Luksus tailuxus on ylellisyyttä. Puhutaan myös ylellisyystavaroista tai ylellisyystuotteista.
Oxfordin latinalaisen sanakirjan mukaanluksus -sana tarkoittaa runsautta, vaurautta, koristeellisuutta sekä yltäkylläisyyttä. Sanan perusta on latinan sanassaluxatio, joka tarkoittaa etäisyyttä. Luksus on jotain, joka on saavuttamattomissa, etäällä ja kaukana.[1]
Luksus nähdään ylellisenä elämänä, mutta sitä on määritelty myös tarpeettomina tavaroina tai palveluina, jotka ovat osa ylellistä elämää. Luksus voi olla hemmottelua ja mukavuutta, joka ylittää välttämättömän minimin.[1]
 | Tätä artikkelia tai sen osaa on pyydetty parannettavaksi, koska se ei täytä Wikipedianlaatuvaatimuksia. Voit auttaa Wikipediaaparantamalla artikkelia tai merkitsemällä ongelmattarkemmin. Lisää tietoa saattaa ollakeskustelusivulla. Tarkennus:Esitetty riittämättömästi, keiden tutkijoiden työhön teksti perustuu. Tekijänoikeus vaatii täsmällisempää esittämistä. |
Koska luksus on käsitteenä monimutkainen, tutkijat ovat jakaneet luksuksen kategorioiksi, jotta se olisi yleistettävissä ja ymmärrettävissä helpommin. Käsite on jaettu aitoon luksukseen, välilliseen luksukseen, omalaatuiseen luksukseen, sekä tietoiseen luksukseen.
Toisten tutkijoiden mukaan luksus on jaettavissa vanhaan luksukseen, uuteen luksukseen sekä konventionaaliseen eli saavutettavissa olevaan luksukseen. Seuraavassa taulukossa on näiden luokkien ominaispiirteet, joita arvioidaan niiden vaikuttavuuden, saavutettavuuden, hinnan, laadun sekä sosiokulttuurisen kontekstin perusteella.[1]
| vanha luksus | konventionaalinen eli tavallinen luksus | uusi luksus | |
|---|---|---|---|
| vaikutus | etäisyys | mitäänsanomattomuus | puoleensavetävyys |
| saavutettavuus | poissulkevuus | kaikkialla läsnäoleva | on mahdollisuuksien puitteessa |
| hinta | kalleus | matalahintaisuus | korkealuokkaisuus |
| laatu | tuotettu käsityönä | teollisesti tuotettu | käsiteollisesti tuotettu |
| sosiokulttuurinen konteksti | elitistisyys | mukautuvuus | arvoläheisyys |
Riina Latvala on tutkinut erityisesti suomalaista luksusta. Tulosten mukaan suomalaisen luksuksen osatekijöitä ovatluonto,hiljaisuus, hyvämuotoilu jakäsityö. Vahvimmaksi ominaisuudeksi muodostuiautenttisuus. Ne eivät ole yksinään luksusta, mutta voivat olla luksusta, jos ne tuotteistetaan luksuksen vaatimalla tavallaelämykseksi ja palvelukokonaisuudeksi.
Tutkijan arvion mukaan luksus-käsitteen ja ilmiön näkymättömyyden taustalla on luultavastisuomalainen kulttuuri, joka pyrkiidemokraattisuudessaantasa-arvoisuuteen, jonka takia käsitys luksuksesta on arkinen.
Suomalainen luksus on hyvin erilaista kuin muualla maailmalla. Sen suurin potentiaali on uuden luksuksen trendeissä, autenttisissa luksusluontoelämyksissä. Luksus on ilmiönä Suomessa vasta alkutaipaleellaan. Se vaatii kehittyäkseen paljon pitkäkestoista työtä, jossa ymmärretään luksuksen vaatimukset, sen ominaisuudet ja yksittäisen luksuskuluttajan arvo sekä hänen vaativat tarpeensa.[1]
Ylellisyystuote ontuote taipalvelu, jonka täyttämiseksikysyntä kasvaa suurempienkulutustulojen vuoksi. Toisin sanoen ylellisyystuotteenkulutus kiihtyy, jos käyttäjänostovoima kasvaa.[2]
Venäjän hyökättyä laittomasti UkrainaanEU:ssa päätettiin Venäjään kohdistuvista pakotteista. Venäjälle viennin kieltoihin kuuluvat ylellisyystavarat, joitaSuomen tullin tiedotteen mukaan ovat yli 300 euron arvoiset tavarat, kuten esimerkiksiälylaitteet,korut ja urheiluvälineet.[3]
_Rudolf_Heland_-_efter_Per_Nordquists_m%25C3%25A5lning_med_samma_namn%2c_1799.jpg)
Erilaisia ylellisyyslakeja säädettiin Euroopassa jo keskiajalla. Esimerkiksi saksaksi näitä ylellisyyksiä myöntäviä tai kieltäviä lakeja kutsuttiin nimilläAufwandgesetze (kulutuslait) taiLuxusgesetze (luksuslait).[4]
Euroopassa oli käytössä runsaasti erilaisia ylellisyyssääntöjä 1300-1600-luvuilla. Säännöksin rajoitettiin muun muassa joidenkin ruokien ja nautintoaineiden, sekä harrastusten, esimerkiksi pelien harjoittamista. Säännöt koskivat yleensä alintakeskiluokkaa jaköyhiä, joilla ei yleensä ollut varaakaan rikkoa sääntöjä.[5]
Ruotsissa ylellisyysasetuksilla pyrittiin rajoittamaan ulkomaisten vaikutteiden tuloa maahan, säilyttämään perinteinen ruotsalainen puvunparsi ja pitämään yllä säätyjärjestystä. Samalla asetuksia käytettiin myös ajamaanmerkantilistista talouspolitiikkaa.[6]
Ylellisyysasetukset jättivät suomenkieleen sanonnan ”pukeutua säädyllisesti” mikä alkujaan tarkoitti nimen omaan säädyn rajoissa pysymistä.[5]
Asetuksia oli kuitenkin vaikea valvoa ja niitä rikottiin häikäilemättä. Ruotsissa ylellisyyssäädöksiä kiristettiin vuonna 1756 ja 1766. Vuoden 1766 asetus kielsi useiden erilaisten yleellisyystuotteiden ja vaatekapaleiden maahantuonnin, myynnin ja käytön. Säätyläiset olivat närkästyneitä kielloista, joilla heitä estetettiin olemasta kansainvälisen ajanmukaisia ja alempisäätyisiltä kiellettiin pienetkin hienoudet.[7]
Vuonna 1766 Tukholmassa annettu "Armollinen Asetus, Hekumata ja Ylönpaldisutta Wastan" määräsi seuraavaa:
Kuka ikänäns mainitun ajan jälkeen Waldakundaan sisälle tuo, tai suuremmisa taikka wähemmissä osissa myy taikka ostaa näitä kjeltyjä kaluja, olkon sen sakon alajnen kujn poiskieltyin Ulkomaan kaluin salaa sisällekuljettamisen estämisexi ennen tätä wahwistettu on, tai tästälähin ulostulewa Asetus määrä.
Mutta se, joka jälkeen mainitun päiwän löydetään nautitzewan ja kuluttawan jotakuta näistä kjeltyistä kappaleista wetäköön sakkoa, ensimmäisen kerran edestä, Sata daleria Hopia-raha, ja sitten kahdenkertaisesti jokaitzen kerran edestä kuin hän edespäjn tätä wastan rikko.[7][8]