Movatterモバイル変換


[0]ホーム

URL:


Siirry sisältöön
Wikipedia
Haku

Mamadou Sakho

Wikipediasta
Mamadou Sakho

Mamadou Sakho (s.13. helmikuuta1990Pariisi,Ranska) on ranskalainenjalkapalloilija.[1]

Sakho edustiLigue 1:nParis Saint-Germainia vuodesta 2007 lähtien mutta siirtyi syksyllä 2013Englannin Valioliigassa pelaavaanLiverpooliin. Vuonna 2017 hän siirtyi saman sarjanCrystal Palaceen, jossa hän pelasi ensimmäiset puoli vuotta lainalla Liverpoolista. Sakho pelasi PSG:ssä 151 Ligue 1:n ottelua ja teki niissä seitsemän maalia. Valioliigassa hän on pelannut Liverpoolia edustaen 56 ottelua, joissa hän on tehnyt kaksi maalia, ja Crystal Palacen joukkueessa kauden 2018–2019 loppuun mennessä 54 ottelua, joissa hän on tehnyt yhden maalin.[1]

Sakho pelasi ensimmäisen ottelunsaRanskan maajoukkueessa marraskuussa 2010. Hän kuului Ranskan joukkueeseenBrasilian MM-kilpailuissa 2014 ja pelasi neljä Ranskan viidestä ottelusta. Hän on pelannut kaikkiaan 29 maaottelua. Hän teki kaksi maalia marraskuussa 2013 MM-karsinnan toisessa jatkokarsintaottelussaUkrainaa vastaan, kun Ranska selviytyi MM-kisoihin voittaessaan jatkokarsinnan yhteismaalein 3–2.[1]

Sakho on pelipaikaltaan keskuspuolustaja.[1]

Lähteet

[muokkaa |muokkaa wikitekstiä]

Viitteet

[muokkaa |muokkaa wikitekstiä]
  1. abcdMamadou Sakho Transfermarkt. (englanniksi)
Ranskan joukkueJalkapallon MM-kilpailut 2014

1 Lloris |2 Debuchy |3 Evra |4 Varane |5 Sakho |6 Cabaye |7 Cabella |8 Valbuena |9 Giroud |10 Benzema |11 Griezmann |12 Mavuba |13 Mangala |14 Matuidi |15 Sagna |16 Ruffier |17 Digne |18 Sissoko |19 Pogba |20 Rémy |21 Koscielny |22 Schneiderlin |23 Landreau |Valmentaja Deschamps

Tämäurheilijaan liittyvä artikkeli ontynkä. Voit auttaa Wikipediaalaajentamalla artikkelia.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Mamadou_Sakho&oldid=22581109
Luokat:
Piilotetut luokat:

[8]ページ先頭

©2009-2025 Movatter.jp