Kasmir | |
---|---|
![]() | |
Henkilötiedot | |
Koko nimi | Thomas Antero Kirjonen |
Syntynyt | 27. maaliskuuta1985 (ikä 40) Espoo |
Ammatti | kokki[1],laulaja |
Muusikko | |
Taiteilijanimi | Kasmir |
Aktiivisena | 2014– |
Tyylilajit | pop,soul |
Yhtyeet | Collarbone 15 Minutes Before The Dive |
Levy-yhtiöt | Universal Music (2014–) |
Aiheesta muualla | |
www.kasmir.fi | |
Infobox OK |
Kasmir (oik.Thomas Antero Kirjonen, s.27. maaliskuuta1985Espoo[1]) on suomalainenmuusikko,lauluntekijä jalaulaja. Hän tuli alun perin tunnetuksi Suomessa kesällä 2014kesähitillään ”Vadelmavene”. Koulutukseltaan hän on kokkilähde?.
Ennen soolouraansa Kasmir on toiminut laulajanaCollarbone- ja15 Minutes Before The Dive -yhtyeissä.[2] Collarbonessa hän oli myös tekemässä yhtyeen kappaleita.[3] Hän on käynytperuskoulun ja on ammattikoulutukseltaankokki, jona hän työskenteli päivätyönään vuosina 2001–2013 ennen muusikon uraansa.[1][4][5]
Hän on tehnyt kappaleita myös useille suomalaisartisteille, kutenAnna Abreulle,Jannalle,Isac Elliotille,Diandra Floresille sekäRobinille.[6]HeavyWeight-ryhmälle hän on ollut tekemässä kappaleita ”Fireworks” sekä ”On the Edge”, joilla hän myös toimii solistina.[7] Lisäksi hän teki yhteiskeikkoja HeavyWeightin kanssa.[4] Hän on vieraillut myösAsteen,Sannin ja Robinin kappaleilla. Hän oli mukana tuottajansaHank Solon elokuussa 2016 julkaistulla ”Söpö”-debyyttisinglellä.[8]
Ensimmäisen soolosinglensä, ”Vadelmaveneen”, Kasmir julkaisi 4. huhtikuuta 2014.[9] Kappale valittiinThe Voicen äänestyksessä vuoden 2014 kesähitiksi.[10] ”Vadelmavene” oli mukana myös elokuussa 2014 ensi-iltansa saaneessaKesäkaverit-elokuvassa.[9] Hank Solon jaJonas W. Karlssonin tuottama esikoisalbumiAMK Dropout julkaistiin 19. syyskuuta 2014.[2] Kasmir on kuvaillut musiikkiaan ”purkkasouliksi”.[11] Hän sai esikoisalbumillaan ensimmäisenä Suomessakultalevyn pelkilläsuoratoistokuunteluilla, kun albumia oli kuunneltu kymmenen miljoonaa kertaa, vaikka albumia oli myyty vain noin 3 000 kappaletta.[12]
Kasmir palkittiin vuoden tulokkaana vuoden 2015Emma-gaalassa. Single ”Vadelmavene” palkittiin puolestaan vuoden biisinä.[13]
Kasmir esitti yhdessäSAARAn kanssa vuoden 2015Kesäkumikappaleen ”Vauvoja”.[14] Kappale oli kampanjan 20. kesäkumikappale.[15] Kappale poikkesi teemaltaan aiempien vuosien kesäkumikappaleista, sillä ne olivat aiemmin liittyneet muun muassa irtosuhteisiin. ”Vauvoja”-kappale puolestaan kertoo rakkaudesta, lasten hankinnasta sekä vakavasta parisuhteesta.[16] Kappaleella myönnettiin elokuussa 2015Sydänmerkki ensimmäisenä musiikkikappaleena.[17] Kappale nousi kesällä 2015 viideksi peräkkäiseksi viikoksi Suomen soitetuimmaksi radiokappaleeksi.[18]YleX:n musiikkipäällikön Peppi Puljujärven mukaan kappale nousi ensimmäisenä kesäkumikappaleena myös muiden radiokanavien soittolistoille[19], kun aiemmin kesäkumikappaleet ovat soineet lähinnäYlen radiokanavilla.
Kasmir julkaisi helmikuussa 2016 ensimmäisen singlen, ”Amen”, toiselta albumiltaan. Tuolloin albumin kerrottiin ilmestyvän tulevana syksynä[20], mutta sittemmin sen julkaisua siirrettiin useasti. Vuoden 2016 julkaistiin myös singlet ”Moshaamaan” ja ”Nutellaa ja jutellaa”, mutta nuo kappaleet eivät lopulta päätyneet toiselle albumille, sille ne eivät lopulta enää sopineet albumikokonaisuuteen.[21][22][23] Tammikuussa 2017 julkaistiin seuraava single, ”Huonoo seuraa”.
Helmikuussa 2017 hän oli yksi kilpailijoistaMTV3-kanavanTanssii tähtien kanssa -ohjelmankymmenennen tuotantokauden kilpailijoista. Kasmir joutui keskeyttämään kilpailun maaliskuussaAxl Smithin salakatselun oikeudenkäynnistä nousseen kohun vuoksi.[24] Smith oli jakanut Kasmirin keikkabändin yhteiseenWhatsApp-ryhmään salaa kuvatun videon, jossa Kasmir harrastaa seksiä. Mediassa oli kuitenkin annettu ymmärtää, että ryhmään olisi jaettu useita Smithin kuvaamia seksivideoita.[25] Kasmir toimi oikeudessa jutun todistajana.[26] Kohun myötä myös useat radiokanavat poistivat Kasmirin musiikin soittolistoiltaan.[27] MyöhemminStara uutisoi iltapäivälehtien raportoineen valheellisesti oikeuden asiakirjoista[28], minkä seurauksena monet asiasta uutisoineet julkaisut esittivät korjauksia tekemiinsä artikkeleihin ja radiokanavat ottivat Kasmirin musiikin takaisin listoilleen.
Kasmirin toinen albumi julkaistiin lopulta helmikuussa 2018. Se nousi ensimmäisellä listaviikollaanSuomen virallisen albumilistan ensimmäiselle sijalle ja on ylittänyt kultalevyrajan.[29] Albumilta julkaistiin kuusi singleä helmikuun 2016 ja tammikuun 2018 välillä.
Keväällä 2018 hän oli yksiVain elämää -televisiosarjankahdeksannen kauden artisteista.[30]
Kasmir asuuavoliitossa Julia-nimisen naisen kanssa omakotitalossa EspoonLaaksolahdessa ja he saivat kesäkuussa 2021 esikoisensa[31] ja syyskuussa 2023 toisen lapsen.[32]
Annoskateus – stooreja ja reseptejä, WSOY 2018. Yhdessä Erkka Mykkäsen kanssa.ISBN 9789510427743.[33]