Kuunnelma (sittemmin myösaudiodraama[1] ) onnäytelmästä kehittynyt pelkästä äänestä koostuva taidemuoto, jossa näyttelijöiden esittämällä vuoropuhelulla kerrotaan jokin tarina.Ihmisäänen lisäksi kuunnelmassa voidaan käyttää myösäänitehosteita taimusiikkia. Kuunnelman historia alkoiradiossa ja se on yhä kuunnelmien pääasiallinen lähetyskanava, mutta kuunnelmia voidaan levittää myös tallenteina taiInternetissä. Kuunnelmia tekevät pääasiassa julkisen palvelun radioyhtiöt.
Jyrki Mäntylä kuvaa, että kuunnelmassa kuulija osallistuu mielikuvituksellaan teoksen luomistyöhön. Tämä antaa kuunnelmalle paljon vapauksia, sillä niiden tapahtumia, henkilöitä ja tapahtumapaikkoja ei rajoita muu kuin kuulijan hahmotuskyky.[2] Näyttelijä ilmaisee roolihahmoaan pelkällä äänellään, eikä sitä rajoita hänen ruumiinmuotonsa.[3]
Kuunnelmassa kieli on keskeisessä asemassa ja merkityksellisintä on, onnistuutaanko sanoilla johdattamaan kuuntelijan mielikuvitus haluttuun suuntaan. Koska kieltä ei voi tukea eleillä tai kirjoitetun kielen menetelmillä, niin se esiintyy kuunnelmassa paljaaltaan. Erityistä huomiota täytyy keskittää sävyyn, luontevuuteen, pelkistykseen ja keskitykseen.[4]
Kuunnelman kohtauksissa yhtä aikaa esiintyvien henkilöiden määrän on oltava vähäinen, koska ihmiskorva pystyy vain rajallisesti erottamaan erilaisia ihmisääniä toisistaan.[4]
Ennen varsinaisia kuunnelmia radiossa lähetettiin näytelmien radiotaltiointeja tavallisista teattereista[5] ja näytelmien radiosovituksia.[6] Jyrki Mäntylän mukaan kuunnelman historia alkaa vuonna 1924, kun englantilainenRichard Hughes kirjoitti radiolle näytelmänA Comedy of Danger, jossa tiedotusvälineen visuaalisuuden puute oli ratkaistu sijoittamalla tapahtumat pimeään kaivokseen.[5] Kehittyessään itsenäiseksi taidemuodoksi kuunnelmissa luovuttiin vähitellen näytelmällisistä piirteistä kuten näytöksiin jakautuvasta rakenteesta.[2] Aluksi kuunnelmien esitykset olivat suoria, koska tallennusmenetelmiä ei vielä ollut. Kuunnelmia alettiin tallentaa jo 1930-luvulla.[6]
Ennen maailmansotia ja ennentelevisiota kuunnelmat olivat suosittua viihdettä radion ollessa ainoa sähköinen media. ErityisestiYhdysvalloissa tuotettiin paljon kuunnelmia. Tunnetuimpia tekijöitä oliOrson WellesinMercury Theatre, joka esiintyi teatterilavojen lisäksi radiossa 1930- ja 40-luvuilla. Kenties kuuluisin yhdysvaltalainen radiokuunnelmalähetys oli WellesinMaailmojen sota vuodelta 1938, joka perustuiH. G. Wellsinsamannimiseen romaaniin ja joka sai useat kuulijat uskomaan, että marsilaiset todella olivat hyökänneet Maahan.[6]
Nykyään kuunnelmia tuottavat ja lähettävät Euroopassa pääasiassa julkisen palvelun radioyhtiöt. Kuunnelmaformaatti on liian pitkäkestoinen ja kallista tuottaa kaupallisille radiokanaville. Suurin kuunnelmien tuottaja on Britannian julkisen palvelun radioBBC.[6]
Radiossa esitettävien kuunnelmien lisäksi julkaistaan kuunnelmia suoraan tallenteilla. Internet on tuonut uutena ilmiönä äänitiedostoina jaettavat kuunnelmat, jotka ovat usein harrastelijoiden tekemiä ja Internetissä julkaisemia. Japanissa nk.draama CD (audiodraama) on suosittu kuunnelman muoto, jossa esimerkiksianimen pohjalta esitettyä tarinaa laajennetaan ja julkaistaanCD-levyillä. Harrastajat ovat tehneet englanninkielisiä versioita muun muassaSteins;Gatevisual novelin draama-CD:stä.[7]
Kuunnelmia on esitetty Suomessa hetiYleisradion aloitettua toimintansa. Alkuvaiheessa olivat käytössä myös nimityksetkuulelma jakuulonäytelmä.[8] Nykyään kuunnelmia esittää SuomessaYle Radio 1, jolle niitä tuottaa muun muassaRadioteatteri.Yle Radio Vega esittää ruotsinkielisiä kuunnelmia, mutta ilman vakiintuneita aikoja. Yksi Yleisradion tunnetuimmista kuunnelmasarjoista onKnalli ja sateenvarjo. Yleisradion arkistoista löytyy kuunnelmatallenteita vuodelta 1938. Yleisradiossa kuunnelmien alkuperäinen esityspäivä oli maanantai. Koska lähetykset olivat suoria, näyttelijöiden tuli olla paikalla, ja maanantai on perinteisesti teattereissa vapaapäivä.lähde?
Kaupallisista radioista The Voice otti ensimmäisenä kuunnelman ohjelmistoonsa, kun syksyllä 2013 kanavalla esitettiin kolmen kuukauden mittainen uudenajan radiokuunnelmasarjaPikku Naisia 2.0. Viikoittain vaihtunut, neljä kertaa päivässä toistettu, muutaman minuutin mittaisia jaksoja sisältänyt jatkokertomus maalasi tarinaa kolmesta kaupunkilaisnaisesta, Annasta, Marista ja Kristasta, joista jokainen katseli maailmaa omasta näkökulmastaan. Radiokuunnelman käsikirjoittajaEeva-Maria Lisko (Arkistoitu – Internet Archive) on aikaisemmin julkaissut novelleita ja lyhytproosaa eri lehdissä.lähde?
Radioteatterin kuuluisia ohjaajia olivat muun muassaMarkus Rautio,Urpo Lauri,Eero Leväluoma sekäOlavi Paavolainen. Useat tunnetut suomalaisetkirjailijat jaelokuvakäsikirjoittajat ovat kirjoittaneet uransa varrella kuunnelmia, mm.Paavo Haavikko,Jussi Kylätasku,Pekka Lounela,Veijo Meri,Outi Nyytäjä,Mauri Sariola,Eila Pennanen,Paavo Rintala,Juha Siltanen,Antti Tuuri jaHella Wuolijoki. Erityisesti kuunnelmakirjailijana profiloituneisiin kirjailijoihin kuuluu muun muassaPirkko Jaakola.lähde?