Movatterモバイル変換


[0]ホーム

URL:


Siirry sisältöön
Wikipedia
Haku

Kinematiikka

Wikipediasta
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä.
Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliintarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä neohjeen mukaan.
Kinematiikan avulla voidaan ennustaa kappaleiden paikka esim. ympyräradalla tietyllä ajan hetkellä.

Kinematiikka eligeometrinen liikeoppi onmekaniikan ala, joka tutkii kappaleiden liikettä geometriselta kannalta kuvailevasti, kiinnittämättä lainkaan huomiota liikkeen syihin tai niihinvoimiin, jotka vaikuttavat liikkeeseen. Kinematiikka on perustanadynamiikalle eli voimaopille.

Kinematiikan alaan kuuluvat esimerkiksi käsitteettasainen liike,tasaisesti kiihtyvä liike ja tasainenpyörimisliike sekä niihin liittyvät suureet kutennopeus,kiihtyvyys,kulmanopeus ja niillä suoritettavat laskutoimitukset.

Historia

[muokkaa |muokkaa wikitekstiä]

Liikettä yritettiin mallintaa jo hyvin aikaisessa vaiheessa. Antiikin KreikanAristoteleen mukaan kappaleet liikkuivat vain suoria pitkin. Tällöin kivi, joka heitetään vinosti ylös, lentäisi ensin suoraan huippukorkeuteensa, jonka jälkeen se putoaisi kohtisuorasti alas maahan.Keskiajalla Aristoteleen mallia parannettiin niin sanotulla impetus-teorialla:

Kun kivi ammuttiin tykillä taivaalle, sai se impetusta. Kappale liikkuisi suoraa rataa niin kauan kuin sillä olisi impetusta enemmän kuin sillä oli painoa. Kun impetusta oli vähemmän kuin painoa, lentäisi kappale ympyrän muotoista rataa, ja kun impetus loppui, niin tällöin kivi putosi kohtisuoraan alas.

Kinematiikkaa vaivasi pitkään suoran ja ympyrän pyhyys: alussa kaikki liikeradat taivaankappaleiden liikkeistäputoamis­liikkeeseen maan päällä yritettiin mallintaa ympyröiden ja suorien avulla. Tästä seurasi muun muassaepisykliteoria, joka esitti kaikki tähtien liikkeet ympyröiden avulla. Ongelmaksi muodostui se, ettäplaneettojen liikkeiden selittämiseen ympyröitä tarvittiin tavattoman suuri määrä, mikä ei ollut kovinkaan tyydyttävä ratkaisu ympyräliikkeen ihannoijillekaan.

Galileo Galilei osoitti kokeellisesti, että putoamisliike on tasaisesti kiihtyvää ja että heitetyn kappaleen liikerata on likimainparaabelin muotoinen. Samoihin aikoihinKepler osoitti, että planeettojen kiertoradat ovatellipsin muotoisia. Tässä vaiheessa oli kyseessä vain kinemaattinen kuvaus, sillä näihin liikkeisiin vaikuttavia voimia ei tunnettu, ennen kuinNewton myöhemmin esittigravitaatiolain.

Suhteellisuusteoria merkitsi muutosta myös kinematiikkaan, sillä sen mukaan sekä etäisyydet että aikavälien pituudet riippuvat käytetystä koordinaatistosta ja siten kappaleen liiketilasta.

Kirjallisuutta

[muokkaa |muokkaa wikitekstiä]
Tämäfysiikkaan liittyvä artikkeli ontynkä. Voit auttaa Wikipediaalaajentamalla artikkelia.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Kinematiikka&oldid=22869597
Luokka:
Piilotetut luokat:

[8]ページ先頭

©2009-2025 Movatter.jp