Kemerovon alue (ven.Ке́меровская о́бласть,Kemerovskaja oblast) onVenäjän federaatioon kuuluva runsaan 2,7 miljoonan asukkaanfederaatiosubjekti Etelä-Siperiassa. Kemerovon alue tunnetaan Venäjän hiilentuotannon keskuksena; alueella sijaitsee maailman suurimpiin kuuluva Kuzbassinhiilikenttä.[3][1]
Kemerovon alue on pääasiassa ylänköä, joka muuttuu vuoristoksi etelään ja kaakkoon päin mentäessä. Aivan pohjoisin osa kuuluuLänsi-Siperian alankoon. Alueen merkittävin joki onObiin laskevaTom.
Kemerovon alue on perustettu 26. tammikuuta 1943. Tosin alueen ensimmäinen kaupunki, nykyinenNovokuznetsk, perustettiin venäläisen historiakirjoituksen mukaan 1618. Alueella oli toki asuttuja taajamia myös ennen kuin venäläishallinto otti alueen hallintaansa.
Kemerovon alue on yksiVenäjän federaation alue (subjekti) ja sen pääkaupunki on Kemerovo (1925–1932 nimenäŠtšeglovsk). Kemerovon aluehallinnosta vastaavat kuvernööri ja Lakiasäätävä kokous. Nykyinen kuvernööri onAman Tuleev. Alue on jaettu hallinnollisesti 19 piiriin ja 18 kaupunkialueeseen.
Kemerovon alueen osuus Venäjänbruttokansantuotteesta oli tilastokeskus Rosstatin mukaan 622,5 miljardia Venäjän ruplaa vuonna 2010, eli 1,66 prosenttia maan bruttokansantuotteesta (37 398,5 mrd. RUB). Alueen laskennallinen BKT henkeä kohti jäi alle Venäjän keskitason. Vuonna 2010 se oli jokaista aluepiirin 2,76 miljoonaa asukasta kohti noin 5 519 EUR/vuosi (eli oli 86 % maan keskiarvotasosta 6 413 EUR).[4][2][5]
Kemerovon alue sijaitseeKuznetskin laakiolla, joka on yksi Venäjän merkittävimpiäkivihiilen tuotantoalueita.[1] Kivihiilen lisäksi alueelta saadaanrautamalmia ja polymetalleja. Tärkeimmät teollisuudenalat ovat metalli-, koneenrakennus-, kemian-, elintarvike-, puunjalostus- ja kevytteollisuus. Maataloudessa on keskitytty karjatalouteen ja vihannesten viljelyyn. Lisäksi on mehiläisten tarhausta ja turkismetsästystä.
Kemerovon alueen asukasluku oli vuoden 2010 väestönlaskennan mukaan 2 763 135.[2] Enemmistö alueen asukkaista onvenäläisiä, mutta alueella asuu myösukrainalaisia,tataareja jatšuvasseja jašooreja. Yli 70 % alueen väestöstä asuu yhdeksässä suurimmassa kaupungissa.
↑Euro exchange rates RUB (Euroopan keskuspankin vaihtokurssi 40,8200 RUB/EUR) Kurssimuunnos käyttäen vuoden lopun kurssia 2010-12-31. European Central Bank, ecb.int. Viitattu 10.3.2013. (englanniksi)