Lontoon metrokartta vuodelta 1908, kun linjatkin tunnettiin vielä nimillä "railway".
Lontoon metro on maailman vanhin maanalainen rautatie. Sitä alettiin rakentaa vuonna 1860[2] ja ensimmäinen rata,Metropolitan Railway, otettiin käyttöön 10. tammikuuta 1863 välilläPaddington–Farringdon.
Ratoja rakennettiin aluksi maan päältä kaivamalla auki tieura, laittamalla sinne rata ja kattamalla se sitten.[3]
Ensimmäinen syvälle maan alle rakennettu linja oliCity & South London Railwayn rata välilläKing William Street–Stockwell.[4]. Työssä käytettiin halkaisijaltaan 4,3-metristä pyöreää suojaa, jonka sisällä työläiset kaivoivat Lontoon maaperää, joka koostuu lähinnäsavesta[5]. Suojaa siirrettiin eteenpäin kaivun edetessä. Tätä menetelmää edelleen kehiteltynä on käytetty lähes koko Lontoon metron rakentamisessa.
Kun rataa suunniteltiin, käyttövoimaksi ajateltiin muun muassapaineilmaa ja paineistettua höyryä.[2]
Ensimmäiset junat olivat kuitenkinhöyryveturin vetämiä. Höyryvetureita käytettiinkin maan alla vuoteen 1905 asti.[6] Kattamattomilla sivuradoilla höyryvetureita käytettiin aina vuoteen 1961 asti.[7]
Ensimmäiset sähköveturit tulivat käyttöön vuonna 1890 City & South London Railwayn myötä.[4].
Metron kartta, mukana myös London Overground, DLR ja rakenteilla oleva Crossrail.
Metroverkoston pituus on noin 400 kilometriä.[8] Se oli maailman pisin metroverkko lähes 150 vuotta, kunnesShanghain metroverkosto ohitti sen noin vuonna 2010.[9]
Lontoon metrossa on yksitoista linjaa ja 272 asemaa. Metrolla matkustetaan noin miljardi kertaa vuodessa.[10]
Lontoon metrolinjoilla on nimi, ei numeroa, ja tunnusväri, jolla ne on aina merkitty metrokarttoihin. Lontoon metro on ensimmäinen, jonkareittikartta ei suinkaan ole yhteydessä asemien maanpäälliseen sijaintiin, vaan muistuttaa sähköpiirrosta. Kartassa kaikki linjat kulkevat vaaka- tai pystysuoraan tai 45 asteen kulmassa – todellisuudessa ne kiemurtelevat paljon enemmän. Tällaisen metrokartan keksi Harry Beck vuonna 1931.[11]
3. maaliskuuta 1943 omien joukkojen harjoitusräjäytykset noin 400 metrin päässä saivatBethnal Greenin metroasemalla aikaan paniikin, jossa kuoli 173 henkeä. Uhreista 62 oli lapsia.[13]
8. huhtikuuta 1953Stratfordin metroaseman luona tapahtui junien peräänajo, jossa kuoli 12 henkeä. Syynä oli kuljettajan virhe.[14]
Moorgaten metro-onnettomuus oli tuhoisin rauhanajan onnettomuus Lontoon metrossa. Se tapahtui 28. helmikuuta 1975 ja siinä kuoli 43 ihmistä.[15]
7. ja 21. heinäkuuta terroristit iskivät Lontoon metroon. 7. heinäkuuta metrojunissa räjäytettiin kolme pommia 50 sekunnin sisällä, neljäs pommi räjähtilinja-autossa. Iskussa kuoli kaikkiaan 56 ihmistä, mukaan lukien iskujen tekijät. Iskusta epäilläänAl-Qaida-ryhmittymään kytköksissä olevia puolisotilaallisia islamistiryhmiä. 21. heinäkuuta metrossa räjähti jälleen neljä kertaa tasan kaksi viikkoa ensimmäisen pommi-iskun jälkeen. Tällä kertaa itse pommit eivät räjähtäneet, ainoastaan sytyttimet. Syytä ei vielä tiedetä, mutta räjähdysaineen epäillään olleen vanhentunutta. Iskussa loukkaantui yksi henkilö.
22. heinäkuuta poliisi ampui Stockwellin metroasemalla brasilialaisen sähköasentajan, Jean Charles de Menezesin, jota epäiltiin itsemurhapommittajaksi. Myöhemmin selvisi, ettei hänellä ollut mitään yhteyksiä terroristi-iskujen kanssa.
