Bacallin ura elokuvassa ja teatterissa kesti seitsemän vuosikymmentä. Hänet tunnetaan ennen kaikkea vahvan naisen perustyyppinä. Hänelle myönnettiin useita palkintoja, muiden muassa kaksiGolden Globe -patsasta. Vuonna 1997 hän saiOscar-ehdokkuuden elokuvastaTilaa rakkaudelle (1996) ja vuonna 2009Oscar-kunniapalkinnon elämäntyöstään.lähde?
Bacall kuoli sairauskohtaukseen 89-vuotiaana kotonaan New Yorkissa 12. elokuuta 2014.[1]
Bacallpin-up-kuvassa.Yank, the Army Weekly, marraskuu 24/26, 1944.
Betty Joan Perske syntyiBronxissa, New Yorkissa 16. syyskuuta 1924 Natalie Weinstein-Bacalin (1901–1977) ja William Persken (1889–1982) ainoaksi lapseksi.[2]. Hänen äitinsä oli Romanianjuutalainen joka oli muuttanutIașista,Romanian kuningaskunnastaEllis Islandin kautta Yhdysvaltoihin. Isä William Perske oli syntynyt New Jerseystä juutalaiseen perheeseen joka oli muuttanutValožynistäValko-Venäjältä[3] Yhdysvaltoihin. Betty Joanin äiti Natalie työskenteli sihteerinä ja isä taas myyntimiehenä[4].
Pian Betty Joanin syntymän jälkeen perhe muuttiBrooklyniin Ocean Parkwaylle. Keskiluokkaisessa perheessä kasvanut Betty Joan sai hyvän koulutuksen varakkaiden setiensä antaman taloudellisen avun ansiosta. Hän kävi ensin New YorkinTarrytownissa yksityistätyttökoulua nimeltä The Highland Manor Boarding School for Girls. Sen jälkeen hän opiskeli Julia Richman High SchoolissaManhattanilla.[3]
Betty Joanin vanhemmat erosivat hänen ollessa viisivuotias, eikä hän enää tavannut isäänsä. Betty Joan muodosti hyvin läheisen suhteen äitiinsä, joka meni uusiin naimisiin ja muutti myöhemmin asumaanKaliforniaan, kun tyttärestä oli tullut elokuvatähti.[5] Kun hänen äitinsä muutti sukunimensä virallisesti Bacaliksi, Betty Joan otti myös nimen käyttöönsä uransa alussa, lisäten loppuun yhden l-kirjaimen.lähde?
Humphrey Bogart ja Lauren Bacall Jack Brownin radiohaastattelussa toisen maailmansodan aikana.
Alun perintanssijan urasta haaveillut Betty Joan alkoi vuonna 1941 käydä draamatunneilla American Academy of Dramatic Arts -koulussa, jossa hänen luokkatoverinaan oliKirk Douglas. Samaan aikaan hän työskentelivalokuvamallina ja teatterin paikannäyttäjänä. Betty Joan debytoiBroadwaylla 17-vuotiaana, kun hän toimi avustajana näytelmässäJohnny 2 X 4. Hän asui tuolloin New YorkinGreenwich Villagessa yhdessä äitinsä kanssa, ja voitti paikallisen kauneuskilpailun Miss Greenwich Village vuonna 1942.[7]
Betty Joan toimi teinimallina ennen elokuvauraansa ja esiintyi muotilehtien, kutenVoguen jaHarper's Bazaarin, kansissa. Hänessä havaittiin ”kissamaista suloa” sekä huomioitiin ”kullanvaaleat hiukset ja sinivihreät silmät”.Harper's Bazaar -lehden kannesta Betty Joanin löysi elokuvaohjaajaHoward Hawksin mallina työskennellyt vaimo Nancy ”Slim” Keith. Tämä kehotti Hawksia kutsumaan Betty JoaninHollywoodiin koekuvaukseen. Hawks pyysi sihteeriään selvittämään Bacallin taustoja, mutta tämä oli käsittänyt väärin ja lähettikin Betty Joanille junalipun Hollywoodiin koekuvausta varten.[8]
Tavattuaan Betty Joanin Hawks allekirjoitti hänelle saman tien seitsenvuotisen sopimuksenWarner Brosin kanssa 100dollarin viikkopalkalla. Betty Joan muutti etunimensä Laureniksi ja otti taiteilijanimekseen äitinsä sukunimen Bacal, jonka loppuun hän lisäsi l-kirjaimen. Howard Hawks vaimoineen otti Bacallin siipiensä suojiin; Slim puki hänet tyylikkääksi ja opasti häntä käytöstavoissa ja makuasioissa. Hawks taas ryhtyi Bacallin henkilökohtaiseksi manageriksi. Hän myös ehdotti, että Bacall muuttaisi äänensä matalammaksi ja syvemmäksi – hänen luonnollinen puheäänensä oli kimeä nenä-ääni. Hawks palkkasi Bacallille äänivalmentajan, jonka johdolla hän opetteli tunnusomaisen ”kehräävän” äänensä.[9]
Hawks kiinnitti Bacallin vuoden 1944 elokuvaansaKirjava satama. Koekuvauksessa hermostunut Bacall painoi leukansa rintaa vasten, käänsi kasvonsa kameraa kohti ja kiinnitti katseensa ylös. Tästä ”The Lookiksi” kutsutusta maneerista tuli tumman äänen ohessa hänen tavaramerkkinsä. Bacall oli 173 senttimetriä pitkä, mikä oli harvinaista ajan naisnäyttelijöille. Myös tämä ominaisuus sai hänet erottumaan joukosta.[9]
Bacallin rooliKirjavan sataman käsikirjoituksessa oli aluksi pieni, mutta filmauksen aikana hänelle lisättiin yhä enemmän kohtauksia ja rooli laajeni lopulta naispääosaan. Roolihahmon esikuvana toimi Hawksin vaimo Slim. Bacall nousi välittömästi tähteyteen elokuvan julkaisun myötä. Hänen käheä äänensä ja androgyyni karismansa nostivat hänet muoti-ikoniksi ja tekivät hänestä modernin, itsenäisen naisen esikuvan. Elokuvan kuvauksissa Bacallin ja vastanäyttelijäHumphrey Bogartin välille syntyi rakkaussuhde.[8]
Warner Bros. järjesti laajan julkisuuskampanjan elokuvan markkinoimiseksi ja samalla promotoitiin tuoretta elokuvatähteä. PR-kampanjan merkeissä Bacall vieraili National Press ClubillaWashingtonissa, jossa lehdistöagentti pyysi häntä istumaanpianon päällä varapresidenttiHarry S. Trumanin soittaessa sitä.[10]
Kirjavan sataman jälkeen Bacall nähtiinfilm noirien sankarittarena jakomediaelokuvien dynamona. Bacall tunnettiin valikoivuudestaan rooliensa suhteen: hän hylkäsi suuren osan tarjotuista käsikirjoituksista, mikä oli harvinaista nuorelle naisnäyttelijälle.
Bacallin seuraava elokuvaMadridin lähettiläs sai kehnot arvostelut, jotka olisivat voineet huomattavasti vahingoittaa hänen uraansa. Roolisuoritus seuranneessa film noir -elokuvassaSyvä uni (1946) kuitenkin jatkoi hänen urakehitystään. Rooli itsenäisenä ja salaperäisenä Vivianina myös vakiinnutti hänenfemme fatalen imagoaan. Hänen vastanäyttelijänsä elokuvassa oli jälleen Bogart.[11]Syvän unen lisäksi Bacall näytteli Bogartia vastaan vielä kahdessa elokuvassa. Film noirPimeä käytävä (1947) perustuiDavid Goodisin samannimiseen romaaniin. Bacall näytteli elokuvassa arvoituksellista sanfranciscolaistaiteilijaa ja sai myönteisiä arvioita suorituksestaan; Bogartin saama vastaanotto oli kielteisempi.John Hustonin ohjaamassa melodramaattisessajännityselokuvassaMyrskyvaroitus vuonna 1948 Bacall näytteli viimeisen kerran samassa elokuvassa Bogartin kanssa. Toisessa merkittävässä miesroolissa oliEdward G. Robinson.[12]
Vuonna 1953 Bacall näytteli yhtä pääosaaJean Negulescon ohjaamassa elokuvassaKuinka miljonääri naidaan. Muissa päätehtävissä olivatMarilyn Monroe jaBetty Grable. Elokuva oli merkittävä käännekohta Bacallin uralla, sillä siinä hän osoitti olevansa myös taitavakomedienne. Hän näytteli elokuvassa nokkelaa onnenonkijaa Schatze Pagea. Kaikkien aikojen ensimmäinenCinemaScope-menetelmällä kuvattuKuinka miljonääri naidaan oli ilmestyessään jättimenestys, ja Bacall sai positiivisia arvioita suorituksestaan.
Etnisyydeltäänjuutalaisen[13]selvennä Bacallin yksityiselämä tuli tunnetuksi etenkin avioliitostaHumphrey Bogartin kanssa. He saivat kaksi lasta, poika Stephenin ja tytär Leslien. Bogart kuoli syöpään vuonna 1957, ja Lauren Bacall jäi leskeksi 32-vuotiaana. 1950- ja 1960-lukujen vaihteessa Bacall seurusteli laulajaFrank Sinatran kanssa. Sinatran jätettyä hänet hän muuttiHollywoodista takaisinNew Yorkiin, jossa aloitti menestyksekkään teatteriuran.
Vuosina 1961–1969 Bacall oli naimisissa näyttelijäJason Robardsin kanssa. Heille syntyi poikaSam Robards, joka on itsekin näyttelijä. Avioliitto päättyi eroon, osaksi Robardsinalkoholismin takia.
Lauren Bacall asui New YorkissaDakota-talossa 1960-luvulta aina kuolemaansa saakka.[14] Lauren Bacall kirjoitti kaksi omaelämäkertakirjaa:Tällaista se oli (By Myself, 1978) jaNow (1994) sekä ensimmäiseen omaelämäkertaansa lisäkappaleenBy Myself and Then Some (2005).
↑abSharkey, Betsy: Lauren Bacall’s Voice Resonated with Women The Los Angeles Times. 13.8.2014. Arkistoitu 14.8.2014. Viitattu 21.6.2017. (englanniksi)
↑Lauren Bacall on Piano with Vice President Harry S. Truman 10.2.1945. Independence: The Harry S. Truman Library and Museum. Arkistoitu 26.9.2018. Viitattu 21.6.2017. (englanniksi)
.jpg)
