleisesti[1]Wings-albuminEmmanuelia. Colombier sävelsi sen 5-vuotiaana kuolleen samannimisen poikansa muistolle. Tunnettuuteen vaikuttaa erityisesti, että kappaletta käytettiin ranskalaisen Antenne 2 -televisiokanavan (nykyinenFrance 2) lähetyksien alkamisen ja päättymisen tunnusmusiikkinaLes Hommes Volantes[2]-nimellä tunnetussa animaatiossa vuosina 1975–1983.