Kana (Gallus gallus domesticus) onkanalintujen lahkoon kuuluva kesytettylintu. Kana on yksi yleisimmistäkotieläimistä lähes kaikkialla maailmassa. Kananmunien lisäksi ravintona hyödynnetään lihaa. Koiraspuolista lintua kutsutaankukoksi. Kana polveutuu aasialaisestapunaviidakkokanasta (Gallus gallus). Kanoja pidetäänmunien jalihan vuoksi, mutta myös lemmikkeinä. Lihantuotannossa käytettäviä kanoja kutsutaanbroilereiksi.
Kana on maailman yleisin lintu, sillä tarhattuja kanoja elää maailmassa yli 30 miljardia yksilöä. Toiseksi yleisin lintu on luonnonvarainenmiljoonakutoja, jonka kanta on noin 1,5 miljardia yksilöä.[1]
Kesykanat polveutuvatKaakkois-Aasian viidakkokanoista, joistapunaviidakkokana (Gallus gallus),[2]srilankanviidakkokana (Gallus lafayettii),[2]harmaaviidakkokana (Gallus sonneratii)[2] javiherviidakkokana (Gallus varius)[2] ovat yhä olemassa. Nykyiset kesykanat ovat edellisistä lähinnä punaviidakkokanaa. Kesykanan ja viherviidakkokanan koirasjälkeläiset (Bekisar) ovat pelkästään suvunjatkamiskykyisiä.Uskotaan että kana kesytettiin aluksikukkotappeluja varten[3] ja myöhemmin uskonnolliseen käyttöön, jotta saataisiin riittävä määrä lintuja uhrattavaksi ja ennustamista varten, ja vasta myöhemmin lihaa ja munia alettiin hyödyntää.[4]Vuonna 500 eaa.persialaiset toivat sotasaaliinaan taistelukukkoja kotimaahansa. Persiasta kana levisiTurkkiin jaEgyptiin.
Esihistoriassa kanat eivät olleet ruokaa, vaan niitä kunnioitettiin. Sen osoittaa muun muassa se, että naaraslintuja pantiin naisten ja kukkoja miesten hautoihin.[5]
Vuoden 100 jaa. tienoilla kana oli kotieläimenä jo levinnytEurooppaanKreikan ja eteläisenVenäjän kautta.Rooman valtakunnan aikoihin kanankasvatus lisääntyi voimakkaasti. Vanhojen käyttömuotojen lisäksi kananlihan syöminen yleistyi, kanojen avulla alettiin myös ennustaa ja niihin liitettiin erilaisia uskomuksia. Suomeen kana tulirautakaudella 300 eaa. – 1300 jaa. Sitä kasvatettiin aluksikartanoissa. Talonpoikaisväestön keskuuteen kana alkoi levitä1800-luvun lopulla.[6]
Useimmat kanarodut on jalostettu 1800-luvulla, mutta vasta1900-luvun puolella alettiin kanoja pitää lihan- ja munantuotannossa teollisessa mitassa.Koneellinen haudonta mahdollisti suurien eläinmäärien tuottamisen, ja sukupuolilajittelu puolitti alkukasvatettavien poikasten lukumäärän. Kananmunien kysyntä kasvoi kansan opittua syömään niitä, joten tuotantoa tehostettiin.
Lattiakanaloiden eläinmäärät kasvoivat, samaten lintujen sairaudet ja hoitajien työmäärä lisääntyivät. Britanniassa 1950-luvulla kehitetythäkkikanalat yleistyivät 1970-luvulla ja mahdollistivat tilojen eläinmäärien valtavan kasvun.
Laitilan vaakunassa on valkoinen kukko punaisessa kentässä. Laitilassa tuotetaan noin 30% kaikista Suomen kananmunista.lähde?
Kanat ovat kaikkiruokaisia. Luonnossa ne syövät kasvien siemeniä, nuppuja ja ruohoa sekä matoja, toukkia, etanoita ja hyönteisiä. Tuotantokanoille syötetään määrällisesti eniten viljaa mutta myös esimerkiksi soijasta tai kalasta valmistettua valkuaisrehuna.[7][8]
Kanoilla on tarve päästä nukkumaan korkealle oksalle, jonka kotitarvekanalassa korvaaorsi. Kanat pyrkivät munimaan hämärään pesään, ja ne ottavat hiekkakylpyjä irtonaisessa maa-aineksessa. Kanoilla on hyvin voimakas tarve nokkia ja kuopsutella maata. Kanat etsivät ruokaa ja tutkivat nokallaan onko ruoka syötäväksi kelpaavaa; nokan kärki on erityisen herkkä. Stressi ja tekemisen puute voivat aiheuttaa sen, että kana suuntaa nokkimiskäyttäytymisen lajitovereihinsa, esimerkiksi toisten kanojen höyheniin. Näin käy helposti silloin, jos kana elää tuotanto-olosuhteissa, eikä sillä ole mahdollisuutta tutkia ja kuopia vaikkapa kuivikkeita.[9]
Kanat ovat sosiaalisia eläimiä, jotka pystyvät tunnistamaan joitain kymmeniä lajitovereitaan. Kanojen käyttäytymiseen on usein liitettynokkimisjärjestys eli pyrkimyshierarkkiseen toimintaan. Tällainen käytös ei juuri tule ilmi pienissä parvissa ja väljissä olosuhteissa: kanoilla ei ole tarvetta kiistellä, kun niillä on riittävästi resursseja. Ne myös pyrkivät toimimaan laumassa niin, että ne tekevät asioita yhtä aikaa. Käsitys kanojen nokkimisjärjestyksestä on muodostettu tarkkailemalla kanoja, kun ne on laitettu ahtaisiin oloihin ja niillä on niukat resurssit, mikä johtaa korostetun aggressiiviseen käytökseen kanojen kesken. Jos kana joutuu elämään liian suuressa laumassa, kuten lattiakanalassa, kanat pyrkivät muodostamaan tuttujen yksilöiden välisiä pieniä alalaumoja. Siitä huolimatta lintujen hyvin suuri määrä aiheuttaa helposti konflikteja.[9]
Jos kanoille annetaan mahdollisuus oppia, ne ovat nopeita oppimaan. Ne pystyvät suorittamaan paitsi yksinkertaisia myös monimutkaisia ja pitkäkestoisia tehtäviä. Kanoja voidaan virikkeellistää siinä missä koiriakin, ja ne voi saada oppimaan palkitsemiseen perustuvalla koulutuksella.[9]
Kanarodut lajitellaan koon mukaan kevyisiin munijarotuihin, keskiraskaisiin yhdistelmärotuihin, raskaisiin lihantuottajarotuihin, koriste- ja taistelurotuihin. Ennen vuotta 1850 olemassa olleita rotuja kutsutaan vanhoiksi roduiksi erotukseksi 1800-luvun jälkipuoliskon kukoistuskautena syntyneisiin yhdistelmärotuihin. Vanhoihin rotuihin kuuluvat muun muassa kochin, malay, java, leghorn, plymouth rock, australorp ja new hampshire. Myöhemmät rodut ovat pääosin vanhojen rotujen risteytyksiä. American Poultry Associationin (APA:n) mukaan standardisoituja rotuja oli vuonna 1983 yhteensä 370, joista yli puolet on bantam-rotuja, isompien rotujen kääpiömuunnoksia.lähde tarkemmin? .lähde? Nykyiset tuotantokanat ovat useimmiten valkoisen leghorn -rodun linjaristeytyksiä eli hybridejä, jotka tuottavat valkoisia munia, mutta myös ruskeita munia munivia hybridejä on markkinoilla.Suomalainen maatiaiskana on yksi Suomen uhanalaisimmista kotieläinroduista.
Häkkikanala. Teollisessa munantuotannossa käytetään nykyään ns. tuotantohybridejä, joiden jalostukseen on käytetty mm.leghornia.
Kanatalouden päätuote on munituskanaloissakananmuna, broilerituotannossa liha. Kotitarvekanalassa kukkoja voidaan pitää yksi noin kymmentä kanaa kohti hedelmöittämässä kanojen munat varsinkin, jos halutaan teettää poikasia omilla kanoilla. Yleensä munituskanaloissa ei ole kukkoja, eikä munia haudoteta, vaan lähes munintaikäiset nuoret kanat eli nuorikot hankitaan kasvattamoista.
Hedelmöityneistä kananmunista kuoriutuu 21 vuorokauden haudonnan jälkeen untuvikkoja, joista on yhtä paljon kanoja ja kukkoja. Munantuottajiksi tarkoitetuista kananpoikasista lajitellaan ja hävitetään kukot yhden päivän ikäisinä. Lihantuotantoa varten kasvatetaan nopeakasvuisiksi jalostettujabroilereita. Broilerituotannossa käytetään sekä kukot että kanat, jotka kasvavat teurastuspainoonsa 5–6 viikossa.
Alle kahden viikon ikäistä kanaa sanotaan untuvikoksi. Poikasvaiheen jälkeen lintuja kutsutaan nuorikoiksi, kunnes ne alkavat munia. Muninta alkaa noin 20 viikon ikäisenä valaistuksesta ja lintujen perimästä riippuen. Kananmunan kehittyminen munasarjassa keltarakkulasta valmiiksi munaksi kestää kaikkiaan noin 24 tuntia. Kana munii enimmillään munan päivässä, mutta ilman taukoja sen terveys kärsii. Munintaan jalostetut kanat elävätkin yleensä vain noin 5–7 vuotta siinä missä maatiaiskanat voivat elää 15 vuoden ikään. Guinnessin Ennätyskirjan mukaan maailman vanhimmaksi elänyt kana kuoli vuonna 2006 16-vuotiaana.[10] Kanat eivät muni sulkasatojen aikana, ja voivat jatkaa munimista aina viiteentoista ikävuoteen asti. Nykyaikaisessa munituskanalassa kanoja munitetaan yksi tuotantokausi, 12–18 kuukautta, minkä jälkeen ne lopetetaan tai laitetaanteuraaksi. Lopetetut munintakanat päätyvät yleensä rehuksi turkistarhaukseen tai ruhot hävitetään, usein polttamalla.
Kanasta on kehitetty siirtogeenisiä muotoja, joita voidaan saada munimaan munia, joista voidaan eristää lääkeproteiineja.[11]
Kaupungeissa pientaloalueella on mahdollista pitää omaa kanalaa. Kerrostaloasunnoissa kanojen pitoa ei suositella. Kanoja pidetään sekä lemmikkeinä että kotitarvetuotantoa varten. Kanan pitäminen hyötyeläimenä kaupungissa mahdollistaa todelliseneettisenlähiruoan tuotannon: kolme kanaa riittää tuottamaan tarvittavan määrän munia perheelle. Kukkoa ei munantuotantoon tarvita, ja kaupunkialueella tulee harkita kiekuvan kukon pitämistä muutenkin. Kaupungit ja kunnat voivat vaatia kanalanpitoon lupia tai ilmoituksen, mikä tulee tarkistaa omasta kunnasta. Kananpidosta kannattaa myös kertoa naapureille ja kysyä heidän suostumustaan. Aikuisia kanoja voi myös vuokrata omaan käyttöön niin sanotuiksi kesäkanoiksi. Evira on laatinut muistilistan kesäkanojen pitäjälle.[12][13][14][15][16]
Kukkotappelu on laji, jossa kaksi kukkoa tappelee keskenään. Nykyisin taistelut ovat suosittuja etenkin Kaakkois-Aasiassa ja latinalaisessa Amerikassa. Laji oli suosittua myösantiikin Kreikassa. Joskus taistelukukkojen kannus korvataan metallipiikillä, joka aiheuttaa pahoja vammoja. Nykyisin kukkotappelut on useissa maissa kielletty eläinrääkkäyksenä tai laittomana vedonlyöntinä. Maailmassa on kuitenkin muutama maa, joka vielä sallii kukkotappelut.
↑abcUotila, Laura: Jalostus ei muuta käyttäytymistä : kanat kaipaavat tilaa ja tutkittavaa. Animalia-lehti, 1/2018, 42. vsk, nro 1, s. 18–19. Animalia. ISSN 0783-9170Artikkelin verkkoversio.
↑Smith, Jamon: World’s oldest chicken starred in magic shows, was on 'Tonight Show’ Tuscaloosa News. Arkistoitu 6.11.2015. Viitattu 19.2.2019. (englanniksi)
Telkänranta, Helena: Kanojen maailma. Suomen siipikarjaliitto, 2004. ISBN 9789519768694
Niemelä, Tarja: Opas pienkanalan hoitajalle. Suomen Siipikarjaliitto, 2004. ISBN 9789519503929
Jansson, Helena (toim.): Tuotantoeläinten hyvinvointi. Maaseutukeskusten liitto, 1999. ISBN 9789518080711
Tengvall, Helena: Virikkeitä ja vapautta maatalouden eläimille: tietoa sikojen, nautojen ja kanojen vaistoista ja luontaisesta käyttäytymisestä. Eläinsuojeluliitto Animalia, 1997.
Miriam Soledad Ramirez, Kaarina Valoaalto, Anne Streng: Vapaan kanan käsikirja. M. S. Ramirez, 1992. ISBN 9789529043200
Larnemaa Ari, Ritvos Pekka, Hedenström Kaius: ”Hyvän kanan jäljillä”, Suomalainen ruokaretki, s. 82-91. Tammi, 2001. ISBN 9789513120238
.jpg)
.jpg)
