Kamerun, viralliselta nimeltäänKamerunin tasavalta on yhtenäisvaltio keskisenAfrikan länsiosassaGuineanlahden pohjukassa. Maan pääkaupunki onYaoundé. Kamerunin rajanaapureita ovatNigeria lännessä,Tšad koillisessa,Keski-Afrikan tasavalta idässä sekäPäiväntasaajan Guinea,Gabon jaKongon tasavalta etelässä. Kamerunilla on rannikkoa Guineanlahteen kuuluvallaBonnynlahdella. Maata kutsutaan ”Afrikaksi pienoiskoossa” sen geologian ja kulttuurin monimuotoisuuden vuoksi. Kamerunin luontoon kuuluu hiekkarantoja, autiomaata, vuoria, sademetsää ja savannia. Maan korkein kohta onKamerunvuori lounaassa ja suurimmat kaupungit ovatDouala, pääkaupunkiYaoundé jaGaroua. Kamerunissa asuu yli 200 eri etnistä ja kielellistä ryhmää. Maa tunnetaan ulkomailla hyvin musiikistaan, erityisestimakossasta jabikutsista, ja menestyksekkäästäjalkapallomaajoukkueestaan. Kamerunin viralliset kielet ovatranska jaenglanti.
Muihin Afrikan maihin verrattuna Kamerun on poliittisesti ja sosiaalisesti vakaa. Vakauden ansiosta maassa on voinut kehittyä maatalous, tieverkko, rautatiet ja suuret öljy- ja puuteollisuuden alat. Monet kamerunilaiset elävät kuitenkin köyhyydessä omavaraisviljelijöinä. Valta on tiukasti presidenttiPaul Biyan ja hänenRassemblement démocratique du Peuple Camerounais -puolueensa käsissä, ja poliittinen korruptio on yleistä. Maan englanninkielinen osa on vieraantunut yhä enemmän hallituksesta, ja englanninkieliset poliitikot ovat vaatineet suurempaavallan hajottamista tai jopa brittien aikoinaan hallitsemien alueiden eroa muusta Kamerunista.
Kamerunin alueen varhaisiin asukkaisiin kuuluivatSao-kulttuurin jäsenet[5]Tšadjärven ympäristössä jabaka-metsästäjä-keräilijät kaakon sademetsissä.Portugalilaiset löytöretkeilijät saapuivat maan rannikolle 1400-luvulla ja antoivat alueelle nimeksiRio dos Camarões (”rapujoki”), mistä nimiKamerun on peräisin.Fulbesotilaat perustivatAdamawan emiraatin maan pohjoisosaan 1800-luvulla, ja useat etniset ryhmät perustivat maan länsi- ja luoteisosiin voimakkaita heimo- jafon-kuntia.
Kamerunista tuliSaksan siirtomaa vuonna 1884, jaensimmäisen maailmansodan jälkeen alue jaettiinRanskan jaBritannian kesken[5]Kansainliiton mandaatiksi.Union des Populations du Cameroun -puolue ajoi Kamerunin itsenäisyyttä, mutta se kiellettiin 1950-luvulla. Se kävi sotaa ranskalaisia ja sitten kamerunilaisia joukkoja vastaan vuoteen 1971 asti.lähde? Vuonna 1960 Ranskan Kamerun itsenäistyi Kamerunin tasavallaksi presidenttiAhmadou Ahidjon johdossa. Brittiläisen Kamerunineteläinen osa liittyi siihen seuraavana vuonna[5] ja muodosti Kamerunin liittotasavallan. Maa nimettiin Kamerunin yhdistyneeksi tasavallaksi vuonna 1972 ja Kamerunin tasavallaksi vuonna 1984.lähde?
Kamerun jaetaan viiteen merkittävään maantieteelliseen alueeseen, joita erottavat toisistaan fysikaaliset ja ilmastolliset piirteet sekä kasvillisuus. Rannikon tasanko ulottuu 15–150 kilometriä sisämaahan Guineanlahdelta[8] ja se on keskimäärin 90 metrin korkeudella merenpinnasta.[9] Alueen ilmasto on erittäin kuuma ja kostea lyhyine kuivine kausineen, se on tiheän metsän peittämä ja siellä sijaitsee joitakin maailman kosteimmista paikkakunnista.[10][11]Etelä-Kamerunin tasanko nousee rannikkotasangolta keskimäärin 650 metrin korkeudelle.[12] Aluetta hallitsee päiväntasaajan sademetsä, vaikka vaihtelu kuivan ja kostean kauden välillä tekeekin siitä vähemmän kostean kuin rannikko on.
Epäsäännöllinen vuorten, kukkuloiden ja tasankojen ketju, joka tunnetaanKamerunin vuorijonona, ulottuu rannikonKamerunvuorelta melkein Tšadjärvelle saakka Kamerunin pohjoiskärjessä – Kamerunvuori on 4 095 metrin korkuisena maan korkein huippu.[13] Alueella on lauha ilmasto, erityisestiLäntisellä ylätasangolla, vaikka sademäärät ovatkin suuria. Sen maaperä kuuluu Kamerunin hedelmällisimpiin etenkin tuliperäisen Kamerunvuoren ympäristössä.[14] Tuliperäisyys on luonut alueellekraatterijärviä. Yksi niistä,Nyosjärvi, sylkäisi 21. elokuuta 1986 ilmaan hiilidioksidia surmaten 1 700–2 000 henkeä.[15]
Eteläinen tasanko nousee pohjoisessa ruohoiselle ja karulleAdamaouan tasangolle. Se ulottuu läntisiltä vuorilta itään ja muodostaa esteen maan pohjois- ja eteläosien välille. Se on keskimäärin 1 100 metrin korkeudella[12] ja sen lämpötilat vaihtelevat 22 ja 25 celsiusasteen välillä; sademäärät ovat suuria.[16][17] Pohjoinen alamaa-alue ulottuu Adamaouan reunalta Tšadjärvelle keskimäärin 300–350 metrin korkeudella.[14] Sille luonteenomainen kasvillisuus on savannin pensaikkoa ja ruohoa. Alue on kuiva, sateet ovat harvinaisia ja lämpötilat korkeita.
Kamerunissa on neljä valuma-aluetta. Etelässä tärkeimmät joet ovatNtem,Nyong,Sanaga jaWouri. Ne virtaavat lounaaseen tai länteen suoraan Guineanlahteen.Dja jaKadéï laskevat kaakkoonKongoon. Pohjois-KamerunissaBenue virtaa pohjoiseen ja länteen laskienNigeriin.Logone virtaa vuorostaan pohjoiseen Tšadjärveen, jonka Kamerun jakaa kolmen naapurivaltionsa kanssa.[18]
Eteläosien kuuma ja kostea ilmasto on suotuisa sademetsien kasvulle. Niiden puut voivat kasvaa 60 m korkeiksi, ja orkideat ja saniaiset ovat yleisiä. Rannikoilla kasvaamangrovea. Maan keskiosien lehtipuut karistavatlehtensä kuivan kauden aikana. Pohjoisosia hallitsevat savannit. Metsissä on apinoita, lepakoita ja monia lintulajeja sekä joitakin elefantteja.Wazan kansallispuisto luotiin elefanttien, kirahvien ja antilooppien suojelualueeksi, ja siellä tavataan myös apinoita, leijonia ja leopardeja.[18] Maassa on tavattu 303 lajia nisäkkäitä, joista 18 endeemisiä ja 41 uhanalaisia. Havaituista 968 lintulajista 703 pesii Kamerunissa. Putkilokasveja tunnetaan 7500 lajia.[19]
Joseph Merrick (kuvassa osallistumassaisubujen hautajaisiin vuonna 1845) oli jamaikalainen baptistilähetyssaarnaaja, joka perusti kirkon isubuille Kamerunin rannikolla.
Portugalilaiset purjehtijat saapuivat Kamerunin rannikolle vuonna 1472. He havaitsivatWouri-joessa runsaasti rapuja ja nimesivät sen niiden mukaan ”rapujoeksi” (port.Rio dos Camarões), mistä myös nimi ”Kamerun” on peräisin. Seuraavien vuosisatojen aikana eurooppalaiset alkoivat harjoittaa säännöllistä kauppaa rannikon asukkaiden kanssa jakristityt lähetyssaarnaajat tunkeutuivat sisämaahan. 1800-luvun alussaModibo Adama johti pohjoisessafulbesotilaitajihadiin ei-islaminuskoisia ja osittain islaminuskoisia kansoja vastaan ja perustiAdamawan emiraatin. Alueelta fulbeja paenneet asukkaat saivat aikaan merkittävän muutoksen Kamerunin väestön rakenteessa.[22]
Saksan keisarikunta valtasi maan alueen siirtomaakseen (Saksan Kamerun) vuonna 1884 ja aloitti vakaan tunkeutumisen sisämaahan. Saksa aloitti hankkeita siirtomaansa infrastruktuurin parantamiseksi, mutta käytti raakaapakkotyöjärjestelmää.[23] Kun Saksa hävisiensimmäisen maailmansodan, Kamerunista tuliKansainliiton mandaatilla hallittava alue ja se jaettiinRanskan Kameruniin jabrittiläiseen Kameruniin vuonna 1919. Ranskalaiset integroivat Kamerunin talouden huolellisesti emämaahansa[24] ja paransivat alueen infrastruktuuria investoinneilla, ammattityöläisillä ja jatkamalla pakkotyövoiman käyttöä.[23] Britit hallitsivat aluettaan naapurimaastaNigeriasta. Brittien alueen asukkaat valittivat, että heistä oli tehty laiminlyöty ”siirtomaan siirtomaa”. Nigerialaisia siirtotyöläisiä muutti joukoittain brittiläisen Kamerunin eteläosiin, mikä lopetti pakkotyövoiman käytön, mutta suututti alueen alkuperäiset asukkaat.[25] Kansainliiton mandaatit muutettiinYhdistyneiden kansakuntien huoltohallintoalueiksi vuonna 1946, ja itsenäisyydestä tuli Ranskan Kamerunissa keskeinen poliittinen kysymys.[24] Ranska kielsi radikaaleimman poliittisen puolueenUnion des Populations du Camerounin (UPC) 13. heinäkuuta 1955. Kielto johti pitkään sissisotaan ja puolueen johtajanRuben Um Nyobén salamurhaan.[26] Brittiläisessä Kamerunissa pohdittiin, pitäisikö alueen yhdistyä jälleen Ranskan Kameruniin vai liittyä Nigeriaan.
2020-luvulla julkisuuteen tulleiden kamerunilaisten ja ranskalaisten yhteisen raportin mukaan Ranska tukahdutti maan itsenäisyysliikkeitä vuosina 1945-1971. Ranskan joukkojen johtamissa sotilasoperaatioissa kuoli muun muassa antikolonialistisen UPC-puolueen tulisieluinen johtaja Ruben Um Nyobe. Raportin mukaan Ranska laittoi satojatuhansia kamerunilaisia internointileireille ja tuki raakoja miliisin otteita itsenäisyystaistelun tukahduttamiseksi. Raportin mukaan kymmeniätuhansia ihmisiä kuoli vuosien 1956 ja 1961 välillä. Päätös tutkia ja julkaista Ranskan rooli Kamerunin itsenäisyystaistelussa tehtiin vuonna 2022 Ranskan presidentti Emmanuel Macronin Yaoundén vierailun aikana. Elokuussa 2025 julkaistussa kirjeessä Macron sanoi Kamerunin presidentti Paul Biyalle raportissa tehdyn selväksi, että "Kamerunissa käydyn sodan aikana siirtomaaviranomaiset ja Ranskan armeija käyttivät useita erityyppisiä sortavia väkivaltatoimia tietyillä maan alueilla".[27]
1. tammikuuta 1960 Ranskan Kamerun itsenäistyi presidenttinäänAhmadou Ahidjo, ja 1. lokakuuta 1961 entinen brittiläinen Etelä-Kamerun yhdistyi naapuriinsa ja muodosti sen kanssa Kamerunin liittotasavallan. Ahidjo käytti edelleen käynnissä olevaa sotaa UPC:n kanssa ja pelkoja etnisestä konfliktista vahvistamaan presidentin valtaa, mitä hän jatkoi senkin jälkeen, kun UPC oli vaimennettu vuonna 1971.[26] Hänen puolueestaanUnion Nationale Camerounaisesta tuli ainoa sallittu puolue 1. syyskuuta 1966 ja vuonna 1972 liittovaltiomalli lakkautettiinYaoundésta johdetun Kamerunin yhdistyneen tasavallan tieltä.[28] Ahidjo noudattisuunnitelluksi liberalismiksi kutsuttua talouspolitiikkaa asettaenrahakasvien viljelyn ja öljyntuotannon etusijalle. Hallinto käytti öljystä saatuja varoja muodostamaan kansallisen rahavarannon, maksamaan viljelijöille ja rahoittamaan tärkeitä kehityshankkeita; monet aloitteet kuitenkin epäonnistuivat, kun Ahidjo nimitti epäpäteviä liittolaisiaan ohjaamaan niiden toteutusta.[29]
Ahidjo lähti virastaan 4. marraskuuta 1982 ja jätti valta-asemansa perustuslain mukaiselle seuraajalleenPaul Biyalle. Ahidjo kuitenkin hallitsi edelleen puoluettaan ja yritti johtaa maata kulissien takaa, kunnes Biya ja hänen liittolaisensa pakottivat Ahidjon eroamaan. Biya aloitti hallituskautensa siirtymällä demokraattisempaa hallintomallia kohti, mutta epäonnistunutvallankaappausyritys ajoi hänet lähemmäs edeltäjänsä johtamistapaa.[30]Talouskriisi iski maahan 1980-luvun puolivälissä ja kesti 1990-luvun loppuun saakka kansainvälisen talouskehityksen, kuivuuden, öljyn hinnan laskun ja vuosia kestäneen korruption ja huonon hallinnon vuosi. Kamerun haki kansainvälistä apua, leikkasi valtion kuluja ja yksityisti teollisuuttaan. Kun monipuoluejärjestelmä sallittiin jälleen joulukuussa 1990, englanninkieliset painostusryhmät alkoivat vaatia suurempaa autonomiaa ja jotkut myös eroa KamerunistaAmbazonian tasavallaksi.[31] Helmikuussa 2008 Kamerunissa koettiin pahimmat väkivaltaisuudet 15 vuoteen, kun liikennelaitoksen lakko Doualassa kasvoiväkivaltaisiksi mielenosoituksiksi 31 kunnassa.[32][33]
Biya valittiin toiselle kaudelle vuonna 2011.[2] Vuodesta 2016 lähtien Kamerunia on koetellut poliittinen kriisi. Maanenglanninkielinen väestönosa aloitti mielenosoitukset ranskankielistä väestöä suosivan politiikan takia. Mielenosoittajia pidätettiin ja aktivisteja surmattiin. Tuhannet ovat joutuneet pakenemaan kodeistaan ja osa heistä naapurimaaNigerian puolelle. Kiristyneessä tilanteessa alettiin vaatia entistä sinnikkäämmin erillisen valtion eliAmbazonian perustamista, jonka aseelliset kannattajat ovat ottaneet yhteen turvallisuusjoukkojen kanssa.[34] Vuonna 2018 valittiin Kamerunia vuodesta 1982 autoritaarisesti hallinnut Paul Biya taas uudeksi seitsenvuotiskaudeksi Kamerunin presidentiksi murskavoitolla vaaleissa, joissa todettiin epäselvyyksiä ja vilppiä.[35]
Kamerun on näennäisestidemokraattinen järjestelmä, jotapresidentti kuitenkin johtaaitsevaltaisesti. Valta on keskittynyt presidentille, joka pystyy asettamaan kannattajiaan poliittisesti tärkeille paikoille ja rankaisemaan arvostelijoita.[36] Presidentti hallinnoi valtion virastoja, komentaaarmeijaa, neuvottelee ja ratifioi sopimuksia sekä pystyy julistamaan hätätilan.[37] Presidentti nimittää hallituksen virkamiehet kaikille tasoille,pääministeristä (hallituksen virallinen pää) maakuntien kuvernööreihin, departementtien johtajiin ja kaupunginvaltuustojen jäseniin suurissa kaupungeissa.[38]
Kamerunissa on ollut sen itsenäistymisen jälkeen ainoastaan kaksi presidenttiä:Ahmadou Ahidjo vuosina 1960–1982 jaPaul Biya vuodesta 1982 lähtien. Presidentti valitaan kansanvaalilla seitsemän vuoden välein, eikä valtakausi ole rajattu. Biya sai vuoden 2018 vaaleissa 71 prosenttia äänistä, mutta oppositiolla ei varsinaisesti ollut tasa-arvoisia mahdollisuuksia.[39] Biya on ollut tunnettu siitä, että hän viettää ulkomailla yksityisillä matkoilla huomattavan suuren osan ajastaan, eikä kotimaassaankaan esinny juuri julkisuudessa. Päivittäisten hallinnollisten asioiden hoitamisesta vastaa usein pääministeri.[40]
Lainsäädäntövaltaa käyttää kaksikamarinenKamerunin parlamentti. Sen ylähuoneen elisenaatin sadasta paikasta 70 täytetään alueellisten neuvostojen äänestyksellä, 30 presidentin nimittäminä. Alahuoneen elikansalliskokouksen 180 edustajaa valitaan vaaleilla viiden vuoden kausille.[39] Hallitus tunnustaa perinteisten päälliköiden, fonien jalamidojen vallan paikallishallinnossa ja kiistojen ratkaisemisessa, kunhan heidän päätöksensä eivät ole ristiriidassa kansallisen lainsäädännön kanssa.[41]
Presidentti Paul BiyanRassemblement démocratique du Peuple Camerounais -puolue (RDPC) oli ainoa sallittu poliittinen puolue joulukuuhun 1990 saakka.[42] Sen jälkeen maahan on syntynyt lukuisia etnisiä ja alueellisia poliittisia ryhmittymiä.[42] Tärkein oppositiopuolue onSosiaalidemokraattinen rintama (SDF), mutta puolueita on kaikkiaan yli 300. Kansalliskokouksessa on RDPC:n ja SDF:n lisäksi neljä muuta puoluetta. RDPC:n on käytännössä ainoa puolue, joka toimii koko maassa. Muut puolueet ovat usein alueellisia tai kiinnitettyjä tiettyyn etniseen ryhmään. Samalla RDPC:n pitkä valtakausi on taannut puolueelle valtaisanklientelistisen verkoston, minkä seurauksena oppositiopuolueilla on käytännössä mahdoton saada kunnollista peruskannatusta.[43] RDPC onkin saanut murskavoiton kaikissa maan parlamenttivaaleissa vuodesta 1992 lähtien.[44]Freedom Housen mukaan vaaleja ei voi pitää vapaina, ja erityisesti englanninkielisellä alueella äänestysvilkkaus on hyvin matala.[39] Oppositiopuolueet ovat usein syyttäneet vaaliviranomaista puolueellisuudesta, ja tämän jäsenet ovatkin kaikki presidentti Biyan nimittämiä.[45] Osa oppositiopuolueista on tilanteen takia boikotoinut vaaleja.[39]
Vuoden 2025 vaalissa 92-vuotias Paul Bliya nousi presidentiksi kahdeksannelle presidentin halltsijakaudelle. Kamerunin perustuslakineuvosto julisti maailman vanhimman valtionpäämiehen uudelleenvalinnan lokakuun lopulla.[46]
Kamerun kuuluu sekäKansainyhteisöon ettäLa Francophoniehen. Sen ulkopolitiikka on noudattanut siirtomaa-ajan jälkeenkin tärkeän liittolaisen Ranskan politiikkaa.[47]
Kamerunin asevoimien budjetti on suuri muihin hallinnon aloihin verrattuna.[48] Kamerunin asevoimiin kuuluu maavoimat, merivoimat, ilmavoimat, presidentinkaarti, santarmit ja nopean toiminnan pataljoona BIR, joka raportoi puolustusministerin sijaan suoraan Biyalle. Poliisivoimat on puolestaan jakautunut tavanomaiseen poliisiin ja kansalliseen santarmilaitokseen, joka on puolisotilaallinen organisaatio. Santarmit vastaavat valtion sisäisestä turvallisuudesta ja puolustuksen tukemisesta, ja heitä liikkuu erityisesti maaseutualueilla ja viestintäreiteillä.[49]
Kamerunin puolustusministeri Joseph Beti Assomo allekirjoitti sotilaallisen yhteistyösopimuksen Moskovassa venäläisen kollegansaSergei Šoigun kanssa huhtikuussa 2022. Sopimustekstissä maat sopivat mielipiteiden ja tietojen vaihtamisesta kansainvälisen puolustus- ja turvallisuuspolitiikan, joukkojen koulutuksen, sotilaskoulutuksen, lääketieteen ja topografian aloilla.[50] Ranska, jonka kanssa Kamerunilla on ollut tiiviit yhteydet talous- ja sotilasasioissa, on seurannut huolestuneena Kamerunin ja Venäjän suhteiden lähentymistä.[51]
Biya on riidellyt Nigerian hallituksen kanssaBakassin niemimaan hallinnasta jaGabonin presidentinEl Hadj Omar Bongon kanssa henkilökohtaisista syistä.[42]
Kristittyjen ja muslimien sekä englannin- ja ranskankielisten väliset jännitteet ovat suuret, ja maassa on vuosikymmeniä ollut sisällissodan uhka.[52] Siirtomaakauden aikana maahan tuodut eurooppalaiset kielet ovat aiheuttaneet kielellisen jaon Sud-Ouestin ja Nord-Ouestin maakunnissa asuvanenglantia puhuvan viidesosan ja muun Kamerunin ranskankielisen väestön välille.[53] Sekä englanti että ranska ovat virallisia kieliä.Kamerunin pidgin-englanti on yleisinlingua franca Britannian aiemmin hallinnoimilla alueilla.[54] Englannin, ranskan ja pidginin sekoitus, jota kutsutaan nimelläcamfranglais, on tullut suosituksi kaupungeissa 1970-luvun puolivälistä lähtien.[55]
Kielijako on synnyttänyt suoranaisen kielisodan. Sotilasoperaation vuoksi aiemmin jokseenkin merkityksetön englanninkielisten itsenäisyysliike on saanut voimaa ja julistanut 2017 Ambazoniaksi nimittämänsä englanninkielisen alueen itsenäiseksi.[56] Ambazonian alueesta kilpailee ainakin kaksi poliittista toimijaa,Ambazonian väliaikaishallitus jaAmbazonia Governing Council.[57] Poliittisten tahojen rinnalla toimii useita paikallisia puolisotilaallisia ryhmittymiä, joista merkittävin onAmbazonian puolustusvoimat. Ambazonian itsenäisyysjulistuksen jälkeen vuoteen 2012 mennessä noin 45 000 ihmistä on lähtenyt maasta ja yli 3 000 ihmistä kuollut.[58]
Kamerunin lakijärjestelmä perustuu suureksi osaksi Ranskan siviililainsäädäntöön, mutta siinä on vaikutteita myöstapaoikeudesta.[2] Vaikka tuomioistuimet ovat nimellisesti itsenäisiä, ne ovat riippuvaisia toimeenpanevastaoikeusministeriöstä.[59]
Presidentti nimittää tuomarit kaikille tasoille. Tuomiovalta on jaettu virallisesti tribunaaleihin,vetoomustuomioistuimeen jakorkeimpaan oikeuteen. Kansalliskokous valitsee yhdeksänjäsenisenHaute Cour de justicen jäsenet: se tuomitsee hallinnon keskeisiä jäseniä, jos heitä syytetään maanpetturuudesta tai kansallisen turvallisuuden vaarantamisesta.
Korruptio on yleistä hallinnon kaikilla tasoilla. Vuosina 1998 ja 1999Transparency International luokitteli Kamerunin maailman korruptoituneimmaksi valtioksi. Kamerun perusti korruption vastaisia toimistoja 29 ministeriöön, mutta vain 25 prosenttia niistä aloitti toimintansa,[60][61]
Vuonna 2021 Kamerun oli Transparency Internationalin korruptioluettelossa sijalla 144 yhteensä 180 tutkitusta valtiosta.[62] Korruption lisäksi oikeuslaitosta heikentää poliittinen ohjailu, sillä presidentillä on valta halutessaan nimittää ja erottaa tuomareita.[39]
Päällikön patsasBanassa Ouestin maakunnassa kertoo perinteisten johtajien arvovallasta. Kamerunin hallitus tunnustaa perinteisten viranomaisten vallan, kunhan heidän päätöksensä eivät ole ristiriidassa kansallisen lainsäädännön kanssa.
Freedom Housen vuoden 2022 määrittelyn mukaan Kamerun ei ole vapaa maa. Maassa ei olelehdistönvapautta,kokoontumisvapautta on voimakkaasti rajoitettu. Monetkansalaisjärjestöt joutuvat turvautumaan kokonaan ulkomaalaiseen tukeen, ja toisaalta ulkomaalaisten järjestöjen toimintaa on rajattu.Lääkärit ilman rajoja -järjestö joutui vetäytymäänNord-Ouestin alueelta, kun sitä syytettiin englanninkielisten separitistien tukemisesta.[39]
Ihmisoikeusjärjestöt syyttävät Kamerunin poliisia ja armeijaa rikosepäiltyjen, poliittisten aktivistien, etnisten vähemmistöjen sekä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien kaltoin kohtelusta, uhkailusta, pahoinpitelystä ja jopa kidutuksesta. Human Rights Watch kertoo, että seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvia on pidätetty maan lakien vastaisesti: Homoseksuaalinen sukupuolisuhde on Kamerunin laissa kielletty, mutta homoseksuaalisuutta tai transsukupuolisuutta sinänsä ei.[63][64]
Vankilat ovat liian täynnä, eikä niissä ole juuri saatavilla riittävästi ruokaa tai lääkäripalveluita.[65][66] Perinteisten päälliköiden pohjoisessa pitämiä vankiloita syytetään poliittisten vastustajien vangitsemisesta hallituksen pyynnöstä.[67] 2000-luvun alusta lähtien yhä useammat poliisit ja santarmit ovat kuitenkin joutuneet syytteeseen sopimattomasta käytöksestä.[66]
Lokakuussa 2024 uutisoitiin 91-vuotiaasta presidentti Paul Biyansta, kun häntä ei oltu nähty julkisuudessa sitten Pekingin huippukokouksen, joka oli 8. syyskuuta. Valtionpäämiehen ilmoitettiin jatkaneen tehtäviensä hoitamistaGenevessä, Sveitsissä. Oltuaan vallassa 42 vuotta Biya on yksi Afrikan pisimpään toimineista johtajista.[68] Sisäministeri Paul Atanga Nji kertoi maan aluejohtajille, että tällaiset tarinat häiritsevät kamerunilaisten rauhaa. Hän vaati, että: "Kaikki keskustelut tiedotusvälineissä presidentin tilasta ovat siksi ehdottomasti kiellettyjä" ja uhkasi, että "rikolliset kohtaavat lain ankaruuden".[69] Lokakuun 21. päivänä valtion televisiossa näytettiin presidentin saapuvan Yaoundén lentokentälle lennolla Sveitsistä.[70][71]
Bliya ilmoitti heinäkuussa 2025 asettuvansa ehdokkaaksi 92 vuotiaana kahdeksannelle presidenttikaudelle. Hän sanoi, että hänellä on edelleen paljon annettavaa kamerunilaisille, vaikka hän on ollut vallassa lähes 43 vuotta.[72] Tämä ei vakuuttanut Kamerunin nuorisoa.[73] Kamerunin opposition johtaja Maurice Kamto poistettiin 12. lokakuuta pidettävien presidentinvaalien ehdokaslistalta. Kamton ehdokkuus estettiin, koska hän oli toinen kahdesta Manidem-puolueen edustajaksi rekisteröidystä ehdokkaasta. Puolueen hallitus oli virallisesti hyväksynyt Kamton ehdokkaaksi, mutta toinenkin ehdokas hajanaisesta ryhmästä rekisteröityi puolueen nimellä.[72]
Jos Bliya, maailman vanhin johtaja valitaan, hän voisi jäädä valtaan kunnes olisi lähes 100-vuotias.[74]
Kamerunin perustuslaki jakaa maan kymmeneen puoliautonomiseen alueeseen, joita jokaista hallinnoi vaaleilla valittualuevaltuusto. Käytännössä Kamerun kuitenkin noudattaa yhä järjestelmää, jota käytettiin ennen uuden perustuslain vahvistamista vuonna 1996. Maa on jaettukymmeneen maakuntaan tai provinssiin, joita jokaista hallinnoi presidentin nimittämä kuvernööri.
Kolme pohjoisinta maakuntaa ovatExtrême-Nord,Nord jaAdamaoua. Heti niiden eteläpuolella sijaitsevatCentren jaEstin maakunnat.Sud rajoittuu Guineanlahteen ja maan etelärajaan. Kamerunin länsiosa on jaettu neljään pienempään maakuntaan:Littoral jaSud-Ouest ovat rannikolla jaNord-Ouest sekäOuest taas läntisillä ruohomailla. Nord-Ouestin ja Sud-Ouestin maakunnat kuuluivat aikoinaan brittiläiseen Kameruniin, muut olivat osa Ranskan Kamerunia.
Kuvernöörien tehtävänä on toteuttaa presidentin tahto, raportoida maakuntien olosuhteista ja tunnelmista, hallinnoida virkamiehistöä, pitää yllä rauhaa ja valvoa pienempien hallintoalueiden johtajia. Kuvernööreillä on laajat valtaoikeudet: he voivat määrätä propagandan käytöstä alueellaan ja kutsua hätiin armeijan, santarmit tai poliisin.[37] Maakunnat on jaettu58 departementtiin. Niitä johtavat presidentin nimittämät prefektit, jotka toimittavat kuvernöörien tehtäviä pienemmässä mittakaavassa. Departementit on edelleen jaettu arrondissementteihin, joita johtavat alaprefektit. Piirikunnat, joita hallinnoi piirikunnanjohtaja (ransk.chef de district), ovat pienimpiä alueellisia yksiköitä. Niitä on suurissa arrondissementeissa ja vaikeakulkuisilla alueilla.
Kamerunin ostovoimapariteetilla korjattu bruttokansantuote henkeä kohden oli vuonna 2020 noin3 600[3], vuonna 2005 arviolta 2 421dollaria.[75] Luku kuuluiSaharan eteläpuolisen Afrikan kymmenen suurimman joukkoon.[76] Kamerun vie tuotteita etenkin Ranskaan, Italiaan, Etelä-Koreaan, Espanjaan ja Yhdistyneeseen kuningaskuntaan.[2] Kamerun kuuluuKeski-Afrikan valtioiden keskuspankkiin (jonka hallitseva talous se on)[76] jaKeski-Afrikan talous- ja tulliunioniin (UDEAC). Sen rahayksikkö onCFA-frangi. Byrokratia, korkeat verot ja endeeminen korruptio ovat haitanneet yksityisen sektorin kasvua maassa.[77] Työttömyyden arvioitiin olevan 30 prosenttia vuonna 2001, ja vuonna 2000 noin 48 prosenttia väestöstä eli köyhyysrajan alapuolella.[2] 1990-luvun alusta lähtien Kamerun on noudattanutMaailmanpankin jaKansainvälisen valuuttarahaston ajamaa politiikkaa köyhyyden vähentämiseksi, teollisuuden yksityistämiseksi ja talouskasvun lisäämiseksi.[3]
Matkailu on kasvava ala erityisesti rannikkoalueella, Kamerunvuoren ympäristössä ja pohjoisessa.[78] Maa pyrkii houkuttelemaan sekä kulttuuri-, ranta- että luontomatkailijoita.[79]
Öljy on Kamerunin tärkein vientituote, ja 2020-luvun alussa se toi 40 prosenttia maan vientituloista.[3]
Kamerunin muut luonnonvarat sopivat paremmin maa- ja metsätalouden kuin teollisuuden tarpeisiin. Noin 70 prosenttia väestöstä viljelee maata, mutta maatalous muodosti arviolta vain 16,7 prosenttia bruttokansantuotteesta vuonna 2017.[3] Suurin osa maataloudesta on paikallista omavaraisviljelyä yksinkertaisia työvälineitä käyttäen. Viljelijät myyvät ylijäämänsä ja joillain on erillisiä peltoja kauppaa varten. Kaupungit ovat ruokahuoltonsa kannalta erityisen riippuvaisia talonpojista.[80] Tärkeimmät viljelykasvit ovat kassava, banaanit, maissi, öljypalmu, taro, sokeriruoko, hirssi, tomaatit ja vihannekset.[3]
Karjaa kasvatetaan koko maassa. Kalastuksesta elantonsa saa noin 5 000 henkeä, ja mereneläviä pyydystetään vuosittain 20 000 tonnia.[81]Bushmeat-lihaa, joka oli pitkään keskeinen ruokatavara maaseudun kamerunilaisille, pidetään nykyään herkkuna maan kaupungeissa. Bushmeat-kauppa on Kamerunin eläimistölle nyt merkittävämpi uhka kuin metsien tuhoutuminen.[82]
Eteläisessä sademetsässä on laajat puuvarat, ja sen arvioidaan peittävän 37 prosenttia Kamerunin pinta-alasta.[83] Monille metsän alueille on kuitenkin vaikea päästä. Puiden kaato, jota hoitavat suureksi osaksi ulkomaiset yritykset, tuottaa valtiolle 60 miljoonaa dollaria vuodessa, ja lait säätelevät puun turvallista ja kestävää käyttöä. Käytännössä ala on kuitenkin yksi Kamerunin vähiten säädellyistä.[84][85]
Taksi yrittää ohittaa tukkirekkaaAbong-Mbangin jaLomién välisellä tiellä Estin maakunnassa.
Tehdasteollisuus työllisti 13 prosenttia työvoimasta ja muodosti arvoilta 26,1 prosenttia maan bruttokansantuotteesta vuonna 2017.[3] Yli 75 prosenttia Kamerunin teollisuudesta sijaitseeDoualassa jaBonabérissa.[86] Kamerunissa on huomattavat mineraalivarat, mutta niiden hyödyntäminen on käynnistynyt hitaasti. Malmivaroihin kuuluvat alumiinin tuotantoon käytettävät bauksiitti ja kyaniitti, kulta, rauta ja uraani, sekä sementin valmistukseen sopiva kalkkikivi.[18]
Öljyntuotanto alkoi vuonna 1977, ja öljy on merkittävä vientituote. Myös maakaasun hyödyntäminen on alkanut. Sähköntuotannon tärkein lähde on vesivoima (67%), loput sähköstä tuotetaan fossiilislla polttoaineilla, ja aurinkoenergian osuus on pieni. Kaupunkilaisista 98 prosenttia ja koko maan asukkaista 70 prosenttia on sähköverkon piirissä. Energia-infrastuktuurin kehitys ei ole pysynyt kasvavan kysynnän vauhdissa, ja sähkökatkot ovat yleisiä.[18][3]
Suuria tekeillä olevia infrastruktuurihankkeita ovat Kribin syväsatama ja Lom Pangarin vesivoimala.[3]
Liikenne on Kamerunissa usein vaikeaa. Tiet ovat huonossa kunnossa[87] ja alttiina myrskyille, sillä vain kymmenen prosenttia tiestöstä on päällystetty.[2] Tiesuluilla ei usein ole juuri muuta tarkoitusta kuin sallia poliisien ja santarmien kerätä lahjuksia tienkäyttäjiltä.[88] Maantierosvous on pitkään haitannut liikennettä maan itä- ja länsirajoilla, ja vuodesta 2005 lähtien ongelma on pahentunut idässä, kun Keski-Afrikan tasavallan tilanne on muuttunut epävakaammaksi.[89]
Rautatie, jonka liikennettä hoitaaCamrail, kulkeeKumbasta lännessä Doualan kauttaBélaboon idässä jaNgaoundéréen pohjoisessa.[90] Wouri-joen murtovesialue toimii satamana Doualalle, maan tärkeimmälle satamakaupungille. PohjoisessaBenuejoki on kausittain kulkukelpoinen Garouasta Nigerian puolelle.
Doualassa, YaoundéssaGarouassa on kansainvälinen lentoasema.[91] Niiden lisäksi maassa on 8 muuta joiden kiitotiet on päällystetty ja 22 lentopaikkaa joiden kiitotiet ovat päällystämättä.[3]
Vaikka lehdistönvapaus on lisääntynyt 2000-luvun alusta, lehdistö on korruptoitunutta ja seuraa poliittisten ja muiden ryhmien intressejä.[92] Sanomalehdet harjoittavat rutiininomaisesti itsesensuuria välttääkseen hallituksen kostotoimet.[66] Tärkeimmät radio- ja televisioasemat ovat valtion omistuksessa[93] ja muu tietoliikenne, kuten puhelin- ja lennätinliikenne, suureksi osaksi hallituksen valvonnassa.[94] Matkapuhelinoperaattorit ja internetin palveluntarjoajat ovat kuitenkin lisääntyneet dramaattisesti 2000-luvun alusta lähtien,[95] eikä niiden toimintaa juuri säädellä.[67] matkapuhelinliittymien määrä kasvoi sadastatuhannesta 25 miljoonaan vuosina 2000–2020.[96]
Vuoden 2022 arvion mukaan Kamerunin väkiluku oli yli 29 000 000. Maan väestö on nuorta: yli 60 prosenttia on alle 25-vuotiaita ja 96,9 prosenttia alle 65-vuotiaita. Syntyvyyden arvioidaan olevan 35 syntymää tuhatta henkeä kohden, ja kuolleisuusaste on 7,73. Elinajanodote on 63 vuotta.[3]
Kamerunin väestö kaupungistuu kolmen prosentin vuosivauhdilla; vuonna 2022 se lähestyy 60 prosenttia.[3][97] Väestötiheys on suurin isoissa kaupungeissa, läntisillä ylämailla ja koillisella tasangolla.[98]Douala,Yaoundé jaGaroua ovat suurimmat kaupungit. Niistä poiketen Adamaouan tasanko, kaakkoinen Bénouén syvänkö ja suurin osa Etelä-Kamerunin tasangosta ovat harvaan asuttuja.[99] Väestöä ylikansoitetuilta läntisiltä ylämailta ja maan kehittymättömästä pohjoisosasta muuttaa rannikon plantaasialueille ja kaupunkikeskuksiin työn perässä.[100] Pienempää muuttoliikettä tapahtuu, kun työläiset etsivät töitä etelän ja idän sahoilta ja plantaaseilta.[101] Vaikka sukupuolten välinen suhde on kansallisesti suhteellisen tasainen, muuttajat ovat pääasiassa miehiä, minkä vuoksi joillakin alueilla suhdeluku on vääristynyt.[102]
Kamerunissa solmitaan sekä yksi- ettämoniavioisia avioliittoja, ja keskimääräinen kamerunilainen perhe on suuri ja laajennettu.[103] Pohjoisessa naiset hoitavat kotia ja miehet paimentavat karjaa tai työskentelevät maanviljelijöinä. Etelässä naiset kasvattavat perheen ruoan ja miehet toimittavat lihan tai viljelevät rahasta. Kamerunin yhteiskuntaa hallitsevat miehet, ja väkivalta ja syrjintä naisia kohtaan on yleistä.[104][66][67] Murrosiän alkaessa arviolta 26 prosentille tytöistä tehdäänrintojen silitys, jossa heidän rintojaan lyödään tai hierotaan kuumennetuilla esineillä niiden kehityksen estämiseksi. Tavan tarkoituksena on estää tyttöjä tulemasta seksuaalisesti aktiivisiksi liian varhain ja suojella heitä seksuaaliselta väkivallalta.[105] Naistensukupuolielinten silpomista harjoitetaan osissa Extrême-Nordin ja Sud-Ouestin maakuntia.[65]
Musgumien kodit Extrême-Nordin maakunnassa on rakennettu maasta ja ruohosta.
Arviot Kamerunin etnisten ryhmien ja kieliryhmien määrästä vaihtelevat 230:n ja 282:n välillä.[106][107] Adamaouan tasanko jakaa nämä ryhmät suurpiirteisesti pohjoisiin ja eteläisiin. Pohjoiset kansat ovat sudanilaisia, jotka asuvat maan keskiosan ylämailla ja pohjoisilla alangoilla, ja fulaneita, jotka ovat levittäytyneet ympäri pohjoista Kamerunia. Pieni määräshuwa-arabeja asuu lähellä Tšadjärveä. Eteläisessä Kamerunissa elääbantu- japuolibantukielten puhujia. Bantukielten puhujat asuvat rannikon ja päiväntasaajan alueilla, puolibantut taas läntisillä ruohomailla. Noin 5 000 pygmiä vaeltaa rannikon ja kaakon sademetsissä tai asuu pienissä tienvarsikylissä.[108] Sota Keski-Afrikan tasavallassa on ajanut yli 20 000 pakolaista Kamerunin Adamaouan ja Estin maakuntien alueille vuodesta 2002 lähtien,[109] ja keskiafrikkalaisten rosvojen tekemät Kamerunin kansalaisten sieppaukset ovat lisääntyneet vuodesta 2005 saakka.[89] Nigerialaiset, erityisestiigbot, muodostavat ulkomaalaisten suurimman ryhmän.[110]
Kamerun on uskonnollisesti monimuotoinen ja uskonnonvapauden tilanne maassa on hyvä.[66] Pohjoiset kansat ovat pääosinmuslimeita, vaikka jotkin ryhmät ovatkin säilyttäneet alkuperäisenanimistisen uskontonsa, ja fulanit kutsuvat heitä nimelläkirdi (”pakanat”).Yhdysvaltain ulkoministeriö väittää, että jotkut muslimit syrjivät pohjoisessa kristittyjä ja perinteisten uskontojen harjoittajia.[66] Eteläiset kansat ovat pääosinkristittyjä tai animisteja tai harjoittavat niidensynkretististä yhdistelmää. Kamerunilaiset uskovat laajalti noituuteen, ja hallitus on kieltänyt sen harjoittamisen.[111] Noidiksi epäillyt joutuvat usein joukkoväkivallan kohteeksi.[66]
Perinteinen lääkäri mainostaa palvelujaanTatumissa Nord-Ouestin maakunnassa. Tämäntyyppiset parantajat ovat suosittuja vaihtoehtoja tavallisille lääkäreille.
Suurin osa lapsista pääsee ilmaisiin valtion ylläpitämiin kouluihin tai tuettuihin yksityisiin ja uskonnollisiin oppilaitoksiin.[112] Kamerunin koulutusjärjestelmä on sekoitus brittiläisiä ja ranskalaisia malleja,[113] ja suurin osa opetuksesta annetaan englannin tai ranskan kielellä.[114] Kamerunissa on yksi Afrikan korkeimmista koulunkäyntiasteista.[112] Tytöt eivät käy koulua yhtä säännöllisesti kun pojat kulttuurillisten asenteiden, kodin velvollisuuksien, varhaisten avioliittojen ja raskauksien sekä seksuaalisen häirinnän vuoksi. Vaikka koulunkäyntiaste on korkeampi etelässä,[112] siellä työskentelee suhteettoman paljon opettajia, ja pohjoisen kouluilla on krooninen henkilökuntapula.[66]
Korkeampaa koulutusta antaa kuusi valtion hallinnoimaa yliopistoa. Lukuvuotena 1998–1999 niissä oli yli 60 000 opiskelijaa. Dekaanien, rehtoreiden ja valtion ministeriöiden edustajien neuvosto hallinnoi kouluja apulaiskanslerin johtamana. Valtion rahoitus yliopistoille on vähäistä, ja opiskelijoiden rekisteröinnit muodostavat nimellisesti 25 prosenttia korkeakoulutuksen budjetista. Opiskelijat ovat kuitenkin taistelleet näitä maksuja vastaan siitä lähtien, kun ne otettiin käyttöön vuonna 1993. Yliopistot ovat vastustaneet valikoivampaa pääsykoepolitiikkaa yrittäessään kasvattaa opiskelijamaksujen tuomia tuloja, ja opiskelijoiden määrä on nykyään huomattavasti suurempi kuin 5 000 henkeä, joita yliopistot alun perin rakennettiin kouluttamaan. Samaten palkkojen leikkaukset vuonna 1993 ovat tehneet pätevien työntekijöiden löytämisen ja pitämisen tiedekunnille vaikeiksi.[115] Yliopistoja ovat muun muassaYaoundén I yliopisto,Dschangin yliopisto,Buean yliopisto,Ngaoundérén yliopisto jaDoualan yliopisto.[116]
Vuodesta 1990 lähtien yksityisiä instituutioita on syntynyt viiteen maakuntaan. Näissä kouluissa kerätyt maksut ovat viisi tai kymmenen kertaa suurempia kuin valtion kouluissa. Ne tarjoavat kuitenkin lyhyitä koulutusohjelmia esimerkiksi kirjanpidossa, johtamisessa, journalismissa ja internetteknologiassa, joten ne ovat opiskelijoiden keskuudessa suosittuja. Monet näistä kouluista eivät saavuta valtion infrastruktuurille ja tiedekunnille asettamia standardeja, ja niiden täytyy toimia luvatta.[115]
Terveydenhoidon taso on Kamerunissa yleisesti huono.[117] Suurten kaupunkien ulkopuolella tilat ovat usein likaisia ja huonosti varustettuja.[118]Endeemisiin, maassa pitkäkestoisesti esiintyneisiin tauteihin[119] kuuluvatdenguekuume,filariaasi,leishmaniaasi,malaria,aivokalvontulehdus,skistosomiaasi jaunitauti.[120]HIV:n/AIDSin levinneisyysasteeksi arvioidaan 5,4 prosenttia 15–49-vuotiaiden keskuudessa,[121] mutta vahva stigma tautia vastaan on pitänyt raportoitujen tapausten määrän keinotekoisen matalana.[117] Perinteiset parantajat ovat suosittu vaihtoehto länsimaiselle lääketieteelle.[122]
Kamerunissa otettiin käyttöön tammikuussa 2024 maailman ensimmäinen rokoteohjelmamalariaa vastaan.Maailman terveysjärjestön WHO:n hyväksymän RTS,S-rokotteen on kehittänyt brittiläinen lääkevalmistaja. Se on suunnattu vauvoille Kamerunin 42 pahiten kärsineellä alueella.[123]
Musiikki jatanssi ovat keskeinen osa kamerunilaisia seremonioita, festivaaleja, sosiaalisia kokoontumisia ja tarinankerrontaa.[124][125][125] Perinteisissä tansseissa on pitkälle kehitetty koreografia, ja niissä miehet ja naiset on erotettu toisistaan tai toisen sukupuolen osallistuminen tanssiin kielletty.[126] Tanssien tarkoitus vaihtelee puhtaasta viihteestä uskonnolliseen tanssiin.[127] Perinteisesti musiikkia on luotu oraalisesti. Tyypillisessä esityksessä laulajakuoro säestää solistia.[128] Lauluun liittyvä musiikki voi syntyä hyvinkin yksinkertaisesti, kuten taputtamalla käsiä tai polkemalla jalkoja,[129] mutta perinteisiin soittimiin kuuluvat tanssijoiden käyttämät kellot, palikat, rummut jatamat, huilut, sarvet, helistimet,guirot, kielisoittimet, pillit ja ksylofonit; soittimien tarkka yhdistelmä ja käyttö vaihtelee etniseltä ryhmältä ja alueelta toiselle. Jotkut esiintyjät esittävät itsenäisesti kokonaisia lauluja harpun tyyppisen soittimen säestyksellä.[128][130]
Keittiö vaihtelee alueelta toiselle, mutta koko maassa on yleistä nauttia yksi yhden ruokalajin suuri päivällinen. Tyypillinen ruokalaji perustuutaaroon, maissiin, maniokkiin, hirssiin,keittobanaaneihin, riisiin tai jamssiin, jota jauhetaan usein taikinamaiseksifufuksi (couscous). Sitä tarjotaan vihanneksista, pähkinöistä, palmuöljystä tai muista aineksista valmistetun kastikkeen, keiton tai padan kanssa.[135] Liha ja kala ovat suosittuja, mutta kalliita lisäkkeitä.[136] Annokset ovat usein suhteellisen kuumia ja maustettu suolalla, punapippurilla ja Maggilla.[137][138][139] Vesi,palmuviini jahirssiolut ovat perinteisiä ruokajuomia, vaikkaolut,limonadi javiini ovatkin kasvattaneet suosiotaan.[140][141] Ruokailuvälineet ovat yleisiä, mutta perinteisesti ruokaa käsitellään oikealla kädellä. Aamiainen koostuu ruoanjäämistä tai leivästä ja hedelmistä kahvin tai teen kanssa. Välipalat ovat suosittuja, erityisesti suurissa kaupungeissa, joissa niitä voi ostaa katukauppiailta.
Nainen kutoo koriaOssajärven lähellä Littoralin maakunnassa. Kamerunilaiset harjoittavat samantyyppisiä käsitöitä koko maassa.
Perinteisiä taide- ja käsityömuotoja harjoitetaan koko maassa kaupallisia, uskonnollisia ja koristetarkoituksia varten. Puukaiverrukset ja -veistokset ovat erityisen yleisiä.[142] Läntisten ylämaiden laadukas savi soveltuu keramiikan valmistukseen.[127] Muihin käsityölajeihin kuuluvat korinpunonta, helmet, messinki- ja pronssiesineiden valmistus,kalebassien kaivertaminen ja maalaus, kirjailu sekä nahkatyöt. Perinteiset talot valmistetaan paikallisesti saatavilla olevista materiaaleista, ja ne vaihtelevat paimentolaistenmbororojen väliaikaisista puista ja lehdistä kyhätyistä suojista eteläisten kansojen suorakulmiomaisiin, mudasta ja oljista rakennettuihin asuntoihin. Sementin ja pellin tyyppisistä aineista valmistetut asumukset yleistyvät jatkuvasti.[143]
Kamerunin kirjallisuus ja elokuva ovat käsitelleet sekä eurooppalaisia että afrikkalaisia teemoja. Siirtomaakauden kirjailijat, kutenLouis-Marie Pouka jaSankie Maimo saivat koulutuksensa eurooppalaisissa lähetysseuroissa ja ajoivat assimilaatiota Euroopan kulttuuriin keinona liittää Kamerun osaksi modernia länsimaailmaa.[144] Toisen maailmansodan jälkeenMongo Betin jaFerdinand Oyonon kaltaiset kirjailijat analysoivat ja kritisoivat kolonialismia ja torjuivat aiemmat assimilaatiopyrkimykset.[145][146][147] Pian itsenäistymisen jälkeen elokuvantekijät, kutenJean-Paul Ngassa jaThérèse Sita-Bella, alkoivat käsitellä samantyyppisiä aiheita.[148][149] 1960-luvulla Mongo Beti ja muut kirjailijat käsittelivät kolonialismin jälkeistä aikaa, Afrikan kehityksen ongelmia ja afrikkalaisen identiteetin löytämistä uudelleen.[150] Samoihin aikoihin 1970-luvun puolivälissä muun muassaJean-Pierre Dikongué Pipa jaDaniel Kamwa tekivät perinteisen ja siirtomaa-ajan jälkeisen yhteiskunnan välisiä konflikteja käsitteleviä elokuvia. Seuraavien vuosikymmenten kirjallisuus ja elokuvataide keskittyivät aiempaa enemmän kokonaan kamerunilaisten aiheiden ympärille.[151] Vuonna 2011 ilmestyi suomeksi naiskirjailijaCalixthe Beyalan teosAssèze afrikkalainen.[152]
Valtion politiikka tukee vahvasti urheilua sen kaikissa muodoissa. Perinteisiin urheilulajeihin kuuluvat kanoottikilpailut ja paini, ja useita satoja juoksijoita osallistuu 40 kilometriä pitkäänCourse de l’espoir -juoksuun Kamerunvuorelle vuosittain.[153] Kamerun on yksi harvoista trooppisista maista, joka on kilpailluttalviolympialaisissa.Kamerun on voittanutkesäolympialaisissa kolme kultaa ja yhteensä kuusi mitalia. Maan menestynein yksilöurheilija on kaksi olympiakultaa voittanut kolmiloikkaajaFrançoise Mbango Etone.[154]
DeLancey, Mark W. & DeLancey, Mark Dike: Historical Dictionary of the Republic of Cameroon (3rd ed.). Lanham, Maryland: The Scarecrow Press, 2000. (englanniksi)
Fanso, V. G.: Cameroon History for Secondary Schools and Colleges, Vol. 1: From Prehistoric Times to the Nineteenth Century. Hong Kong: Macmillan Education Ltd, 1989. (englanniksi)
Fomensky, R., M. Gwanfogbe, and F. Tsala, editorial advisers: Macmillan School Atlas for Cameroon. Malaysia: Macmillan Education Ltd, 1985. (englanniksi)
Geschiere, Peter: The Modernity of Witchcraft: Politics and the Occult in Postcolonial Africa. Charlottesville: University Press of Virginia, 1997. (englanniksi)
Gwanfogbe, Mathew; Meligui, Ambrose; Moukam, Jean & Nguoghia, Jeanette: Geography of Cameroon. Hong Kong: Macmillan Education Ltd, 1983. (englanniksi)
Hudgens, Jim & Trillo, Richard: West Africa: The Rough Guide. 3rd ed. London: Rough Guides Ltd, 1999. (englanniksi)
Lantum, Daniel M. & Monono, Martin Ekeke: Republic of Cameroon, Who Global Atlas of Traditional, Complementary and Alternative Medicine. World Health Organization, 2005. (englanniksi)
MacDonald, Brian S.: Case Study 4: Cameroon, Military Spending in Developing Countries: How Much Is Too Much? McGill-Queen’s University Press, 1997. (englanniksi)
Mbaku, John Mukum: Culture and Customs of Cameroon. Westport, Connecticut: Greenwood Press, 2005. (englanniksi)
Neba, Aaron: Modern Geography of the Republic of Cameroon, 3rd ed. Bamenda: Neba Publishers, 1999. (englanniksi)
Nkolo, Jean-Victor & Ewens, Graeme: Cameroon: Music of a Small Continent. World Music, Volume 1: Africa, Europe and the Middle East. London: Rough Guides Ltd, 2000. (englanniksi)
West, Ben: Cameroon: The Bradt Travel Guide. Guilford, Connecticut: The Globe Pequot Press Inc, 2004. (englanniksi)
↑DeLancey ja DeLancey sivulla 161 kertovat kuolleita olleen 1 700; Hudgens ja Trillo sivulla 1054 sanovat ”ainakin 2 000”; West sivulla 10 väittää ”enemmän kuin 2 000”.
↑”Cameroon”, Amnesty International; ”Cameroon (2006)”, Freedom House; ”Cameroon”, Country Reports on Human Rights Practices, U.S. Department of State; ”Elections to the Human Rights Council”, Amnesty International.
.png)
.svg)
