Laboratoriolasi tarkoittaakemiallisissa jabiologisissalaboratorioissa käytettäviälasiastioita kutenkoeputkia,pipettejä,mittalaseja,petrimaljoja sekä muita lasista tehtyjä välineitä, kuten nesteitä ja kaasuja johtavia putkia ja sekoitussauvoja.
Laboratoriolasi on koostumukseltaan erilaista kuin tavallisiin astioihin tai pakkauksiin käytettävä lasi. Perinteiset lasin ainesosat –kvartsihiekka (SiO2),potaska (NaO2) jakalkki (CaO) – muodostavat noin 85 prosenttia laboratoriolasista, ja loppu 15 prosenttia sisältääboorioksidia,alumiinioksidia sekä pieniä määriärautaoksidia,magnesiumoksidia jaklooria. Lasia kutsutaanborosilikaattilasiksi. Vielä paremmin lämpöä kestääkvartsilasi, jonka pääraaka-aine onvuorikristalli.[1]
Laboratoriolasi valmistetaanpuhaltamalla, mutta lähtökohtana ei ole vapaa lasimassa vaan borosilikaattilasista valmistetut lasiputket. Laboratoriolasin puhaltamossa ei siksi ole suuria lasiuuneja, vaan lasiputket kuumennetaan työstöä varten pienehköllä kaasulampulla.[1]
Kirkas, kestävä ja kuumuutta sietävä lasi on vakiintunut laboratoriovälineiden materiaaliksi 1800-luvulta lähtien, jolloin sen kehitykseen vaikuttivat muun muassa koeputken keksinyt ruotsalaiskemistiJöns Jacob Berzelius ja sähkökemian pioneeri, englantilainenMichael Faraday.
