Movatterモバイル変換


[0]ホーム

URL:


Siirry sisältöön
Wikipedia
Haku

Kouvolan Sanomat

Wikipediasta
Kouvolan Sanomat
Lehtityyppisanomalehti
KustantajaKeskisuomalainen
JulkaisijaPäijänne Media
ISSNISSN 0357-9298 ja 1798-9329
LevikkiLaskua 20 115 (LT 2016)[1]
KokonaislevikkiLaskua 20 992 (LT 2016)[1]
Perustettu1909
PäätoimittajaPetri Karjalainen
Sitoutuneisuussitoutumaton
KotikuntaKouvola
KotimaaSuomi
Sivukokotabloidi
Ilmestymistiheyspäivittäin
Kielisuomi
Aiheesta muualla
kouvolansanomat.fi
Infobox OK

Kouvolan Sanomat onKouvolan seudulla kuutena päivänä paperisena ja seitsemänä digitaalisena ilmestyväsanomalehti. Se perustettiin vuonna 1909. Lehteä julkaiseeKeskisuomalainen-konserniin kuuluvaPäijänne Media.

Kouvolan Sanomien kokonaislevikki vuonna 2014 oli noin 22 600 kappaletta[1] ja lukijoita lehdellä oli noin 56 000[2].Kouvolan Sanomat siirtyitabloid-kokoon yhdessä Sanoma Lehtimedian maakuntalehtienEtelä-Saimaan jaKymen Sanomien kanssa 9. huhtikuuta 2013.[3]

Kouvolan Sanomat siirtyi huhtikuussa 2014 tehdyn esisopimuksen toteutuessaLänsi-Savo-konserniin, kun Sanoma Lehtimedia Oy:stä, Sanoman painoyhtiöistä Saimaan Lehtipaino Oy:stä ja Lehtikanta Oy:stä ja Länsi-Savon omistamasta Etelä-Savon Viestintä Oy:stä koottiin yksi yhtiö. Aluksi Sanoman omistus yhtiöstä on 49 prosenttia, mutta viiden vuoden kuluttua yhtiö siirtyy kokonaan Länsi-Savolle.[4] Länsi-Savo myi nämä omistuksensaKeskisuomalaiselle vuonna 2019.[5]Kouvolan Sanomia julkaisi ensin Keskisuomalaisen tytäryhtiöKaakon Viestintä ja vuodesta 2025 lähtien toinen tytäryhtiö Päijänne Media[6].

Kouvolan Sanomien päätoimittaja on Petri Karjalainen. Edellinen päätoimittaja oliPekka Lakka, häntä edelsiErja Yläjärvi.[7]

Vuoteen 2009 asti Kouvolan Sanomat julkaisi tiistaisin yhdessä Etelä-Saimaan ja Kymen Sanomien kanssa Seepra-viikkoliitettä, joka keskittyi viihteeseen ja muun muassa esitteli viikon televisio-ohjelmat.

2020-luvulta lähtien KS-Keskiviikko on ilmais/mainoslehti, joka tuli joka keskiviikko Kouvolan sekä Kymen Sanomien välissä. KS-Keskiviikon jakelu siirtyi vuodenvaihteessa Postin varhaisjakelusta Suomen Suoramainonta Oy:n mainosjakeluun. Siirron syynä oli se, että Posti ei tarjoa enää mahdollisuutta jakaa niin sanottuja peittojakeluja arkisin varhaisjakelussa Kymenlaakson alueella koko 2024 vuoden ajaksi.

Lähteet

[muokkaa |muokkaa wikitekstiä]
  • Virta, Reijo: Mistä ne kaiken tietää! – Kouvolan Sanomat 100 vuotta. Sanoma Lehtimedia Oy, 2009. ISBN 978-952-99255-7-5

Viitteet

[muokkaa |muokkaa wikitekstiä]
  1. abcLevikkitrendihaku Media Audit Finland. Arkistoitu 25.2.2017. Viitattu 25.2.2017.
  2. KMT syksy 2014/kevät 2015: lukijamäärät ja kokonaistavoittavuudet Media Audit Finland. Arkistoitu 3.8.2016. Viitattu 15.2.2016.
  3. Kivimäki, Petri: Etelä-Saimaa muuttui tabloid-kokoiseksi yle.fi. 9.4.2013. Yle Etelä-Karjala. Viitattu 13.4.2013.
  4. Salokorpi, Jussi: Sanoma myy maakuntalehtiään Länsi-Savo-konsernille yle.fi. 10.4.2014. Yle Uutiset. Viitattu 6.3.2015.
  5. Keskisuomalainen ostaa Kaakon Viestinnän ja ESV-Paikallismediat – ”Merkittävä kauppa meidän mittakaavassamme” Suomen Lehdistö. 5.4.2019. Viitattu 7.4.2025.
  6. Kouvolan Sanomat siirtyy uuteen alueyhtiöön Keskisuomalaisen sisällä Kouvolan Sanomat. 18.10.2024. Viitattu 7.4.2025.
  7. Päätoimittaja Erja Yläjärvi haluaa elävän yhteyden Kouvolan Sanomien lukijoihin kouvolansanomat.fi. 8.1.2012. Kouvolan Sanomat. Viitattu 22.1.2012.[vanhentunut linkki]
Sanomalehdet
Etelä-Suomen Media
Päijänne Media
Savo-Karjalan Media
Radio
Kymenlaaksonsanomalehdet

Tilattavat sanomalehdet
Elimäen Sanomat ·Iitinseutu ·Kymen Sanomat ·Kouvolan Sanomat ·Keskilaakso ·Kaakonkulma ·Valkealan Sanomat
Ilmaisjakelulehdet
Ankkuri ·Karhulalainen ·Reimari ·PK-lehti ·Vartti Kouvola
Lopetetut sanomalehdet
Eteenpäin ·Etelä-Suomi ·Hiiohoi! ·Kaupunkilehti Seiska ·Kotkan Sanomat ·Kotkansilmä ·Kymen Sanomat ·Poiju ·Viikko-Eteenpäin

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Kouvolan_Sanomat&oldid=23155910
Luokat:
Piilotetut luokat:

[8]ページ先頭

©2009-2025 Movatter.jp