Leni Riefenstahl syntyi vuonna 1902 Berliinissä. Hänen isänsä oli insinööri, joka omisti putkityöfirman. Riefenstahl harrasti nuorena maalaamista, tanssia ja luonnossa liikkumista. Lukion jälkeen hän meni taidekouluun ja suunnitteli kaupallisen taiteilijan uraa. Hän opiskeli myösbalettia jamodernia tanssia, mutta polvivamma katkaisi tien tanssijan uralle.[2]
Riefenstahl kiinnostui vuoristoaiheisista elokuvista ohjaajaArnold Fanckin innoittamana. Fanckin elokuvat kuvasivatsankarillisia yksilöitä mittelemässä voimiaan luonnonelementtejä vastaan. Riefenstahl liittyi Fanckin näyttelijäryhmään ja näytteli elokuvissa kutenDer Heilige Berg (1926). Riefenstahlin ensimmäinen oma ohjaustyö oli mystinenSininen valo (1932), jossa hän myös näytteli.[2]
Nähtyään RiefenstahlinSinisen valon Saksan johtajaAdolf Hitler valitsi Riefenstahlin ohjaamaan dokumentti- ja propagandaelokuvankansallissosialistienNürnbergin puoluepäivistä 1934. Riefenstahl sai käyttöönsä rajoittamattomat resurssit, ja tuloksena oliTahdon riemuvoitto (1935), jota pidetään dokumenttielokuvan innovatiivisena klassikkona. Elokuvalle myönnettiin useita kansainvälisiä palkintoja aikana, jolloin Hitlerillä oli vielä ihailijoita myös lännessä.[2]
Leni Riefenstahl (keskellä) ohjaamassa Berliinin olympialaisten kuvauksia 1936.
Saksan hävittyä maailmansodan Riefenstahl väitti ettei ollut tiennyt mitäänholokaustista. Hän kertoi tavoitelleensa elokuvissaan vain estetiikkaa ja kiisti tarkoitustensa olleen poliittisia. Riefenstahl vangittiin, mutta hänet vapautettiin, kun todisteita natsihallintoon tai edes natsipuolueeseen kuulumisesta ei löydetty. Hänen uransa elokuvaohjaajana oli kuitenkin käytännössä ohi. Myöhemmin Riefenstahl muun muassa julkaisi valokuvateoksen afrikkalaisestanubakansasta. Hänen viimeinen ohjauksensa on dokumenttiImpressionen unter Wasser (2002), joka kuvaa vedenalaista maailmaa.[2]
Riefenstahl kuoli nukkuessaan kotonaanPöckingissä 8. syyskuuta 2003, pari viikkoa 101-vuotissyntymäpäivänsä jälkeen. Hän oli kärsinyt syövästä.
↑abcdeRollyson, Carl (toim. Gorman, Robert F.): ”Leni Riefenstahl”, Great Lives from History: The 20th Century 1901–2000, s. 3451–3453. Salem Press, 2008. ISBN 978-1-58765-345-2