Foinikialaisenmēm-kirjaimen ([m]) tarkka ulkoasu ja sakaroiden määrä vaihteli suuresti. Usein ensimmäinen pystyviiva oli kuitenkin muita pidempi ja alkoi alempaa kuten kreikan myyn myöhemmin syntyneessä pienaakkosessa (μ). Kirjain lainautui äännearvoineen sellaisenaan foinikialaisesta kirjoituksesta kreikkalaiseen, siitä etruskeille ja etruskeilta latinaan. Kirjaimen ulkoasu vaihteli jonkin verran vielä varhaisessa latinassakin.[2][3]
M-kirjaimella merkitään suomessa kuten yleisestikin latinalaista kirjaimistoa käyttävissä kielissä (soinnillista)bilabiaalista nasaalia[m]. Uusissa lainasanoissa, joissam:ää seuraalabiodentaalinen äänne (v taif), esim.triumviraatti, kamfertti, amfora, se voi suomessa ääntyä labiodentaalisenaallofonina[ɱ].[4]
M-kirjaimen lisäksi /m/-äännettä merkitään suomen kielessä joskus nasaaliassimilaation vuoksi myösN-kirjaimella sanansisäisessä konsonanttiyhtymissänp janm.[4]
↑Kolehmainen, Taru: Ällätikulla silmään! Kirjainten nimitykset suomen kielessä. Kielikello, 2008, nro 2. Artikkelin verkkoversio.
↑Swiggers, Pierre: Transmission of the Phoenician script to the west. Teoksessa: Peter T. Daniels & William Bright (toim.):The world’s writing systems, s. 261–270. Oxford University Press, New York & Oxford 1996.
↑Bonfante, Larissa: The scripts of Italy. Teoksessa: Peter T. Daniels & William Bright (toim.):The world’s writing systems, s. 297–311. Oxford University Press, New York & Oxford 1996.
↑abSavolainen, Erkki: Verkkokielioppi (1.5.2 Nasaalit m, n, η) finnlectura.fi. 2001. Arkistoitu 24.9.2015. Viitattu 18.8.2014.
