Müllheim on kaupunkiBaden-Württembergin osavaltiossaSaksan lounaisimmassa osassaRanskan jaSveitsin rajojen tuntumassa. Müllheim onMarkgräflerlandiksi kutsutun vanhan kulttuurialueen keskus. Sen naapurikunnat pohjoisesta myötäpäivään ovatBuggingen,Sulzburg,Badenweiler,Auggen,Schliengen sekäNeuenburg am Rhein. Alueen ilmasto on suotuisaviininviljelylle. Myös lasi- ja metalliteollisuudella on keskeinen asema Müllheimin talouselämässä.
Müllheimissa oli kesäkuun 2022 lopussa 19 367 asukasta,[2] ja sen pinta-ala on 57,9 neliökilometriä.[1]
Roomalaiset valloittivat nykyisen Müllheimin alueen vuoden 70 tienoilla. Alueella asui erinäisiäkelttiläisheimoja, jotka sulautuivat valloittajiin. 200-luvulla alueen valloittivatalemannit, jonka jälkeen olimerovingien vuoro. Varhaisin kirjallinen maininta Müllheimista on päivätty 27. lokakuuta 758 muodossaVilla Mulinhaimo. Tuolloinfrankki Strachfried lahjoitti omistamansa alueet viiniviljelmät mukaan luettunaSt. Gallenin luostarille. Alun perin Müllheim muodostuiObermüllenistä jaUntermüllenistä, jotka lopulta kasvoivat yhteen. Vuonna 1698 paikkakunta sai oikeuden järjestää viikoittaisia markkinoita. Maanviljelyn ja viininviljelyn rinnalle tuli uusia elinkeinoja, kuten kaupankäynti. Müllheim vaurastui ja väkimäärä kasvoi; 1800-luvun taitteessa paikkakunnalla asui 1 700 ihmistä. Kaupunkioikeudet Müllheimille myönnettiin vuonna 1810. Rautatieasema otettiin käyttöön 15. kesäkuuta 1847. Vuosittaisia viinimarkkinoita –Müllheimer Weinmarkt – alettiin järjestää vuodesta 1872. Vuonna 1876 valmistuiuusgoottilaistyylinen evankelinen kaupunginkirkko ja kaksi vuotta myöhemmin uusromanttinen katolinen kirkkoHerz-Jesu-Kirche.
Müllheimista tuli varuskuntakaupunki vuonna 1906.Ensimmäisen maailmansodan jälkeen kaupunki kuului Reinindemilitarisoituun vyöhykkeeseen ja kasarmit otettiin siviilikäyttöön.Saksan kansallissosialistisen työväenpuolueen valtaannousun jälkeen 1933 Müllheimista tuli jälleen sotilaskaupunki.Toisen maailmansodan alettua ranskalaiset pommittivat kaupunkia. 22. lokakuuta 1940juutalaista uskoa tunnustaneet kansalaiset karkotettiin kaupungista.Natsi-Saksan aika Müllheimissa päättyi 22. huhtikuuta 1945 ranskalaisjoukkojen sisäänmarssiin. Maailmansodassa kuoli 247 müllheimilaissotilasta. Sodan jälkeen kaupunki kuului Ranskan miehitysvyöhykkeeseen. Vuonna 1992 Ranskan joukot lähtivät kaupungista. Heidän tilalleen tulisaksalaisranskalainen prikaati,Deutsch-Französische Brigade. Sen vahvuus on noin 5 000 henkeä ja päämaja on Müllheimissa. 1970-luvun alkupuoliskolla Müllheimiin liitettiin useita naapurikuntia ja piirikuntajakoa uudistettiin.
Müllheimin merkittäviin rakennuksiin lukeutuu vanhankaupungin jalankulkuvyöhykkeellä sijaitsevaMartinskirche, jonka torni on 1300-luvulta. Kirkon sisätiloissa on nähtävillä roomalaisen villan raunioita, joiden paikalle kirkko on rakennettu. Kaupungin museoita on esimerkiksiMarkgräfler Museum entisessäGasthaus zur Krone -talossa, joka on rakennettu vuonna 1780.
Müllheim on perinteinen koulukaupunki. Jokeskiajalla paikkakunnalla oli kansankoulu. Latinankoulusta on ensimmäinen maininta vuodelta 1699. Nykyisin Müllheimissa on muun muassa ammattikouluja sekä musiikkioppilaitos. Kaupungissa on niin ikään Markgräflerlandin kansankorkeakoulu,Volkshochschule Markgräflerland.
Müllheim sijaitseeBaselistaMannheimiin johtavallaRheintalbahn-rautatielinjallaRegio-Verkehrsverbund Freiburg -yhtymän tariffialueella. Müllheimista kulkee myös sähköistetty 22,2 kilometriä pitkä ratayhteys Mülhauseniin eliMulhouse Villeen. Saksan ja Ranskan rajalle on Müllheimin asemalta 4,6 kilometriä. Radalla kulkee lähinnä tavaraliikennettä. Müllheimin läpi kulkee valtatie 3 (Bundesstraße 3, B 3), joka alkaaBuxtehudesta Hampurin metropolialueelta ja päättyyWeil am Rheinissa Sveitsin rajalla. Viisikilometrinen valtatie 378 (B 378) yhdistää Müllheimin moottoritie A 5:een. Lähin kansainvälinen lentoasema onEuroAirport Basel-Mulhouse-Freiburg Ranskan puolella. Asemaa käytti noin 4,3 miljoonaa matkustajaa vuonna 2007.
- Hecht, Ingeborg:Müllheim - Ein Streifzug durch Geschichte und Gegenwart, Schönbergverlag Freiburg 1985