Magneetit ovat kaksinapaisia. Napoja nimitetäänS- jaN-navoiksi (engl.South jaNorth, etelä ja pohjoinen). Samannimiset magneetin navat hylkivät toisiaan ja erinimiset vetävät toisiaan puoleensa.[1]
Kompassineulan N-napa on se, joka osoittaa kohtipohjoista, joten itse asiassaMaan pohjoinen napa onkin S-napa. Magneetin voimakkuutta kuvaa senmagneettinen momentti. Lisäksi magneetille voidaan määritellänapavoimakkuus, joka saadaan jakamalla magneettinen momentti sen napojen välisellä etäisyydellä.
Magneetti voi ollakestomagneetti taisähkömagneetti. Kestomagneetteja voidaan valmistaateräksestä, ja ne pysyvät magneettisina hyvinkin kauan. Useimmiten käyttökelpoisen sähkömagneetin muodostavat rautainen kappale ja sen ympärillekäämiksi kierrettysähköjohdin. Se tulee magneettiseksi, kun johtimessa kulkeesähkövirta, mutta virran lakattua rautasydämeen jää vain heikkoajäännösmagnetismia. Periaatteessa sähkömagneetin muodostaa jo mikä tahansa sähkövirta, joka kulkee tiettyä reittiä pitkin. Sähkövirtaa ympäröivä magneettikenttä on sitä voimakkaampi, mitä suurempi reitin läpi kulkeva sähkövirta on. Tällä tavoin ensimmäiset todisteet magnetoitumisen ja liikkuvan varauksen välisestä suhteesta löysi vuonna 1820 tanskalainen tiedemiesHans Christian Ørsted, joka havaitsi kompassineulan heilahtelun virtajohdon lähellä.[1]
Sana magneetti johtuuVähässä-Aasiassa (nyk. Turkissa) sijaitsevanManisan kaupungin vanhasta nimestä Magnesia ad Sipylum. Kaupungin läheisyydestä löydettiin vanhalla ajalla voimakkaasti magneettista rautamalmimineraalia,magnetiittia.[2] Nimen on myös väitetty tulleenMagnesian alueestaThessaliassa, ja asiasta on ollut aikojen kuluessa siis erimielisyyttä.
Auringon japlaneettojen magneettikentät syntyvät niiden sisällä tapahtuvista monimutkaisista sulan aineen virtauksista, jotka ovat seurauksia eri pyörimisnopeuksista eri etäisyyksillä kappaleen ytimestä. Maan magneettiset navat eivät ole tarkasti pyörimisliikkeen napojen kohdalla. Tämä onkin huomioitava esimerkiksinavigoinnissa. Lisäksi maan magneettikentän pohjoisnapa on lähellä maantieteellistä etelänapaa ja päinvastoin.[3]
Magneettikenttä muodostuu magneetissa, kun malmin yksittäistenatomienmagneettiset momentit järjestäytyvät samansuuntaisesti esimerkiksi ulkoisen magneettikentän ohjaamina. Magneettisesta malmista voidaan tulkita sen syntyaika ja -paikka sekä magneettikentän suunta.
Toisin sanoen ferromagneettiset kappaleet magnetoituvat toisen magneetin lähellä. Ns.magneettisesti kovissa aineissa, kuten teräksessä, näin aikaansaatu magneettisuus on pysyvää,magneettisesti pehmeissä aineissa se taas heikkenee nopeasti, kun ulkoinen magneettikenttä on poistettu. Magneettisuus voidaan poistaa esimerkiksi lämmittämällä tai kuumentamalla sitä, jolloin siitä tuleeparamagneettinen.
Magnetismilla on keskeinen merkitys modernissa, pitkältisähkön hyödyntämiseen perustavassa yhteiskunnassa, sillä magneettiset ilmiöt liittyvät kiinteästivaraukseen jasähkövirtaan.
Vuonna 2014 julkaistiin tieto, että tutkimusryhmä oli onnistunut luomaan synteettisen yksinapaisen magneetin elimagneettisen monopolin. Koe toteutettiinAalto-yliopiston tekniikan tohtorinMikko Möttösen kehittämällä menetelmällä yhdysvaltalaisessaAmhearst Collegessa, ja tulokset mallinnettiin Aalto-yliopistossa. Luonnollisen yksinapaisen magneetin avulla voitaisiin luoda todella voimakkaita magneettikenttiä, joita tarvitaan muun muassafuusiovoimaloissa. Nykyisin niiden luomiseen tarvitaan runsaasti sähköä.[4]
↑abYoung & Freedman: ”27.1”, University Physics with Modern Physics, 11. painos, s. 1020. Pearson, 2004. ISBN 0-321-20469-7(englanniksi)
↑Van Laack: A Better History of our World, Vol.1, the Universe, Volume 1, s. 160. BoD, 2001. ISBN 9783831114900Teoksen verkkoversio Viitattu 10.5.2013. (englanniksi)
Livingston, James D.: Käyttövoima: Magneettien luonnollinen magia. ((Driving force, the natural magic of magnets, 1996.) Suomentanut Kimmo Pietiläinen) Helsinki: Terra Cognita, 1997. ISBN 952-5202-06-2
