Giovanni Vincenzo Antonio Ganganelli (31. lokakuuta1705 Sant'Angelo in Vado,Rimini –22. syyskuuta1774Rooma) oli paavina 19. toukokuuta 1769 – 22. syyskuuta 1774.[1] Hän otti nimekseenKlemens XIV (latinaksiClemens XIV ja italiaksiClemente XIV).
Giovanni Ganganelli oli vaatimattoman kyläkirurgin poika. Tuleva kardinaali ja paavi sai opetuksensajesuiittojen koulussa. Vuonna 1724 hän liittyifransiskaanijärjestöön, jonka johtajaksi (’’Consultor’’) hänet nimitettiin vuonna 1741. PaaviKlemens XIII korotti hänetkardinaalin tehtävään vuonna 1759.
Paavi Klemens XIV:n edeltäjän Klemens XIII:n kuolema jätti Rooman kirkon vaikeaan tilanteeseen. Paavin valta-asemaa vastaan hyökkäsivät kirkon sisältä käsingallikanismi jajansenismi. Gallikaanien näkemyksen mukaan Ranskan katolisen kirkon tulisi olla mahdollisimman itsenäinen suhteessaan paaviin. Jansenismi oli 1600-luvulla syntynyt katolisen kirkon uudistusliike. Kirkon ulkopuolelta vastaavasti toimivatfebronismi, joka meni tavoitteissaan gallikanismiakin pidemmälle jopa tavoitellen eräänlaista perustuslaillista monarkiaa kirkkoon, sekärationalismi, jonkadoktriinin mukaan järki on oikea tiedon lähde.
Kuitenkin kaikkein polttavin kysymys olivat jesuiitat.Ranskassa jaIberian niemimaalla järjestön toiminta oli lakkautettu, ja yleisesti toivottiin, että uusi paavi lakkauttaisi järjestön toiminnan kokonaan. 15. helmikuuta 1769 kokoontunuttakonklaavia painostettiin asian suhteen. Enemmistö 47 kardinaalista oli kuitenkin myötämielinen järjestön toiminnalle.
Tämän seurauksena Ranskan,Espanjan jaPortugalin kuninkaat käyttivät oikeuttaan poistaaKirkkovaltiosta 23 kardinaalia. Lisäksi uhattiin, että muunlaista paavia kuin jo ennakolta jesuiittajärjestön lakkauttamisen kannalla oleva ei hyväksyttäisi. Paavilta vaadittiin kirjallinen sitoumus vihatun järjestön lopettamisesta. Lopulta kardinaali Ganganelli, joka oli jesuiittojen entinen oppilas, suostui lupauksen allekirjoittamiseen, ja hänet valittiin uudeksi paaviksi ennätyspitkän, kolme kuukautta kestäneen, konklaavin jälkeen 18. toukokuuta.[2]
Klemens XIV onnistui pienillä myönnytyksillään, joilla tosin käänsi selkänsä edeltäjänsä harjoittamalle politiikalle, saavuttamaan sovun Espanjan ja Portugalin hallitsijoiden kanssa. Ranskan kanssa näin ei kuitenkaan käynyt. Jotta Ranskan valtio suostuisi palauttamaanAvignonin, jonka se oli valloittanut joka kerralla jouduttuaan yhteentörmäykseen paavin kanssa, sen vaatimukseen olisi myönnyttävä. Lopulta paavin täytyi taipua Ranskan tahtoon, ja paavi Klemens XIV kielsi jesuiittajärjestön lopullisesti 21. heinäkuuta 1773. Paavi ei käyttänyt asian julkaisemiseen bullaa, vaan yksinkertaisempaa ’’Dominus ac redemptor’’ -kirjettä, joka oli vaikutuksiltaan paljon bullaa vaatimattomampi ja siten haluttaessa muutettavissa.
Myöhemmin, vuonna 1815 paaviPius VII antoi kaikille piispoille osoittamassaan kirjeessä (Litteræ encyclicæ) luvan jesuiittajärjestön toiminnan aloittamiseksi uudelleen.
Klemens XIV putosi hevosen selästä ollessaan 26. marraskuuta 1769 ollessaan perinteisessä ratsastuskulkueessa matkalla ottamaan haltuunsaLateraanin Pyhän Johanneksen basilikan. Hän ei loukkaantunut ja jatkoi sitten matkaakantotuolissa. Putoamisen seurauksena Klemens XIV:n seuraajat lakkasivat käyttämästä ratsukulkuetta ja ajoivat jatkossa vaunuilla ottamaan haltuunsa Lateraanin.[3]
Jussi Hanska: Kristuksen sijaiset maan päällä? (Paaviuden historiaa apostoli Paavalista Johannes Paavali toiseen) Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Vammala 2005. ISBN 951-746-719-2
.jpg)
