Kultaus on menetelmä, jossa esineen pintaan tehdään ohutkultakerros. Kultausta käytetään koristelumenetelmänä esimerkiksikuvataiteissa,keramiikassa,arkkitehtuurissa jakalligrafiassa. Kultausta käytetään myös teknisiin sovelluksiin esimerkiksipiirilevyteollisuudessa.[1] Kultauksessa on tärkeää tietää, miten eri esineisiin tehdään pohjustus. Joissakin esineissä erilaisia maaleja ja lakkoja saatetaan tarvita olla jopa kuusikymmentä erilaista.[2]
1700-luvulla käytettiin rinnakkain lehtikultausta ja lyöntimetallia (messinkiä). Suomessa lyöntimetalleja käytetään vieläkin usein kehyksiä "kullatessa", mutta Euroopassa kultaus tarkoittaa yleisesti vain aidon lehtikullan käyttöä.[3]
Kulta soveltuu monesta syystä pintamateriaaliksi. Se on alkuaineista helpoiten muovattavissa erittäin ohuiksi kalvoiksi.[4] Koska kulta onjalometalli, senkorroosion kesto on hyvä. Sillä on myös hyväsähkön- jalämmönjohtavuus sekä hyvä heijastuskyky infrapuna-alueella. Kulta soveltuu myös pehmytjuottamiseen erittäin hyvin. Toisaalta kulta kestää huonosti hankausta.[1]
Kultausmenetelmiä on kemiallisia, sähkökemiallisia ja fysikaalisia.[1]
Kuvataiteessa käytetyin kultaustapa on kiinnittää esineen pintaan hyvin ohuttalehtikultaa.Keramiikkaa voi kullata myös sivelemällä kultaa liuoksen osana pinnalle ennen polttamista. Kupoleja on kullattu sekoittamalla kultaaelohopeaan, mistä syntynyttäamalgaamia on levitetty kupolin pinnalle ja kuumennettu, jolloin elohopea on haihtunut pois. Tämä menetelmä soveltuu erityisen hyvin raudan, teräksen,pronssin ja muiden metallien kultaukseen, ja sitä on käytetty aseissa,haarniskoissa, huonekaluissa ja pronssiveistoksissa[5].
Sähkökemiallinen elielektrolyyttinen kultaus on nykyisin hyvin yleinen menetelmä. Se yleistyi teollisessa mittakaavassasähkögeneraattorin keksimisen jälkeen 1800-luvun lopulla.[1] Sähkökemiallisessa pinnoituksessa voidaan luoda muutaman mikrometrin paksuinen metallikerros. Sähkökemiallinen kultaus tapahtuualkalisessa kylvyssä, jossa on kalium-kultasyanidia sekä tarpeen mukaan muitakin metalleja tai lisäaineita.[6]
Fysikaalisia kultausmenetelmiä ovatfysikaaliset kalvonkasvatusmenetelmättyhjiöhöyrystys jasputterointi.[1] Kultaa voidaan lisätä pintoihin myös kemiallisenpelkistysreaktion avulla; tällä tavalla lasia pinnoittamalla syntyypeili.[7]
Nahkaa voidaan kullata laskemalla kultanauhaapihkajauheen päälle ja sulattamalla pihka kuvioidullavalssilla, jolloin kulta tarttuu nahkaan, johon syntyy samalla kohokuvio.[7]
Keskiajan kirjurit ja kuvittajat käyttivätkalligrafiassa kolmea tekstin kultausmenetelmää, joita käytetään edelleen. Nappikullassa on hienoksi jauhettua kultaa, joka on liima-aineen avulla puristettu napiksi. Nappikultaan tipautetaan pisara tislattua vettä ja pehmentynyttä kultaa levitetään siveltimellä kohteeseen. Lehtikultaa voi kiinnittää kirjoitusalustaan kahdella tavalla: liimapinnalle taigessolle.[8]
Kultausta voidaan pitää pöyhkeilevänä, mutta sillä saadaan arvokas vaikutelma, kun tiettyjä kohtia korostetaankiiltokullalla ja mattakultaa käytetään pohjustukseen ja elävöittämiseen.[9]
Raamatussa kultaus mainitaan yli 350 kertaa, Toisessa Mooseksen kirjassa annetaan myös tarkkoja ohjeita kullan käyttöön.[9]. Yleisesti kultauksella kunnoitetaan "korkeinta", esimerkiksi Jumalaa, Buddhaa tai hallitsijaa. Kaikkien uskontojen kirkkorakennuksissa käytetään kultaa.[2] Kultausta käytettiin ensimmäisiä kertoja alttarikoristuksissa uskonnollisena symbolina taivaallisesta valosta, keskiajan jälkeen sitä alettiin käyttää myös hallitsijahoveissa vallan merkkinä.[9]
Vuonna 1860 Nummella syntynyttä Berndt Karlrothia kutsutaan Suomen teollisen kultauksen isäksi. Vuonna 1885 hän sai Käsityö- ja Tehdasyhdistykseltä matkarahan kultausopintoihinsa. Oppia hän haki Ruotsista ja Amerikasta. Hän siirsi oppejaan kisälleille ja 1900-luvun alussa Suomessa toimi yhdeksän kultaajamestaria.[3]
1980-luvulla Suomessa toimi enää yksi kultaajamestari, Reino Savolainen.[2].
Nyky-Suomen tunnetuin kultaajamestariRaimo Snellman on opiskellut kultausta Venäjällä ja siirtänyt oppisopimuskoulutuksessa taitojaan kisälleilleen.[2][10] 2010-luvulla Suomessa toimii seitsemän kultaajamestaria.[3]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheestaKultausWikimedia Commonsissa