Movatterモバイル変換


[0]ホーム

URL:


Siirry sisältöön
Wikipedia
Haku

Martti Pohjalainen

Wikipediasta

Martti Kalevi Pohjalainen (8. tammikuuta1935Viipuri23. helmikuuta2017Espoo)[1] olisuomalainenmuusikko, joka sävelsi ja sanoittimainos- jaiskelmämusiikkia. Hänet tunnetaan muun muassaErkki Junkkarisen vuoden 1977 menestysiskelmästä ”Kappale kauneinta Suomea” jaFazerin Sininen -suklaan musiikkiteemasta ”Sininen hetki”, alun perinKatri Helenan sinfoniaorkesterin säestyksellä esittämästä laulelmasta, jonka sanat alkavat ”Kun tää saapuu hetki sininen...”.[2][3]

Päivätyönään Pohjalainen työskentelimainostoimistossa, 20 vuotta HelsinginTaucherilla kunnes perusti oman toimiston. Hän sävelsi vuosina 1965–1995 kaikkiaan kolmisen sataajingleä eli mainosmusiikkiteemaa. Hänet tunnettiin pianistina ja erityisen taitavanavibrafonistina, ja hän toimi myös esiintyvänä muusikkona useissa jazz- ja tanssimusiikkikokoonpanoissa, esimerkiksi jo 1950-luvullaSacy Sandin yhtyeiden jäsenenä. Vuonna 1963 hän levytti vibrafonisolistina paljon radiosoittoa saaneet instrumentaalikappaleet”Tiikerihai” ja ”Kiskojen rytmiä”. Pohjalaisen sävelmä ”Ruska”, esittäjänäMarkku Aro, tuli kolmanneksiSuomen euroviisukarsinnassa 1976 ja laulu ”Pieni hymy”, esittäjänäSeija Simola, toiseksivuoden 1978 interviisukarsinnassa.[2][3][4][5]

Albumeja

[muokkaa |muokkaa wikitekstiä]
  • Martti Pohjalainen Trio:Sauna Jazz, Finnlevy 1974

Lähteet

[muokkaa |muokkaa wikitekstiä]
  1. Martti Pohjalainen Elonetissä.
  2. abVälähdys työmatkalla jäi historiaan – näin syntyi Fazerin Sinisen legendaarinen kappale Sininen hetki Fazer. Arkistoitu 26.10.2021. Viitattu 3.11.2021.
  3. abEkman, Olli: Martti Pohjalainen 1935–2017. HS Muistot, 12.4.2017. Digilehti (maksullinen). Viitattu 3.11.2021.
  4. Olle Kosken soittohistoria Keikalla.net. Viitattu 3.11.2021.[vanhentunut linkki]
  5. Keskipohjalaisia yhtyeitä ja artisteja Keikalla.net. Arkistoitu 19.5.2022. Viitattu 3.11.2021.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Martti_Pohjalainen&oldid=21571157
Luokat:
Piilotettu luokka:

[8]ページ先頭

©2009-2025 Movatter.jp