Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliintarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä neohjeen mukaan.
Kungfu (kiin.功夫,gōngfu) on yhteisnimitys Kiinasta lähtöisin olevilletaistelulajeille. Sana tarkoittaa taitoa ja työtä. Tämä viittaa kungfun vaatimaan vuosien pitkäjännitteiseen ja kärsivälliseen harjoittelemiseen. Periaatteessa kungfua voi olla siis jokin muukin kuin taistelutaitojen harjoittelu. Sanaa käytetään samalla tavoin yläkäsitteenä kuin japanilaisia taistelulajeja tarkoittavabudō tai korealaisia lajeja tarkoittavamudo.
Kiinassa on moniatemppeleitä, joissa opetetaan kungfua. Jotkutbuddhalaisetmunkit ovat omaksuneet useita alun perinsoturien käyttämiä harjoitteita parantaakseenterveyttään ja keskittymiskykyään ja sitä kautta henkisten harjoituksiensa laatua. Tunnetuin kungfutemppeli onShaolinin temppeli Kiinassa, jonka soturimunkeista kerrotaan lukuisia tarinoita. Suurin osa kungfun tyylisuunnista on kuitenkin kehittynyt temppelien ulkopuolella. Tyylejä onkin Kiinassa erittäin monia.
Kungfu on levinnyt nykypäivänä jo moniin maihin; myös Suomessa on lajin harjoittajia.Länsimaihin kungfu tuli vasta 1900-luvulla. Jotkin kungfu-tyylit ovat elpyneet juuri länsimaisten oppilaiden ansiosta.
Tyylejä on useita; ne saattavat poiketa toisistaan hyvinkin suuresti. Jotkin tyylit sisältävät paljonakrobatiaa; toisissaaseilla harjoittelu aloitetaan varhain ja joissakin vasta vuosien harjoittelun jälkeen. Jotkin suuntaukset keskittyvät yksinkertaisiin käsitekniikoihin, toiset taas monimutkaisiin liikesarjoihin. Suomessa harrastettavia tyylejä ovat muun muassaTai Shin Mun,Wing Chun,Shaolin Kungfu,qigong,choyleefut,tanglang jataijiquan. Osa tyyleistä on nimetty eläinten mukaan kuten lohikäärme, kotka, tiikeri, kurki, apina, leopardi, käärme ja rukoilijasirkka. Eläintyyleissä pyritään hyödyntämään kyseisen eläimen liikeratoja ja hyökkäystekniikoita.
Perinteisesti joissakin tyylisuunnissa kiinalaiset kungfu-mestarit ovat olleet myöslääkäreitä. Näissä tyyleissä käsitelläänkin jonkin verrananatomiaa jakiinalaista lääketiedettä, mutta erot eri opettajien ja tyylien välillä ovat suuria: toisissa korostetaan teknisen muodon puhtautta, kun taas toisissa keskitytään epämuodollisemman kamppailuvalmiuden omaksumiseen.
