Movatterモバイル変換


[0]ホーム

URL:


Siirry sisältöön
Wikipedia
Haku

Kenotsooinen maailmankausi

Wikipediasta

 

Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä.
Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliintarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä neohjeen mukaan.

Tarkennus:pitkiä lähteettömiä pätkiä ja paljon numerotietoja ilman viitteitä

Tämän artikkelin tai sen osankieliasua on pyydetty parannettavaksi.
Voit auttaa Wikipediaaparantamalla artikkelin kieliasua.
Arsinotherium, eräs kenotsooisen maailmankauden josukupuuttoon kuollut kasvinsyöjänisäkäs, joka muistutti jossakin määrinsarvikuonoa javirtahepoa.

Kenotsooinen maailmankausi elielämän uusi aika ongeologinen ajanjakso, joka alkoiliitukauden lopun joukkotuhosta noin 65 miljoonaa vuotta sitten ja jatkuu edelleen. Tälle nykyiselle maailmankaudelle on ollut tyypillistänisäkkäiden kehitys sen alkuvaiheen pienistäpäästäisen jamajavan kokoisista eläimistäkirahvin,norsun javalaiden kaltaisiksi suurnisäkkäiksi. Kaudella on esiintynyt nykyistä suurempiakin maanisäkkäitä, esimerkiksiBaluchitherium. Nisäkkäidenevoluutio oli täydessä vauhdissaselvennä noin 5 miljoonaa vuotta liitukauden lopun joukkotuhon jälkeen.

Kauden alussailmasto oli huomattavan lämmin ja alun kuivuuden jälkeenselvennä todella kostea, mutta alkoi kauden edetessä viiletä ja kuivua. Jaksolliset, alle miljoonan vuoden mittaiset lämpötilan vaihtelut voimistuivat kauden lopullajääkausiksi. Metsää kuivemmat ruohoa kasvavatsavannit jaarot valtasivat alaa. Tämä mahdollisti esimerkiksihevosen kehityksen.Kädelliset kehittyivätihmisapinoiksi.Ihminen kehittyi aivan kauden lopulla.

Geologisesti kaudella tapahtuimantereiden siirtyminen nykyisille paikoilleen.Alpit alkoivat nousta, kunAfrikan pohjoispuolella ollut merenpohja painuiEuroopanselvennä alle. Kun Afrikan manner törmäsi lopulta Eurooppaan jaAasiaan,Intian valtameren ja Atlantin yhdistänytTethysmeri suurimmaksi osaksi hävisi. Tämä muuttimerivirtoja ja viilensi Maan ilmastoa.Himalaja syntyi Intian mantereen törmätessä Aasiaan.

Kenotsooisen maailmankauden jako

[muokkaa |muokkaa wikitekstiä]

Kenotsooinen maailmankausi jaetaan kolmeen kauteen, jotka edelleen jakautuvat seitsemään epookkiin:paleogeenikausi (paleoseeni,eoseeni,oligoseeni),neogeenikausi (mioseeni,plioseeni) jakvartäärikausi (pleistoseeni jaholoseeni). Vanhempi, perinteinen jaottelu oli kahteen pääkauteen,tertiääriin (=paleogeeni+neogeeni) jakvartääriin.

KausiEpookkiYlävaiheVaiheAlkoi (milj v. sitten)
PäättyiMuuta
Kvartääri
Holoseeni0,010 (nyt)Ihmisensivilisaatio, maanviljely, kaupungit.
PleistoseeniYläpleistoseeni0,1260,01143Jääkausi
Keskipleistoseeni0,7810,126Jääkausi
AlapleistoseeniCalabria1,8060,781Jääkausi
Gela2,5881,806
(Tertiääri)NeogeeniPlioseeniYläplioseeniPiacenza3,62,588
AlaplioseeniZancla5,3323,6
MioseeniYlämioseeniMessina7,2465,332
Tortona11,6087,246
KeskimioseeniSerravalle13,6511,608
Langhe15,9713,65
AlamioseeniBurdigala20,4315,97
Akvitania23,0320,43
PaleogeeniOligoseeniYläoligoseeniKhatt28,423,03
AlaoligoseeniRupel33,928,4
EoseeniYläeoseeniPriabona37,233,9
KeskieoseeniBarton40,437,2
Lutetia48,640,4
AlaeoseeniYpres55,848,6
PaleoseeniYläpaleoseeniThanet58,755,8
KeskipaleoseeniSelandia61,758,7
AlapaleoseeniDania65,561,7

Geologinen yhteisö sopi nykyisestä kolmijaosta (paleogeeni-,neogeeni- ja kvartäärikausi) vuonna 2009. SamallaGela-vaihe siirrettiinplioseenistapleistoseeniin, jolloin kvartäärikauden alku siirtyi ajanjaksoltaan oletettua aikaisemmaksi, 1,8 miljoonan vuoden takaisesta 2,6 miljoonan vuoden takaiseksi. Tertiäärikauden käsite ei sisälly nykyiseen viralliseen jaotteluun, mutta puheessa siihen viitataan vielä yleisesti.

Eläimistö

[muokkaa |muokkaa wikitekstiä]

Epookkien nimitykset

[muokkaa |muokkaa wikitekstiä]

Kenotsooisen maailmankauden kahdeksan epookkia (eepokkia) on nimetty eläimistön monimuotoisuuden mukaan kreikaksi. Esimerkiksi eoseeni tarkoittaa nykyisen nisäkäseläimistön sarastuksen aikaa (kreikaneos, "sarastus"), jolloin ei ollut nykyisen kaltaisia nisäkkäitä. Plioseeni tarkoittaa aikaa, jolloin oli enemmän nykynisäkkäitä kuin aiemmin (pleios, "enemmän").

  • Paleoseenipaleos, muinainen
  • Eoseenieos, sarastus
  • Oligoseenioligos, muutama
  • Mioseenimeion, vähemmän
  • Plioseenipleion, enemmän
  • Pleistoseenipleistos, eniten
  • Holoseeni,holos, kokonaan, kaikki
OravamainenPurgatorius, jota pidetään kädellisten edeltäjänä.
Uintatherium, varhaiseneoseenikauden nisäkäs, joka muistutti sarvikuonoa. Se eli Pohjois-Amerikassa arviolta noin 52 miljoonaa vuotta sitten. Tämän tyyppiset jättimäiset sarvelliset kasvinsyöjänisäkkäät olivat varhaiselle kenotsooisella kaudelle tyypillisiä.
Thylacosmilus oli plioseenikaudensapelihammaskissa, joka kuului pussieläimiin. Se oli kehittänyt samalla tavoin sapelihampaat kuin varsinaiset nisäkkäät, esimerkiksiSmilodon.

Nisäkkäiden evoluutio

[muokkaa |muokkaa wikitekstiä]

Kenotsooisen maailmankauden alkupuolella kehittyi pienistähyönteis- ja toukansyöjistä nykyistä alkeellisempiakavioeläimiä,sorkkaeläimiä,jyrsijöitä,petoja,kädellisiä jalepakoita. Näitä kutsutaan arkaaisiksi eli alkukantaisiksi nisäkkäiksi. Ne elivät yleensä metsissä.

Tyypillisiä pieniä hyönteissyöjiä olivatLeptictidium-tyyppiset hiemanpäästäistä muistuttavat leptikidit, jotka elivät Euroopassa 75–34 miljoonaa vuotta sitten. Paloseenikaudelle eli oravaa muistuttava kädellisten edeltäjäPurgatorius. Nisäkkäiden evoluutio tuotti noin kymmenessä miljoonassa vuodessa dinosaurusten tuhon jälkeen jättiläismäisiä muotoja. Jättinisäkkäät olivat yleisiä savanneilla ja viileissä ilmastoissa. Viileässä suuri koko varastoi lämpöä, ja savannilla suuret kasvinsyöjänisäkkäät ovat puolustuskykyisempiä. Jättiläiset pedot saavat saalista helpommin. Suurikokoinen nisäkäs sietää ajoittaista ravinnon puutetta paremmin kuin pieni. Eoseenin merissä eli alkukantainen valasBasilosaurus, joka oli kehittynyt eri vaiheiden kautta liitukauden jälkeen.

Pohjois-Amerikassa ja Euraasiassa kehittyi jättiläismäistä sarvikuonoa muistuttavia brontoteerejä 50–30 miljoonaa vuotta sitten.Uintatherium oli eräs jättisarvikuono Pohjois-Amerikassa ja Itä-Aasiassa 52–36 miljoonaa vuotta sitten. Alkaallinen koiramainenHyaenodon muistutti ehkä suden ja karhun risteytystä, ja se eli Euraasiassa ja Pohjois-Amerikassa 41–21 miljoonaa vuotta sitten. KoiramainenAndrewsarchus eli Mongoliassa 40–35 miljoonaa vuotta sitten. Se oli suurin koskaan maalla elänyt petonisäkäs- Andrewsarchus oli 1,9 metriä korkea ja ehkä 500 kiloa painava, nykykissapedot vain 1,0–1,2 metriä korkeita ja 120–250 kiloa painavia.Indricotherium oli valtava, kirahvimainen sarvikuono joka eli 30–25 miljoonaa vuotta sitten. Sen lähisukulaisia eli Amerikassa vielä viime jääkaudella.Macranchenia eli Etelä-Amerikassa 7 000 000 – 20 000 vuotta sitten.Gigantopithecus oli jättiläismäinen Kaakkois-Aasiassa 6 000 000 – 100 000 vuotta sitten. Kylmiin jääkauden oloihin sopeutunutvillasarvikuono eli Euraasiassa 500 000 – 10 000 vuotta sitten.

Suurijoukkosukupuutto pyyhki Maata eoseenin lopuilla. Se saattoi liittyä asteroiditörmäykseen. Samoihin aikoihin tapahtui merivirtojen muutoksia ja ilmasto kylmeni.Heinäkasvit ilmestyivät. Valtavat ruohotasangot levittäytyivät Maan pinnalle.

Oligoseenikaudella ilmestyivät ensimmäiset nykyisen hevosen näköiset ja sukuiset eläimet, joilla oli kolme varvasta. Mioseenilla ja plioseenilla oli lyhytkärsäisiä norsueläimiä. Näihin aikoihin ilmasto kuivui edelleen. Evoluutio tuotti ruohoaroille gaselleja ja nopeita hevosia sekä niitä takaa ajavia kissa- ja koiraeläimiä.Sapelihampaat kehittyivät moneen kertaan eri eläinlajeille. Norsueläimistä tuli suuria. Kehittyimastodontti jamammutti. Kauden lopulla kädellisten kehitys johti ihmisapinoiden, apinaihmisten jaihmisen syntyyn. Plioseenilla eli Afrikassa eteläapinoita, joista kehittyi jo ennen pleistoseenia nykyihmisen edeltäjiä.

Ilmasto

[muokkaa |muokkaa wikitekstiä]

Mannerliikunnot määräsivät pitkältiilmastoa kenotsooisella maailmankaudellakin, sillä mantereet ohjaavat Maan lämpötilaeroja tasaavienmerivirtojen kulkua. Ilmastoa piti lämpimänä muun muassa Euroopan ja Afrikan välissä kulkeva lämmin merivirta. Korkealla oleva meri imi itseensä auringon säteilyä enemmän kuin nyt, sillä se peitti maasta suuremman alan.

Kenotsooisen kauden alun ilmasto lämpeni entisestäänpaleoseenikauden lopussa, jolloin koettiin geologisesti katsoen lyhyt lämpöhuippuPETM. Noin 55,5 miljoonaa vuotta sitten lämpötila kohosi keskileveyksillä rajusti noin 4–8 °C noin 10 000 vuodessa. Etelämantereen lähellä valtameri kuumeni 10 °C.lähde? Pohjoisnavan lähelle ilmestyi subtrooppisia leviä, kun veden lämpö nousi siellä 23 °C. Syvämeren pieneliöstöä kuoli, ilmasto kuivui. Noin 150 000 vuoden kuluttua alusta PETM oli ohi.

Valtavan kuuman PETM:n aiheutti luultavasti kasvihuonekaasujen vapautuminen syvämerenmetaaniklatraattimineraaleista. Tämä oli saanut alkunsa valtavian tulivuorenpurkausten aiheuttamasta kasvihuone-ilmiöstä. Maapallon ilmasto oli paleoseenilla ja eoseenilla nykyistä huomattavasti lämpimämpi ja kosteampi. Napojen japäiväntasaajan välinen lämpötilaero oli melko pieni, huomattavasti nykyistä pienempi. Varsinkin merien pohjavedet olivat huomattavasti nykyistä lämpimämpiä. Maapallolla oli laajoja metsiä.

Pian kuuman PETM:n jälkeen koettiin vielä pitkä, lämmineoseenin lämpötilaoptimi, minkä jälkeen Maa alkoi hiljalleen jäähtyä[1] ja syvävesi jäähtyi ennen ensimmäistä oligoseenin suurta romahdusta jopa yli 6 C[2].

Eoseenikaudellakin lämmin merivirta pääsi vapaasti kiertämään Maan päiväntasaajan lähellä, koska Afrikka oli silloin irti Euraasiasta ja Pohjois- ja Etelä-Amerikka erillään toisistaan. Silloin meren alla olleen olleen Mesoamerikan kautta pääsi kulkemaan myös Tyyneltämereltä vastavirta, joka alensi Atlantin suolapitoisuutta ja piti Maan ilmastoa tasaavantermohaliinikierron vakaana. Intia ei ollut vielä törmännyt Aasiaan noin 45 miljoonaa vuotta sitten.[3] Etelämantereen ympärillä kiertävät kylmät virtaukset olivat rikkonaisia Australian ja Etelä-Amerikan läheisyyden takia. Mahdollisesti noin 40 miljoonaa vuota sitten Etelä-Amerikan ja Etelämantereen välillä oli kannas.[4]

Eoseenikaudella metsää kasvoiArktisilla saarilla,Huippuvuorilla jaGrinnellinmaalla. Eoseenikauden kasvit olivat Euroopassa ja Pohjois-Amerikassatrooppisia jasubtrooppisia.Keski-Euroopassa kasvoi trooppisia lajeja,palmuja jakoralleja. Korallit vaativat 17 asteen meriveden keskilämpötilan tai 21 asteen lämpimimmän kuukauden keskilämpötilan.

Englannin kasvillisuus eoseenikaudella vastasi lähinnä nykyisenMalakan niemimaan kasvillisuutta. Saksanruskohiilivyöhykkeellä kasvoi palmuja,magnolioita,viikunoita,pinjoja jakastanjoita. Keski-Euroopassa oli 10–11 astetta nykyistä lämpimämpää.[5]Pariisin altaassa olitrooppista pieneliöstöä.[5]. Ilmasto oli Keski-Euroopassa ainakin subtrooppinen, jopa trooppinen[6].

Noin 50 miljoonaa vuotta sitten Etelämantereen vuoristot alkoivat jäätiköityä. Tällöin eteläisen Tyynenmeren pintaveden lämpötila oli 18–20 °C[7]. Ilmasto alkoi viiletä jo keskisellä eoseenikaudella eoseenin optimin päätyttyä. Noin 45 miljoonaa vuotta sitten Etelämanner ja Etelä-Amerikka erosivat toisistaan, kun Drakensalmi syntyi[8].

Maan lämpötilakehitys viimeisen 65 miljoonan vuoden aikana. Aika-asteikkona vaaka-akseliMillion years ago, miljoonaa vuotta sitten. Pystyasteikkona delta-O18 eli raskaan hapen osuus, joka riippuu lämpötilasta. Pystyasteikolla myös sinisellä merkitty Vostok-jäänäytteestä päätelty lämpötila. Hyvin lämmintä oli eoseenikaudeneocene alussa. Etelämanner jäätyi ja suli oligoseenikaudellaoligocene, ja jäätyi uudestaan mioseenikaudellamiocene. Siitä lähtien Maan lämpötila on alentunut ja jaksolliset vaihtelut lisääntyneet nykyajankasvihuoneilmiöön asti.

Ensimmäinen vaihe merivirtojen viilentävissä muutoksissa oli maapalloa huomattavasti jäähdyttävän kylmän merivirran syntyminen eteläisille merille. Eoseenin lopuilla noin 40–35 miljoonaa vuotta sitten lämpötila romahti[9][10]. Noin 33,7 miljoonaa vuotta sitten merien lämpötila romahti, ja koettiin kaksi hyvin kylmää kautta 300 000 vuoden välein[11]. Tämä johtui siitä, että Australia etääntyi hyvin kauas Etelämanteresta[8]. Nyt Etelämantereen ympärillä alkoi täysin vapaasti pyöriä mannerta viilentävä kylmä merivirta[12][13]. Australia ei enää ohjannut Etelämantereen kylmiä vesiä lämpenemään. Etelämanner jäätyi[14], mikä viilensi maapalloa. Samoihin aikoihin Tethysmeri, Euroopan ja Afrikan välinen Välimeren edeltäjä kapeni. Tämä kuristi maapalloa lämmittävää päiväntasaajan seutua kiertävää lämmintä merivirtaa. Syntyi kylmä syvävesi. Eteläisen Tyynenmeren lämpötila oli enää 10 °C[15], ja hieman alle 35 miljoonaa vuotta sitten merien pintaveden lämpötila laski uudestaan muutaman asteen. Näihin aikoihin mannerliikunnoissa Intia oli jo hyvin lähellä Aasiaa[16]. Myös Grönlannissa oli ajoittain mennerjäätiköitä 38–30 miljoonaa vuotta sitten[17]. Samoin noin 35 miljoonaa vuotta sitten ilmakehän hiilidioksidipitoisuus alkoi aleta, ja hiilidioksidia sitovien kivien rapautumine voimistua, mikä päätellään valtameren kerrostumien raskaasta strontiumista[18]. Näihin aikoihin myös Himalaja ja Tiibet kohosivat voimakkaasti[19].

Noin 25–15 miljoonaa vuotta sittenEtelä-Amerikka irtosi asteittainEtelämantereesta, mikä mahdollisti kylmän merivirran pyörimisen täysin vapaasti Etelämantereen ympärillä. Toinen puolisko Etelämannerta jäätyi jo 17 miljoonaa vuotta sitten, ja toinenkin 10 miljoonaa vuotta sitten.[20] Toinen maapalloa viilentänyt syy oli päiväntasaajaa kiertävän lämpimän merivirran katkeaminen. Noin 40–35 miljoonaa vuotta sitten alkoiAfrikan jaEuraasian välissä ollut Tethysmeri kaveta.[21]

Noin 30–15 miljoonaa vuotta sittenTethysmeri kapeni minimiinsä, ja näin maapalloa lämmittänyt päiväntasaajaa kiertävä lämminmerivirta katkesi suureksi osaksi. Tethysmeren tilalla tuli umpinainenVälimeri. Maapallo lämpeni vielä myöhäisoligoseenina noin 25 miljoonaa vuotta sitten[17], ja noin 23–22 miljoonaa vuotta sitten ilmestyivät ensimmäiset laajat ruohostot, jotka kertovat maapalloa viilentävien vuorijonojen noususta, ja myös muutenkin ilmaston viilenemisestä. Näihin aikoihinHimalaja alkoi nousta.

Viimeisen 25 miljoonan vuoden ajan ilmakehän hiilidioksidipitoisuus on ollut aina alle 400 ppm, vaikka tarkkaa tietoa ilmakehän hiilidioksidin vaihteluista ei olekaan[22]. Noin 20 miljoonaa vuotta sitten myös Indonesian seuduilla alkoi tapahtua saarten nousua, joka rajoitti merivirtojen kulkua.[23]

Noin 17 miljoonaa vuotta sitten ilmestyi jään kuljettamaa ainesta arktisten merien kerrostumiin[24], mikä lisääntyi selvästi noin 14 miljoonaa vuotta sitten[25]. Noin 16–15 miljoonaa vuotta sitten Maan keskilämpötila alkoi pudota nopeasti heilahdellen.[26] Afrikka puski itsensä kiinni Aasiaan ja Eurooppaan, ja Tethysmereen ilmestyi maakannas, joka käänsi lämpimän merivirran etelään noin 14–13 miljoonaa vuotta sitten. Niinpä ilmasto on kylmentynyt pitkällä aikavälillä mitaten jatkuvasti viimeiset 14 miljoonaa vuotta[17].

Etelämantereen ympärillä pyöri nyt täysin vapaasti kylmä merivirta[27] ja päiväntasaajan seudun lämmin merivirta toimi vain osittain. Se pääsi kulkemaanPohjois- jaEtelä-Amerikan välistä, minne ei ollut syntynyt vieläPanamankannasta. Kylmenevä Etelämanner viilensi maan ilmastoa noin 15–10 miljoonaa vuotta sitten kylmine merivirtoineen ja kasvavine Auringon lämpöä pois heijastavine jäätikköineen.

Noin 11,7 miljoonaa vuotta sittenTortonian-kauden alussa merenpinta laski huomattavasti, alemmas kuin koskaan kenotsooisella kaudella, mutta palautui melko pian.[28] Kylmenemisestä käytetään kirjainyhdistelmää MI-5, merenpinnan vaihtelusta supersyklin T3,1 alaraja ja syvämeren kerrostumiin liittyvästä tapahtumasta (aukosta) lyhennettä NH4.[29]

Maapallon yleinen ilmasto viileni ja kuivui suuriman osanmioseenikautta, ja ruohostot jaaavikot laajenivat.Mioseeni oli silti Euroopassa lämmin, mutta trooppiset lajit alkoivat kadota. Mioseenin loppuvaiheessapalmut hävisivätAlppien pohjoispuolisesta Euroopasta. Noin 10 miljoonaa vuotta sitten oli laajojasavanneja. MimalajaTiibetin ylänkö nousivat nopeasti noin 9–8 miljoonaa vuotta sitten[30], mikä voimistiAasian kesämonsuunia[31] noin 7 miljoonaa vuotta sitten.[32]. Samoihin aikoihin Aasia kuivui huomattavasti[31].

7–5 miljoonaa vuotta sitten Afrikka viileni ja aavikoitui. Noin 6 miljoonaa vuotta sitten olevista kerrostumistaTyyneltämereltä on löydetty jäävuorten kuljettamaa hiekkaa.[33][34] Afrikka kuivui 3,6–3,5 miljoonaa vuotta sitten.[33]

Vielä noin 10 miljoonaa vuotta sitten Amerikkojen välillä oli leveä salmi, mikä alensi Atlantin suolapitoisuutta ja päästi lämpimän merivirran kulkemaan läheltä päiväntasaajaa.[4] Ilmastoon vaikutti huomattavasti Väli-Amerikan kannaksen nousu merestä. Väli-Amerikassa oli alussa saaria ja aukkoja, salmia niiden välissä. Tehuantepecin aukko oli olemassa myöhäsmioseenilta keskiplioseenille. Nicaraguan aukko oli myöhäiseoseenilta keskimioseenille. Panaman aukko oli myöhäiseoseenilta ehkä myöhäiselle plioseenille. Kolumbian aukko oli keskiseltä eoseenilta myöhäismioseenille.[35]

Maa viileniplioseenikauden alussa voimakkaasti ja entistä enemmän heiluen noin 5–3 miljoonaa vuotta sitten.[36] AlussaPohjois-Amerikkaan hitaasti lähestyvänEtelä-Amerikan pohjoispuolella oli rikkonainen tulivuorisaarikaari.Panamankannas nousi vaiheittain huojuen merestä noin 4,6[37]–2,6 miljoonaa vuotta sitten.[38] EteneväTiibetin ylängön kohoaminen viilensi osaltaan Maanilmastoa. Ylängöthän säteilevät Auringon lämpöä pois jäätikköjen tapaan. Tiibetin ylänkö nousi noin 3,6 miljoonaa vuotta sitten

Varhaisplioseenilla lauhkeat lajit saapuivat Keski-Eurooppaan trooppisten tilalle.[39] Mutta plioseenin loppupuolella oli Keski-Euroopassa lämpimimmillään vielä 4–5 astetta lämpimämpää kuin nyt.[40] Lämpötilakäyrää kuvaava heiluri alkoi heilua yhä voimakkaammin[41]. Noin 3,2 miljoonaa vuotta sitten ilmestyi pohjoiselle pallonpuoliskolle suuria jäätiköitä[42], kun lämpötila notkahti hetkeksi alas, mutta palautui vielä ennalleen.

Maapallo romahti[43] noin 2,74 miljoonaa vuotta sitten kylmäänjääkausitilaan, jossa jääkauden ja lämpökaudet vuorittelevat. Näihin aikoihin jään kuljettamaa hiekkaa ilmestyi Tyynellemerelle, ja 65 leveysasteen insolaation muutokset kasvoivat merkittävästi[43].

Luoteis-Euroopasta (Englannista) hävisisubtrooppinen kasvillisuus kahtena pulssina noin 3 ja 2,5 miljoonaa vuotta sitten. Silloin Panamankannaksen lopullinen sulkeutuminen katkaisi Atlantin yhteydenTyyneenmereen. Näin Atlantin suolapitoisuus pääsi kasvamaan. NytMaan akselikallistuman ja radan muutokset saattoivat muuttaa Atlantin termohaliinikiertoa niin, että jääkausia saattoi syntyä. Tyyneenmereen ilmestyi jäävuoria 2,65 miljoonaa vuotta sitten.[44] Pohjoinen jäämeri jäätyi kokonaan 2,5 miljoonaa vuotta sitten, jolloin Kiinassa oli kylmistä, kuivista kausista kieliviä laajojalössikerrostumia. Jäätiköt olivat tällöin vielä pieniä ja ohuita myöhempiin verrattuna.

Pleistoseenikaudella oli noin 26 jäätiköitymistä, joista kymmenen olivat suuria. 2,75–1,3 miljoonan vuoden takaisten jäätiköitymisten laajuutta ei tunneta tarkoin. Suuret jääkaudet alkoivat viimeistään noin 0,9 miljoonaa vuotta sitten.

Viimeistään 1,8–1,6 miljoonaa vuotta sitten ilmasto viileni jääkauden kynnykselle. Noin 1,65 miljoonaa vuotta sitten oli jälleen suuria jäätiköitä Islannissa, vallitsiEburon-jääkausi. Alpeille ilmestyi vuoristojäätiköitä, samoin läntiseen Pohjois-Amerikkaan. Mutta ilmasto lämpeni pian takaisin. Oli käynnistynyt kylmenevän ja kuivenevan ja lämpimän ja kostean ilmaston voimistuva aaltoliike. Jääkaudet pitenivät ajan mukana, syynä on pidetty muun muassa ilmakehänhiilidioksidimäärän alenemista, joka on laskenut viimeiset 10 miljoonaa vuotta. Meren pinnan korkeus vaihteli ilmaston mukaan.Tiglian-lämpökaudella oliCalabrian-rantaviiva.

Suuret jääkaudet

[muokkaa |muokkaa wikitekstiä]

Ehkä 1,05 – viimeistään 0,9 – miljoonaa vuotta sitten ilmestyi ilmastokäyrien mukaan voimistuva 100 000 vuoden suurijääkausijakso, joka liittyy Maan radan soikeuden muutoksiin. Noin 0,9 miljoonaa vuotta sittenPohjoinen jäämeri jäätyi ympärivuotisesti, ja viimeistään noin 0,87 miljoonaa vuotta sitten valtavan suuria jäätiköitä levittäytyi Pohjois-Amerikassa ja Euroopassa.lähde? Jäätiköt ovat levittäytyneet pohjoiselle pallonpuoliskolle laajalle alueelle jäänäytteiden mukaan kahdeksan kertaa, moreeni- ja kerrostumalöytöjen mukaan varmasti viisi kertaa. Vanhin varma suurjäätiköityminen onMIS 22Dorst noin 0,87 miljoonaa vuotta sitten tai Bavel/Elbe. Jäätiköiden levittäytyminen laajalle alueelle vaatii rajua lämpötilan laskua. Jos heinäkuun keskilämpötila laskisi 8 °C, jäätiköt olisivat huomattavasti suppeampia kuin jos lämpötila laskisi kaksi kertaa enemmän, 16 °C. Suuret jäätiköt vaativat lämpötilan tuntuvaa pudotusta. Näin vaikka lämpötila viileni melko paljon pleistoseenin alkupuolella, ei syntynyt hyvin suuria jäätiköitä.

Jääkausijaksojen pituus vaihtelee eri näytteistä mitatuissa eri aikoina. Esimerkiksilössikerrostumat ja merenpohjan sedimentit antavat erilaisia tietoja. Erityisen syviä 100 000 vuoden vaihtelut alkoivat olla 600 000 vuotta sitten, mutta ovat sittemmin hieman madaltuneet eli viimeinen jääkausi ei ollut niin kylmä kuin edelliset. Varhaisella pleistoseenilla noin 2,7–1,25 miljoonaa vuotta sitten hallitsi Maan ilmastoa 41 000 vuoden jakso. Kausi, jolloin 100 000 vuoden jaksot ja 41 000 vuoden jaksot olivat yhtä voimakkaita, oli 1,25 miljoonaa – 600 000 vuotta sitten. 100 000 vuoden jakso vaihtelee välillä 80 000 – 120 000 vuotta.

Lämpötiloja eri kausilla

[muokkaa |muokkaa wikitekstiä]

Keski-Euroopan keskilämpötiloja:

  • Eoseeni 21 °C
  • Oligoseeni 18 °C
  • Mioseeni 16 °C
  • Plioseeni 14 °C
  • Nykyään 9–10 °C

Päiväntasaajan syvämeren lämpötiloja:

  • Myöhäisliitukausi 20 °C
  • Oligoseeni 10,4 °C
  • Ala-keskimioseeni 7 °C
  • Myöhäismioseeni noin 8 C, 10 mvs kolmen asteen lasku
  • Alaplioseeni noin 3,5
  • Yläplioseeni 2,2
  • Pleistoseenin interglasiaalit 2,4
  • Pleistoseenin glasiaalit 1,6
  • Nyt hieman yli 1,7 °C[45]

Katso myös

[muokkaa |muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa |muokkaa wikitekstiä]

Viitteet

[muokkaa |muokkaa wikitekstiä]
  1. Ruddiman 2008, s. 100–102.
  2. Ruddiman 2008, s. 101.
  3. http://faculty.uaeu.ac.ae/fhowari/images/fares/presentations-classes/8.45.gif[vanhentunut linkki] KUOLLUT LINKKI
  4. abHow the Isthmus of Panama Put Ice in the Arctic 2007 Woods Hole Oceanographic Institution
  5. abBjörn Kurtén,Jääkausi, s. 27.
  6. Eronen 1991, s 100
  7. Jääkausien jäljillä, Matti Eronen 1991, s 101
  8. abLunkka 2008, s. 152.
  9. Eronen 1991, s. 106
  10. Volker Mosbrugger, Torsten Utescher, and David L. Dilcher:Cenozoic continental climatic evolution of Central EuropeProceedings of the National Academy of Sciences of the United States of America. 2005 October 10..Arkistoitu 1.8.2013. Viitattu 17.7.2008.(englanniksi)
  11. Juha-Pekka Lunkka: Maapallon ilmastohistoria. Gaudeamus 2008, 1. painos, s. 151.
  12. Eronen 1991, s. 107.
  13. Ruddiman 2008, s. 103.
  14. Lunkka 2008, s. 143.
  15. Eronen 1991, s. 101.
  16. Eronen 1991, s. 103.
  17. abcLunkka 2008, s. 145.
  18. Lunkka 2008, s. 147, 161.
  19. Lunkka 2008, s. 157.
  20. Eronen 1991,, s. 106–.
  21. Eronen 1991, s. 101–.
  22. Lunkka 2008, s. 147.
  23. Jean Lynch-Stieglitz:Lecture 5: Cenozoic(pdf)shadow.eas.gatech.edu.Arkistoitu 8.9.2006. Viitattu 11.7.2008.
  24. Lunkka 2008, s. 146
  25. Lunkka 2008, s. 172.
  26. Karttakeskus, Maapallo, s. 39.
  27. Ruddiman 2008, s. 102.
  28. Palaeogeographic evolution of northwestern Europe during the Upper Cenozoic 511 GEODIVERSITAS • 2002 • 24 (3) © Publications Scientifiques du Muséum national d’Histoire naturelle, Paris.
  29. http://www.stratigraphy.org/tortonian.htm KUOLLUT LINKKI
  30. Lunkka 2008, s. 167.
  31. abLunkka 2008, s 167
  32. Karttakeskus, Maapallo, s. 35–.
  33. abKarttakeskus, Maapallo, s. 38–.
  34. Wilson 200, s 141
  35. Ernst Mayr:History of the North American Bird Fauna (Figure 1 ja tieto siitä, että Panamankannas meni kiinni myöhäisplioseenilla)Wilson Bulletin. 1946.Arkistoitu 15.10.2009.
  36. Eronen, Jääkausien jäljillä s 107
  37. http://www.climategeology.ethz.ch/projects/panama
  38. Karttakeskus, Maapallo s. 36-
  39. Kurtén, Jääkausi s 27
  40. Eronen, Jääkausien jäljillä s 109
  41. Ruddiman 2008, s 201
  42. Lunkka 2008, s 172
  43. abWilson 200, s 148
  44. Karttakeskus, Maapallo s 36.
  45. Tage nilsson, The Pleistocene s 449 ja kaavio Fig. 20.1
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheestaKenotsooinen maailmankausi.
Maapallon geologinen historia
Prekambri (4 567–541 miljoonaa vuotta sitten)
Hadeeinen aioni (4 567–4 000 mvs) 
Arkeeinen aioni (4 000–2 500 mvs)
Proterotsooinen aioni (2 500–541 mvs)
541 miljoonaa vuotta sitten – nykyaika
Fanerotsooinen aioni (541 mvs – nykyaika)
paleotsooinen (541–252,17 mvs):
mesotsooinen (252,17–66,0 mvs):
kenotsooinen (66,0 mvs – nykyään):
Kenotsooinen maailmankausi (66,0 mvs – nykyään)
Paleogeenikausi (66,0–23,03 mvs)
Neogeenikausi (23,03–2,588 mvs)
Kvartäärikausi (2,588 mvs – nykyään)
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Kenotsooinen_maailmankausi&oldid=23333504
Luokka:
Piilotetut luokat:

[8]ページ先頭

©2009-2025 Movatter.jp