Kirosana elivoimasana, tekomuodossakiroilu, on ilmaisua tehostava, karkeana pidettävä sana.[1]
Kirosanoina käytetääntabusanoja, mutta ei niiden kirjaimellisessa merkityksessä. Useimmat kiroiluilmaukset ovat kaavamaisia, sillä niillä on selkeät sanastolliset, lausekkeelliset ja lauseopilliset rajoitukset. Kiroileminen on tunteikasta kieltä, jonka päätarkoitus on heijastaa tai olla heijastavinaan puhujantunteita jaasenteita.[2]
Kiroilua pidetään yleisesti paheksuttavana tuntemattomien ihmisten seurassa, ainakin muodollisissa yhteyksissä. Kiroilu saa voimansa kulttuurillisista tabuista, joita se rikkoo.[3]
Tukholman yliopiston tutkijanMagnus Ljungin (2011) mukaan kiroilu voidaan jakaa funktionsa eli tehtävänsä mukaan kahteen pääluokkaan: irrallisiin kirosanoihin ja täydentäviin kirosanoihin. Kolmannen luokan muodostavat korvaavat kirosanat.[4]
Irrallisia kirosanoja käytetään yksinään. Jotkin niistä ovat puheakteja, kutenvalat (kutenJumalaan taiSaatanaan vetoaminen),kiroukset ja epäystävälliset toivotukset (kuten ”painu vittuun”). Jotkin ovat suuttumusta, yllätystä, kipua tai muuta vastaavaa tunnetta ilmaisevia huudahduksia. Jotkin ovat kiistämisiä (kuten ”paskat!”) tai myöntämisiä, rituaalisia loukkauksia (kuten kohteen äitiin liittyviä) tai nimittelyä (kuten kohteen älyyn tai etnisyyteen liittyviä kirosanoja).[5]
Täydentäviä kirosanoja käytetään pitempien lauseiden ohessa. Ne voivat olla adjektiivisia (”saatanan tyhmä”), painottavia (”mitä helvettiä?”),adverbiaalisia (”en hitossa”) taiepiteettisiä (”kerro sille paskiaiselle...”).[6]
Korvaavia kirosanoja ovat tabusanat, joilla korvataan monenlaisia tavallisia sanoja. Tällainen kiroilu on yleistä esimerkiksi venäjän kielessä, missä tällä tavoin monikäyttöinen kirosana on esimerkiksi ‘mulkkua’ tarkoittavahui.[7]
KognitiotieteilijäSteven Pinkerin (2007) mukaan ihmiset käyttävät kirosanoja ainakin viidellä eri tavalla:[8]
Kiroilun teemat ovat niitä tabuja, joihin kirosanat pohjautuvat.[4] Yleisiä teemoja monien kielten kirosanastossa ovat uskonto/yliluonnollinen, ulostaminen, sukupuolielimet, seksi sekä kohteen äiti tai muu perhe. Joissakin kielissä yleisiä teemoja voivat olla myös esimerkiksi esivanhemmat, eläimet, prostituutio, sairaudet ja kuolema.[9]
Tutkimuksessa on huomattu, että kiroilu vähentää koetun kivun määrää. Latautuneen kirosanan käyttäminen voi aktivoida kehossa akuutin stressivasteen eli "taistele tai pakene" -reaktion. Kiroilu lisää tällöin tilapäisesti elimistön suorituskykyä: sydän alkaa sykkiä nopeammin, hengitys tihenee, lihaksiin virtaa enemmän verta ja suoliston toiminta hidastuu.[11]
Moore, Kate & Tuominen, Tiina: Fucktionary: Englannin kielletyt sanat. Helsinki: Gummerus, 2010. ISBN 978-951-20-7598-0
Nevalainen, Terttu & Rissanen, Matti & Taavitsainen, Irma (toim.): Englannin aika: Elävän kielen kartoitusta. Helsinki: WSOY, 2004. ISBN 951-0-28855-1
Tammi, Jari: Suuri kirosanakirja. (3. laitos. Kuvittanut Juho Juntunen) Helsinki: WSOY, 2007. ISBN 978-951-0-32572-8
Tammi, Jari: Suuri solvaussanakirja: Haukkumasanat. Turku: Helsingissä: Pikku-idis: Kuippana, 2003. ISBN 952-9589-34-4
Vanderplank, Robert: Ruma kuin apinan kainalo: Maailman mehevimmät solvaukset. ((Uglier than a monkey’s armpit: Untranslatable insults, put-downs and curses from around the world, 2007.) Suomentanut Joel Kontro. Sivujen 124–131 tekstin ovat tehneet Marja ja Vesa Heikkinen) Helsingissä: Otava, 2009. ISBN 978-951-1-21230-0
Lyydia Huotari:Havainnointitutkimus Jyväskylän toisen asteen oppilaiden kiroilusta. Kandidaatintutkielma. Kielten laitos, Jyväskylän yliopisto. 2016.http://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-201605122509
