Kybele taiKibele (m.kreik.Κυβέλη) oli muinainenVähän-Aasian kansojen palvomaäitijumalatar. Kybelen palvontamenoille olivat ominaisia hurjat ekstaattiset tanssit.
Vaikka Kybelen palvontamenot yleistyivätFryygiassa, muualla Vähässä-Aasiassa oli muita samankaltaisia jumalattaria, joten Kybele saattoi ollaanatolialaisen jumalan fryygialainen muoto. Vähästä-Aasiasta Kybelen palvonta levisi kreikkalaisille, jotka samaistivat tämänRheaan ja pitivät heitä lopulta samana jumalattarena.[1]
Sibyllan kirjojen suosituksestaRooman senaatti lähetti vuonna 204 eaa.toisen puunilaissodan lopulla lähetystön FryygianPessinukseen. Heidän oli tarkoitus hakea sieltä Kybelen pyhä musta kivi, joka lienee ollutmeteoriitti.[2]Sibyllan kirjojen mukaan vihollinen pystyttäisiin karkottamaan, jos ”Idan Äiti” tuotaisiinRoomaan.[1] Roomassa kivi sijoitettiin ensin voitonjumalatarVictorian temppeliin, kunnes Kybelelle rakennettiin oma temppeli. Roomassa Kybeleä palvottiin nimelläMagna Mater (Suuri äiti) taiMater Deum Magna Idaea.[2][3]Rooman tasavallan loppuvaiheissa hän oli noussut jo merkittävien jumalten joukkoon.[1]
Kybele oli luonnon ja sen elinvoiman, eläinten, kasvillisuuden ja viljelyksien sekä yhteiskuntaelämän suojelija.
Lähi-idän, Kreikan ja Rooman kulteissa yhdistyivät Kybelen piirteet universaalina äitihahmona. Hän oli jumalten, ihmisten ja eläinten äiti. Hänen seuraajinaan oli usein villejä ja puolidemonisiakorybantteja.[1]
Kybelen kultissa jumalattaren rooli villin luonnon äitihahmona ilmeni riehakkaana palvontana. Hänen pappinsa,gallitkastroivat itsensä ennen tehtävään astumista. Kastraatiota perusteltiin myytillä, joka liittyi Kybelen rakastamaan hedelmällisyyden jumalaAttikseen.[1] Attis rakastui kuolevaiseen ja halusi tämän kanssa naimisiin. Kybele puuttui tilanteeseen, ja Attis pakeni vuoristoon, missä hän kastroi itsensä. Roomassa senaatti kielsi Rooman kansalaisten toimimisen Kybelen eunukkipappeina.[2]
Kybelen kunniaksi vietettiin vuosittain 15.–27. maaliskuuta suurta juhlaa, jota kutsuttiin nimellämegalensia. Sen aikana seurattiin Kybelen ja Attiksen vaiheita, ja osa tapahtumista vietettiin yleisöltä salassa.[4] Juhlien aikana Kybelen pyhäkölle tuotiinmänty, jota kunnioitettiin jumalana. ”Veren päivänä” 24. maaliskuuta pääpappiarchigallus vuodatti verta käsivarsistaan ja tarjosi sitä Kybelelle. Alempi papisto pyöri villisti ja pirskotti vertansa alttarille ja pyhälle männylle. Jumalattaren hopeinen patsas kylvetettiin 27. marraskuutaTiberin sivujoessaAlmossa.[1]
