Liitokalojenrintaevät ovat poikkeuksellisen suuret, ja niiden avulla kalat voivat tehdä lyhyitälentomatkoja ilmassa merenpinnan yläpuolella. Liitokalojen lennähdysten pääasiallinen tarkoitus on nopea karkaaminenpetokalojen ulottuvilta.
Osa liitokaloista luo rintaevänsä 20–40 päivän välein. Joillakin lajeilla rintaevien ohella myös vatsaevät ovat epätavallisen kookkaat, jolloin kaloilla näyttää ikään kuin olevan neljä siipeä. Useimmat lajit ovat pituudeltaan korkeintaan noin 30 cm, mutta jotkut lajeista kasvavat noin puolen metrin mittaisiksi. Liitokalojensilmät ovat suhteellisesti suuremmat kuin kaloilla keskimäärin. Silmät ovat myös tavallista litteämmät, mikä parantaa näön tarkkuutta ilmassa lennon aikana. Liitokalat elävät meren pintakerroksessa ja käyttävät ravinnokseenplanktonia.[2]
Sekä rinta- että vatsaeviltään huomattavaKirjosiipilentokala (Cheilopogon exsiliens).
Lentämiseen valmistaudutaan uimalla alhaalta päin nopeasti kohti meren pintaa siten, että evät on taivutettu tiukan vartalonmyötäisesti. Lentoonlähtövaiheessa pyrstöevää käytetäänpotkurimaisesti ponnistukseen, jonka jälkeen rinta- ja vatsaevät levitetään lentoasentoon. Kalat eivät heiluttele eviään lennon aikana, vaan ne tekevät liitolennon. Liidon aikana kalojen nopeus saattaa nousta 60 kilometriin tunnissa. Liitojen pituus on tyypillisesti 30–50 metriä, mutta havaintoja on tehty jopa satojen metrien lennoista, joissa kalat käyttävät hyväkseen nousevia ilmavirtauksiapurjelentokoneiden tavoin. Joskus kalat saattavat myös tehdä useammasta liidosta muodostuvan sarjaliidon ponnistaen pyrstöevällään välillä meren pinnasta lisää vauhtia.
Kalojen joukossa liitokaloilla on hyvin poikkeukselliset kyvyt niitä uhkaavilta petokaloilta pakenemiseen, välttäen siten helposti esimerkiksimiekka- taitonnikalojen saaliiksi joutumisen.
Liitokaloja voidaan säilöä kuivattamalla, ja niitä syödäänkin suuria määriäJapanissasushi-herkkupaloina. Myös liitokalojenmätiä, joka on rapeaa ja punaisen-oranssin väristä, nautitaan Japanissa Tobiko-sushina.[3]
