Likusterit (Ligustrum) on oliivikasvien eli öljypuukasvien (Oleaceae) heimoon kuuluvasuku, jossa on noin 40–50 lajia. Näistä osa onainavihantia, osapuoliainavihantia, osa lehtensä pudottaviapensaita ja pieniäpuita. Lajit ovat lähtöisinEuroopasta,Pohjois-Afrikasta,Aasiasta jaAustralaasiasta. Monimuotoisimmillaan ne esiintyvätKiinassa,Himalajalla,Japanissa jaTaiwanissa. Suomessa suvun lajeista on kasvatettu lähinnäaitalikusteria, joka luonnonvaraisena menestyy Etelä-Ruotsin korkeudelle saakka.
Likusterien pienikokoiset ja voimakastuoksuisetkukat sijaitsevatkukinnoissa. Niissä on neljäterälehteä ja kaksi korkeaahedettä, joissa on keltaisia ja punaisiaponsia sekä näiden välissä matalaemi. Terälehdet ja kukinnot putoavat kukanhedelmöityttyä. Tällöin emi jääverhiön sisään. Kukinta alkaa, kunkasvukauden astepäiväluku on 330.Terttuina kasvavat pienikokoisethedelmät ovat tyypiltäänluumarjoja, väriltään lilasta mustaan. Joidenkin lajien hedelmä on ihmiselle lievästimyrkyllinen.[1]
Suotuisissa kasvuoloissa yksittäinen pensas saattaa tuottaa tuhansia hedelmiä, joitalinnut mielellään käyttävät ravinnokseen.Likustereita käyttävät ravintonaan myös monienperhostentoukat.
Monien muidenkasvien tavoin likusterit ovat myrkyllisiähevoselle. Seuduilla, joiden luontaiseen kasvistoon likusterit eivät kuulu, näistä on tullutrikkakasveja, jotka korvaavat luontaisia lajeja levittäytymällä erämaa-alueille. Erityinen ongelma tämä on ollutPohjois-Amerikassa, missä ei luontaisesti esiinny yhtään tämän suvun lajia.[3]Uudessa-Seelannissa likusterien kasvatus ja viljely on kokonaan kielletty niiden aiheuttamien terveyshaittojen takia – likusteriensiitepöly on tunnettuastman jaihottuman aiheuttaja. Siellä likusterien hävittämiseen riittää ilmoitus viranomaisille niiden sijainnista.Ligustrum robustum -likusterilaji luetaansadan haitallisimman vieraslajin joukkoon.[4]
Isossa-Britanniassa tehdyssä tutkimuksessa 36 prosenttia puutarhureista ilmoitti, että jättäisi likusterien takia kiinteistön hankkimatta.lähde?