Marjukka Eija Parpola (o.s.Karttunen, s.5. toukokuuta1967Turku)[1] on suomalainenkokoomuksenkansanedustajana vuosina 1999–2007 toiminut poliitikko jaYrittäjänaisten Keskusliiton toimitusjohtaja 2008–2011.[2]
Parpola oliLiedon kunnanvaltuustossa vuosina 1996–2000. Vuosina 2001−2017 hän oliTurun kaupunginvaltuuston jäsen. Hän oli myös Varsinais-Suomen maakuntavaltuuston varapuheenjohtaja vuosina 2001–2004.
Koulutukseltaan Parpola onkasvatustieteen maisteri (1997). Hän toimi puutarha-alan yrittäjänä vuosina 1993–1999.[1] Vuosina 1991–1999 hän oli freelance-toimittajaAuran Aallot -paikallisradiossa, sekä useilla televisiokanavilla muun muassa ohjelmissaSuomen Kaunein Kunta,Erotico-tico[3] jaPuutarhassa[4]. Parpola valittiinMaito ja Terveys ry:n Maitotytöksi vuonna 1991.[5]
Parpola avioitui vuonna 2005 lakimies Ville Parpolan kanssa[6]. Parpola kertoiraskauden vaikutuksista kehoonsa ja mieleensä kirjassaanKamalan ihana herne (Edita 2008).[7][8]
Parpola anoi lisäaikaa nostamaansa kansanedustajan sopeutumiseläkkeeseen sen muututtua keväällä 2019 kolmivuotiseksi. Eduskunnan kansliatoimikunta hylkäsi hakemuksen.[9]
Luottamustoimia: