Kiotosta tuli Japanin hallinnollinen keskus vuonna 794, kun keisariKanmu perustiHeian-kyōn kaupungin, nykyisen Kioton edeltäjän. Pääkaupunkina Kioto pysyi yli tuhannen vuoden ajanMeiji-restauraatioon saakka, kunnes maan pääkaupunki siirrettiinTokioon vuonna 1868. Nykyään Kioto on tärkeä kulttuurikeskus ja matkailukohde, joka tunnetaan perinteisestä kulttuuristaan ja arvokkaasta rakennusperinnöstään. 15 rakennusta Kioton kaupungin alueelta on valittuUnesconmaailmanperintöluetteloon osana kohdetta ”muinaisen Kioton historialliset monumentit”.
Tärkeitä elinkeinoja ovat perinteinen käsityöteollisuus, etenkin tekstiilien tuotanto, korkeateknologinen elektroniikkateollisuus ja matkailu. Kioto on myös vireä yliopistokaupunki, jonka asukkaista noin kymmenesosa on opiskelijoita. Kiotosta tehtiin yksi Japaninvirallisista suurkaupungeista vuonna 1956.
Kioto on sisämaan kaupunki. Sen alue ulottuu pohjoisessaTanban ylängölle eli Tanbavuorille ja käsittää laajoja vuoristoseutuja, urbaani alue sijaitsee pitkänomaisessaKioton allaslaaksossa. Laaksoa ympäröivät vuoret kolmella ilmansuunnalla: idässä, pohjoisessa ja lännessä. Korkeimmatkin vuoret koillisosassa jäävät alle 1 000 metrin. Laakso avautuu lounaaseen kohtiOsakaa.[5]
Kioton pinta-ala on 827,83 neliökilometriä.[2] Suurin osa tästä on harvaan asuttua vuoristoaluetta. Tiheimmin asutuillaKamigyōn,Nakagyōn jaShimogyōn suuralueilla kaupungin keskustassa väestötiheys on lähes 12 000 asukasta neliökilometrillä.[5] Kaupungin alueen suurin pituus on pohjois–eteläsuunnassa 49,49 kilometriä, suurin leveys itä–länsisuunnassa 29,16 kilometriä.[6]
Kiotoa ympäröiviä vuoria ovat Tanbavuorten lisäksi koillisessaHieivuoret, joiden korkein huippu on 839 metriin kohoava Shimeidake, ja kaakossa Daigovuoret, jotka erottavat kaupunginŌtsusta jaBiwajärvestä. Kaupungin länsipuolella on 924 metriä korkeaAtagovuori. Vielä sitä korkeampi on kuitenkin koillisessa kohoava 971 metriä korkeaMinagovuori.[5]
Pleistoseenikaudelle saakka valtaosaa Kioton allaslaaksosta peitti järvi, jonkasedimenttejä on kertynyt ympäröivien vuorten reunamille. Laakson pohja on sen läpi virtaavien jokien muodostamaa, loivasti etelän suuntaan viettävääalluviaalitasankoa, joka on noin 10–100 metrin korkeudella merenpinnasta. Kioton alueella virtaa kolme merkittävää jokea. Laakson itäosassa virtaavaKamojoki ja länsiosassa virtaavaKatsurajoki saavat vetensä Tanban ylängöltä. Ne yhtyvät kaupungin eteläosassa toisiinsa ja sitten kaupungin etelärajalla virtaavaanUjijokeen. Se laskee lopultaYodojokenaOsakanlahteen.[5]
Kioton ilmasto on sekoitus sisämaan ilmastoa jaTyynenmeren rannikon runsassateista ilmastoa. Kioton allaslaakso tunnetaan kuumankosteista kesistään ja suhteellisen kylmistä talvistaan. Elokuussa keskilämpötila on yli 2 celsiusastetta kuumempi kuinTokiossa. Eniten sataa kesällä kesä–syyskuussa.[5]Raisa Porrasmaa kuvailee: ”Kesäisin laakso hautuu läkähdyttävässä saunamaisessa paahteessa vailla tuulen häivää, ja kaupungissa kesää viettävä huomaa laaksoilmaston luonteen vieraillessaan viilentävien merituulten hyväilemässä Ōsakassa tai Kōbessa. Talvella hyytävän kostea kylmyys tunkeutuu luihin ja ytimiin […]”. Kioton ilmastoa ja vuodenkiertoa leimaakin selkeä vuodenaikojen vaihtelu, jolla on oma, voimakas vaikutuksensa kaupungin kulttuuriin.[8]
Kioton vuoden 1914 turistikartta. Pohjoinen vasemmalla.Shinkyōgokun katukuvaa 1920-luvun vaihteessaKioton raitiovaunu vuonna 1976
Kioton alueelta on löytynyt myös esihistoriallisia muinaisjäännöksiä, mutta Kioton allaslaakson keskiosat eivät kosteikkojensa vuoksi alun perin soveltuneet asutukseen. 600-luvulla laaksoa alkoi raivata viljelyskäyttöön vaikutusvaltaiseksi noussutHata-klaani. Vuonna 603Hata no Kawakatsu perustiUzumasan alueelleKōryū-jin buddhalaisen temppelin, joka sijaitsee nykyisen kaupungin länsiosassa.[5]
700-luvullaNara-kaudella Japanin pääkaupunki sijaitsiHeijō-kyōssa eli nykyisessäNarassa Kioton eteläpuolella. Vuonna 784 keisariKanmun käskystä se siirrettiin pohjoisemmaksiKatsurajoen varrelleNagaoka-kyōhon, mutta kaupungille valittu alue kärsi tulvista, ja sen siirrosta vastannutFujiwara no Tanetsugu salamurhattiin. Uusi pääkaupunkiHeian-kyō, nykyisen Kioton edeltäjä, perustettiin Kioton allaslaaksoon vain kymmenen vuoden kuluttua vuonna 794. Tästä sai alkunsaHeian-kausi. Kaupungin sijainti lienee ollut osoitus Hata-klaanin vaikutusvallasta, mutta sen sijoitukseen vaikuttivat myös kiinalaisperäinenfengshui-ajattelu (fūsui) jaonmyōdō-kosmologia, jonka mukaan kaupunkiin vaikuttivat eri ilmansuunnilta tulevatqi-energian virtaukset. Heian-kyō suunniteltiinruutukaavaanKiinanTang-dynastian pääkaupunginChang’anin mallin mukaan niin, että kaupungin jakoi kahteen osaan pohjois–eteläsuuntainen pääkatu Suzaku-ōji, jonka eteläpäässä sijaitsi pääportti Rashōmon, pohjoispäässä keisarillinen palatsi. Suunnitelmat olivat kuitenkin kovin suurisuuntaisia, ja kaupungin länsiosat (Ukyō) jäivät rakentumatta. Asutus keskittyi sen sijaan kaupungin itäosiin (Sakyō)Kamojoen varrelle ja kaupungin itäpuolen vuorten juurelle.[5][8]
Heian-kyōta alettiin kutsua nimelläKyōto ilmeisesti 1000-luvun puolivälin jälkeen.Kamakura-kaudella 1100-luvun lopulla poliittinen valta siirtyi keisariltaKamakuraan perustetulle sotilashallinnolle (bakufu). Kiotoa riepottelivat monenlaiset luonnonmullistukset ja sen keisarillinen palatsi rappeutui: vuonna 1227 palatsi hylättiin lopullisesti ja keisari siirtyi väliaikaiseen residenssiin.Muromachi-kaudella 1300-luvullaAshikaga-sotilashallinnonshōgun muutti kuitenkin Kiotoon, jaAshikaga Yoshimitsu rakennutti sinneHana no gosho -palatsin. Se sijaitsi nykyistenImadegawa-,Karasuma- jaMuromachi-katujen välisellä alueella. Tämä uusi kukoistuskausi päättyi vuonna 1467 alkaneeseenŌnin-sotaan, jossa valtaosa kaupungista paloi maan tasalle. Tuholta säästyi vain kaupungin kaakkoisosa, joka kuitenkin säilyi elinvoimaisena.[5][8]
Sengoku-kauden pitkäkestoisen hajaannuksen jälkeen valtaan nousiToyotomi Hideyoshi, joka käytti 1590-luvulla suuria voimavaroja Kioton uudistamiseen. Kaupungin rakenteen uudelleenjärjestelyjen lisäksi Hideyoshi rakennutti sen ympärille linnoituksena toimivia maavalleja,Jurakudain palatsin jaFushimin linnanFushimin alueelle. MyösTokugawa Ieyasu, joka perusti 1600-luvun alussa sotilashallinnonEdoon eli nykyiseen Tokioon, jatkoi Kioton kehittämistä. Muun muassaNijōn linna on Ieyasun rakennuttama.Edo-kaudella Kioton kaupunkikulttuuri nousikin uuteen kukoistukseensa, ja kaupunki kasvoi voimakkaasti; Edo-kaudella se oli parhaimmillaan yli 400 000 asukkaallaan maan kolmanneksi suurin kaupunki Edon jaOsakan jälkeen. Kaupunkiin kehittyi monia käsityöelinkeinoja, kuten keramiikan, tekstiilien jalakkatöiden tuotantoa.[5]
Kiotoa koettelivat 1700-luvun lopulla useat suuronnettomuudet. Keisarillinen palatsi tuhoutui vuonna 1770hirmumyrskyssä, ja vuonna 1778 kaupunki peittyi valtavan tulvan alle.[9] Vuoden 1788 maaliskuussa kaupungin keskusta tuhoutui lähes täysin kolme päivää kestäneessä tulipalossa. Kaupunki paloi uudelleen vuonna 1864, kunChōshūn joukot yrittivät sen valloitusta shōgunilta.[10]
Meiji-restauraation yhteydessä valta palautettiin sotilashallinnolta keisariMeijille, ja maan pääkaupunki siirtyi vuonna 1868 hänen mukanaan Edoon, joka nimettiin uudelleen ”itäiseksi pääkaupungiksi” (Tōkyō). Koska Kioto menetti pääkaupunkiasemansa, siellä panostettiinMeiji-kaudella voimakkaasti talouden ja koulutuksen nykyaikaistamiseen, jotta kaupunki ei jäisi muun maan kehityksestä jälkeen. Kaupunkiin avattiin esimerkiksi Japanin ensimmäinen nykyaikainen alakoulu vuonna 1869 ja maan ensimmäinen sähköraitiovaunulinja vuonna 1895. Sähkö tuotettiin vesivoimalla, jota saatiinBiwajärveltä Kiotoon vuonna 1890 rakennetusta kanavasta. Kun Japanin nykyinen kunnallishallinto perustettiin vuonna 1889, Kioto sai kaupunkioikeudet. Samalla se jaettiin kahteen suuralueeseen, jotka olivatKamigyō-ku jaShimogyō-ku. Sittemmin 1900-luvulla kaupunki laajeni huomattavasti lukuisten kuntaliitosten kautta, ja suuralueiden määräkin kasvoi. Vuonna 1931 Kiotoon yhdistettiin Fushimin kaupunki, kolme maaseutukaupunkia ja 23 kyläkuntaa.[5]
Toisin kuin Japanin muut suuret kaupungit, Kioto säästyitoisessa maailmansodassaYhdysvaltojen suurimittakaavaisilta pommituksilta. Noin 19 000 rakennusta purettiin palontorjunnan vuoksi, mutta sotatoimet tuhosivat kaupungissa vain 91 rakennusta. Vuonna 1945 Yhdysvaltojen asevoimien komitea halusi pudottaa Kiotoonatomipommin, mutta kaupungissa aiemmin vieraillut sotaministeriHenry L. Stimson esti suunnitelman toteutumisen.[11]
Kioto ei 1900-luvulla teollistunut yhtä voimakkaasti kuin monet Japanin satamakaupungit. Sen lisäksi että kaupungilta puuttuu satama, sitä ympäröivät kolmelta puolelta suhteellisen harvaan asutetut takamaat. Teollisuuden sijaan kaupungin vahvuuksia ovat kulttuuri ja turismi. Liikeneyhteyksien parantumisen myötä sen eteläosiin on kuitenkin rakennettu myös teollisuusalueita. 2000-luvun ensikymmenelle mennessä kaupungin väkiluku yli viisinkertaistui lähes 1,5 miljoonaan henkeen ja pinta-ala kaksikymmenkertaistui vuoteen 1889 verrattuna. Edellisen kerran kaupunki laajeni vuonna 2005, kun siihen yhdistettiinKeihokun maaseutukaupunki.[5]
Kiotoa hallinnoivat 67-jäseninen kaupunginvaltuusto ja pormestari. Kaupunginvaltuusto huolehtii kaupungin hallinnon toiminnasta ja ohjaa kaupungin politiikkaa, pormestarin tehtävä on panna toimeen kaupunginvaltuuston tekemiä päätöksiä. Kaupunginvaltuuston jäsenet valitaan nelivuotiskausiksi suuralueita vastaavista vaalipiireistä.[12][13] Vuoden 2019 vaaleissa suurimpia ryhmiä olivatLDP (21 paikkaa),Japanin kommunistinen puolue (18 paikkaa) jaKōmeitō (10 paikkaa).[14] Myös pormestari valitaan vaaleilla, jotka järjestetään neljän vuoden välein. Kaupungin pormestariksi valittiin helmikuussa 2024 sitoutumatonKōji Matsui.[1]
Kioto onKioton prefektuurin pääkaupunki, joten siellä toimii myös prefektuurin hallinto. Kiotossa asuu jopa 57 prosenttia prefektuurin väestöstä, joten sillä on prefektuurin politiikassa suuri merkitys. Prefektuuri ja kaupunki tekevätkin tiivistä yhteistyötä.[15] Kioto valittiin yhdeksi japanin ensimmäisistävirallisista suurkaupungeista vuonna 1956, minkä myötä kaupunki on jaettu suuralueisiin ja sille on myönnetty laajemmat valtaoikeudet kuin tavallisille kaupungeille.[16]
Kioton talouden kokonaistuotannon nimellinen arvo oli vuonna 2017 noin 6,6 biljoonaajeniä. Teollisuuden osuus tästä summasta oli noin 1,5 biljoonaa, alkutuotannon vain noin 8,5 miljardia. Loppuosuus koostui rakentamisesta ja erilaisista palveluista. Tulot henkeä kohden olivat samana vuonna keskimäärin noin 3,2 miljoonaa jeniä, hieman enemmän kuin Japanissa keskimäärin.[17]
Kioton kaupallinen keskus onShijō-Kawaramachin kaupunginosan jaShinkyōgoku-kadun alueella. Tärkeimmät pankit sijaitsevatShijō-Karasuman kaupunginosassa. Useilla muillakin kaupunginosilla on oma erityinen kaupallinen luonteensa. Historiallisesti Kioto ei ole ostovoimaltaan ollut kovin merkittävä kauppakaupunki, mutta korkealuokkaisten tekstiilien myyntiluvut ovat Japanin suurimpia. Ne muodostavat myös valtaosan kaupungissa harjoitettavastatukkukaupasta.[5] Japanilaisen sanonnan mukaan ”osakalaiset syövät itsensä kipeäksi, kiotolaiset tuhlaavat rahansa vaatteisiin” (jap.京の着倒れ、大坂の食い倒れ,Kyō no kidaore, Ōsaka no kuidaore).[18]
Teollisuudenaloista tärkeimpiä ovat tuotannon arvolla mitattuna elintarviketeollisuus sekä elektroniikka- ja koneteollisuus. Eniten kaupungissa on kuitenkin tekstiiliteollisuuden yrityksiä. Niiden merkittävimpiä tuotteita ovatnishijin-ori- jakyōyūzen-kankaat. Kiotossa ovatkin läsnä sekä perinteinen, kaupungin kulttuurielämään kytköksissä oleva korkealuokkainen käsityöteollisuus että nykyaikainen korkeateknologinen teollisuus. Perinteisiä kiotolaisia tuotteita ovat tekstiilien lisäksi muun muassakeramiikka,lakkatyöt,viuhkat, buddhalaisissa seremonioissa käytettävät esineet, makeiset jasake, jota valmistetaan etenkinFushimin suuralueella. Toisaalta myös elektroniikkateollisuudella on kaupungissa pitkä historia. Merkittäviä Kiotosta lähtöisin olevia elektroniikkateollisuuden yrityksiä ovat esimerkiksiKyocera,Nintendo,Omron,Rohm,Murata,Horiba jaNidec.[19][5]
Myösturismi on Kiotolle tärkeä elinkeino. Vuonna 2018 kaupungissa vieraili lähes 53 miljoonaa matkailijaa, joista noin 4,5 miljoonaa oli ulkomaisia turisteja.[5] He käyttivät kaupungissa rahaa jopa noin 1,3 biljoonaa jeniä, mutta matkailijoiden määrän voimakas kasvu 2010-luvulla on aiheuttanut myös ongelmia, kuten ruuhkia, häiriökäyttäytymistä ja hintojen nousua.[20]Koronaviruspandemian myötä turistien määrä on kuitenkin romahtanut.[21]
Vuonna 2015 Kiotossa oli 3 687 maatilaa, joista kuitenkin vain noin 20 prosenttia harjoitti alkutuotantoa päätoimisesti. Kaupungissa viljellään etenkin vihanneksia, joista monet ovat paikallisia erikoisuuksia. Alkutuotannon käytössä oleva pinta-ala lisääntyi huomattavasti, kun Kiotoon liitettiinKeihokun maaseutukaupunki vuonna 2005. Kaupungin pohjoisosien metsäalueilla tuotetaansugipuuta.[5]
Muita Kioton alueella toimivia yksityisiä rautatiyhtiöitä ovatEizan-rautatiet jaKeifuku-rautatiet, jotka palvelevat kaupungin pohjoisia esikaupunkialueita. Alueella on useita suosittuja nähtävyyksiä, joten näiden rautatieyhtiöiden linjat ovat myös turistien suosiossa.Sagano kankō -rautatie liikennöi museorautatietä Hozu- eliKatsurajoen laaksossa.[5][22]
Kioton metro koostuu kahdesta linjasta, jotka ovat pohjois–eteläsuuntainenKarasuma-linja ja itä–länsisuuntainenTōzai-linja. Karasuma-linjan ensimmäinen osuus valmistui vuonna 1981, muutama vuosi sen jälkeen kunKioton raitioliikenteen viimeiset linjat oli lakkautettu. Kioton metro harjoittaa vastavuoroista läpiajoliikennettä Kintetsu- ja Keihan-yhtiöiden rautatielinjoille.[5][22]
Pääkaupunkina Kioto oli historiallisesti tärkeä tieliikenteen solmukohta: sinne johtivatTōkaidō-,Saigoku-kaidō-,Yamato-kaidō- jaSan’in-kaidō-tiereitit. Nykyisin kaupunkia palvelevat muun muassaMeishin-moottoritie jaJapanin valtatie 1, jotka yhdistävät Kioton itä–länsisuuntaisina teinä Osakan ja Tokion suuntiin. Pohjoiseen johtavat valtatiet9 ja162, eteläänNaran suuntaan johtaa valtatie24.[5]
Linja-autoliikennettä Kiotossa harjoittavat sekä kaupungin liikennelaitos että yksityiset yritykset. Bussiliikenne kärsii usein liikenteen ruuhkautumisesta, mutta palvelee monia alueita, joilla ei ole raideliikenneyhteyksiä. Kaupungissa toimii myös suuri määrätakseja, erityisesti keskusta-alueella.[5][22]
Vuoden 2020 joulukuussa Kiotossa oli 1 457 089 asukasta. Asukkaista naisia oli 767 327 eli 52,7 prosenttia, miehiä 689 762 eli 47,3 prosenttia. Kotitalouksia kaupungissa oli 728 328, eli yhdessä kotitaloudessa oli keskimäärin 2,0 henkeä. Kaupungin keskimääräinen väestötiheys oli 1 760 asukasta neliökilometrillä, mutta keskusta-alueet ovat huomattavasti tiheämmin asutettuja.[2]
Kioton väkiluku saavutti miljoonan rajan jo vuonna 1932.[23] Suurimmillaan väkiluku oli vuonna 1986, kun kaupungissa oli 1 479 370 asukasta. Sen jälkeen se on pysynyt suhteellisen tasaisena mutta laskenut 2020-luvulle mennessä jonkin verran. Kuten Japanin muut alueet, myös Kioto kärsii väestön vanhenemisesta: kuolleisuus ylitti kaupungissa syntyvyyden vuonna 2004. Kaupungin väestöstä yli 65-vuotiaita oli vuonna 2014 jo 26,0 prosenttia jahedelmällisyysluku oli vuonna 2013 vain 1,26. Kioton väkiluvun onkin ennustettu laskevan 2030-luvulle mennessä noin 1,3 miljoonaan.[24]
Yleisesti ottaen Kiotossa puhutaanKansain murretta, mutta kaupungissa on myös oma murteensa (Kyōkotoba taiKyōto-ben). Murretta pidetään Japanissa hienostuneempana ja viehättävämpänä kuin sitä muistuttavaaOsakan murretta, joka eroaa Kioton murteesta esimerkiksi intonaatioltaan ja sanojen taivutuspäätteiden käytössä.[5][26][27]
Kiotossa on 153 julkista ala-astetta, 65 yläastetta ja 9 lukiota. Lisäksi kaupungissa toimii kahdeksan julkista yhtenäiskoulua, joissa ala- ja yläaste on yhdistetty, ja kahdeksan erityiskoulua.[28]
Kioton kaupunginkirjastolla on 20 toimipaikkaa ja liikkuva kirjastoauto. Kaupungin keskuskirjasto sijaitseeNakagyōn suuralueella.[30] Kaupungissa toimii myös Kioton prefektuurin kirjasto, jonka rakennus sijaitseeOkazakin puiston alueella.[31]
Kioton vesihuollon ja teollisuuden kehitykselle tärkeä rakennushanke oliBiwajärvestä kaupunkiinMeiji-kaudella 1900-luvun vaihteessa johdettuBiwajärven kanava. Sen varrelle avattiin Kioton ensimmäinen vedenpuhdistamo, Keagen vedenpuhdistamo, vuonna 1912. Myöhemmin 1900-luvulla kaupunkia palvelemaan rakennettiin myös Matsugasakin ja Shin-Yamashinan puhdistamot. Biwajärven kanavan vettä käytetään edelleen myös maatalousmaan kasteluun Fushimin ja Yamashinan suuralueilla.[33] Kiotolaisista 99,8 prosenttia on vesijohtoverkon piirissä,[34] 99,5 prosenttia viemäriverkon piirissä. Osa kaupungin jätevesi- ja sadevesiviemäreistä on edelleen yhdistetty, mikä on aiheuttanut rankkasateiden aikaan saasteita jokiin.[35] Kiotossa on neljä suurta jätevedenpuhdistamoa (Toba, Kisshōin, Fushimi ja Ishida).[36]
Kioto onKansai denryoku -energiayhtiön toiminta-aluetta.[37] Kaupungissa on esimerkiksi useita pienehköjä vesi- ja aurinkovoimaloita.[38] Kioton kaupungilla on myös käytössään kolme jätteenpolttolaitosta.[39]
Kioton keskustan kaupunkikuvaa jaKyōto Tower, yksi kaupungin harvoista korkeista rakennuksistaNinenzakan katu Kiyomizu-deran lähellä
Kioto on kuuluisa arvokkaasta rakennusperinnöstään, johon kuuluu etenkin suuri määräbuddhalaisia temppeleitä jašintolaisia pyhäkköjä. Vuonna 2014 kaupungissa laskettiin olevan 1 527 temppeliä ja 243 pyhäkköä. Niiden lisäksi kaupungissa on kymmeniä valtion luonnonmuistomerkeiksi tai muinaisjäännöksiksi valittuja kohteita. Kioton rakennuksista ja kaupungissa säilytettävistä taide-esineistä yli 1 800 on valittutärkeän kulttuuriomaisuuden luetteloon, ja niistä yli 200 onkansallisaarteita. Japanin kansallisaarteista noin 19 prosenttia sijaitsee Kiotossa. Näiden valtiollisten suojelumerkintöjen lisäksi Kioton prefektuuri ja kaupunki ovat suojelleet satoja kohteita kaupungin alueella.[5][40]
Rikkaasta perinnöstään huolimatta Kioto on moderni kaupunki, jonka rakennuksista valtaosa on toisen maailmansodan jälkeen valmistuneita betoni- ja teräsrakennuksia. Kaupunki pitkälti säilytti perinteisen luonteensa 1950-luvulle saakka, mutta sodan jälkeinen rakennusbuumi 1960-luvulta lähtien muutti sen kaupunkikuvaa radikaalisti. Uudet rakennukset ovat myös monin paikoin korkeampia, kuin kaupungin perinteinen matala puuarkkitehtuuri. Yksittäisten, erityisen arvokkaiden rakennuskokonaisuuksien lisäksi myös joitakin hyvin säilyneitä kaupunginosia on suojeltu. Niitä ovat esimerkiksiNinenzakan jaSannenzakan ympäristöKiyomizu-deran temppelin lähellä jaGionin–Shinbashin kaupunginosa.[41][11][42]
Rakennusten korkeutta kaupungissa on rajoitettu alueittain niin, että suurin sallittu korkeus tietyillä keskusta-alueilla on 31 metriä. Tarkoituksena on säilyttää kaupungin matala, historiallinen ilme. Vuonna 2007 päivitetyissä määräyksissä rakennusten maksimikorkeutta laskettiin 45 metristä 31 metriin. Kaupungin muut alueet on jaettu maksimikorkeuden mukaan viiteen luokkaan, joilla sallitaan 10, 12, 15, 20 tai 25 metriä korkeiden rakennusten rakentaminen.[43]
Kinkaku-jin temppelin paviljonki puutarhoineen vuonna 1865
Vuonna 1994 Kioton alueelta valittiin 17 kohdettaUnesconmaailmanperintöluetteloon. Ne edustavat arvokkainta ja parhaiten säilynyttä osaa kaupungin rakennusperinnöstä ja muodostavat yhdessä maailmanperintöluettelon kohteen ”muinaisen Kioton historialliset monumentit”. Rakennuksista 15 sijaitsee Kioton kaupungin alueella:[44]
Kioton kaupunkialue voidaan jakaa suurpiirteisesti historialliseen keskusta-alueeseen (洛中,Rakuchū), joka sijaitsee vanhalla Heian-kyōn ruutukaava-alueella, ja keskustan ulkopuolisiin alueisiin (洛外,Rakugai). Jälkimmäiset voidaan luokitella vielä ilmansuunnan mukaan: keskustan pohjoispuolella onRakuhoku (洛北), itäpuolellaRakutō (洛東), eteläpuolellaRakunan (洛南) ja länsipuolellaRakusai (洛西).[5][45]
Ydinkeskustan pohjoispuolella onKioton keisarillinen palatsi (Kyōto gosho), jota ympäröiKyōto gyoenin puutarha. Palatsi ei sijaitse alkuperäisen Heian-kyōn palatsin paikalla, vaan sitä siirrettiin 1300-luvulla jonkin matkaa itään. Alueen itäreunalla on vallasta luopuneelle keisarille tarkoitettuSentōn keisarillinen palatsi (Sentō gosho). Keisarillisen palatsin ympäristö oli historiallisesti aatelisten, uskonnollisten johtajien ja keisarihuonetta palvelevien käsityöläisten asuinaluetta.[5][46]
Keisarillisen palatsin lähistöllä Rakuchūn alueen pohjoisosassa sijaitsevatTokugawa Ieyasun 1600-luvun alussa rakennuttamaNijōn linna,Mibu-deran buddhalainen temppeli,Shinsen-enin temppelin puutarha jaShōkoku-jin zentemppeli. Luoteisreunan nähtävyyksiä ovatDaitoku-ji,Kitano Tenman-gūn šintolainen pyhäkkö ja kultaisesta paviljongistaan tunnettuKinkaku-ji eli Rokuon-ji. Ydinkeskustan eteläpuolella lähellä Kioton rautatieasemaa sijaitsevat vuorostaanHigashi-Hongan-jin jaNishi-Hongan-jin temppelit, ja rautatieaseman eteläpuolella vielä viisikerroksisesta pagodistaan kuuluisaTō-jin temppeli eli Kyōō-gokoku-ji.[5]
Rakutōn alueKamojoen vasemmalla rannalla nousee kaupungin itäpuolen vuorenrinteille (Higashiyama). Alueen koillisosassa sijaitseeGinkaku-jin eli Jishō-jin buddhalainen temppeli, joka sai alkunsaAshikaga Yoshimasan huvilana. Sieltä etelään johtaa kapean kanavan vartta pitkin kulkevaTetsugaku no michi eli ”filosofian polku”, joka on nimetty reittiäKioton yliopistolle päivittäin kävelleen filosofinKitarō Nishidan mukaan. Polun varrella ovatHōnen-inin jaZenrin-jin eli Eikan-dōn temppelit ja eteläpäässäNanzen-ji, jonka vieritse kulkee Meiji-kaudella rakennettu akvedukti. LäheiselläOkazakin puiston alueella toimii useita taidemuseoita,Kioton eläintarha,Rohm Theatre Kyōto eli entinenKyōto kaikan ja vuonna 1895 rakennettuHeian-jingūn šintolainen pyhäkkö, jonka palvonnan kohde on keisariKanmu.[5][48]
Kamojoen jaMaruyaman puiston välissä Kioton ydinkeskustan itäpuolella onGion, kaupungin kuuluisingeisha-kaupunginosa. Erityisesti Hanami-kōjin kadun varrella on säilynyt suuri määrä perinteisiämachiya-taloja.Yasaka-jinjan pyhäkkö kaupunginosan reunalla tunnetaanGion-matsuri-festivaalistaan. Läheisten vuorten rinteillä on useita tärkeitä temppeleitä, kutenShōren-in,Jōdo-shū-lahkon päätemppeliChion-in,Muromachi-kaudella rakennetusta pagodistaan (Yasakan pagodi) tunnettuHōkan-ji jaKiyomizu-dera, yksi kaupungin suosituimmista nähtävyyksistä. Sitä ympäröivä historiallinen kaupunginosa pienine liikkeineen ja ravintoloineen kuuluu Kioton parhaiten säilyneisiin alueisiin. Kiyomizu-deran eteläpuolella sijaitsevatKioton kansallismuseo jaSanjūsangen-dōn temppeli.[5][49][50]
Kioton kantakaupungin eteläpuolella sijaitsevan Rakunanin seudun tärkeimpiin nähtävyyksiin kuuluuFushimi Inari-taishan šintolainen pyhäkkö, jota ympäröiville rinteille on rakennettu tuhansia kirkkaanpunaisiatorii-portteja. Se on maan kaikkienInari-pyhäkköjen pääpyhäkkö. Lähistön vuorenrinteillä ovat myösSennyū-jin buddhalainen temppeli ja kauniista ruskastaan tunnettuTōfuku-jin temppeli.Yamashinan suuralueen eteläpuolella vuorijonon takana sijaitseeDaigo-jin temppeli, jonka rakennuksista monet ovat Heian- ja Muromachi-kausilta.[5][51]
Rakunanin alueesta on tullut myös yksi Kioton tärkeimmistä teollisuuskeskittymistä. Sinne on sijoittunut etenkin korkeateknologista teollisuutta, kuten elektroniikkateollisuutta.[4]
Kioton länsiosissa virtaaKatsurajoki, yläjuoksullaan Hozujoki, joka puhkaisee reitin Kioton allaslaaksoon kaupungin länsipuolen vuorten läpi. Laakson suulla sijaitseeArashiyaman alue, suosittu turistikohde, joka tunnetaanbambulehdoistaan, kirsikankukistaan, ruskastaan ja lukuisista temppeleistään. Niistä merkittävimpiin kuuluvatTenryū-ji,Daikaku-ji,Seiryō-ji jaNison-in. Katsurajoen yli johtaa Arashiyamassa historiallinenTogetsun silta. Ylempänä vuoristossa Katsurajoen sivujoen Kiyotakin varrella ovatJingo-jin,Kōzan-jin jaSaimyō-jin temppelit. Katsurajoen varrella Arashiyaman eteläpuolella sijaitsevat vuorostaanMatsunoo-taishan šintolainen pyhäkkö, sammalpuutarhastaan kuuluSaihō-jin eli Koke-deran temppeli jaKatsuran keisarillinen huvila, joka on rakennettu 1600-luvun puolivälissä.[5][52][53]
Myös lähempänä Kioton kantakaupunkia, Omuron ja Hanazonon kaupunginosien ympäristössä, on monia merkillepantavia temppeleitä. Niistä tunnetuimpia ovat kivipuutarhastaan kuuluisa zentemppeliRyōan-ji, kirsikankukistaan tunnettuNinna-ji, 1300-luvulla perustettuMyōshin-ji lukuisine sivutemppeleineen jaTōji-in.Kōryū-jin temppelissä säilytetäänMiroku-bodhisattvaa esittävää veistostaAsuka-kaudelta.[5][54]
Kiotossa on säilynyt jonkin verran ennen 1400-luvunŌnin-sotaa rakennettua arkkitehtuuria. Kaikkein vanhin onDaigo-jin viisikerroksinen pagodiHeian-kauden alkupuolelta, ja kaupungin vanhimmista rakennuksista muutkin ovat buddhalaisten temppeleiden päähalleja tai pagodeja. Monet tärkeät rakennukset on aikojen saatossa rakennettu uudelleen entisen kaltaisina.[61] Sotilasluokan asuinarkkitehtuuriksi kehittyishoin-zukuri, johon vaikuttivat zenbuddhalaisuus, Kioton Ashikaga-hallinnon residenssit 1300–1400-luvuilla ja sittemmin myös teeseremonia; vähitellen siitä syntyi eleganttisukiya-tyyli, jonka kuuluisin edustaja onKatsuran keisarillinen huvila.[62]
Kiotossa ovat perinteisen japanilaisen arkkitehtuurin lisäksi edustettuina myös 1900-luvun vaihteen länsimaalaisvaikutteinen tiiliarkkitehtuuri ja moderni arkkitehtuuri.Meiji- jaTaishō-kausien punatiilisiä rakennuksia on esimerkiksiDōshisha-yliopiston kampusalueella jaSanjō-kadun varrella. Nykyarkkitehtuurin luomuksista vaikuttavimpiin kuuluu monumentaalinenKioton rautatieasema.[61]
Perinteinen kiotolainen kaupunkitalokyō-machiya on katujulkisivultaan kapea ja rungoltaan syvä; rakennustyyppiä kutsutaankin myös leikkisästi ”ankeriaan nukkumapaikaksi” (unagi no nedoko). Tyypillisesti julkisivua peittää okranpunainen puusäleikkö. Talon läpi johtaa maapohjainen käytävä ja pihan perällä on varasto. Katto on loivalappeinen tiilikatto. Kaupunkilaistaloja on purettu paljon, mutta niitä on jäljelläGionin jaSannenzakan lisäksi muun muassaSaga-Toriimoton,Kamigamon jaNishijinin kaupunginosissa.[5][61]
Kioton puutarhoista tunnetuin lieneeRyōan-jin temppelin kuuluzen-puutarha (karesansui), joka on rakennettu joMuromachi-kaudella. Sillä on ollut huomattava vaikutus nykyajan puutarhasuunnitteluun, kuten myös Katsuran keisarillisen huvilan puutarhalla. Kädenjälkensä kaupungin puutarhoihin ovat jättäneet esimerkiksi munkkiMusō Soseki, jonka suunnittelemia ovatTenryū-jin jaSaihō-jin temppelien zenpuutarhat, jaKobori Enshū, joka lienee suunnitellutNijōn linnan puutarhan lisäksiKonchi-inin temppelin jaSentōn palatsin puutarhat. Uudempaa puutarhataidetta edustaaOgawa Jihein suunnittelemaMurin-an, joka toimi 1800-luvun lopulla Japanin pääministerinYamagata Aritomon huvilana.[61][63]
Japanin entisenä pääkaupunkina Kioto on pitkään ollut myös monien perinteisten esittävien taidemuotojen keskus.Gagaku-hovimusiikki kehittyi KiotossaHeian-kaudella ja on säilynyt nykypäivään saakka.[61]Nō-teatteri syntyi KiotossaKan’amin jaZeamin johdollaMuromachi-kaudella. 1600-luvullaEdo-kaudella monet nō-näyttelijät siirtyivät Edoon, mutta Kongō-tyylisuunta jäi Kiotoon. Nōta jakyōgenia, nō-näytöksien välissä näyteltäviä hupaisia sketsejä, esitetäänkin kaupungissa edelleen. Myöskabuki sai alkunsa Kiotossa 1600-luvun alussaIzumo no Okunin pitämistä esityksistä, vaikka se kehittyikin myöhemmin täyteen loistoonsa Edossa. Kiotossa kabukia esitetäänMinami-zan teatterissaGionin kaupunginosassa. Kaupungissa on säilynyt myös kansanomaisia tanssiperinteitä, kutenrokusai-nenbutsu jashamenchi-odori.[5][64][65]
Kioto onjapanilaisen teetaiteen (sadō) ja siihen kiinteästi liittyvänikebanan eli kukkien asettelun (kadō) keskus. Teetaidetta kehitti erityisestiSen no Rikyū 1500-luvulla, minkä jälkeen se jakautui kolmeen pääkoulukuntaan, joiden lisäksi Kiotossa harjoitetaan Yabunouchi-koulukunnan teeseremoniaa. Sillä on voimakas yhteysNishi-Hongan-jin buddhalaiseen temppeliin. Myös ikebanan koulukuntia Kiotossa on useita. Niistä vanhin onIkenobō, jota lienee kehittänytChōhō-jin temppelin munkki Senkei.[5]
Kanō Eitokun maalaamaRakuchū-Rakugai-zu, oikea ja vasen osa, 1500-luvun loppupuoli
Kioton lukuisiin taideaarteisiin kuuluu esimerkiksi buddhalaisia veistoksia. Heian-kaudella kuvanveiston kehittäjiin kuului munkkiJōchō, joka loi uudenyosegi-tekniikan. Kamakura-kauden eläväisistä veistoksista tunnetaanRokuharamitsu-jin temppelissä säilytettävä munkkiKūyaa esittävä veistos.[61]
Keramiikan tekijöiden joukossa tärkeä hahmo oli 1900-luvun puolellaKawai Kanjirō. Kiotossa tuotettavia perinteisen keramiikan tyylejä ovatKyō-yaki jaKiyomizu-yaki; Kyō-yakin kukoistuskautta oli Bunsei-kausi 1800-luvun alkupuolella. Kiotolaisella keramiikalla jalakkatöillä on ollut tärkeä merkitys myös osana kaupungin ruokakulttuuria.[61]
Kioton ”kolme suurta festivaalia” ovat 15. toukokuuta järjestettäväAoi-matsuri, heinäkuussa järjestettäväGion-matsuri ja 22. lokakuuta järjestettäväJidai-matsuri. Aoi-matsuri on vanhaKamigamon jaShimogamon pyhäkköjen juhla, yksi maan arvostetuimmista festivaaleista, johon kuuluu kulkuekeisarilliselta palatsilta molemmille pyhäköille. Useita viikkoja kestävä Gion-matsuri sai vuorostaan alkunsa kaupunkilaisten festivaalina kulkutautien karkottamiseksi. Se huipentuu kahteen kulkueeseen 17. ja 24. heinäkuuta. Jidai-matsuri on sen sijaan uudempi, 1800-luvun lopussa alulle pantuHeian-jingūn pyhäkön perinne, johon kuuluu suuri, historiallisia asuja esittelevä kulkue kaupungin keskustan halki. Samana iltana järjestetäänKuraman tulifestivaali Kuraman kylässä. Tulijuhla on myösGozan no okuribi elokuussa: silloin kaupunkia ympäröiville vuorille sytytetään kokkoja, jotka muodostavat suuria kiinalaisia kirjoitusmerkkejä.[5][68]
Kioton kevään tärkein tapahtuma onhanami eli kirsikankukkien katselu. Suosittuja paikkoja hanamille ovat esimerkiksiKiyomizu-deran jaDaigo-jin temppelit,Arashiyaman alue, Heian-jingū jaMaruyaman puisto. Kirsikankukkien aikaan monet Higashiyaman alueen temppelit on valaistu iltaisin. Kioton viidestägeisha-kaupunginosasta neljä järjestää keväisin tanssiesityksiä, joista suurin on Gionin kaupunginosanMiyako-odori. Syksyllä matkailijoita houkuttelee kaupunkiinruska, joka on vaikuttavimmillaan kaupunkia ympäröivillä vuorilla. Myös syksyllä temppelit saavat juhlavalaistuksen, ja joulukuun puolivälissä Arashiyamassa järjestetään suuri lyhtyfestivaaliArashiyama hanatōro.[5][68]
Kansain seudun ruokaperinne, johon Kiotokin kuuluu, muodostaa vastinparinKantōn eliTokion seudun keittiölle. Kansain alueella on suosittu perinteisesti tuoretta ruokaa, kuten raakaa kalaa, kun taas Kantōssa ruoka on ollut säilötympää ja käsitellympää. Kioton keittiöön ovat vaikuttaneet kaupungin hovikulttuuri, lukuisat buddhalaiset temppelit ja toisaalta myös kaupungin sijainti sisämaassa: toisin kuinOsakassa, merikaloja ei ole ollut juuri saatavilla, ja niiden sijaan on syöty jokikaloja tai esimerkiksi kasvatettujakarppeja. Ruoan hienostunutta esillepanoa on pidetty tärkeänä. Ruoka on myös miedommin maustettua kuin Tokiossa. Buddhalaisissa temppeleissä tarjottu ruoka (shōjin ryōri) on kasvisruokaa, jossatofu, palkokasvit, sienet ja merilevä ovat tärkeässä asemassa. Ne muodostavat lukuisten erityyppisten vihannesten kanssa kiotolaisen keittiön perustan.[69]
Tyypillisen kiotolaisia ruokalajeja ovat esimerkiksiobanzai, pienet riisin kanssa syötävät kasvis- ja kala-annokset, tofu eri muodoissaan, soijamaidosta valmistettuyuba, kuumalla teellä peitetty riisi eliochazuke ja erilaiset pikkelssit elitsukemono.[69][70] Perinteisiä kiotolaisia makeisia (kyō-wagashi) ovat muun muassa kolmionmuotoisetyatsuhashi-nyytit, joiden sisällä onazukipaputahnaa.[71] Alun perin teeseremonian yhteydessä syntyneestä korkealuokkaisestakaiseki-keittiöstä on Kiotossa oma muotonsa, jossa panostetaan vuodenajalle tyypillisiin raaka-aineisiin ja hienovaraisiin makuihin. Eräs kiotolainen erikoisuus ovat virtaavan veden päälle kesäisin rakennetut ravintoloiden terassit. Niitä käytetään esimerkiksi Kamojoella jaKibunessa.[70]
Kiotossa ilmestyy päivälehtiKyōto shinbun, joka on perustettu vuonna 1879.[72] Japanin yleisradioyhtiöNHK:lla on oma Kioton-toimipisteensä, kun taasKBS Kyōto eli Kyoto Broadcasting System on kaupungissa päämajaansa pitävä radio- ja televisioyhtiö.[73][74] Toinen kiotolainen radioasema onFM-Kyōto, jonka kuuluvuusalue ulottuu naapuriprefektuureihin. Sillä on Kioton jaShigan alueiden radiokanavista suurin markkinaosuus.[75]
Kiotolla on yhteistyösopimus yhteensä kymmenen kaupungin kanssa Aasiassa, Amerikassa ja Euroopassa. Näistä kaupungeista seitsemän on sisarkaupunkeja:[83][84]
↑abcPorrasmaa, Raisa & Asikainen, Petri Artturi: Temppelin hämärästä matsurin vilinään: nojatuolimatka Japanin kulttuurihistoriaan, s. 82–88. Atena, 2014. ISBN 978-952-300-073-5
↑Goree, Robert: Printing Landmarks: Popular Geography and Meisho Zue in Late Tokogawa Japan, s. 4. Brill, 2022. ISBN 9781684176267(englanniksi)
↑Löfgren, Karin: Machiya: History and Architecture of the Kyoto Town House, s. 112–113. KTH Royal Institute of Technology, 2003. ISBN 9789172834309(englanniksi)
↑Watsky, Andrew Mark: Chikubushima: Deploying the Sacred Arts in Momoyama Japan, s. 30–31. University of Washington Press, 2004. ISBN 9780295983271Teoksen verkkoversio.
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
_(4950791861).jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
_-_right_screen.jpg)
_-_left_screen.jpg)
.jpg)
