Kirjolohi (Oncorhynchus mykiss) ontyynenmerenlohien sukuun kuuluvalohikala, jonka ihminen on tuonutPohjois-Amerikasta Suomen ja muunEuroopan kalanviljelylaitoksiin. Kirjolohen liha on rasvaista. Kasvatetun kirjolohen liha on hyvin punaista, koska sen rehuun lisätään synteettistä astaksantiinia[2]. Kirjolohi on suosittu ja edullinenruokakala, jotaviljellään hyvin paljon. Monesti varsinkin ravintoloissa myyty "lohi" on itse asiassa kirjolohta, koska kirjolohi onlohta halvempaa. Se on vesistöihin istutettuna myös virkistyskalastajien saaliskala, esimerkiksi yksi perhokalastajien halutuimmista saaliista. Kirjolohi kasvaa noin 40–70 senttimetrin pituiseksi ja painaa noin 1–5 kg.
Tästä alkujaan Pohjois-Amerikan 60.leveyspiirin eteläpuolenTyyneenmereen laskevista vesistöistä kotoisin olevasta kalasta erotetaan kolme ekologista muotoa: koko elämänsä virtavesissä viettävä muoto, kylmien järvien muoto ja merestä jokiin kudulle nouseva muoto. Meressä elävästä ja joissa kutevasta muodosta käytetään nimitystästeelhead ja koko ikänsä makeassa vedessä elävästä nimitystäkamloops.
Ensimmäinen kirjolohen mätierä tuotiin Suomeen Saksasta vuonna 1894. Suomeen kala on tullut etupäässä tanskalaisten kalanviljelylaitosten kautta. Rotu lienee "Kamloops", makeanveden muoto. Kalaa on istutettu Suomen luontoon moneen otteeseen ja istutetaan edelleen lähinnä virkistyskalastajien pyydettäväksi. Kirjolohi ei kovinkaan helposti lisäänny Suomen vesissä, sillä kesä on liian lyhyt mädin kypsymiselle. Kirjolohikannat ovat siksi istutusten varassa. Eurooppaan kirjolohta on tuotu 1800-luvun lopulta asti, ja viime vuosina sen viljely kalanviljelylaitoksissa on ollut runsasta.
Suomessa kirjolohi onkalanviljelyssä ylivoimaisesti eniten viljelty kalalaji. Sen tuotantomäärä, 12,2 miljoonaa kiloa, oli vuonna 2013 noin 90 % kaikesta ruokakalaksi viljellystä kalasta.[3] Kirjolohen mätiä tuotettiin 0,4 miljoonaa kiloa. Suurin osa tuotannosta tapahtuu verkkoaltaissaSaaristomeren jaAhvenanmaan vesillä.
Vuonna 2018 kotimaista kirjolohta kulutettiin Suomessa keskimäärin 1,22 kiloa henkilöä kohden. Tästä viljellyn kirjolohen osuus oli 1,19 kiloa. Kotimaisen kirjolohen kulutus ei ole laskenut kertaakaan tilastoinnin aikana vuodesta 2011 lähtien. Silloin keskimääräinen kulutus oli 0,99 kiloa henkilöä kohti.[4]
Koko maailmassa kirjolohta tuotettiin vuonna 2012 856 miljoonaa kiloa, mikä oli noin 41 %lohen viljelymäärään verrattuna. Se oli 11. sijalla eniten viljeltyjen kalalajien tilastossa.[5] Suurin tuottaja onChile, muita tuottajamaita ovatNorja,Tanska,Ranska,Espanja,Italia,Saksa,Britannia, Yhdysvallat jaIran.[6]
Viljeltyjä kirjolohia ruokitaan Suomessa teollisesti tuotetuilla rehurakeilla, jotka sisältävät muun muassa kasvi- ja kalaöljyjä, kalajauhoa, vehnä-, soija-, papu- ja maissiproteiinia, vitamiineja ja kivennäisaineita.[7] Suomessa myydyn kirjolohen EPA- ja DHA-rasvahappopitoisuus puolittui sen jälkeen, kun rehuissa alettiin käyttää kasviperäisiä ainesosia kalaöljyn ja -jauhon sijaan. Samalla kuitenkin myös dioksiini- ja PCB-pitoisuudet vähenivät.[8] 60 prosenttia kalanrehusta koostui kalajauhosta vuonna 2011[9], mutta vuonna 2016 osuus oli enää 30 prosenttia lopun ollessa kasviperäisiä aineksia[10].
Viljelty kirjolohi saa punaisen värinsärehuun lisätystä synteettisesti tuotetusta[11]astaksantiini-pigmentistä. Luonnossa kasvavat lohikalat saavat punaisen värinsä ainakin osittain samasta pigmentistä, jota ne saavat ravinnossaan (mm. krillit, katkaravut). Luonnon ravintoketjussa astaksantiinia tuottavat mikrolevät. Astaksantiini muodostaa noin 15–20 % viljeltyjen lohikalojen rehukustannuksista.[12] Lähes kaikki kasvatettu kirjolohi ja lohi ruokitaan synteettistä pigmenttiä sisältävällä ravinnolla, sillä alan tutkimusten mukaan mitä tummemmanpunaista kala on, sitä paremmin se menee kaupaksi. Luonnossa kasvavien lohikalojen ravinnosta poikkeavalla pigmentittömällä ravinnolla kasvatettu harmaalihainen kirjolohi ei mene kaupaksi.[13] Väriaineita ei Suomessa kuitenkaan tarvitse ilmoittaa.
Kalan ruokinnasta ympäristöön voi liueta fosforia. Fosforin liiallinen määrä vesissärehevöittää vesistöjä. Kalanviljelyntyppi- jafosforipäästöt olivat Suomessa 2012 alle 2 % kaikesta veteen liuenneesta fosforin kokonaismäärästä. Kirjolohen viljelyn kokonaispäästöt tuotettua ravintoenergiayksikköä kohti olivat 15 vuotta sitten samaa luokkaa kuin naudan- ja sianlihantuotannossa.[14] Kirjolohi on määritelty yhdeksisadasta maailmanlaajuisesti haitallisimmasta vieraslajista[15]. Suomessa kirjolohi ei kuitenkaan lisäänny juurikaan luontaisesti, joten Suomessa kirjolohi ei ole haitallinen vieraslaji. Päästöjä voidaan merkittävästi vähentää maa-altaissa kiertovesikasvatuksella: vettä kierrätetään pumppaamalla sitä kasvatusaltaan ja puhdistuslaitteiston välillä. Kiertovesikasvatuksessa veden puhdistamiseen käytettävällä teknologialla pystytään pienentämään huomattavasti ravinnekuormitusta. Tyypillisesti fosforipäästöt ovat noin 20 prosenttia normaalista kalankasvatuksesta. Typpeä on vaikeampi poistaa, mutta tekniikoita kehitetään koko ajan. Menetelmä säästää myös vettä, koska uutta vettä tarvitaan vain 1–2 prosenttia kiertävän veden määrästä.[16]
Kirjolohta nimitettiin Suomessa aikaisemminforelliksi jasateenkaarirauduksi,[17] mutta vuonna 1965 presidenttiUrho Kekkonen lanseerasi nimenkirjolohi, joka vakiintui kalan suomalaiseksi nimeksi. Aikaisemmin kirjolohen katsottiin kuuluvanAtlantin lohikalojen sukuunSalmo, ja silloin sen tieteellinen nimi oliSalmo gairdneri. Sittemmin on tehty selvä taksonominen jako kaikkien Atlantin ja Tyynenmeren lohien (monilajinen sukuOncorhynchus) välillä, ja kirjolohi siirtyi jälkimmäiseen.
Kirjolohi eroaa suomen luonnossa tavatustaatlantinlohesta siten, että sen liha ei ole yleensä luonnostaan punertavaa. Sen rehuun lisätään kuitenkin niin paljon synteettistä astaksantiinia, että siitä tulee luonnonlohtakin punaisempaa.[2][18]
Kasvatuslohessa on erään asiantuntija-arvion mukaan neljä kertaa vähemmän D-vitamiinia kuin luonnonlohessa[19].
↑Hammerson, G.A. & Bogutskaya, N.: Oncorhynchus mykissIUCN Red List of Threatened Species. Version 2024-2. 2024. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 17.11.2024. (englanniksi)
↑Hannah Rajasingh, Leiv Øyehaug, Dag Inge Våge1 and Stig W Omholt: Carotenoid dynamics in Atlantic salmon. BMC Biology, 18 April 2006, 2006. vsk, nro 4:10. BioMed Central Ltd.. 4:10doi:10.1186/1741-7007-4-10 Artikkelin verkkoversio. (html) Viitattu 7.4.2010. (englanniksi)
↑José M. Bastías, Pamela Balladares, Sergio Acuña, Roberto Quevedo, Ociel Muñoz: Determining the effect of different cooking methods on the nutritional composition of salmon (Salmo salar) and chilean jack mackerel (Trachurus murphyi) fillets. PLoS ONE, 2017, nro 12. PubMed:28686742doi:10.1371/journal.pone.0180993Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
