Kansakunta tarkoittaa ihmisyhteisöä, jonka jäseniä yhdistää toisiinsa ja erottaa muista kansakunnista esimerkiksi yhteinen kotimaa, historia, julkinen kulttuuri ja talous. Kansakunnan käsite syntyi 1700- ja 1800-luvunnationalismin seurauksena Euroopassa, kun eri valtiot alkoivat selkeästi eriytyä ja muodostaa omia kansallisia hallintokulttuureitaan.
Anthony D. Smithin määritelmän mukaan kansakunta on ihmisyhteisö, jolla on nimi, joka elää kotimaassaan ja jolla on yhteisiämyyttejä ja yhteinen historia, yhteinen julkinen kulttuuri, yhtenäinen talous sekä yhtäläiset oikeudet ja velvollisuudet. Kansakunnan ei välttämättä tarvitse hallita aluettaan vähintään autonomisena yksikkönä, vaan riittää että se pyrkii hallinnolliseenautonomiaan ja asuu myyttien määräämässä kotimaassaan. Kansakunta on suppeampi käsite kuinetninen yhteisö. Ne eroavat siinä, että kansakunnassa on oltava kokonainen yhteinen julkinen kulttuuri mutta etnisessä ryhmässä eri väestöryhmillä voi olla vain jokin yhteinen kulttuuripiirre. Toinen ero on siinä, ettäetnisen ryhmän sisällä voi kansakunnasta poiketen olla suuriakin eroja oikeuksien ja velvollisuuksien suhteen esimerkiksi erisäätyjen kesken.[1]
Modernissa maailmassa kansakuntien jäseniä liittävät yhteen valtion säätämät lailliset oikeudet ja moderni kansalaisuus. Entisaikoina saman tehtävän täyttivätuskonnollinen laki jarituaalit. Tämän pohjalta Anthony D. Smith pitää mahdollisena, että jomyöhäisantiikin ajanjuutalaisia jaarmenialaisia voitaisiin kutsua kansakunniksi.Keskiajan Euroopan kansakunnat pohjautuivat Smithin mukaan lateraalisiin etnisiin yhteisöihin. Ne voidaan jaotella dynastiseen ja patriisityyppiin. Vahvoihin valtioihin perustuvia dynastisia kansakuntia olivat Englanti, Skotlanti, Ranska, Tanska, Ruotsi, Espanja, Puola ja Venäjä sekä jonkin aikaa myös Unkari. Epäyhtenäisempiin patriisityypin kansakuntiin kuuluivat myöhäiskeskiajan Sveitsi ja Alankomaat, osittain myös Irlanti. Euroopan ulkopuolella kansakunnaksi Smith nimeääTokugawa-suvun1600–1800-luvuilla hallitseman Japanin. Kaikille esimoderneille kansakunnille oli ominaista, että ne muodostuivat vähitellen eivätkä minkään ihmisryhmän tietoisen tavoittelun tuloksena.[1]
Benedict Andersonin mukaan kansakuntaa määrittää kolme asiaa: rajat, jotka kansakuntia erottavat; ajatus ja mahdollisuus kansakunnan suvereenisuudesta; sekä se, että kansakuntakuvitellaan yhteisöksi. Tässä yhteisö viittaa siihen, että kansakuntaan liitetään ajatus syvästä horisontaalisesta toveruudesta. Kuvitteleminen taas tarkoittaa sitä, että kansalaiset eivät koskaan tunne suurinta osaa kansakunnan muista asukkaista tai edes kuule heistä, mutta silti jokaisen kansalaisen mielessä elää kuva kansakunnan jäsenten välisestä yhteydestä. Tämän veljeyden, sisaruuden tai kansalaisuuden ansiosta ihmiset ovat tunnistaneet omat ja toisten velvollisuudet, ja he ovat jopa voineet esimerkiksi sodissa uhrata henkensä isänmaansa ja kansallisten arvojensa puolesta.[2]
- Pakkasvirta, Jussi & Saukkonen, Pasi (toim.): Nationalismit. Helsinki: WSOY, 2005. ISBN 951-0-29186-2
- ↑abRemy, Johannes 2004 (Nationalismit, 2005), s. 58–60.
- ↑Pakkasvirta, Jussi (Nationalismit, 2005), s. 76–77.
