Hän oliValdemar I:n ja kuningatar Sofia Minskiläisen vanhin poika.[1] Hänen nuorempi veljensä oliValdemar II. Hänellä oli seitsemän sisarusta, joista nuoremmat sisaret Ingeborg (1175–1236) avioitui Ranskan kuningasFilip II:n kanssa ja Rikissa (n. 1180–1220) avioitui Ruotsin kuningasEerik X Knuutinpojan kanssa.
Isänsä kuoltua Knuut huudettiin kuninkaaksiUrnehovedin maakäräjillä ja sen jälkeen kaikilla muilla Tanskan maakäräjillä. Heti valtaan noustuaan hän joutui kohtaamaantalonpoikaiskapinan:Skånen talonpojat kieltäytyivät maksamasta piispaAbsalonin vaatimia kymmenyksiä. He lähettivät puhemiehen uuden kuninkaan luo, mutta tämä kieltäytyi ottamasta lähettilästä vastaan ja uhkasi sotatoimilla. Ennen kuin kuningas sai joukkojaan liikkeelle, paikalliset ylimykset olivat jo lyöneet talonpojat verisessä taistelussa: kuningas saapui armeijoineen kurittamaan talonpoikia niin ankarasti, että piispa Absalon anoi heille armoa.
Fredrik I Barbarossa uhkaili Knuutia ja yritti alistaa tämän alamaisekseen, ja käski vasallinsaPommerin ruhtinas Bogusław I:n valloittaa Tanskan usuttamalla tämän Tanskan vasallia, Rügenin Jaromiria vastaan. Valloitusretki epäonnistui surkeasti. Arkkipiispa Absalon tuhosi 465 Bogislavin 500 aluksestaStralsundin taistelussa vuonna 1182.[1] Tämä voitto johti kaksi vuotta myöhemmin kahden abodriitti-ruhtinas Niklotin ja Borwinin vapaaehtoiseen alistumiseen Tanskan kruunulle, minkä jälkeen suurin osa Abodrite-suvuista, jotka ulottuivat Travesta Warnowiin, mukaan lukien nykyinen Mecklenburg, jaettiin heidän keskensä.[1]
Knuutin vastaisku johti vuonna 1185 Bogusławin alistumaan puolestaan Knuutin vasalliksi. Knuut mainitaan uskonnolliseksi mieheksi, joka johti henkilökohtaisestiristiretkeä pakanoiden asuttamalleEestinmaalle vuonna 1197. Knuutin hallituskaudella Tanska laajeni lähes laajimmilleen.
Hänen 20-vuotisen hallituskautensa aikana Tanska eteni tasaisesti Valdemar I:n hänelle osoittamaa suuruuden ja vaurauden polkua vahvistaen ja laajentaen valtaansa Pohjois-Itämeren rannikolla ja omaksuen yhä itsenäisemmän asenteen Saksaa kohtaan.[1]
Hän kuoli äkillisesti 40-vuotiaana marraskuussa 1202,[1] eikä jättänyt jälkeensä yhtään lasta avioliitostaan vuonna 1177 Gertrud Baijerilaisen (1152/1155–1197) kanssa, joka oli Baijerin ja Saksin herttuaHenrik Leijonan ja Clementia von Zähringenin tytär.[2] Seuraajaksi nousi hänen nuorempi veljensäValdemar II Sejr.
.svg)
