Maailmalla kolera on merkittävimpiä tartuntatauteja. Vuosittain siihen sairastuu arviolta 2,8 miljoonaa ihmistä, ja kuolemantapauksia arvioidaan kertyvän lähes satatuhatta. Tarkkojen lukujen arviointi on vaikeaa, sillä suuressa osassa esiintymisaluettaan kolera on pahasti alidiagnosoitu sairaus. Paikallisten koleraepidemioiden aikana taudinilmaantuvuus voi nousta räjähdysmäisesti ja kuolleisuus voi nousta todella korkeaksi.[4]
Koleraa aiheuttaaVibrio cholerae -bakteeri, josta tunnetaan yli 200seroryhmää. Monet niistä aiheuttavatsuolistoinfektioita, mutta vain seroryhmät O1 ja O139 aiheuttavat koleraksi kutsuttua tautia.[5] Näistä serotyypeistä yleisempi on O1.[3] Diagnoosia varten on nykyisin olemassa nopeitaimmunokemiallisia testejä. MyösPCR-perusteisia testejä on kehitetty, mutta tutkimus on yleensä liian hidas käytännön hoitotyöhön.[4]
Kolerabakteeria tavataan monissa rannikkovesissä, missä se eläähankajalkaisissa. Ihmiseen se tarttuu useimmiten saastuneen veden kautta, mutta tauti voi tarttua myös raaoista äyriäisistä, hedelmistä, vihanneksista ja muista ruoista.[6] Tauti tarttuu myös epäsuorasti bakteeria sisältävän oksennuksen kautta. Koleraa esiintyy ainoastaan ihmisillä, eikä se tarvitse eläintä tai hyönteistä välittäjänä.
Kolerabakteeri alkaaohutsuolessa erittämäänkoleratoksiinia. Osa siitä pääsee suolen soluihin, joissa se aktivoi solupumppua säätelevänadenylaattisyklaasi-nimisenentsyymin toimintaa. Tämän seurauksena pumppu käytännössä jää päälle, mikä aiheuttaa suolikanavaan nestevirtauksen. Kolerapotilaan suolistossa saattaa virrata jopa litra nestettä tunnissa, mikä johtaa nopeasti elimistön kuivumiseen ja massiiviseen suolatasapainon häiriöön.[5][4]
Koleran aiheuttamassa ripulissa sairastunut menettää nopeasti runsaasti nestettä kehosta. Koleraripuli muistuttaa ulkonäöltään riisitärkkelyksistä vettä.
Kolera onakuutti voimakkuudeltaan vaihteleva sisäinen sairaus. Suurin osa sairastuneista saa vain lieviä tai kohtalaisiaripulioireita, joita voi olla vaikea erottaa muista ripulin syistä. He kuitenkin levittävät kolerabakteereja ulosteessaan 7–14 vuorokauden ajan.[6] Taudin luontaisilla esiintymisalueilla siihen sairastutaan ensimmäistä kertaa tyypillisesti jo alle viisivuotiaana.[4]
Noin joka kymmenes sairastunut saa vakavia oireita. Vakavammissa tapauksissa esiintyy voimakasta ripulia, oksentelua, pahoinvointia ja nopeasti ilmeneväänestevajausta. Koleran aiheuttama ripuli on äkillistä, ja se voi aiheuttaa vaarallista nestevajausta. Yleisesti käytetyn vertauksen mukaan koleraripuli näyttää riisitärkkelyksiseltä vedeltä.
Nopea kuivuminen voi aiheuttaaneste-elektrolyyttitasapainohäiriön, joka voi johtaa lihaskramppeihin tai šokkiin, josverenpaine ja hapen määrä romahtavat.[6] Vakavissa, hoitamattomissa tapauksissa muutaman tunnin nestevaje saattaa johtaa kuolemaanverenkierron äkillisen heikentymisen seurauksena.
Alueilla, joilla koleraa ei luonnostaan esiinny, ihmiset ovat bakteeria vastaan varsin suojattomia ja sairastuneiden taudinkuva on yleensä raju. Tällaisissa paikoissa puhkeaville koleraepidemioille tunnusomaista on taudin nopea leviäminen sekä korkea kuolleisuus.[4]
Kolera aiheuttaa raskaana olevalle naisellekeskenmenon jopa puolessa tautitapauksista. Raskauden itsensä merkityksestä riskitekijänä ei ole varmuutta.Veriryhmän O kantajilla on muita suurempi todennäköisyys saada vakava tautimuoto silloin, kun aiheuttajana on El Tor -kolerabakteerikanta.[4]
Kolera voi aiheuttaa kuoleman tunneissa, joten se vaatii nopeaa hoitoa. Jo pelkästään hoidon alun viivästyminen johtaa noin viiden prosentintapauskuolleisuuteen.[4] Taudin hoitona käytetään kuivumisen estämistä, ja sitä varten voidaan käyttää yksinkertaistaoraalista rehydraatioliuosta. Onnistuneen hoidon ansiosta alle prosentti sairastuneista kuolee. Hoitamattomista potilaista noin puolet kuolee.[7]
Koleran hoitoa varten on helppo valmistaa sokeri-suolaliuosta, jossa litraan keitettyä vettä sekoitetaan teelusikallinen suolaa ja ruokalusikallinen sokeria, ja sitä otetaan lusikallinen kerrallaan.[8] Vaikeimmissa tapauksissa joudutaan käyttämääninfuusioliuosta.[7]
Vakavia tapauksia voidaan koettaa hoitaaantibiooteilla, yleensädoksisykliinillä taitetrasykliinillä. Kolerabakteerinantibioottiresistenttisyys vaihtelee, sillä kolerabakteerikannoilla on erikoinen taipumus menettää resistenssinsä aikaa myöten. Tämän vuoksi antibioottien toimivuus vaihtelee suuresti. Tilanteesta riippumatta, koleran hoito perustuu aina ensisijaisesti potilaan nesteyttämiseen. Taudinaiheuttajan häätäminen on vasta toissijaista.[4]
Ensimmäinenkolerarokote tuli käyttöön Espanjassa jo vuonna1884. Kolerarokotteista ei ole ollut hyötyä epidemioiden ehkäisemisessä, joskin ne suojaavat ottajaansa hyvin. Taudin vakavuuden huomioiden, laajoilla rokoteohjelmilla olisi hyvä hyöty-hintasuhde. Nykyisin niitä käytetään lähinnä lyhytaikaisena, mutta tehokkaana suojana riskialueille matkustaville ulkomaalaisille. Taudin esiintymisalueen maissa rokotteita annetaan yleisesti sotilaille armeijan toimintakyvyn turvaamiseksi.[4] Joissain maissa kolerarokotusta ei suositella missään tilanteessa.[5]
Koleraa esiintyy nykyään lähinnä köyhissä maissa, joissasanitaatio eli puhtaanapito on puutteellista ja joissa puhdasta juomavettä ei ole saatavilla. Lisäksi sitä esiintyy sodan tuhoamilla alueilla, joillainfrastruktuuri on epäkunnossa. Kehitysmaista erityisestiAfrikan jaAasian maat ovat voimakkaasti infektoituneet; samoin jossain määrin myösVäli- jaEtelä-Amerikan maat.
Kolera sai alkunsa luultavastiIntiasta,Gangesjoensuistosta, josta se levisi myöhemmin maailmalle.[11] Tautia on saatettu kuvailla muutamia tuhansia vuosia vanhoissa teksteissä.Sanskritinkielisissä teksteissä 2 500 vuoden takaa kuvaillaan sairautta, jonka oireita ovat voimakas oksentelu, ripuli, riutuneet kasvot, huulten sinertyminen ja lihaskouristukset.Antiikin jaPersian lääkäreillä on myös kuvauksia koleraa vastaavista ripulitaudeista. Kolera ei kuitenkaan jätä jälkiä luustoon, joten on mahdotonta saada varmoja lääketieteellisiä todisteita siitä, kuvaavatko tekstit juuri koleraa.[12]
Vaikka koleraa on esiintynytBengalissa jo kauan, siitä tuli maailmanlaajuinen tauti vasta 1800-luvulla. Tutkijoilla ei ole varmaa selitystä sille, miksi tauti pysyi paikallisena niinkin kauan. Kolerabakteerissa saattoi tapahtua jokingeneettinen muutos, joka teki siitä tarttuvamman. Toisaalta liikenneyhteydet alkoivat vilkastua ja Intiakin liitettiin Britannian imperiumiin.[13]
Koleran ensimmäinenpandemia alkoi vuonna 1817.[13] Se alkoiJessoresta ja levisi idässäFilippiineille ja lännessäTurkkiin asti. Siihen sairastui satojatuhansia ihmisiä:Jaavan saarella kuoli yli 100 000 ihmistä jaBasrassa 18 000 kolmessa viikossa vuonna 1821. Kolera katosi kuitenkin nopeasti muualta maailmasta ja jäi jälleen paikalliseksi Bengaliin. Toinen pandemia, joka alkoi 1829, levisi myös Eurooppaan ja Amerikkaan.[5]
1800-luvulla iski vielä kolme kolerapandemiaa, 1841–1862, 1864–1875 ja 1882–1896.[13] Kolmatta pandemiaa pidetään kaikista tappavimpana, ja vuotta 1854 pidetään historian pahimpana koleravuotena. Seuraavat pandemiat eivät olleet yhtä rajuja, mutta nekin saivat aikaan poikkeuksellisia alueellisia epidemioita.Hampuri oli yksi taudista pahiten kärsineitä eurooppalaisia kaupunkeja: vuonna 1892 koleraan kuoli 1,5 prosenttia kaupungin asukkaista. Japanissa puolestaan kuoli koleraan vuosien 1877–1879 aikana noin 90 000 ihmistä.[5]
Kuudes pandemia kesti yli 20 vuotta, vuosina 1899–1923, ja se vaikutti erityisesti Intiassa, Arabiassa ja Pohjois-Afrikan rannikolla.Egyptissä kuoli yli 34 000 ihmistä kolmessa kuukaudessa. Kuudes pandemia ei ehtinyt Amerikkaan asti, ja se aiheutti vain pieniä epidemioita eurooppalaisissa satamakaupungeissa. Kolera hävisi taas vuoden 1923 jälkeen lähes koko maailmasta.[5]
Koleran seitsemäs pandemia sai alkunsa vuonna 1961. Se lähti tällä kertaa liikkeelle IndonesianSulawesin saarelta. Se levisi 1960-luvun aikana Aasiassa, ja seuraavalla vuosikymmenellä se pääsi jälleen Afrikkaan, missä sitä ei oltu havaittu 70 vuoteen. Afrikka kärsi seitsemännen pandemian aikana pahemmin kuin muiden pandemioiden aikana. Kolera palasi myös Amerikkaan, ja vuonna 1991Perussa alkoi koleraepidemia. Sieltä se levisi naapurimaihin ja Keski-Amerikkaan. Seitsemäs pandemia näyttäisi levittäneen koleran kotoperäiseksi taudiksi moniin maailman maihin. Pandemia ei ole kuitenkaan pystynyt enää iskemään rikkaisiin läntisiin teollisuusmaihin.[5]
John Snow löysi koleran ja juomaveden välisen yhteydenLontoossa vuonna 1854.[14]Robert Koch eristi koleraa aiheuttavan vibriobakteerinKalkutassa vuonna 1883 ja oli ensimmäinen kolerabakteerin löytäjämikrobiteorian aikakaudella.[15] Häntä ennen kuitenkin jo italialainenFilippo Pacini oli vuonna 1854 nähnyt ja nimennyt kolerabakteerin.[5]
Koleran hoidossa tehtiin läpimurtoja 1900-luvun alussa. Pioneereja olivat erityisesti englantilainenLeonard Rogers ja yhdysvaltalainenAndrew Sellards. Rogers onnistui puolittamaan kuolleisuusasteen 60 prosentista 30 prosenttiin käyttämällä nestekorvaajana paljon suolapitoisempaa liuosta kuin mitä aiemmin oli käytetty. Sellards puolestaan ehdottinatriumvetykarbonaatin lisäämistä suonensisäisiin liuoksiin. Rogers sai tämän ansiosta pudotettua kuolleisuuden 20 prosenttiin.[5]
Yhdysvaltain laivaston lääkäri Robert A. Phillips kehitti aiempaa vielä huomattavasti tehokkaamman liuoksen, joka pudotti kuolleisuuden alle prosenttiin, kun sitä kokeiltiin 1960-luvun puolivälissäBangkokissa,Taiwanissa,Manilassa jaDhakassa. Seuraava kehitysaskel olisuun kautta annettava nestehoito.Dilip Mahalanabis osoitti kollegoidensa kanssa vuonna 1971Länsi-Bengalissa, että uusi nestehoito pystyi pitämään kuolleisuuden entistäkin alempana.[5]
TurunItäharjun kolerahautausmaalle on haudattu vuoden 1831 epidemian uhreja. Nykyisin jäljellä ovat enää varakkaimpien kaupunkilaisten muistopaadet.
Kolera saapui Suomeen ensimmäistä kertaa vuonna1831 osana koleran toistapandemiaa. Tautia havaittiin kesäkuussaViipurissa, ja elokuussa sitä tavattiin joHelsingissä jaTurussa. Tuona kesänä koleraan sairastui lääkintöylihallituksen mukaan 1 258 henkilöä. Kuolleisuus oli yli 50 %. Kolmannen kolerapandemian aikana vuonna 1848 tautia tavattiin taas Suomessa. Tauti levisiLaatokan rantamiltaSuomenlahden rannikkokaupunkeihin. Tällä kertaa tautia esiintyi myös sisämaassa, muun muassaHämeenlinnassa. Sairastuneita arvioidaan olleen 1 747, ja kuolleisuus oli jälleen noin 50 %:n luokkaa.[16]
Vuonna1852 kolera iski uudestaan,6. kesäkuuta Helsingissä. Sairastuvuus oli siihenastisista epidemioista suurinta. Rannikkokaupungeista kolera levisi sisämaahan, ja sairastuneita arvioitiin olevan yli 5 000, joista noin puolet menehtyi.Krimin sota ylläpiti epidemiaa, ja sotilaita kuoli runsaasti sekä venäläisten (ilmoitettu 1 685 kolerakuolemaa) ettäAhvenanmaata miehittäneiden englantilais-ranskalaisten joukkojen (arviolta tuhat henkeä) keskuudessa. Sotilailta epidemia levisi myös suomalaisen siviiliväestön keskuuteen. Kaikkiaan tämän koleraepidemian kuolonluvun arvioidaan olleen noin 7 000 henkeä Suomen maaperällä.[16]
Suomalaisenhygienian javesihuollon paraneminen lievensi seuraavia koleraepidemioita selvästi, vaikka tauti levisikin herkästi Venäjältä. Helsingissä oli lievä koleraepidemia vuosina1871 ja1872. Viidennen koleraepidemian aikaan Suomessa esiintyi vain hajatapauksia. Yhteensä tiedetään 73 koleratapausta vuosina 1892–1894.[16] Koleran kuudennen epiedemian aikana Suomessa todettiin vuonna1908 vain 19 koleradiagnoosia.[16]
Heikura, Pekka T.: Kolera kylvää yhä kuolemaa. Kemia, 2009, 36. vsk, nro 2, s. 12–15. Artikkelin verkkoversio. (pdf) Viitattu 24.3.2019.Arkistoitu 24.3.2019.
Huttunen, Jussi & Arstila, Matti: Suomalainen lääkärikeskus (1. osa). Espoo: Weilin+Göös, 1990. ISBN 951-353023-X
Vuorinen, Heikki S.: Tautinen historia. Tampere: Vastapaino, 2002. ISBN 951-768-095-3
↑abNohynek, Hanna & Salmenlinna, Saara: KoleraTerveyskirjasto. 2.9.2016. Duodecim. Viitattu 16.10.2016.
↑abcdefghiStanley A. Plotkin, Walter A. Orenstein, Paul A. Offit & Kathryn M. Edwards (ed.): Plotkin's Vaccines, 7th Edition. Elsevier, 2018. ISBN 978-0-323-35761-6 s. 185–197
Ei merkintää: kaikki rokotetaan † Vain riskiryhmät rokotetaan ‡ kausittainen rokote * Ei kuulu rokotusohjelmaan, mutta annetaan valtioneuvoston asetuksella
