Metallurgia onluonnontieteisiin jateknisiin tieteisiin kuuluva tieteenala/oppi, joka käsitteleemetallien (tai laajemmin käsitettynä myös muiden epäorgaanisten materiaalien) valmistus- ja jalostusmenetelmiä[1] sekä tutkii niiden elinkaarta ja sen aikana tapahtuvia muutoksia usein metallienkiderakenteen näkökulmasta. Historiallisesti metallurgian kehitys on kulkenut samaa tahtiateräksen valmistusmenetelmien kanssa, sillä valtaosa maailman metallintuotannosta liittyy teräkseen.
Metallurgia voidaan jaotella karkeasti prosessimetallurgiaan ja fysikaaliseen metallurgiaan, mutta monia muitakin alalajeja on, ja rajanveto on joskus vaikeaa, esimerkkeinäjauhemetallurgia jarikastustekniikka, joka varsinkin anglosaksisissa maissa luetaan metallurgiaan kuuluvaksi.
Prosessimetallurgia käsittelee muun muassa materiaalien valmistukseen tarvittavien raaka-aineiden esikäsittelyä (esimerkiksirikasteenpasutus jasintraus), materiaalien valmistusta raaka-aineista (esimerkiksimalmirikasteiden sulatus) ja puolivalmiiden tuotteiden käsittely- ja jalostusprosesseja (esimerkiksiraffinointi, puhdistus jakonvertterissa tapahtuva hiilenpoisto,mellotus).
Prosessimetallurgia voidaan jaotella vielähydrometallurgiaan japyrometallurgiaan.
Hydrometallurgia käsitteleeliuoksissa tapahtuvia tainesteen avustuksella/välityksellä tapahtuvia ilmiöitä, esimerkiksikorroosiota jakorroosionestoa, rikasteiden läjäliuotusta,kuparinelektrolyysiä jametallien valmistusta liuospohjaisin menetelmin (Hydro-Copper).
Pyrometallurgia käsittelee korkeissa lämpötiloissa tapahtuvia ilmiöitä, esimerkiksikuparinliekkisulatusta,masuunin toimintaa taiplasmapinnoitusta.
Fysikaalinen metallurgia käsittelee esimerkiksi materiaalien muokkausta tuotteiksi raaka-aineiden (metallien) valmistamisen jälkeen. Tyypillinen fysikaalisen metallurgian prosessivuo on:
Suomessa metallurgian korkeakouluopetusta antavatAalto-yliopisto,Tampereen teknillinen yliopisto,Oulun yliopisto,Lappeenrannan teknillinen yliopisto jaÅbo Akademi. Metallurgian opetus Teknillisessä korkeakoulussa tapahtui aluksi Kemian osastolla, sen jälkeen siitä erotetulla Vuorikemian osastolla. Osaston nimi muutettiin sittemmin Vuoriteollisuusosastoksi, ja myöhemmin siitä tuli Materiaali- ja kalliotekniikan laitos, joka puolestaan muuttui myöhemmin Materiaalitekniikan osastoksi. Teknillisen korkeakoulun tultua osaksi Aalto-yliopistoa, opetus tapahtuu nytAalto-yliopiston kemian tekniikan korkeakoulun Kemian tekniikan ja metallurgian laitoksen puitteissa.