| Mario Andretti | |
|---|---|
 Mario Andretti vuonna 2017. | |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 28. helmikuuta1940 (ikä 85) Montona d'Istria,Italia |
| Kansalaisuus |  Yhdysvallat |
| Formula 1 -ura | |
| Aktiivivuodet | 1968–1972,1974–1982 |
| Talli(t) | Lotus (1968–1969,1977–1980) March (1970) Ferrari (1971–1972) Parnelli (1974–1976) Alfa Romeo (1981) Williams,Ferrari (1982) |
| Kilpailuja | 131 |
| Maailmanmestaruuksia | 1 (1978) |
| Voittoja | 12 |
| Palkintosijoja | 19 |
| Paalupaikkoja | 18 |
| Nopeimpia kierroksia | 10 |
| MM-pisteitä | 180 |
| Ensimmäinen kilpailu | Italian Grand Prix 1968 |
| Ensimmäinen voitto | Etelä-Afrikan Grand Prix 1971 |
| Viimeinen voitto | Hollannin Grand Prix 1978 |
| Viimeinen kilpailu | Las Vegasin Grand Prix 1982 |
| Aiheesta muualla | |
| www.marioandretti.com | |
| Infobox OK | |
Mario Gabriele Andretti (s.28. helmikuuta1940Montona d'Istria,Italia[1][2][3][4]) on yhdysvaltalainen entinen kilpa-autoilija, joka saavutti menestystä niinFormula 1 -sarjassa kuin myös Pohjois-Amerikan kilpasarjoissa.[1]
Mario Andretti syntyi Montona d'Istrian kaupungissa, Italiassa toisen maailmansodan alussa, minkä seurauksena hän vietti seitsemän ensimmäistä elinvuottaan yhdessä perheensä kanssa pakolaisleireillä.[1][3][4][5][6] Vielä sodan jälkeenkään ei Andrettin perhe pystynyt saavuttamaan tasapainoista elämää (heidän kotiseutunsa luovutettiin sodan jälkeenJugoslavialle ja perhe joutui siirtymään pois kommunistialueilta Italiaan), joten vuonna1955 Andrettit muuttivat Yhdysvaltoihin.[7][8] Mario ihaili italialaisia moottoriurheilijoita ja hänen varhaiset muistonsa liittyivät F1-mestariAlberto Ascariin ja legendaariseen Mille Miglia -ajoon.[1]
Perheen asettuessa YhdysvaltojenNazarethiin 1950-luvun puolivälissä Andretti työskenteli setänsä varikolla sekä aloitti itse kilpailemisen yhdessä veljensä Aldon kanssa pienissäamerikkalaisissa Stock Car- ja urheiluautosarjoissa 1940-luvulla valmistetullaHudson Hornetilla.[3][4][9][10] Aldon ura päättyi kuitenkin aikaisessa vaiheessa vakavien kolarien aiheuttamiin vaurioihin.[3][4][9] Mario voitti Stock Car -(koppiauto)luokissa 21 kertaa.[9] 1960–1980-luvuilla hän osallistuiUnited States Automobile Clubin järjestämiin Stock Car-kilpailuihin, joissa voitti kilpailuja vuosina 1967 sekä 1974–75.[5]
NASCAR:in koppiautoja Andretti kokeili ensimmäisen kerran vuonna 1966 ja vuotta myöhemmin voitti sarjassaDaytona 500-kilpailun.[4][11]
Koppi- ja urheiluautot eivät riittäneet Andrettin tavoitteiksi, koska hän oli pitkään haaveillut ajavansaavorenkaisten sarjassa.[5] Hän siirtyi ensin pienempiin Midget-autoihin, joilla kilpaili tiukalla aikataululla lähes sadassa kilpailussa 1960-luvun alussa (erikoisuutena kolmen kilpailun voitti kahdella eri radalla yhden päivän aikana).[4][5] Kilpakuskin paikat olivat osa-aikaisia, kunnes hänelle tarjottiin vakituisempaa ajopaikkaa USAC:n järjestämässä sarjassa vuonna 1964 ja jossa voitti useita kertoja.[5] Vuonna1965 Andretti osallistui ensi kerran legendaariseenIndianapolis 500 -ajoon (lopputuloksissa oli kolmas), jonka hän voitti neljä vuotta myöhemmin (voitto oli hänen ainoa kyseisessä kilpailussa).[4][12][13] Voiton uusiminen ei onnistunut kertaakaan pitkän IndyCar-uran aikana, minkä seurauksena moottoriurheilussa muodostui Andrettin kolaroinneista ja läheltä piti-tilanteista käsite "Andretti-kirous" (engl.Andretti Curse), joka koski myös Andrettin perheenjäseniä.[14]
1960-luvulla Andretti ajoiCART:ia sijoittuen ensimmäisessä kilpailussaan yhdenneksitoista vuonna 1964.[5][12][4] Tiivis yhteistyöClint Brawnerin kanssa auttoi Andrettin ensimmäiseen CART-mestaruuteen heti seuraavana vuonna ja myös 1966.[4] Menestystä tuli myös vuonna 1967, vaikka hän ei voittanut kolmatta mestaruutta (tallipäällikkö Al Dean menehtyi samana vuonna, minkä seurauksena menetys oli henkisesti raskas Andrettille ja teknisen osaamisen osalta tallille).[3][4] Kolmannen mestaruuden hän ajoi yhdeksän voittonsa ansiosta ylivoimaisesti vuonna 1969.[4]
Andrettin ensimmäinen F1-kilpailu vuoden1968Italiassa peruuntui kilpailukiellolla, koska hän jaBobby Unser olivat tuomariston mukaan aikaisemmin ajaneet 24 tunnin aikana ensin Yhdysvalloissa Hoosierin 100 mailin kilpailun ja lentäneet yölennolla Eurooppaan F1-osakilpailuun.[15] Andretti teki vakuuttavan F1-debyytinLotus-tallin autolla vastaWatkins Glenin radalla ajetussaYhdysvaltain GP:ssä saavuttaen välittömästi paalupaikan.[1][2][3] Itse kilpailu päättyi keskeytykseenkytkinrikon takia kierroksella 32.[16][17] Ensimmäiset MM-pisteensä ja samalla palkintokorokesijoituksensa Andretti saavuttiEspanjan GP:ssä1970 ajettuaanMarch-Ford-autolla kolmanneksi.[18] Ensimmäinen F1-osakilpailuvoittoonsa hän ajoiFerrarillakauden 1971avauskilpailussaEtelä-Afrikan GP:ssä.[19][20][1] Siitä alkoi vaikeampi jakso, jolloin Andretti ei pystynyt näyttämään todellisia taitojaan kilpailukyvyttömillä autoilla ja tulokset jäivät heikoiksi.[2][3] Vuonna1973 Andretti putosi hetkeksi pois F1-sarjasta, mutta pääsi taas seuraavalla kaudella mukaan kilpailuihin.[2][3]Vuosina 1969-1975 Andretti ei saanut paalupaikkoja.[1]
Andretti siirtyi Lotus-talliin ja hänen tallitovereitaan olivat muun muassa ruotsalaisetGunnar Nilsson jaRonnie Peterson. Vuonna1978 Andretti saavutti maailmanmestaruuden teknisiltä ominaisuuksiltaan vallankumouksellisella Lotus 79 -maaefektiautolla.[21] Maailmanmestaruus varmistui ristiriitaisesti kauden kolmanneksi viimeisessä kilpailussa, kun Andretin mestaruuden lähin uhkaaja ja tallitoveri Peterson menehtyi Italian GP:ssä.[4][22] Maailmanmestaruuden jälkeen Andretti kilpaili F1-sarjassa epäsäännöllisesti pienin tauoin aina vuoteen 1982.[2][4][3]
Andretti palasi takaisin CART/Champ Car-sarjaan 80-luvulla voitokkaasti (neljäs ja samalla viimeinen mestaruus 1984).[2][3][4] Andretti voitti useita kilpailuita nuoremmista vastustajista huolimatta, joista yksi oli Marion poika,Michael Andretti.[12] Vuoden 1987 Indy 500-kilpailussa Andretti oli ylivoimaisessa johdossa melkein koko kilpailun, kunnes tekninen ongelma moottorissa ja jousituksessa veivät häneltä voiton.[23] Mario Andretti osallistui myös urheiluautokilpailuihin ja voitti niissäkin, joten häntä pidetään nykyään yhtenä kaikkien aikojen monipuolisimmista kilpa-ajajista.[1][3][4] Mario Andretti oli 53-vuotias voittaessaan viimeisen Cart-kilpailunsaPhoenixissa vuonna1993.[3][4][24] Kausi 1994 oli Andrettin viimeinen kausi kyseisessä sarjassa ja uran päättymisen kunniaksi kausi tunnetaan nimellä "Arrivederci Marioksi".[3] Hän yritti palata takaisin kilparadoille vuonna 2003, mutta osui Indy 500-harjoituksissa autonromuihin ja kolaroi autonsa (hän selvisi hengissä kolarista ja päätti lopettaa uransa).[4][25][26][27]
Kestävyysajojen puolella Andrettin merkittävimmät tulokset olivat Sebringin 12 tunnin ajojen voitot vuosina 1967, 1970 ja 1972.[4][9] Andrettin kilpa-ajan uran suurimmaksi puutteeksi jäi kuitenkinLe Mansin 24 tunnin ajon voitto, jota hän ei koskaan saavuttanut.[4][28][29][30][31][32][33][34][35] Vuonna 1995 hän oli lähellä voittaa kilpailun, kunnes pyörähti, osui ratavalliin ja joutui olemaan varikolla korjausten ajan puolisen tuntia (hän ajoi lopulta toiseksi).[3][4][2]
Andertti on ainoa ihminen koskaan, joka on voittanut kaikki seuraavat kilpailut/sarjat:Indianapolis 500 -kilpailun (1969),Daytona 500 -kilpailun (1967), sekäFormula 1 -sarjan maailmanmestaruuden.[2] Andretti on toistaiseksi viimeinen yhdysvaltalainen, joka on voittanut F1-kilpailun (Hollannin Grand Prix 1978) jakotikilpailunsa.[2]
Andrettin perheessä ja lähisuvussa on useita kilpa-autoilijoita, muun muassa Marion poikaMichael ajoi F1-sarjassa vuonna 1993 McLarenilla ja pojanpoikaMarco ajaaIndyCar Series -sarjassa.[2][4][36][37]
Andretti omistaa viinitilan KalifornianNapa Valleyssä.[8]
1979: Rick Mears · 1980: Johnny Rutherford · 1981: Rick Mears ·1982: Rick Mears · 1983: Al Unser · 1984: Mario Andretti · 1985: Al Unser · 1986: Bobby Rahal ·1987: Bobby Rahal · 1988: Danny Sullivan · 1989: Emerson Fittipaldi · 1990: Al Unser Jr · 1991: Michael Andretti · 1992: Bobby Rahal · 1993: Nigel Mansell · 1994: Al Unser Jr · 1995: Jacques Villeneuve · 1996: Jimmy Vasser · 1997: Alex Zanardi ·1998: Alex Zanardi · 1999: Juan Pablo Montoya · 2000: Gil de Ferran ·2001: Gil de Ferran · 2002: Cristiano da Matta · 2003: Paul Tracy · 2004: Sébastien Bourdais ·2005: Sébastien Bourdais ·2006: Sébastien Bourdais ·2007: Sébastien Bourdais
