Kaniinia on istutettuvieraslajiksi monin paikoin ja se on joutunut ISSG:n (Invasive Species Specialist Group of the IUCN Species Survival Commission) listalle yhtenä maailmansadasta haitallisimmista vieraslajista.[6] Toisaalta kaniinia ei ole laskettu Euroopan sadan haitallisimman vieraslajin joukkoon.[7]
Villikaniini on noin 34–50 senttimetriä pitkä ja hännän pituus on 4–8 senttimetriä. Se painaa 1,3–2,2 kilogrammaa. Kaniini onjänikseen verrattuna pieni, pyylevä ja lyhytkorvainen. Tummat (melanistiset) villikanit ovat tavallisia, mutta kaikki poikkeavan väriset kaniinit ovat villiintyneitä kesykaneja tai niiden jälkeläisiä.[8]Kesykaniinien väri ja koko vaihtelevat huomattavasti. Villikaniini kesytettiin varhain, jo muinaisetroomalaiset jafoinikialaiset pitivät kaneja. Yleistä kaninkasvatus oli luostareissa ja monet kanirodut ovat saaneet alkunsa luostarikasvatuksesta.[9]
Kaniinit elävät yleensäyhdyskunnissa kuivilla hiekka- tai hiekkasavimailla aukeassa tai pensaikkoisessa maastossa. Ne rakentavat mutkittelevia koloverkostoja. Pesä pehmustetaan heinillä ja emon vatsavillalla. Kaniineilla on vuodessa säännön mukaan 3–4 pesuetta (enimmillään kuusi), joissa on 2–10 poikasta kerralla, syntymäpaino 30–40 g. Poikaset ovat syntyessään sokeita ja karvattomia. Elinikä on pisimmillään noin yhdeksän vuotta, tavallisesti paljon lyhyempi.[8] Toisin kuin monissa oppikirjoissa kerrotaan, poikaset eivät voi Keski- ja Pohjois-Euroopan oloissa lisääntyä vielä syntymävuotenaan, vaan vasta seuraavana keväänä.[10] Muiden jänislajien tavoin kaniini onkasvinsyöjä ja se syö luonnossa erittäin monipuolista ravintoa kuten erilaisiaruohovartisia kasveja, vihanneksia, oraita,havupuiden silmuja ja puun kuorta.
Kaniinien merkitys Etelä-Euroopan luonnolle on suuri.Espanjalainen tutkijaryhmä on jopa kutsunutIberian niemimaan välimerellistäekosysteemiä kaniinin ekosysteemiksi. Kanienlaiduntaminen ja kaivaminen lisäävät elinympäristön monimuotoisuutta luoden avoimia alueita ja dynamiikkaa kasvistoon. Vähintään 72 kasvilajin siemeniä leviää kaniinien papanoissa, jotka myös lannoittavat maata. Lisäksi kanien ”käymälät” toimivat ravinnonlähteenä monilleselkärangattomille.Sammakkoeläimet,matelijat sekä jotkin linnut käyttävät kaniinien koloja suoja- ja lepopaikkoina.[11]
Kaniini on luontaisella elinalueellaanavainlaji monien petojen saaliseläimenä. Nelisenkymmentä eläinlajia, joihin kuuluu sekä nisäkkäitä, lintuja että matelijoita, käyttää kaneja ravintonaan. Ne ovat tärkeää ruokaa muun muassaketulle,hillerille,genetille jaiberiankeisarikotkalle. Kannan romahtaminen johti osaltaaniberianilveksenuhanalaistumiseen. Villikaniini on tärkeäriistaeläin Espanjassa, ja niitä pyydystetään vuosittain miljoonia yksilöitä.[5][11][1]
Kaniini oli muinoin levinnyt laajalle Euroopassa, kutenpleistoseenikauden fossiililöydöt todistavat.Jääkausi työnsi eläimet Espanjaan jaAfrikan luoteisosiin, ja vastaihminen vaikutti osaltaan niiden uuteen leviämiseen.[9][12] Kanta on romahtanut Iberian niemimaalla virustautien, elinalueiden tuhoutumisen ja voimaperäisen metsästyksen johdosta.Portugalissa se on luokiteltusilmälläpidettäväksi ja Espanjassavaarantuneeksi lajiksi.[5][1]
Kaniini on kuulunut muun muassaBritteinsaarten eläimistöön ainakin yhtenä jääkausien välisenä aikana, mutta laji hävisimannerjään peitettyä alueen. Britteinsaarille se levisi uudelleen Ranskastanormannien hallitsijoiden ajalta lähtien (1100–1200-luku). Englannissa on havaittu, että villikanit tuottavat merkittäviäekosysteemipalveluja. Kun laitumilla ei laidunneta lehmiä eikä muitakaan eläimiä, kaniinista on tullutluonnon monimuotoisuuden kannalta avainlaji. Useat niittyjen selkärangattomat ovat täysin riippuvaisia kaniinien esiintymisestä.[12]
Samanlaisiin tuloksiin on päädyttyRuotsissa, jossa kaniineja on ollut jo sata vuotta. Sielläkin on laiduntaminen loppunut luonnonmaisemissa, ja monet aiemmin avoimet alueet ovat kasvaneet umpeen ja ruohottuneet. Kaniinien laiduntaminen ja jatkuva kaivutyö on tuonut esille paljasta maata, jossa monet harvinaiset kasvit ovat pystyneet itämään maansiemenpankista ja leviämään. Useat harvinaiset kasvit ja jotkut sienetkin ovat säilyneetHallandin hiekkadyyneillä ja nummialueilla kaniinien ansiosta.[13][14][15] Ruotsissa kaniineja elää muun muassaGotlannissa jaSkånessa. MyösNorjaan kaniini tuotiin 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa. Lisäksi kaniineja on monilla Norjan jaTanskan rannikoiden saarilla.[8]
Kaniini on levinnyt ihmisen mukana ympäri maailmaa. Usein sitä on istutettu tietoisesti riistaksi, esimerkiksi merimiehet siirsivät kaniineja saariin matkansa varrella, saadakseen seuraavallakin purjehduksella tuoretta muonaa. Kun puhutaan kaniiniongelmasta, tarkoitetaan juuri eurooppalaisperäisten villikaniinien runsautta. Monilla alueillakotoperäiset kaniinilajit ovat käymässä harvinaisiksi, ja jotkut ovat suorastaan uhanalaisia.[18][19][20][21][22]
Australiaan kaniini tuotiin vuonna 1859riistaeläimeksi. Suotuisan ympäristön ja ilmaston sekä luonnollisten petojen puuttuessa kanta lisääntyi arviolta 600 miljoonaan yksilöön vuoteen 1950 mennessä. Kaniinit aiheuttivat merkittäviä taloudellisia menetyksiä Australian villa- ja lihateollisuudelle. Kantaa rajoitettiinbiologisella torjunnalla levittämällä myksoomavirusta, joka aiheuttaa kaniineille myksomatoosi-sairautta. Kanta vähentyi 99 prosenttia muutamassa vuodessa, mutta sairaudelle vastustuskykyisiä kantoja alkoi kehittyä ja virus menetti tehoaan. Kaniinikanta alkoi kasvaa, mutta ei kuitenkaan noussut enää 1950-lukua edeltävälle tasolle. Vuodesta 1995 lähtien kaniineja on torjuttucaliciviruksella, joka on ollut tehokkain kuumimmilla alueilla.[23] Kaniinit ovat Australiassa aiheuttaneet alkuperäislajistoon kuuluvanisopussikaniinin kannan vähenemistä, kilpailemalla sen kanssa elintilasta ja ravinnosta.[24] Eräs viljelijä levitti myksoomavirusta myös Ranskaan 1950-luvun puolessavälissä, josta tauti levisi muualle Eurooppaan.lähde?
Kaniinikannan romahtaminen on vaikuttanut sitä ravinnoksi käyttävien eläinten kantoihin.[1] Näin myös Australiassa, missä kotoperäisetpetolinnut olivat oppineet käyttämään kaniineja ravinnokseen. Kun calicivirusta alettiin levittää kanien hävittämiseksi, useat tutkijat ja lintuharrastajat pelkäsivät myös petolintukantojen romahtavan.[25]
↑abcdVillafuerte, R. & Delibes-Mateos, M: Oryctolagus cuniculusIUCN Red List of Threatened Species. Version 2019-3. 2019. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 15.12.2019. (englanniksi)
↑Nisäkäsnimistötoimikunta: Kaniinit (Oryctolagus). Maailman nisäkkäiden suomenkieliset nimet. 2008. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Helsingin yliopisto. Arkistoitu 24.5.2012. Viitattu 12.7.2010.
↑Nisäkäsnimistötoimikunta: Kaniini eli villikaniini (Oryctolagus cuniculus). Maailman nisäkkäiden suomenkieliset nimet. 2008. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Helsingin yliopisto. Arkistoitu 24.5.2012. Viitattu 12.7.2010.
↑D. von Holst, H. Hutzelmeyer, P. Kaetzke, M. Khaschei, H. G. Rödel, H. Schrutka: Social rank, fecundity and lifetime reproductive success in wild European rabbits (Oryctolagus cuniculus). Behavioral Ecology and Sociobiology 51: 245-254, 2002. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
↑abDelibes-Mateos M, Delibes M, Ferreras P, Villafuerte R: Key role of European rabbits in the conservation of the Western Mediterranean basin hotspot. Conservation Biology 22(5):1106-17, 2008. Society for Conservation Biology.Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
↑abA. C. Lees, D. J. Bell: A conservation paradox for the 21st century: the European wild rabbit Oryctolagus cuniculus, an invasive alien and an endangered native species. Mammal Review 38 (4): 304–320, 2008. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
↑Pentti Alanko: Kaniinit ovat mainettaan parempia. Maatiainen 2/2011, 2011. Maatiainen ry.
↑Yamada, F & Sugimura, K.: Pentalagus furnessiIUCN 2012. IUCN Red List of Threatened Species. Version 2012.2.. 2012. International Union for Conservation of Nature and Natural Resources. (englanniksi)
↑Smith, A.T. & Boyer, A.F.: Sylvilagus aquaticusIUCN 2012. IUCN Red List of Threatened Species. Version 2012.2.. 2012. International Union for Conservation of Nature and Natural Resources. (englanniksi)
↑Romero Malpica, F.J. & Rangel Cordero: Sylvilagus graysoniIUCN 2012. IUCN Red List of Threatened Species. Version 2012.2.. 2012. International Union for Conservation of Nature and Natural Resources. (englanniksi)
↑Beauvais, G.P., Sequin, E., Rachlow, J., Dixon, R., Bosworth, B., Kozlowski, A., Carey, C., Bartels, P., Obradovitch, M., Forbes, T. & Hays, D.: Brachylagus idahoensisIUCN 2012. IUCN Red List of Threatened Species. Version 2012.2.. 2012. International Union for Conservation of Nature and Natural Resources. (englanniksi)
