Sher-Dorin historiallinen madrasaSamarkandissa Uzbekistanissa.
Madrasa (arab.مدرسة) on arabiaa ja tarkoittaa suomeksi 'koulua' tai yleensä 'oppilaitosta'. Nykyarabiassa madrasa voi olla yhtä hyvin maallinen kuin uskonnollinenkin ja viitata myös korkeakouluun.[1] Sanamadrasa on lainattu useisiinmuslimien puhumiin kieliin, ja suomennetaan usein virheellisestikoraanikouluksi. Uskonnolliseen virkamieskoulutukseen keskittyneet madrasat syntyivät 1000-luvullaseldžukkien valtakunnassaLähi-idässä. Ne levisivät kokoislamilaiseen maailmaan, missä niiden jakama oppineisuus alkoiOsmanien valtakunnassa (1299–1923) siirtyä pitkälti perinnöllisenulama-luokan etuoikeudeksi. 1900-luvullamadrasat alettiin nähdä sekä Osmanien valtakunnassa ettäislamissa takapajuisina kehityksen jarruina. Monet madrasat uudistettiin täydellisesti ja niiden pohjalta syntyi myös yliopistoja.
Islamilainen koraanikoulu poikkesi Euroopassa yleistyneistä alkeiskouluista, joissa opittiin lukemaan ja kirjoittamaan. Koraanikoulut keskittyivät muinaisella arabialla kirjoitetunKoraanin ulkoa opetteluun.[2] Koraanin resitaatio ilman ymmärrystä sisällöstä nähtiin itsessään arvokkaana uskonnon harjoittamisen muotona. Koraanikoulut ovatkin yksi syy muslimimaissa vallinneeseenlukutaidottomuuteen, joka on jatkunut nykypäiviin asti.[3] Koraanikoulut olivat varhaisin islamilaisen koulunkäynnin muoto.
Madrasat ovatseldžukkien luoma uskonnollinen korkeamman opetuksen koulutusjärjestelmä, jonka tavoitteena oli oppineiston kouluttaminen. Niissä perehdyttiin Koraaniin ja islamilaisiin tieteisiin kutenšarialakiin. Seldžukit olivatsunni-islamia edustanutturkkilaiskansa, joka 1000-luvulla perusti Lähi-itäänsuurvallan, kehittisulttaanijärjestelmän ja eteni valloitusretkillä myösIntiaan.[4] He toivat mukanaanKeski-Aasiasta koulutustavan, joka perustuimoskeijan yhteyteen perustettuihin virkamieskouluihin.[5] Jättivaltakunnan myötä uudistus levisi koko Lähi-itään jaPohjois-Afrikkaan.
Madrasat olivat islamilaisia opinahjoja, joissa keskityttiin islamilaisen šarialain ja sitä tukevien oppiaineiden opiskeluun. Myös niissäulkoluku oli pääasiallinen menetelmä.[6] Varhaisimmat madrasojen edeltäjät ilmestyivät jo 900-luvun loppupuolella, mutta ensimmäinen madrasa katsotaan avatun vuonna 1066Bagdadissa.[7][8]SeldžukkivisiiriNizam al-Mulk (1018–1092) vaikutti madrasojen leviämiseen ja rakennutti niitä seldžukkien hallitsemiin kaupunkeihin. Hänen tarkoituksenaan oli näin vahvistaa sunni-islamin asemaašiialaisuutta vastaan. 1200-luvun lopulla madrasoja löytyi joAnatoliasta,Syyriasta jaEgyptistä. 1100–1400-luvuilla oli jo satoja madrasoja, ja niitä oli etenkin sellaisissa suurissa islamilaisissa keskuksissa kuin Bagdad,Damaskos,Kairo,Mekka jaDelhi.[7]
Ensimmäisten madrasojen opetus Iranissa rajoittui Koraaniin ja islamilaiseen lakiin, eikä niissä opetettu maallisia tieteitä, kuten lääketiedettä tai luonnonfilosofiaa. Tilanne muuttui 1100-luvulla, jolloin maallisetkin oppiaineet alkoivat päästä mukaan ja vielä enemmän 1200-luvulla, jolloinabbasidikalifial-Mustansir lahjoitti lääketieteen opetusviran bagdadilaiseen madrasaan. Sen jälkeen syntyi muitakin lääketieteellisiä madrasoja Bagdadiin. 1200-luvun lopulla Syyriassa, Egyptissä ja Irakissa oli madrasoja, joissa opetettiin myösaritmetiikkaa,algebraa,geometriaa,astronomiaa jalogiikkaa.[9] 1300-luvulla tärkeitä madrasoja oli monissa kaupungeissa, kutenFes,Tlemcen,Tunis, Kairo, Damaskos,Sivas,Istanbul,Mosul, Bagdad,Tabriz,Isfahan,Shiraz,Samarkand,Herat,Lahore, Delhi, Golconda ja Jawnpur.[9]
Koraanikoulut ja madrasat toimivat yleensä moskeijarakennuksen pihamailla ja pylväskäytävillä. Madrasan organisaatio muodostui rahastoista, joista maksettiin asuinrakennusten ylläpito opiskelijoille, hallinnon ja opettajien palkat sekä opiskelijoiden stipendit. Opetus ja toimeentulo olivat opiskelijoille maksuttomia, sillä varakkaat perheet ja ylimystö lahjoittivat tarvittavat varat.[10] Islamilaiseen maailmaan oli syntynytwaqf-säätiöiden järjestelmä, jota voitiin käyttää tällaisiin hyväntekeväisyystarkoituksiin. Upporikkaille perheille säätiöt olivat keino suojella omaisuutta valtion takavarikolta.[11]
Lahjoittajat edustivat erilaisia yhteiskuntaryhmiä; heitä olikalifeista jaemiireistä uskonoppineisiin, kauppiaisiin, lääkäreihin ja varakkaisiin leskiin. Madrasa lakkasi toimimasta, jos sen varat ehtyivät tai se ei saanut houkuteltua opiskelijoita. Kuuluisat ja varakkaat madrasat sen sijaan jatkoivat toimintaansa satoja vuosia.[10]
Madrasat eivät olleet yhteisöjä, kuten Euroopassa syntyneetyliopistot, vaan rakennuksia, joissa opetusta tarjottiin. Opetus madrasoissa tähtäsi uskollisen virkamieskunnan luomiseen, joka oli vapaa harhaoppisuudesta. Ne olivat "uusi vallan instrumentti", jonka avulla seldzukkivaltakuntaan koulutettiin esimerkiksiqadi-tuomareita lukemaan šarialakia uskonnollisissa tuomioistuimissa.[12]
Eurooppalaista taustaa edustavat vieraat tieteet, kutenluonnontieteet taifilosofia olivat epäsuosiossa, koska niitä pidettiin tuhoisina hartaudelle.[13] Madrasoihin ei syntynyt samanlaista muodollistaopetussuunnitelmaa kuin eurooppalaisiin kouluihin, joissatrivium jaquadrivium eli seitsemänvapaata taidetta olivat opintojen perusta. Madrasoissa opiskelijat valitsivat itse opettajan, jonka opetusta halusivat seurata.
Opetusmenetelmänä oli se, että opettaja luki ja selitti oppilaille jotakin kirjaa, jota hän oli oikeutettu opettamaan.[14] Painopiste oli ulkoa oppimisessa eikä tutkielmien teossa tai väittelyssä kuten eurooppalaisissa yliopistoissa.[13] Kuuluisa pedagoginen opaskirja oli Burhan al-Dinal-Zarnujin (n. 1200-l.) kirjoittamaTa'līm al-Muta'allim-Ṭarīq at-Ta'-allum. Sen mukaan tärkeintä oli opiskella Koraania,haditheja ja laintulkintaa(fiqh). Alat, jotka eivät liity uskontoon, eivät olleet tärkeitä, paitsi lääketiede. Astronomia oli kielletty lukuun ottamattaMekan suunnan jarukousaikojen määrittämistä. Oli pitäydyttävä vanhassa ja vältettävä uutta tietoa. Tärkein opiskelutapa oli muistaminen, johon päästiin kertaamalla asioita yhä uudelleen. Muistiinpanoja ei pitänyt tehdä.[15] Opinnot tulivat päätökseen, kun opettaja antoi häntä riittävästi kuunnelleelle oppilaalle diplomin (ijza). Se oikeutti hänet opettamaan sitä kirjaa, jonka hän oli opettajan johdolla oppinut ulkoa. Kun opiskelija oli kerännyt riittävästi suorituksia, hän oli valmis liittymäänulaman eli pappisluokan jäseneksi ja toimimaanmuftina, qadi-tuomarina tai muissa tehtävissä.
Ennen 1200-lukua tutkimusta ja opiskelua koskevissa teksteissä niiden kirjoittajat saattoivat vielä korostaa ylpeyttä saavutuksistaan. 1200-luvulta lähtien tämä väheni ja tilalle tuli retoriikka, jossa kirjan tekijä korostaa olevansa Jumalan orja, joka seuraa edeltäjiensä tietä. Muutos kuvasti uudistushenkisen tutkimuksen ja opetuksen riutumista islamilaisessa maailmassa.[16] Islamilainenulama alkoi Osmanien valtakunnassa myös muuttua suljetuksi ja nepotistiseksi yhteiskuntaluokaksi.[17]
Islamilaisten maiden keskiaikaisia madrasojaCórdobassa,Toledossa, Fesissä, Kairossa,Timbuktussa, Bagdadissa ja muualla on usein virheellisesti pidetty yliopistoina ja sellaisina eurooppalaisen yliopistolaitoksen suorina edeltäjinä.[18][14] Ne erosivat kuitenkin monissa tärkeissä suhteissa Eurooppaan syntyneestä yliopistolaitoksesta. Ensimmäiset yliopistot perustettiin islamilaisiin maihin vasta 1800-luvun jälkipuoliskolla. Madrasat alettiin nähdä takapajuisuuden symboleina ja edistyksen jarruina sekä Osmanien valtakunnassa että Intiassa, kun älymystö nousi niissä vastustamaankolonialismia.[17] Jotkut madrasat alkoivat muuttua yliopistoiksi 1900-luvulla. Tällöin niiden opettajat yleensä jyrkästi vastustivat muutosta, kuten esimerkiksi Egyptinal-Azharin madrasassa.[14]
Al-Karaouinen yliopistoa Fesissä on mainostettu maailman vanhimpana yliopistona, muttaIbn Khaldunin (k. 1406) mukaan se perustettiin vuonna 859 moskeijaksi.[19] Moskeijan yhteyteen perustettiin myöhemminmadrasa. Yliopistoksi se muutettiin 1960-luvulla. Al-Azhar perustettiin suoraanmadrasaksi. Vielä nykyäänkin se on identiteetiltään uskonnollinen oppilaitos eikä tiedeyliopisto, vaikka se on muodollisesti yliopisto.
Adamson, Peter: Philosophy in the Islamic World. A Very Short Introduction. Oxford University Press, 2015.
Bennison, Amira K.: The Great Caliphs. The Golden Age of the Abbasid Empire. I.B. Tauris, 2011. ISBN 978-1-84885-976-0(englanniksi)
Brentjes, Sonja: Review: 1001 Inventions:The Enduring Legacy of Muslim Civilization. Edited by Salim T. S. al-Hassan. Aestimatio, 2013, 10. vsk, s. 119–153. Artikkelin verkkoversio.
Brentjes, Sonja:Science, religion and education. Teoksessa: Sonja Brentjes, Taner Edis, Lutz Richter-Bernburg (toim.): 1001 Distortions. How to (Not) Narrate History of Science, Medicine, and Technology in Non-Western Cultures. Ergon Verlag, 2016.ISBN 978-3-95650-169-2.
Huff, Toby E.: Early modern science. Islam, China, and the West. 3rd ed. Cambridge University Press, 2017. ISBN 978-1-107-57107-5
Sergejeff, Andrei: Egyptin historia Kleopatran ajasta arabikevääseen. Gaudeamus, 2019. ISBN 978-952-345-019-6
↑abcBrenjes, Sonja: 1001 Inventions:The Enduring Legacy of Muslim Civilization. Edited by Salim T. S. al-Hassan. Aestimatio, 2013, 10. vsk, s. 144–145. Artikkelin verkkoversio.
.jpg)
