Metsäoikeus onoikeustieteen osa-alue, johon kuuluvatmetsän hyödyntämistä, käsittelyä ja suojelua koskevatoikeudet javelvollisuudet sekä rajoitukset jakannusteet. Sen alaan sisältyvät myösmetsäalaa koskevattulonsiirrot,metsäverotus, vahinkojen ja menetysten korvaukset sekä metsäalan toimielimiin liittyvätoikeussuhteet jasäännökset.[1]
Suomenoikeusjärjestyksessä metsäoikeus kuuluuoikeudenalojen jaottelussaluonnonvaraoikeuteen, joka onympäristöoikeuden osa-alue. Ympäristöoikeuteen sisältyy metsäoikeuden lisäksi alueiden käyttö (kaavoitusoikeus ja rakentamisoikeus), ympäristönsuojeluoikeus ja luonnonsuojeluoikeus. Muita luonnonvaraoikeuden aloja ovatmaatalousoikeus sekä kaivostoimintaa, kalastusta, metsästystä ja maa-ainesten ottoa koskevat oikeudenalat. Metsäoikeuden voidaan katsoa kuuluvan myösmaaseutuoikeuteen, johon sisältyy maaseudun elinoloja koskevat oikeussuhteet ja säännökset. Osa metsäoikeutta eli metsän hyödyntämiseen ja käsittelyyn liittyvät oikeussäännökset ovat myös maanomistusoikeutta, jonka perusteet sisältyvät kiinteistönmuodostamislakiin jamaakaareen.[1]
Vuonna 1442 annettukuningas Kristoferin maanlaki sisälsi säännöksiäriistan jahedelmäpuiden suojelusta,metsäpalojen sammuttamisesta sekätuohen jalehdeksien keräämisestä toisen maalta. Ensimmäiset varsinaiset metsälait olivat 1647 ja 1664 säädetyt metsäsäännöt (ruots.skogsordning), joilla rajoitettiinkaskeamista sekä hedelmä- jamastopuiden hakkuita.Vuoden 1734 lainrakennuskaari oli seuraava metsänkäyttöä rajoittavasäädös. Verotalonpojat saivat käyttää yksityismetsäänsä kotitarpeeksi ja myydäpuutavaraa säästeliäästi, jotta metsää ei hävitettäisi. Rajoittavista säännöksistä luovuttiin 1700-luvun lopullaliberalistisen ajattelutavan vallatessa alaa. Verotalonpoikien täysiomistusoikeus metsiinsä sisältyi vuoden 1789 asetukseen. Uusi metsäasetus annettiin 1793 ja pian sekin korvautui vuoden 1805 metsäasetuksella. Niillä säädettiin metsänkäyttöoikeus lähes vapaaksi, kunhan tilan veronmaksukykyä ei vaarannettu.[2]
Venäjän vallan aikana annettiin 1851 uusi metsäasetus, jolla ei puututtu edellisen asetuksen mukaiseen metsänkäyttöoikeuteen. Näihin aikoihin asti puutavaraa oli jalostettu lähinnätervaksi ja rautateollisuudessa käytettäväksi, muttasahateollisuuden vientimahdollisuudet alkoivat lisääntyä ja kuljetuskustannukset laskea, joka johti siihen että sahateollisuuden rajoitukset purettiin 1861. Puutavaran kysynnän lisääntyessä alettiin huolestua metsävarojen riittävyydestä. Niinpä 1886 säädettiin metsälaki, jossa määrättiin että yli viidenhehtaarin hakkuualalle oli jätettävä siemenpuita takaamaan metsän uudistuminen. Huonot kulkuyhteydet vaikeuttivat kuitenkin lain valvontaa ja 1800-luvun metsänkäyttörajoituksista ei siten juuri piitattu.[3]
Kemiallisen metsäteollisuuden kasvu lisäsi pienpuun kysyntää, eikä vuoden 1886 metsälain määräykset kyenneet estämään metsien hävittämistä. Vuonna 1917 säädettiinkin asetus toimenpiteistä metsän hävittämisen ehkäisemiseksi. Sen noudattamista alkoivat valvoa lääninmetsälautakunnat ja metsän mahdollisesta rauhoittamisesta hakkuilta päättituomioistuin. Tämän asetuksen kumosi 1928 säädetty yksityismetsälaki, jossa valvontaelimien nimeksi tuli metsänhoitolautakunta. Niistä tuli 1967 piirimetsälautakuntia, 1987 metsälautakuntia ja 1996 metsäkeskuksia, jotka 2012 yhdistettiinSuomen metsäkeskukseksi. Vuoden 1928 lain mukaisia metsänhoitolautakuntia valvoivatSuomen Metsänhoitoyhdistys Tapio ja Centralskogssällskapet Föreningen för Skogskultur. Niiden myötä alkoi metsätalouden itsehallinto, johon sisältyi myösjulkisen vallan käyttöä.[4]
Yksityismetsälaki uudistettiin 1967, jolloin toimielimiä varten säädettiin oma lakinsa. Metsänhoitolautakunnista tuli tässä yhteydessä piirimetsälautakuntia ja keskusmetsäseurat Tapio ja Skogskultur muutettiin aatteellisista yhdistyksistä lakisääteisiksi valtionapulaitoksiksi. Vuonna 1987 yksityismetsälain mukainen katselmusjärjestelmä muutettiin sellaiseksi, että katselmuksia alkoivat suorittaa katselmustoimikunnat aiempien katselmusmiesten sijaan.[5]
Metsäkeskukset Tapio ja Skogskultur yhdistettiin 1996 Metsätalouden kehittämiskeskus Tapioksi ja metsälautakunnat muuttuivat metsäkeskuksiksi siten, että niiden määrä samalla väheni. Vuoden 1997 alussa tuli voimaanmetsälaki (1093/1996). Sillä pyritään edistämään metsienekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävää hoitoa ja käyttöä. Metsälain vastainen toiminta säädettiin rangaistavaksi. Vuoden 2014 alussa tulivat voimaan metsälain lievennykset, sillä puupula oli vähitellen muuttunutraakapuun ylituotannoksi.[6]