Kymmenykset oli varhainenvaltiollisen jakirkollisenveron muoto, jonka kantaminen perustuiVanhan testamentin ohjeisiin. Kymmenysten maksaminen kuului jo varhaisina aikoinajuutalaisten velvollisuuksiin.RaamatussaJumala lupaasiunata kymmenysten maksajia yltäkylläisesti.
Läntinen kirkko ottikeskiajalla käyttöön kymmenysveron, jota oli maksettu hallitsijalle jo varhain eri puolilla maailmaa. Kymmenysten tuotto jaettiin neljään osaan:piispa,seurakunnanpappi, seurakunnankirkko jaköyhäinapu saivat yhtä suuren osuuden.Paavi kehotti 1100-luvun alussa myösRuotsin kuninkaita aloittamaan kymmenyksien perimisen, mutta se toteutui vasta myöhemmin. Keskiajan lopulla Ruotsissa suoritettiin kymmenykset eriviljalajeista,pellavasta,hampusta,humalasta ja karjakymmenyksetkotieläimistä sekä oma kymmenyksensämetsästyksen jakalastuksen tuotosta.[1][2]
Reformaation jälkeen monissa maissa alettiin kerätäkruununkymmenyksiä eli valtionveroa. Kruununkymmenistä kuului yksi kolmasosa kirkolle, mutta niin sanotunpääkymmenyksen maksaminen kirkolle loppui. Pääkymmenys oli tarkoittanut kymmenystäkuolinpesien irtaimistosta. Kirkolle jäi kala- ja karjakymmenyksensä. Viljakymmenys oli aluksi aivan konkreettisesti joka kymmeneskuhilas, mutta vuonna 1688 se vakiintui ennalta määritellyksi viljamääräksi kylvön laajuuden mukaan.[2] Karjakymmenys-termiä on käytetty myös talon emännän tai isännän kuoltua papistolle luovutettavastalehmästä. Tämä oli eräänlainen papiston saama perintöosuus. Tästä tavasta on viimeinen löydetty maininta 1800-luvun puolivälin paikkeilta.[3]
Nykyäänmormonit ja monetvapaiden suuntien kristityt[4] maksavat vapaaehtoisesti kymmenyksinä kirkolleen kymmenen prosenttia tuloistaan.
