Movatterモバイル変換


[0]ホーム

URL:


Siirry sisältöön
Wikipedia
Haku

Markku Toikka

Wikipediasta
Markku Toikka
Veli-Pekka Oinonen, Hannu Lemola ja oikeanpuolimmaisena Markku Toikka.
Veli-Pekka Oinonen,Hannu Lemola ja oikeanpuolimmaisena Markku Toikka.
Henkilötiedot
Syntynyt5. huhtikuuta1955 (ikä 69)
Somero
Kansalaisuussuomalainen
Ammattinäyttelijä, muusikko, käsikirjoittaja, stand up -koomikko
Infobox OK

Markku Tapani Toikka (s.5. huhtikuuta1955Somero) on suomalainennäyttelijä,muusikko,käsikirjoittaja jastand up -koomikko. Toikka on esiintynyt sekä elokuva- että teatterinäyttelijänä ja tullut tunnetuksi yhtenäLapinlahden Linnut -yhtyeen jäsenenä.

Elokuva

[muokkaa |muokkaa wikitekstiä]

Toikan ensimmäinen suuri elokuvarooli oliTapio Suomisen elokuvassaSyöksykierre (1981). Vuonna 1983 hän esiintyi päähenkilö Rahikaisen roolissaAki Kaurismäen elokuvassaRikos ja rangaistus ja oli mukana vuonna 1985 myös Kaurismäen elokuvassaCalamari Union. Vuonna 1984 Toikka oliJussi-palkintoehdokkaanaAnssi MänttärinRakkauselokuvan pääroolillaan ja esiintyi myös Mänttärin Suvi-Marja Korvenheimon nimellä ohjaamassa elokuvassaHuhtikuu on kuukausista julmin (1983).[1]

Teatteri

[muokkaa |muokkaa wikitekstiä]

Musiikki

[muokkaa |muokkaa wikitekstiä]

Toikka oliLapinlahden Linnut -yhtyeen jäsen. Yhtyeen alkutaipaleen aikana 1983–1990 hän ehti tehdä kuusi albumia Lapinlahden Linnuissa ja osallistua sketsisarjojenKyllä elämä on ihanaa,Seitsemän kuolemansyntiä jaMaailman kahdeksan ihmettä tekoon. Toikka liittyi yhtyeeseen jälleen vuonna 2006.

YhtyeessäCasablanca Vox Toikka oli laulaja ja lauluntekijä.Horjuvat Horsmat -duossa Toikka on tehnyt levynKonepestäviä kertakäyttömukeja vuonna 2004.

Vuonna 2012 Toikka jaAntero Priha perustivatMarkku Toikka & Band -nimisen yhtyeen, jonka kanssa hän tekiLauluja Dorkalan portilta -nimisen levyn. Levyn kappaleet ovat Prihan säveltämiä. Kappaleista kuusi on Toikan sanoittamia.

Lisäksi Toikka on tehnyt sanoituksiaDallapélle ja Lapinlahden Linnuille.[2]

Lavakomiikka

[muokkaa |muokkaa wikitekstiä]

Toikka on lavakomiikan uranuurtajia Suomessa. Hän on tehnyt stand up -keikkoja jo vuodesta 1991. Alun perinEspoon teatteriin tuotetussaToikkarointia-esityksessä Toikka käsitteli liioitellusti ja korostetusti tuttuja asioita, kuten kännykän käyttöä tai suomalaisen miehen rakkauselämää.kenen mukaan? Hän on käsikirjoittanutSusanna Indrénin ohjaamanKonepestäviä kertakäyttömukeja. Toikka esiintyy muusikko-säveltäjäPekka Nylundin kanssa duona Horjuvat Horsmat, joka on perustettu vuonna 1998.

Toikka kirjoitti ensimmäisen suomalaisen lavakomiikan oppaanAla naurattaa, Stand up -komedian käsikirjaMaritta Vennon kanssa. Hän on opettanut lavakomiikkaa stand up -komedian kurssillaTeatterikorkeakoululla vuosina 2001 ja 2002.

Televisio

[muokkaa |muokkaa wikitekstiä]
Tätä artikkelia tai sen osaa on pyydetty parannettavaksi, koska se ei täytä Wikipedianlaatuvaatimuksia.
Voit auttaa Wikipediaaparantamalla artikkelia tai merkitsemällä ongelmattarkemmin. Lisää tietoa saattaa ollakeskustelusivulla.
Tarkennus:Luetellaan hömppäsarjojen sivurooleja mutta ei pääosia televisioelokuvissa, myös sketsisarjat voisi jotenkin sovittaa tähän

Vuonna 1986 Toikalla oli yksi päärooleistaArto Paasilinnan romaaniin pohjautuvassa tv-elokuvassaHirtettyjen kettujen metsä.Lottovoittajien maa -sarjassa vuonna 1990 Toikka esitti Jessen roolin.Viiskulmasta itään oli vuorossa 1991. SarjassaPuhtaat valkeat lakanat Toikka nähtiin työnjohtaja Nuutisena vuosina 1993–1996. Hän oliViva-televisiosarjassa sen jälkeen vuonna 1997 jaHeadhunters-sarjassa vuonna 2002. TelevisiosarjassaTahdon asia Toikka esitti Turre Heinosta vuonna 2005. Vuosina 2006–2007 hän näytteli televisiosarjassaDonna Paukku Raimo ”Tollo” Koskivuon roolia. Toikka on esiintynyt myösSalatut elämät -sarjassa vuoden 2010 huhtikuusta joulukuuhun tiede- ja teknologiaministeriAsko Erkkilän roolissa.

Ääninäyttelijä

[muokkaa |muokkaa wikitekstiä]

The Simpsons Movie -elokuvan suomeksi puhutussa versiossa Toikka antoi äänensäHomer Simpsonille.

Filmografia

[muokkaa |muokkaa wikitekstiä]

Elokuvat

[muokkaa |muokkaa wikitekstiä]
VuosiElokuva / TV-elokuva / LyhytelokuvaRooli
1978Nuorallatanssijan kuolema eli kuinka Pete Q sai siivetSecondo
1980Neljä miljardia silmänräpäyksessä
1981Sadeaikahäirikkö joulukadun avajaisissa
SyöksykierreMikko
PirunpolskaAnssi
1983Yön sankari
Huhtikuu on kuukausista julmin
Rikos ja rangaistusAntti Rahikainen
1984Musta hurmioJoel
RakkauselokuvaHannu Torniainen
Vartioitu saari
1985Calamari UnionPekka
Naimakauppoja
Suuri illusioniHellas
Ylösnousemusnuorempi surullinen tapaus, itsemurhaa yrittävä mies
1986Hirtettyjen kettujen metsäOiva Juntunen
Kuningas lähtee Ranskaan
1987Kyllä elämä on ihanaa
1988Isku vasten kasvoja
Ei jälkeäkäänValto Hakamaa
1989Anni tahtoo äidinmies 3
1990Ameriikan raittiTimo
Ei millään pahallaRisto
1991Yön kevyt polttoöljy
1992HamletPriest
1997Lahjatoveri
1999PikkusisarHeino
2001Valtapeliä elokuussa 1940kenraaliluutnantti Heinrichs
2003NousukausiAndersson
PartanenRokka
2004KeisarikuntaHämäläinen
2008Myrskypoliisi Möntinen
2011Isän kuolemalääkäri
Vares – Sukkanauhakäärmeyksityisetsivä Wasenius
2014Kummeli VPentti

Televisiosarjat

[muokkaa |muokkaa wikitekstiä]
VuosiTelevisiosarjaRooli
1982Rauta-aika
Tatsia! Tatsia!
1984Auf Achse
1988Seitsemän kuolemansyntiä
1990Lottovoittajien maaJesse
Maailman kahdeksan ihmettä
1993HobititBill Imarre
Viiskulmasta itään
1994Konstan pylkkeröSamppa
1996Puhtaat valkeat lakanatNuutinen
1997Ota ja omistaKartsa
1998Sydän toivoa täynnäMatti Lehtosaari
2002Niin paljon parempi miesMestari Artturi
2004HeadhuntersJani Laine
2005Tahdon asiaTurre Heinonen
2006–2007Donna PaukkuRaimo "Tollo" Koskivuo
2008Katso ihmistäsyyttäjä
2010Salatut elämätAsko Erkkilä
2016IsmoVilman isä
2019Melkein tottaMaukka
Rehtorikoulutoimenjohtaja
SorjonenTimo
2020DownshiftaajatRipa

Dubbaukset

[muokkaa |muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Ääninäyttelijäroolit ovat omassaluettelossaan.

Lähteet

[muokkaa |muokkaa wikitekstiä]
  1. CV (Arkistoitu – Internet Archive)
  2. Markku Toikka lauluntekijänä Fono.fi. Viitattu 21.6.2015.

Aiheesta muualla

[muokkaa |muokkaa wikitekstiä]
Lapinlahden Linnut
Studioalbumit
Kokoelmat
Radio-ohjelmat
TV-ohjelmat
DVD-boksit
Kirjat
Katso myös
Kansainväliset
Kansalliset
Henkilöt
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Markku_Toikka&oldid=23053412
Luokat:
Piilotetut luokat:

[8]ページ先頭

©2009-2025 Movatter.jp