Kultalangalla kirjottu viitta.Afroditeä kuvaava kirjontatyö.
Kirjonta on monien kansojen piirissä perinteisesti harrastettukäsityö, jossakangas tai muu aines on koristeltu erilaisin sen päällelangoilla muodostetuin kuvioin. Langan lisäksi kirjontatyöhön voidaan liittää esimerkiksihelmiä japaljetteja. Kirjontaan on monenlaisia menetelmiä, ja siinä käytetään useita erilaisia pistoja. Yksinkertaisimpia ja laajimmille levinneitä ovatristipistotyöt, joihin myydään valmiita tarvikepaketteja. Kirjontaa voidaan tehdä myösompelukoneella.
Suomessa erityisestikarjalan murrealueella on harrastettu taidokasta kirjontaa.Karjalaisten käsitöistä kuuluisimpia olivat taidokkaasti kirjotutkäspaikat, pyyheliinat. Karjalaisissakansallispuvuissa on usein käytetty taidokasta kirjontaa. Kuuluisin, arvokkain ja työläin niistä on Tuuterin puku.
Myössaamelaisten kansallispuvut on taidokkaasti kirjottu.
Valkokirjonnassa kirjotaan nimensä mukaisesti valkoisella langalla valkoisellekankaalle. Nykyisiin valkokirjontatapoihin on vaikuttanut italialainen 1500-luvulla vaikutanut reticella tekniikka. Saksassa käytössä olleessa Dresdeninkirjonnassa käytettiin varjo-ompelua ja pohjaompelua ja pistoina käytettiin pykä-, laaka- ja ketjupistoja. Sveitsissä Appenzellissä kehittyi 1700-1800-luvuilla valkokirjontatekniikka, jossa käytettiin korkoompelua. Leikekirjonnassa, joka on valkokirjonnan yksi muoto, pohjakangas leikataan pois kirjottujen kuvioiden välistä. Valkokirjonta ja leikekirjonta olivatSuomessa yleisesti käytössä 1800-luvulla.[1]
Leike- ja valkokirjonta on jaettu eri tyyliensä mukaan englantilaiseen ja ranskalaiseenkirjontaan. Englantilaisessa kirjonnassa suosittiin erilaisia kukka- ja lehtiaiheita, joiden reiät saattoivat olla todella suuria. Leikekirjontaan yhdistettiin usein vielä korko-ompeleita sekä punosreikärivejä. Ranskalaisessa kirjonnassa kuviot muodostuvat suureksi osaksi korko-ompelusta. Ranskalaisella kirjonnalla on tehty paljon nimikointeja.
Kirjonnassa voidaan käyttää myös erilaisia materiaaleja. Tyllikirjonnassa kuviot muodostuvat tyllisilmiin pujotettavasta langasta. Tavallisin tyllikirjontatapa on tyllipujotus, jossa kuviot ovat usein geometrisia ja syntyvätetupistoin. Tyllikirjontaa käytetään kansallispukujen tykkimyssyissä.[2] Helmikirjonnassa lankaan pujotetut helmet muodostavat kirjontakuvion langan sijasta. Helmikirjontaa voidaan käyttää esimerkiksi iltalaukuissa. Helmikirjontaan käytetään helmilankaa.[3]
Kirjonnan alkuperästä ei ole tarkkaa tietoa. Esimerkkejä kirjonnan harrastamisesta löytyy muun muassa antiikin Egyptistä,rautakauden Pohjois-Euroopasta jaSong-dynastian ajanKiinasta. Muinaisessa Egyptissä kirjottiin faaraoiden tunikoita. Perusta on löytynyt merkkejäesikolumbiaanisten intiaanikultturien ajalta 2500 vuoden takaa viittoja, jotka on kirjottu villalangalla.[4] Kirjotut vaatteet ja muut tekstiilit ovat olleet korkean aseman merkkejä eri kulttuureissa, kuten antiikinPersiassa, Intiassa,Bysantissa jabarokkiaikakauden Euroopassa.Keskiajalla kirjonnalla koristettiin paljonkirkkotekstiilejä, mutta myösvaatteita jakenkiä, joissa saatettiin käyttäävaakunoiden värejä ja malleja. Kirjontaa harjoitettiin esimerkiksiluostareissa. Suomeen rannikkoseudulle kirjontatekniikat ovat saapuneet todennäköisestiRuotsista, ja Itä-Suomen kirjonta on ottanut vaikutteitaVenäjältä.
Pesu, Raija & Mattila, Nina: Isoäidin kauniit käsityöt: Perinteisiä suomalaisia ristipisto- ja kirjontatöitä. Helsinki: WSOY, 1998 (4. painos 2001). ISBN 951-0-22437-5
Raussi-Tihula, Helena: Kirjotut kirjaimet, muistojen monogrammit. (Kuvat: Juhani Seppovaara) Helsinki: Tammi, 1999. ISBN 951-31-1427-9
Spoof, Sanna Kaisa (toim.): Tiltun kapiot: Iittiläinen käsityöperinne. (Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 884) Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2003. ISBN 951-746-401-0
Uusi Ompelu-ja Käsityökerho (toim.): Kirjonta. Uuden Ompelu- ja Käsityökerhon opasvihko. Hämeenlinna: Mestarikustannus Oy, 1980. ISBN 951-9189-99-8
